Pro gradut

Kaikki Pro gradu -artikkelit löydät tästä listasta. Ota huomioon, että lista jakaantuu useammalle sivulle. Voit myös hakea tiettyä sanaa artikkelin otsikoista.

| Antti Nironen

Miten Raamattua tulisi tulkita? Francis Watsonin teologinen hermeneutiikka

Tässä artikkelissa esittelen, miten brittiläinen raamatuntutkija Francis Watson pyrkii tekemään poikkitieteellistä tutkimusta, jossa erityisesti eksegetiikka, hermeneutiikka ja systemaattinen teologia ovat läheisessä vuorovaikutuksessa.

| Pia Ala-Soini

Sururyhmä itsemurhan tehneen läheisille Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Suomessa noin tuhat ihmistä päättää vuosittain elämänsä itsemurhaan. Jokainen itsemurhakuolema jättää jälkeensä keskimäärin kymmenen surevaa läheistä. Läheisen itsemurha aiheuttaa koko elämän arvoja ja perustuksia järkyttävän kriisin. Yksi keino tukea läheisensä menettäneitä on seurakuntien sielunhoidollinen pienryhmätoiminta, sururyhmät.

 

| Sami Tolvanen

Johtamisen taustoja etsimässä

Tutkielmani tulokset osoittavat, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtamista käsittelevän kirjallisuuden johtamiskäsityksistä puuttuvat englanninkielisessä kirjallisuudessa havaitut ääri-ilmiöt. Lähdeaineistoni mukaan kirkon johtaminen ei ole kopioitavissa muista organisaatioista eikä johtaminen muodostu vain hengelliseksi tehtäväksi.

| Elina Viitasaari-Hulkko

Papin puheilla käydään myös verkossa

Sielunhoito on luterilaisen uskontulkinnan mukaan rakkauden palvelua, jossa lähimmäinen kohdataan hänen todellisten tarpeidensa mukaisesti. Kuinka tämä kohtaaminen toteutuu sielunhoidon saadessa uusia, virtuaalisia muotoja? Pro gradu -tutkielmassani kartoitin Nettipappi-sivuston käyttäjien kokemuksia verkkosielunhoidosta.

| Marika Pulkkinen

Onko ihminen turmeltunut?

Paavali käyttää sanaa liha viitaten ihmiseen mutta sanaan tuntuu sisältyvän kielteinen vivahde. Tarkastelen tässä artikkelissa erityisesti kääntämisen näkökulmasta sitä, millaisia haasteita sana liha Paavalin kielen suomentajalle asettaa.

| Antti Seppälä

Tasa-arvon monet kasvot

Siitä huolimatta, että ihmisten yhtäläistä arvokkuutta pidetään julkisen keskustelun kyseenalaistamattomana lähtökohtana, tulisi määritellä mihin ominaisuuksiin tai tekijöihin tasa-arvo perustuu. Tarkastelin systemaattisen teologian alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani kuuluisan yhdysvaltalaisen yhteiskuntafilosofin John Rawlsin (1921–2002) käsitystä tasa-arvosta.

| Antti Laakso

Pakottavatko ympäristöongelmat päivittämään kristillistä Jumala-kuvaa?

Pitäisikö kristittyjen päivittää perinteistä jumalakuvaansa, jotta he voisivat elää ympäristökriisin keskellä omatunto puhtaana? Pro gradu -työssäni tutkin sitä, miten perinteisestä klassisen teismin jumalakuvasta poikkeava panenteistinen jumalakuva näkyy Jürgen Moltmannin (s. 1926) kirjassa Gott in der Schöpfung

| Jouni Takalo

Chanel – Oseanian ensimmäinen marttyyri

Pierre Chanelin surma oli merkit­tävä mutta Oseanian ulkopuolella vähän tunnettu tapahtuma. Paavi julisti Chanelin pyhimyk­seksi vuonna 1954 ja niin Chanelista tuli Oseanian alueen ensimmäinen katolinen pyhimys.

 

| Katja Karhu

Uskonto on oikein toteutettuna mielekäs oppiaine

Uskonto ei ole tutkimusten mukaan erityisen suosittu oppiaine. Pro graduni tutkimustulosten perusteella lukiolaisten uskonnonopetukseen liittyvien mielikuvien ja kokemusten mielekkyys näyttää riippuvan ennen kaikkea siitä, miten opetus toteutetaan.

| Leena Sinikka Koho

Virren kuva kuolevasta on karu ja miehinen

Nykyisen virsikirjan viimeisen osaston otsikko on Kuolema ja iankaikkisuus. Sen teksteistä hahmottuu kuva ihmisestä, jonka elämäntilannetta hallitsee oma lähestyvä kuolema. Tutkin pro gradu -työssäni, millä tavoin virren kuvaama kristitty kohtaa oman kuolemansa.

| Sinikka Tuori

Päiväkirjaan kätkeytyvä kriittinen ajattelija – L. M. Montgomeryn käsityksiä Jumalasta ja uskosta 1920-luvun Kanadassa

Kanadalainen kirjailija Lucy Maud Montgomery (1874–1942) tuli tunnetuksi Anna- ja Runotyttö-kirjoistaan. Kirjailijan romaanien, päiväkirjojen ja kirjeenvaihdon välityksellä piirtyy moniulotteinen kuva naisesta, joka kätki omat poikkeavat ajatuksensa ja tunteensa ollakseen esimerkillinen papin vaimo.

| Karolina Kouvola

Muinaisskandinaavisen Lokin hahmon tutkimus 1900-luvulla

Pro gradu-tutkielmani käsittelee muinaisskandinaavisessa mytologiassa esiintyvää Loki-hahmoa tutkimushistoriallisesta näkökulmasta. Loki on syntynyt suhteesta jättiläismiehen ja jumalanaisen välillä, joten hänet lasketaan jättiläisiin kuuluvaksi. Kuitenkin hänet luetellaan yhdessä jumalten kanssa ja myyteissä Loki kuvataan jumalten rinnalla.

| Maria Hyötylä

Mustalaislähetys kristillisenä sosiaalialan järjestönä 1945–1956

Mustalaislähetys ry. toimi 1940- ja 1950-luvuilla pelastaakseen romanit hengellisestä ja taloudellisesta rappiotilasta. Järjestö toimi kristilliseltä arvopohjalta ja sen toimintamuotoja olivat ensialkuun evankelioiminen ja hengellisten kokousten järjestäminen. Tultaessa 1950-luvulle toiminnan painopiste siirtyi kohti sosiaalialaa.

| Leena Ryynänen

Asteekkien itseuhrirituaalit Firenzen koodeksissa

Muinaiset asteekit ovat tulleet tunnetuiksi suorittamistaan ihmisuhrirituaaleista. Näitä rituaaleja on tutkittu melko perusteellisesti, mutta sen sijaan itseuhraus, eli oman veren vuodattaminen ja/tai sen uhraaminen rituaalisesti ei ole kiinnostanut tutkijoita yhtä paljon.

| Kati Toivio

Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämies-lehdessä 1954–1978

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) julkaisema Päivämies-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1954. Miesvaltainen toimituskunta ei halunnut muuttaa herätysliikkeen naisille tarjottuja rooleja muuttuvassa yhteiskunnassa. Vaiheittaisia muutoksia kuitenkin tapahtui erityisesti naisten omissa kirjoituksissa, niiden määrässä ja sisällössä. Muutoksiin ja niiden suuntaan vaikuttivat paitsi vanhoillislestadiolaisuuden omat sisäiset kriisit ja vaiheet myös voimakas yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka Suomessa tapahtui erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla.

| Anni Mustonen

Mestari Eckhartin mystiset saarnat

Dominikaanisaarnaaja Mestari Eckhartin (1260–1327) uskalias opetus sielun ja Jumalan ykseydestä johti aikanaan harhaoppisuustutkintaan. Tarjoan artikkelissani suomenkieliselle lukijalle muutamia Eckhartin saksankielisiin saarnoihin sovellettavia tulkinnallisia periaatteita. Pro gradu -tutkielmassani olen osoittanut, että Jumalan Pojan syntymä sielussa ja sielun läpimurtautuminen tuntemattomaan jumaluuteen merkitsevät kielellisistä eroistaan huolimatta yhtä ja samaa unio mysticaa.

| Joona Salminen

Jumalallistuneiden apaattinen elämä Clemens Aleksandrialaisen filosofiassa

Clemens Aleksandrialaisen Paedagogus-teoksen käytännölliseen opetukseen tutustuminen avaa uusia puolia sekä Clemensin ajattelusta että varhaiskristillisestä elämästä

| Iiro Arola

Suomenuskoiset erottautuvat muista uuspakanoista

Osa suomenuskoisista vieroksuu uuspakanuutta, vaikka suomenuskoa voidaan pitää selkeästi uuspakanallisena liikkeenä. Erikoinen vastakkainasettelu voidaan selittää sosiaalisen identiteetin teorian avulla.