Pro gradut

Uskonto ja huumori on vähän tutkittu aihepiiri. Löysin teeman lähtiessäni tutkimaan amerikkalaista animaatiosarja South Parkia.  South Park ja sen tunnetumpi sukulainen Simpsonit käyttävät uskontoa huumorin lähteenä, koska sillä saadaan aikaan reaktioita katselijoissa. Uskonnon ja huumorin tutkimuksessa käyttökelpoista tutkimuksellista pohjaa tarjoavat olemassa olevat huumoria koskevat teoriat.

Lue lisää »

Roomalaiskirjeen luvuissa 9–11 Paavali lainaa Israelin pyhiä kirjoituksia tiuhemmin kuin missään muualla kirjeissään. Luvussa 10 argumentaatio kirjoituksista käsin ilmenee suoranaisena lainausten vyörynä, niin että jaksossa 10:5–21 vain kuusi sanaa kymmenestä on Paavalin omaa tekstiä. Lainaukset ovat erottamaton osa luvun argumentaatiota, ja Paavali käyttää niitä monenlaisissa tehtävissä. Usein lainaus korvaa Paavalin oman väitteen: lainaukset ilmaisevat sen, mitä Paavali ei tohdi tai halua sanoa omin sanoin. Koska lainausten rooli on niin merkittävä, Paavalin on tarpeen varmistaa niiden soveltuvuus. Siksi hän usein muuttaa hieman lainausten sanamuotoa saadakseen ne sopimaan paremmin osaksi omaa tekstiään.

Kirkkososiologian professori Eila Helanderin ohjaaman Vaalit ja valta kirkossa-graduseminaarin opiskelijat ovat toteuttaneet lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostetun mikrokirjan ensimmäistä kertaa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Mikrokirjan kuudessa artikkelissa käsitellään vuoden 2010 seurakuntavaaleja ja…

Tietoisuus ihmisen vaikutuksista luontoon ja keskustelu ympäristöongelmista lisääntyvät koko ajan. Samaa tahtia kiihtyy myös keskustelu ympäristöongelmien ratkaisuista. Joidenkin mielestä on tärkeää edistää kasvissyöntiä ja laajentaa eläinten oikeuksia. Toiset puolustavat liikenteen vähentämistä tai päästökauppaa. Monet pitävät uusiutuvien polttoaineiden suosimista ja kestävään kehitykseen pyrkimistä tärkeänä. Kaikilla näillä on kuitenkin myös vastustajansa. Argumentit ja vastaväitteet vaihtelevat, mutta luultavasti ainakin suurin osa keskustelijoista ilmoittaa puolustavansa suurempaa hyvää. He sanovat toimivansa maailman parhaaksi.

Keskityn tässä artikkelissa ympäristöetiikan näkökulmasta kysymykseen: Kenen puolesta toimitaan, kun toimitaan maailman parhaaksi? Entä mikä silloin on arvokasta? Ympäristöeettisessä keskustelussa on neljä yleistä näkökulmaa ihmisen suhteesta ympäristöön: ihmiskeskeisyys, sentientismi, ekosentrismi ja biosentrismi. Tarkastelen seuraavaksi näiden tarjoamia vastauksia ja vastausten saamaa kritiikkiä. 

Pohjois-Ugandasta naapurimaihin levinnyt väkivaltainen kapinallistoiminta sai alkunsa vuonna 1986 syrjityn acholikansan yrityksenä saada kohennusta elinoloihinsa. Kansainvälisen oikeuden vuonna 2005 etsintäkuuluttama Joseph Kony liitti kapinaan myös kristillisen aspektin, kun hän katsoi acholien tarvitsevan raamatullista ohjausta pelastuakseen. Myöhemmin Konyn perustaman Lord’s Resistance Armyn poliittiset tavoitteet eivät ole olleet yhtä selvästi ulkopuolisten hahmotettavissa. Kristillisyys vaihtui synkretistiseen sekoitukseen kristinuskoa, islamia ja paikallisia perinteisiä uskontoja. Paneuduin pro gradu -tutkielmassani LRA:n väkivallan luonteeseen ja siihen, miten LRA käyttämäänsä väkivaltaa perusteli. Käsiteltävä aikajakso kattoi vuodet 1987−2004, jolloin LRA toimi aktiivisesti Ugandassa. Sittemmin LRA siirtyi toimimaan lähinnä Pohjois-Ugandan lähialueilla.

Lapseen liitetään automaattisesti – asiaa edes sen enempää ajattelematta – käsitys jatkuvasta kehityksestä. Lapsissa on tulevaisuus ja toivo, julistetaan usein juhlapuheissa. Suomessa elää kuitenkin joukko vanhempia, jotka ovat joutuneet vastaanottamaan tiedon päinvastaisesta tilanteesta. Lapsen kehitys ei ainoastaan hidastu tai pysähdy, se voi lähteä myös kulkemaan taaksepäin.  Tällaisen prosessin voi aiheuttaa esimerkiksi aineenvaihduntasairaus.

Papit ovat vaikuttaneet suomalaiseen yhteiskuntaan oman pappiskutsumuksensa lisäksi myös poliitikkoina. Kun papisto menetti 1900-luvun alussa asemansa valtiopäiväsäätynä, yksittäiset papit etsivät tilalle omaa yhteiskunnallista näkemystään ja arvojaan vastaavan puolueen. 1920- ja 1930-luvulla enemmistö papeista kannatti pääasiassa oikeistopuolueita, mutta osallistuminen toiseen maailmansotaan siirsi linjaa vasemmalle.

Joensuulainen Elis Manninen edusti sosiaalidemokraattista puoluetta eduskunnassa kahdella vaalikaudella 1950- ja 1960-luvulla, kuului kaupunginvaltuustoon ja oli presidentin valitsijamiehenä. Eduskunnassa hän profiloitui oman maakuntansa puolestapuhujana, mutta myös sosiaaliset kysymykset olivat hänelle tärkeitä. Sosiaalidemokraattisen puolueen samanaikainen aallonpohja vaikutti osaltaan siihen, että aloitteista vain harvat toteutuivat. Poliitikkona Manninen oli oman tiensä kulkija: ei aina kaikessa johdonmukainen, ja persoonana hauras sekä haavoittuvainenkin.

Apostoliset konstituutiot on yksi varhaiskristillisen ajan kirkkojärjestyksistä. Kyseinen teksti on kirjoitettu seurakunnan elämään liittyvien ohjeiden ja määräysten antamiseksi. Siinä kirkkoa verrataan tutun kristillisen kielenkäytön mukaisesti laivaan. Jo itse kirkkorakennuksen tulisi olla laivan kaltainen: muodoltaan pitkä ja sakastit sijoitettuna molempiin päätyihin.  Kirkon olisi lisäksi jakauduttava naisten ja miesten puoliin. Kaiken keskelle asetetaan piispan istuin.

Kristillinen kirkko on alusta asti opettanut, että Jeesus Kristus on Jumalan Sana ja varsinainen ilmoitus ihmiskunnalle. Hänen syntymästään on jo 2000 vuotta, ja ajallisesti kirkko etääntyy koko ajan alkuperästään. Miten sanoma Kristuksen pelastustyöstä on säilynyt halki aikojen ja miten tämän päivän kristitty voi tulla siitä osalliseksi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Saksan evankelisten ja katolisten teologien työryhmä sarjassa Verbindliches Zeugnis. Katolinen kirkko on perinteisesti korostanut kirkon traditiota ja opetusvirkaa ilmoituksen säilymisen takeina, siinä missä luterilaisuus on nostanut Raamatun niiden yläpuolelle. Saksalainen ekumenia ei vastaavasti tyydy toistamaan kirkkojensa tunnustuksia, vaan luo uutta katolis-evankelista teologiaa Raamatun ja tradition suhteesta.

Suomen Lähetysseuran työntekijöiden käsitykset aids-ilmiöstä Tansaniassa näyttävät olevan keskenään jopa ristiriitaisia. Toinen kuvaa taudin seurauksia myötätuntoisesti rinnastamalla sen ’Kristuksen kipuun’: jos yksi jäsen maailman kristityistä on hiv-positiivinen, on koko Kristuksen ruumis, jolla tätä uskovien joukkoa usein kuvataan, sairastunut. Toisen mukaan kyse taas on ’suorasta synnin seurauksesta’, ainakin silloin, kun se leviää homoseksissä. Näkökulmien vastakkaisuudessa näkyvät työntekijöiden erilaiset uskontulkinnat.

Jeesuksen ajan juutalaisuus ei eristäytynyt ulkomaailmasta. Monet Jerusalemin toisen temppelin aikaiset tekstit odottavat lopunaikoina pakanojenkin liittyvän osaksi valittua kansaa. Kansojen odotettiin vaeltavan lopunaikoina Jerusalemiin – aivan kuten Vanhan testamentin profeetat olivat kertoneet. Evankeliumitekstit näyttävät liittyvän samaan odotukseen. Sen sijaan Paavalin kohdalla asia on kiistellympi. Selvitin pro gradu -tutkielmassani kahden toisella vuosisadalla eKr. kirjoitetun tekstin raamatuntulkintoja aiheesta. Tämän pohjalta pohdin, löytyykö Paavalin teksteistä samankaltaisia piirteitä. Suoria lainauksia Paavalilla ei pyhiinvaelluksesta kertoviin profeettateksteihin ole, mutta tämä yksin ei vielä ratkaise asiaa.

Artikkelini analysoi Musa Duben jälkikolonialistista ja feminististä raamatuntulkintaa. Oleellisena kysymyksenä tekstissäni on, millä tavoin Dube itse määrittelee teoreettiset viitekehyksensä: jälkikolonialismin ja feminismin. Entä millaista raamatuntulkintaa näitä viitekehyksiä käyttämällä syntyy? Lisäksi olen tarkastellut, millaisia teologisia ratkaisuja Dube tekee erityisesti suhteessa Jeesuksen persoonaan, lähetystyöhön ja uskontoteologiaan.

Uskonnontutkimuksen alalla on käyty viime vuosikymmeninä aktiivista keskustelua yksilöiden uskonnollisten kokemusten merkityksestä. Väittely eri katsomusten välillä on ollut paikoin kiivasta perennialismin painottaessa, että eri uskontojen taustalla piilee jonkinlainen yhteinen mystinen kokemus ja konstruktivismin liittäessä mystiikan puhtaasti kulttuurisidonnaiseksi ilmiöksi. On myös ajateltu, että kokemuksen subjektiivisuuden painottamisen taustalla piilee usein jokin syvempi motiivi.

Nuoren seurakunnan veisuja on laulettu jo yli neljänkymmenen vuoden ajan, ja veisukirja on vakiinnuttanut asemansa erityisesti seurakuntien rippikoulu- ja nuorisotyössä. Lauluvalikoimaa pyritään jatkuvasti uudistamaan, ja uusi laitos julkaistaan viiden vuoden välein. Klassikoiksi nousseet veisut säilyvät kirjassa kuitenkin vuodesta toiseen. Veisukirjan kaksi uusinta laitosta noudattaa samaa aihepiirijakoa kuin nykyinen rippikoulusuunnitelma. Usko on yksi kolmesta pääteemasta. 

Tällaisin sanankääntein syytetään Juudan yhteiskunnan eliittiä Miikan kirjassa. Kirja on päällekirjoituksessa ajoitettu noin 700-luvun loppupuolelle eKr. Kirjassa annetaan ymmärtää, että Juudan yhteiskunnassa vallankäytön vääryydet, lahjonta, petolliset kauppatavat ja toisten omaisuuden konfiskointi olivat arkipäivää. Tekstien mukaan vääryyksiä teki yhteiskunnan eliitti. Mutta kuvaavatko kyseiset tekstit historiallista todellisuutta, vai ovatko ne populistista propagandaa? Jos kuvaavat, minkä ajankohdan todellisuutta ja toimintatapoja tekstit kenties ilmentävät?

Kun länsimaissa ateismi ja usko Jumalaan ottavat yhteen, näkemysten taustalla on usein fysikalistinen tai dualistinen maailmankuva. Fysikalismi ja dualismi edustavat kuitenkin vain filosofisen kentän äärilaitoja, joiden väliin jää muitakin lähtökohtia lähestyä ihmismielen luonnetta ja jumalakysymyksiä. Yksi tällainen vaihtoehto on emergenssi.

Taiteen ja uskonnon välinen suhde on kautta aikain nähty monin eri tavoin. Joidenkin hengellisten tahojen suunnalta taidetta ja kulttuuria on pidetty kielteisenä asiana, jotkut hengelliset suuntaukset ovat puolestaan pitäneet kulttuurin eri muotoja ilmauksena luojansa kunniasta. Erimielisyyksistä huolimatta eri taidemuodot ovat aina näkyneet kirkon toiminnassa jollain tavoin.

Viime vuosikymmeninä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä on aiempaa enemmän alettu etsiä hengellisyyden muotoja, jotka toisivat pyhän kaikkien aistien ulottuville. Koska kehityskulku on usein nähty paluuna vanhan kirkon traditioon ja valistusta edeltäneeseen kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan, voi monelle tulla yllätyksenä, että varhaisessa kristillisessä teologiassa ajatus aistein tavoitettavasta Jumalasta ei ollut lainkaan itsestään selvä.