Voiko uskon hedelmiä pilkkoa ja jakaa? William Jamesin käsitys mystisen kokemuksen subjektiivisuudesta

Uskonnontutkimuksen alalla on käyty viime vuosikymmeninä aktiivista keskustelua yksilöiden uskonnollisten kokemusten merkityksestä. Väittely eri katsomusten välillä on ollut paikoin kiivasta perennialismin painottaessa, että eri uskontojen taustalla piilee jonkinlainen yhteinen mystinen kokemus ja konstruktivismin liittäessä mystiikan puhtaasti kulttuurisidonnaiseksi ilmiöksi. On myös ajateltu, että kokemuksen subjektiivisuuden painottamisen taustalla piilee usein jokin syvempi motiivi. Esimerkiksi naistutkimuksen kautta on noussut esille ajatus mystiikan subjektiivisuuden sekä naisen alisteisen aseman suhteesta. Kun jokin asia tai kokemus on leimattu ”subjektiiviseksi”, on tämän kautta ollut helpompi hallita yksilöiden kokemuksia ja valita niistä kuhunkin tilanteeseen tai kulttuuriin sopivat ainekset. Subjektiivista kokemusta on mahdotonta todistaa tieteellisten ihanteiden vaatimalla tavalla. Tämä on teroittanut entisestään kysymystä subjektiivisten kokemusten todellisuudesta ja merkityksestä: voiko yksittäiselle kokemukselle antaa minkäänlaista todellista arvoa uskonnontutkimuksessa?

Pureuduin pro gradu -tutkielmassani amerikkalaisen filosofin ja psykologin William Jamesin (1842-1910) mystiikantutkimukseen. Tutkielmani keskipisteeseen nousi kaksi pääkysymystä: mitä on mystinen tietoisuus ja millainen on mystiseen tietoisuuteen taipuvan subjektin sisäinen konstituutio. Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan Jamesin käsitystä subjektiivisesta mystisestä kokemuksesta. Subjektiivisella tarkoitan Jamesia seuraten jokaisen omaa kokemusta, eli rajanvetoa omien ja toisten kokemusten välille. James piirtää tutkimuksessaan selkeän mielikuvan rajaviivasta, jonka toisella puolella on minä ja toiselle puolelle jää kaikki muu, minkä hän nimeää ei-minäksi. Jamesin muotoilema malli palautuu ajatukseen, että jokainen uskonnollinen kokemus on henkilökohtainen ja ainutlaatuinen. Kokemus ikään kuin virtaa ihmisen lävitse liittyäkseen osaksi menneisyyden ja tulevaisuuden kokemusten ja ajatusten ketjua. Voimme kuitenkin tuntea vain oman ajatuksen virtamme, sillä minän rajaviivaa on Jamesin mukaan mahdotonta ylittää. Tässä mielessä mystinen kokemus on siis aina subjektiivisuuteen sidottu ja jokaisen oma, emmekä pääse koskaan astumaan ei-minän alueelle.

Mystinen kokemus suojautuu kritiikiltä

Jamesin mystiikantutkimuksesta nousevat ajatukset liittyvät kiinteästi uskonnollisia kokemuksia käsittelevän nykykeskustelun teemoihin. Hän painottaa tutkimustyössään nimenomaan yksilöiden mystisiä kokemuksia, minkä pohjalta kokemuksen subjektiivisuus on hänen tutkimuksensa ytimessä. Uskon subjektiivisuuden yhteydessä Jamesin näkemykset kumpuavat yksilön kokemuksen arvostuksesta sekä hänen keräilemiensä ja tutkimiensa tapauskertomusten tuloksista. James ei pyri vähättelemään yksittäisiä subjektiivisia kokemuksia, vaan korostaa päinvastoin niiden tärkeyttä ja arvoa. James väittää, että mystisen kokemuksen saavuttanut henkilö ei lopulta edes kaipaa ulkopuolista hyväksyntää kokemalleen, vaan hän tietää sisimmässään kokemuksensa todellisuuden ja merkityksen itselleen. Tämän vuoksi ulkopuolelta, ei-minän alueelta, tuleva kritiikki ei voi koskaan haavoittaa kyseisenkaltaista syvää varmuutta. James tosin myöntää, että eri ihmisten erilaisissa kokemuksissa on usein myös samankaltaisia piirteitä. Siksi hänen ajattelunsa on liitetty vaillinaiseen konstruktivismiin, eli kantaan, jonka mukaan kulttuurisella perinnöllä on merkittävä sija ihmisen ajattelussa ja kokemuksissa, vaikka sinänsä mystiset kokemukset voivatkin synnyttää myös uutta, totutusta poikkeavaa. Esimerkiksi voimakas Kristus-kokemus voi saada musliminkin kääntymään kristinuskoon, mikäli se on tarpeeksi vakuuttava. Tällä tavoin James nostaa yksittäiset kokemukset ainutlaatuiseen asemaan perustellen tutkimustulosten kiistattomuudella sitä, että mystiikan alueella jokainen kokemus on uusi ja tuore − ennen kokematon.

Kokemuksen subjektiivisen ja universaalin luonteen suhde

Jamesin mukaan hänen tutkimiensa mystikkojen erilaiset tapauskertomukset osoittavat kuitenkin kiistatta, että mystisissä kokemuksissa on jotakin universaalisessa mielessä samankaltaista. Kokemusten yhteneväiset piirteet osoittavat, että mystinen kokemus on aina jollain tavalla sanoinkuvaamaton, eli sitä ei ole mahdollista selittää inhimillisen kielen keinoin kenellekään ulkopuoliselle. Mystiikka ylittää inhimillisen kielen. Toisaalta mystinen kokemus sisältää Jamesin mukaan myös runsaasti tiedollista ainesta. Kokemus on todella tapahtunut – se tuntuu kokijastaan aidolta ja varmalta, joskus jopa todellisemmalta kuin mikään aikaisempi kokemus. James väittää myös, että mystinen kokemus on aina lyhytkestoinen ja luonteeltaan passiivinen, eli se tapahtuu sattumanvaraisesti ja ennustamatta. Hänen tutkimuksessaan korostuu siis mystisen kokemuksen kaksi erilaista puolta: sen subjektiivisuus ja äärimmäinen yksityisyys sekä eräänlaiset universaalisessa mielessä pätevät yhteiset tunnusmerkit. 

Edellä mainitun lisäksi James on pyrkinyt määrittelemään sellaiset piirteet, jotka kokemuksen tulisi sisältää, jotta sitä voitaisiin kutsua mystiseksi. Hänen muotoilemaansa mystiikan mallia lainataan edelleenkin ahkerasti mystiikkaa käsittelevässä kirjallisuudessa, joten tarve mystiikan systemaattiselle lokeroinnille on selvästi vielä olemassa. Jamesin kaavailemat yhteneväiset piirteet ovat kuitenkin vain pintaraapaisu, eräänlainen retorinen keino kuvata mystisen kokemuksen ulkoisia tunnusmerkkejä. Kokemuksen sisältö on Jamesin mukaan määritteistä vapaata. Mystinen kokemus on juuri sellainen, kuin se kullakin kerralla on. Se voi uudistaa kokijaansa tai syventää aikaisempaa tietoa. Se voi pelottaa tai rohkaista. Yhteistä on kuitenkin se, että mystinen kokemus ei jätä koskaan kylmäksi, vaan sillä on aina seuraamuksia. Mikäli kokemus ei kosketa millään tasolla, sitä ei voida Jamesin mukaan edes kutsua mystiseksi kokemukseksi.

Kokemuksen hedelmät kertovat juuristaan

Esittäessään, että mystisellä kokemuksella on aina seuraamuksia, James väittää samalla, että aidon mystisen kokemuksen seuraamusten tulisi olla hyviä. Kulmia oikaisten voidaan sanoa, että hänen mallissaan kokemuksen seuraamukset kertovat lähteestään. Aito uskonnollinen kokemus ei voi Jamesia seuraten tuottaa koskaan negatiivisia seuraamuksia tai muuttaa henkilön luonnetta huonompaan suuntaan, sillä uskonto on todellista vasta synnyttäessään hyvää toimintaa. Siten kokemuksen synnyttämät hedelmät toimivat Jamesille tuomareina kokemusta arvotettaessa. Tuottaessaan hyviä hedelmiä, mystinen kokemus osoittaa samalla haavoittumattomuutensa. Mikäli ihmisen elämänasenne paranee ja hänen onnellisuutensa lisääntyy, hänellä on tuskin syytä kritisoida tai edes epäillä kokemaansa. James kuitenkin tarkentaa, etteivät mystisiä kokemuksia saavuttaneet henkilöt voi koskaan vaatia, että ulkopuoliset tunnustaisivat heidän kokemansa. Siksipä mystisen kokemuksen subjektiivisuus maalaa siitä niin äärimmäisen yksityisen, että ulkopuoliset voivat ainoastaan ihmetellä mahdollisia ulospäin heijastuvia muutoksia, mutta eivät tuntea kokemusta täysivaltaisesti oman minänsä alueella. Tässä mielessä uskon hedelmät ovat tarkoitettu vain jokaisen itse pureskeltaviksi. Aivan kuten kritiikin veitsi ei pysty niitä haavoittamaan, eikä ulkopuolinen ymmärrys niitä ymmärtämään.

Subjektiivisuus korostuu kokemuksen virrassa

James puolustaa painokkaasti uskonnollisen kokemuksen yksilöllistä ainutkertaisuutta. Hänen mukaansa kahdella henkilöllä ei voi koskaan olla samanlaista mystistä kokemusta, ja jokaisen omatkin kokemukset ovat vain kertaluontoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen voi tuntea ainoastaan oman kokemuksensa sen kaikessa täyteydessään. Kokemukset ovat myös luonteeltaan ohimeneviä ja jatkuvassa liikkeessä – toisin sanoen mikään kokemus ei palaa samanlaisena takaisin kerran hävittyään. Tällaista kokemusten jatkumoa James kuvaa ajatuksen virraksi. Uskonnollinen kokemus koetaan hetkessä ja pian ajatuksen virta onkin vienyt sen mukanaan tuoden samalla uusia kokemuksia. Kokemuksen pysyvää antia ovat ainoastaan sen tuottamat hedelmät, eli tapa jolla kokemus muuttaa kokevaa subjektia. Jamesin mielestä hyvää hedelmää tuottava uskonnollinen kokemus saa aikaan positiivisia muutoksia henkilön persoonassa: hänestä saattaa tulla onnellisempi ja hänen luonteensa mahdollisesti jalostuu, mikä puolestaan näkyy suhtautumisessa toisiin ihmisiin ja elämään. Siispä voidaankin ajatella, että vaikka jokainen uskon hedelmä on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, niin hedelmien siemenet näkyvät myös ulospäin. Mystinen kokemus siis heijastuu välillisesti muuhunkin maailmaan hyvien tekojen ja säteilevän onnellisuuden kautta.

Ajatuksen virta suuntaa kohti Jumalaa

Kuten fyysisellä virtaavalla joella, myös ajatuksen virralla on Jamesin mukaan päämäärä, jota kohti se suuntaa. Jamesin mukaan se on eräänlainen tietoisuuden Äiti meri eli yksinkertaisemmin ilmaistuna Jumala. Jokainen mystinen kokemus on lähtöisin Jumalasta, ja tämän vuoksi myös kokemusta seuraavat hyvät muutokset ihmisen persoonallisuudessa ovat Jumalan aikaansaannosta. Jamesin mallissa Jumala on eräänlainen äärellinen ja aktiivinen toimija, jonka pyrkimyksenä on rakentaa onnellinen ja moraalisesti hyvä maailma, mihin hän tosin tarvitsee ihmisten apua. Ihminen voi taistella yhdessä Jumalan kanssa moraalisesti kestävämmän maailman puolesta. Tämän vuoksi jokaisen subjektin kokemus on äärimmäisen tärkeä ja jokainen mystinen kokemus merkki Jumalan vaikutuksesta ja kutsusta ihmistä muuttumaan paremmaksi.

Jamesin mystiselle kokemukselle antamaa arvoa kuvaa hyvin myös se, että elävä Jumala-yhteys on hänen mukaansa ehkä ainoa portti onnellisuuteen ja hyvään elämään. James nostaakin mystisen kokemuksen uskonelämän kunniapaikalle. Kun subjektin tietoisuus yhdistyy Jumalan laajempaan tietoisuuteen, avautuu siitä Jamesin mukaan ikkuna aivan uuteen maailmaan. Avautuva maisema antaa subjektin elämälle täysin uuden merkityksen ja tarkoituksen. James väittääkin, että kurkistus mystiikan ikkunasta saattaa olla jopa ainoa keino elämän tarkoituksen ymmärtämiseen. Tämän vuoksi mystisen kokemuksen subjektiivisuus ei Jamesin mallissa kahlitse, vaan nimenomaan vapauttaa jokaisen yksilön tavoittelemaan rohkeasti omaa elämän tarkoitustaan.

 

Kirjoittaja Karita von Gross on teologian maisteri, jonka dogmatiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”William Jamesin käsitys subjektiivisesta mystisestä tietoisuudesta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2011.

Kirjallisuutta

 

Cooper, Wesley: The Unity of William James’s Thought. Vanderbilt University: Nashville, 2002.

James, William: Principles of Psychology. New York, 1890.

James, William: ”Does ’Consciousness’ Exist?” Julkaisussa The Journal of Philosophy, Psychology and Scientific, 1904.

James, William: Varieties of Religious Experience: Study in Human Nature. New York, 2002.

Lehmijoki-Gardner, Maiju: Kristillinen mystiikka. Kirjapaja: Helsinki, 2007.

Myers, Gerald E.:  William James: His Life and Thought. Yale University Press: New Haven and London, 1986.

Pihlström, Sami: Usko, Järki ja Ihminen. Uskonnonfilosofisia esseitä. Unipress: Helsinki, 2001.

Pihlström, Sami: Uskonto ja elämän merkitys. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura: Helsinki, 2010.