Kuolemanjuhlaa, vainajapelkoa ja varmuutta toisesta maailmasta – Yliluonnollisen sekä pyhäinpäivän monet kasvot

Talven hyisyyttä enteilevä tuuli saa pienistä kynttilöistä koostuvan tulimeren lepattamaan levottomasti. Ilman kynttilöitä hautausmaalla olisi pilkkopimeää, mutta pienet valonlähteet korostavat kiveen hakattuja nimiä ja nurmikkoon uurtuneita polkuja, jotka johdattavat läheisten lepopaikkojen äärelle. Näky on monelle tuttu: hautausmaiden portit ovat auki vuorokauden ympäri ja on tullut aika mennä muistamaan poisnukkuneita, sekä saada toivoa elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa.

Pyhäinpäivää eli pyhäinmiestenpäivää vietetään Suomessa lokakuun lopun ja marraskuun alulle sijoittuvana päivänä, joka tänä vuonna 2021 osuu marraskuun ensimmäiselle lauantaille. Pyhäinpäivän nykyinen merkitys on muistaa marttyyreja, pyhimyksiä ja eritoten läheisiä kristittyjä vainajia, joista viimeinen on pyhäinpäivän tunnetuin puoli luterilaisuudessa. Pyhäinpäivän alta löytyy kuitenkin kerrostumia myös kristinuskon ulkopuolelta.

Pyhäinpäivään liitetään usein latinalaisen Amerikan Kuolleiden päivä (Día de los Muertos) sekä anglosaksisista maista tullut Halloween, vanhalta nimeltään samhain, jolloin rajan tämän- ja tuonpuoleisen välillä uskottiin hämärtyvän. Myös erilaiset sadonkorjuujuhlat, kuten kekri, ajoittuvat usein pyhäinpäivään asti. Vainajien päivä nähdään kuitenkin hyvin erilaisen linssin läpi perinteestä riippuen: Kuolleiden päivä on etupäässä iloinen juhla, kun taas samhainin aikaan sytytettiin kokkoja vainajilta suojautumiseksi, sillä kuolleet saattoivat vetää mukanaan rajan toiselle puolen.

Samhainissa näkyvä vainajienpelko kertoo myös yleisemmästä asenteesta, jonka voidaan nähdä syntyneen siirryttäessä keräily- ja pyyntikulttuurista agraarikulttuuriin eli maanviljelykseen. Agraarikulttuurin myötä ihmiset asettuivat asumaan kyliin, jolloin kuolleet haudattiin ihmisasutuksen lähettyville, kun taas nomadisessa elämäntavassa vainajat joko poltettiin tai jätettiin jälkeen asuinpaikan vaihtuessa.

Hautapaikkojen läheisyydessä kehittyi käsitys siitä, että vainajat voivat vaikuttaa ihmisten elämään ja ovat jotain sellaista, jota vastaan tulisi suojautua. Vainajahenkien pelko näkyy vielä nykyäänkin laajemmin länsimaalaisessa kulttuurissa, jossa henget ovat jotain tavallisesta elämästä irtautunutta. Osa kokemuksista löytyy kuitenkin myös täysin arkisista hetkistä.

Näyt verhon taakse herättävät uskoa ja toivoa

Erik Reinikka Itä-Suomen yliopistosta tarkastelee maisterintutkielmassaan ”Yliluonnollinen kokemus, merkitys ja kokemuksen jakaminen vanhoillislestadiolaisissa yksilökertomuksissa” yksittäisten vanhoillislestadiolaisuuden piiriin kuuluvien ihmisten yliluonnollisia kokemuksia, sekä sitä, miten he näitä kokemuksia mieltävät ja toisaalta miten uskonnollisen yhteisön on koettu niihin suhtautuneen.

Tutkielman käsittelemät kokemustyypit Reinikka on jaotellut enkelikokemuksiin, ennekokemuksiin, vainajakokemuksiin, aavekokemuksiin, demonikokemuksiin sekä hengellisiin kokemuksiin. Tapahtumat ottivat paikkaa sekä valveilla, valveunessa että unessa, ja vastaukset Reinikka keräsi Webropol-kyselyllä.

Lähes kaikki kokemukset olivat henkilöille kategoriasta riippumatta myönteisiä, myös demoni- ja aavekokemukset, ja ne useimmiten vahvistivat kokijan uskoa sekä lisäsivät tunnetta Jumalan läsnäolosta ja johdatuksesta. Toisille kokemukset ovat myös antaneet varmistuksen siitä, että yksilö seuraa sitä uskontoa, jota hänen kuuluukin seurata.

Jotkin ensi alkuun negatiivisilta vaikuttavat kohtaamiset, kuten esimerkiksi enneunet, miellettiin unen toteuduttua sisällöstä huolimatta kuitenkin positiivisina. Kokemukset ovat myös auttaneet ihmisiä käsittelemään menetystä ja surua. Jotkin tutkielmassa kuvatut enkelikokemukset ovat esimerkiksi varmentaneet ajatusta siitä, että menetetty läheinen on hyvässä paikassa.

Sanotaanhan Raamatussakin, että Jumala on kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luoja. Jos joku pääsee näkemään vilaukselta sitä näkymätöntä, ajattelen, että se on suuri Jumalan lahja. –Reinikan kirjoituspyyntöön vastannut henkilö

Jotkut vastaajista ovat kokeneet useampia selittämättömiä asioita elämänsä aikana ja kuvailevat suvussaan kulkevan jonkinlaista herkkyyttä nähdä tuleva tai olla yhteydessä näkymättömään maailmaan. Osa näistä herkkyyden omaavista kokee sen kuitenkin myös taakaksi ja ovat jopa toivoneet, että heillä ei tätä kykyä olisi. Toiset mieltävät sen pikemminkin lahjana ja näkevät kaikkiin vastaaviin kokemuksiin olevan olemassa jokin syy.

Kertominen on luottamusta

Reinikka kiinnostui kirkon diakoniatyönsä aikana eletyn uskonnon näkökulmista ja kuvaa kuulleensa elämänsä aikana useita selittämättömiä kertomuksia ihmisiltä, joita kuunnellessaan hän kuitenkin huomasi erään yhteneväisyyden: ihmisten oli hankala puhua kokemastaan sen pelossa, että heidät leimataan tai heitä ei uskota.

Reinikka korostaa sitä, että yliluonnollisista tapahtumista kertominen jo itsessään on luottamuksen osoittamista kuulijaa kohtaan, joten vastapuolen tulisi kuunnella tarkkaan ja suhtautua kertomukseen kunnioittavasti.

Syy siihen, miksi yliluonnollisista kokemuksista on niin vaikea puhua, löytyy Reinikan mukaan todennäköisesti siitä, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä yksilön yliluonnolliseen liittyvistä kokemuksista ei juuri puhuta. Reinikka tuumii tämän heijastavan laajemmin järjestetyn uskonnon sekä yhteiskunnan asennoitumista arkijärjen ylittäviin kokemuksiin.

Osa vastaajista onkin alkanut kokemuksensa jälkeen pohtia sitä, miksi tällaisista kokemuksista puhuminen on niin välteltyä liikkeen sisällä. Kokijat ovat myös todenneet, että kaikki vanhoillislestadiolaisuuden vaikutuspiirissäkään olevat eivät välttämättä ymmärrä kokemusten suhdetta uskontoon.

Tutkielmassaan Reinikka kuitenkin muistuttaa herätyssaarnaaja Lars Levi Laestadiuksen todenneen, että uskonnon piirissä on täysin mahdollista, että jotkin ihmiset voivat olla lähempänä rajantakaista ja saada sieltä tietoa tulevasta. Kokijat itse ovatkin verranneet tapahtumia Raamatun kohtiin, joissa kerrotaan ihmeistä ja enneunista sekä muista henkimaailman asioista.

Kun raja tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä hämärtyy

Euroopassa pyhäinpäivään on perinteisesti liitetty kertomuksia yliluonnollisista kohtaamisista ja erilaisista ennustamiseen liittyvistä rituaaleista. Tämä heijastelee jäänteitä ajasta, jolloin sadonkorjuun lopulle ajoittui vuoden vaihtuminen, joka eräänlaisena liminaali- eli välitilana oli omiaan herättelemään yliluonnollisia voimia. Vaikka Suomi kristillistyikin pikkuhiljaa ainakin jo 900-luvulta alkaen, kristinuskoon sekoittui kuitenkin runsaasti muinaisuskosta peräisin olevaa maagista ajattelua, ja tämän pohjalta syntyneessä kansanuskossa oli piirteitä molemmista.

Magian harjoittamiseksi käytettiin vanhalta ajalta tuttua vastapäivään kiertämistä, mutta kristillisellä ajalla tämä tehtiin tyypillisesti kirkkoa kiertämällä. Kun kirkon kiertämisen jälkeen katsoi ikkunasta sisään, saattoi kasvottoman kalmanväen joukossa nähdä pian kuolevan läheisensä.

Osalle yliluonnollinen kokemus oli kuin ikkuna toiseen todellisuuteen, jonka jotkut kokivat myöhemmin olevan aina läsnä, mutta ikään kuin verhon takana. -Erik Reinikka

Myös esimerkiksi eläinten on kerrottu aistivan yliluonnollista ja toisaalta toimivan sanansaattajina maailmojen välissä. Muinaisuskosta tutun sielulinnun, eli ihmissielua kuljettavan sielun vartijan, on useassa kertomuksessa kuvattu ilmestyneen sureville läheisille.

Kristinuskossa kesykyyhky tunnetaan sekä Pyhän Hengen että sielun symbolina. Eräs Reinikan tutkielman haastatelluista kuvaa lintuun liittyvää kohtaamistaan näin:

”Perheemme isoisä oli kuollut noin 2 viikkoa aikaisemmin, kun yhtäkkiä kesken -30 pakkasten huomasimme, että kotipihamme langalla istuu kesykyyhky. Kesykyyhkyjä ei ole ennen täällä meillä näkynyt. Olen täysin varma, että tämä kyyhky oli isoisämme, joka oli tullut linnun muodossa katsomaan mitä kotikonnuille kuuluu. — Lintu hävisi hautajaisten jälkeen — eikä sen jälkeen ole pihapiirissämme näkynyt kesykyyhkyjä.”

Kuten Reinikka tutkielmansa lopussa kuvaa, yhteisön olisi hyvä luoda turvallisia tiloja ihmisille jakaa omia kokemuksiaan. Ehkä niiden avulla olisi mahdollista löytää myös uudenlainen suhtautumistapa juhlapyhään, jonka aikana näiden kokemusten kerrotaan vahvistuvan.