| Erica Pottier

Graduhaastattelu: Millaista kirkon Facebook-viestintä oli koronapandemian ensimmäisen aallon aikana?

Kuva: Anssi Vainikka

Olisi helpompaa listata asioita, joihin vuonna 2019 puhjenneella koronaepidemialla ja sittemmin pandemialla ei olisi ollut vaikutusta, kuin niitä, joihin sillä oli vaikutus. Yksi muutoksen kohteena olleista toimijoista oli Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja sen toiminta. Tähän muutokseen mukautunutta kirkon viestintää sosiaalisessa mediassa tarkastelee Anssi Vainikka työssään.

Sielunhoitoa sosiaalisessa mediassa

Anssi Vainikan maisterintutkielma ”Kirkko Suomessa koronan keskellä : Kirkko Suomessa -Facebook-sivun viestintää ensimmäisen korona-aallon aikana vuonna 2020” käsittelee Kirkko Suomessa Facebook-kanavan viestintää koronapandemian ensimmäisessä aallossa keväällä 2020, maalis-heinäkuun ajan.

Vainikka luokitteli sisällönanalyysin perusteella julkaisut viiteen erilaiseen ryhmään, joiden kautta hän aihetta lähestyi. Ryhmiä olivat lohduttamaan ja tukemaan pyrkivät, nimenomaisesti koronakriisin keskellä tukevat, kirkon toimintaan eli kristilliseen yhteisöön osallistumaan kannustavat, kirkkovuoden läpikäyntiä jatkavat sekä kristinuskon oppia selittävät julkaisut. Pääpainona oli siis ihmisten sielunhoidollisiin tarpeisiin vastaaminen.

Itse julkaisujen sisältöä Vainikka lähestyi sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin keinoin ja hyödynsi työssään myös uskonnon mediatisaation teoriaa, jonka mukaan kirkon on mukauduttava internetin muuttamaan elämään ja olemaan ihmistä lähellä eri tavalla. Analyysin tuloksena oli kaksi pääasiallista löytöä. Ensimmäinen havainnoista on, että Kirkko Suomessa profiloitui ennen kaikkea rauhoittelijaksi kriisin keskellä, ja toinen se, että kirkkolaissa säädetyt tehtävät ovat pitkälti siirtyneet verkkoon. Kirkko oli viestinnässään myös selvästi ottanut huomioon sosiaalisen median käytön lisääntymisen ja pyrki tavoittamaan myös ne, jotka eivät kirkkoon kuulu tai välttämättä edes sivua Facebookissa seuraa.

Pandemia koskee kaikkia, joten kaikki tarvitsevat apua.

Tämä helpottaa Vainikan mukaan sitä, että myös itsensä uskonnottomaksi tai institutionaalisesta uskonnosta vieraantuneeksi kokevan on mahdollista löytää jutuista samaistumispintaa. Kirkko tarjoaa näin tukeaan myös niille, jotka eivät välttämättä koe perinteistä uskonnollisuutta omakseen. Kirkko pyrki siis olemaan kaikkien tukena, sillä pandemiakin on meidän kaikkien ongelma.

Mitään sellaista roolia, jossa kirkko olisi esimerkiksi käskenyt ihmisiä pysymään kotona tai olisi toiminut tiedonvälittäjänä koronan suhteen, ei löytynyt. Kirkon roolina oli siis hyvin pitkälti rauhoitella ihmisiä ja tukea heitä vaikeana aikana, sekä ylläpitää toivoa.

Kirkon sanoma kumpuaa menneisyydestä, viestintä ei

Vainikka näkee, että kirkon viestintä on kaikkea muuta kuin menneeseen jämähtänyttä. Hänestä kirkko seuraa jokapäiväisessä toiminnassaan kansan tarvetta, vaikka päättävällä tasolla se ei aina näkyisikään.

Kyllä kirkko seuraa aikaa.

Kirkon sosiaalisen median viestinnässä pandemian ensimmäisen aallon aikana näkyikin selvästi suurelle yleisölle räätälöityä sisältöä. Tämä tulee esiin niin aihepiireissä, sanavalinnoissa kuin kielenkäytössä yleensäkin. Kirkko ei pyrkinyt kirjoittamaan julkaisujaan niin, että asiat saneltaisiin ylhäältä alaspäin, vaan viesti muotoiltiin mahdollisimman lähestyttäväksi. Julkaisut eivät siis olleet osoitettuja pelkästään seurakunta-aktiiveille, vaan esimerkiksi yksinäisille ja perheille kaikista taustoista.

Kirkon näkyminen sosiaalisessa mediassa ei itsessään ole mikään uusi ilmiö, vaan kirkko ennemminkin käytti hyödykseen aiemmin hyväksi havaittuja sisällöntuottamisen ja saavuttamisen keinoja uudessa tilanteessa. Nyt ennestään hiottu viestintä jatkuu tällaisenaan varmasti myös koronapandemian yli.

Löytämisen riemu kannusti työnteossa

Vainikan nelikuukautinen maisterintutkielmaprosessi lähti käyntiin, kun käytännöllisen teologian tutkielmaseminaarissa vinkattiin, että sisäministeriö on peräänkuuluttanut poikkeusoloja sekä koronaa käsitteleviä tutkielmia. Työn edetessä Vainikka huomasi, että hänen ajatuksillaan on enemmän painoarvoa, kuin miltä saattaa oman pään sisällä tuntua. Hän muistelee esimerkiksi keskustelleensa ihmisten kanssa sellaisista aihealueista, joihin liittyen omat ajatukset eivät tuntuneet kovin kummoisilta, ja saaneensa takaisin palautetta, jossa todettiin ajatuksissa jo olevan tutkimuksen tuloksia. Hän toteaakin kokeneensa paljon löytämisen riemua työn aikana ja neuvoo ihmisiä luottamaan omaan ammattitaitoonsa enemmän.

Pitää luottaa siihen mitä siitä itse löytää, se on todennäköisesti aika hyvä.

Vainikan mielestä maisterintutkielmalla pelotellaan liikaa. Se on usein aihe, joka otetaan esiin jo fuksivuonna pahaa enteilevään sävyyn, ja tutkielmasta tehdään näin aivan liian korkean kynnyksen työ. Vainikka myöntää, että kyseessä on haastava työ, ja jos aiheeseen on kova palo, se voi tuntua todellista haastavammalta oman riman noustessa. Työ itsessään on kuitenkin melko säännönmukaista ja hyvin ohjeistettua, ja se pohjautuu aiemmin opitun päälle, esimerkiksi kandidaatintutkielman parissa karttuneeseen tietoon ja työskentelytapaan. Vainikan vinkki onkin työn pilkkominen pienempiin osiin ja näiden osien suhteuttaminen opintopisteisiin, jolloin työkuorma muuttuu saavutettavammaksi.

Tärkeää olisi myös pitää kiinni omista väliaikatavoitteista, jottei työ lipsu loputtomiin. Vainikka linjaa seminaareissa olleen hyvät aikataulut joiden tahtiin työskennellessä tutkielma eteni hyvin. Tätä aikataulua kannattaa myös tukea ja jatkaa itsenäisesti.

Muuttuvassa maailmassa kaivataan uskonnon asiantuntijuutta

Tällä hetkellä opettajana työskentelevä Vainikka ei näe juuri nyt jatkavansa tutkimusta, muttei sulje vaihtoehtoa poiskaan. Hän linjaa mielenkiintoiseksi jatkotutkimuksen aiheeksi esimerkiksi sen, miten kirkon toimien lisääntynyt siirtyminen verkkoon vaikuttaa resurssien jakoon ja tätä kautta kirkon muuhun toimintaan. Se, vähentääkö kirkon vahvempi some-presenssi esimerkiksi tavallisia messuja sekä se, miten kirkko toimii taas pandemian väistyttyä, ovat hänestä nyt ajankohtaisia kysymyksiä.

Vaikka maailma on näennäisesti muuttunut yhä sekulaarimmaksi, Vainikka on useiden muiden asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että uskonnot tuskin koskaan katoavat, ne vain muuttavat muotoaan. Tämän johdosta on yhä edelleen tärkeää ymmärtää uskontoja, esimerkiksi juuri uskonnollisten toimijoiden viestintää tutkimalla.

Kirkon tutkimuskeskuksen tekemässä selvityksessä vuodelta 2020 ilmenee, että ihmiset kääntyvät hyvin usein uskonnon puoleen kriisiytyneissä kohdissa elämäänsä. Tämä uskontoon turvautuminen heijastuu myös yhteiskunnalliselle tasolle: oli kyseessä sitten sota, pandemia tai muutoin haastava aika, niin uskonnon rooli ja merkitys lisääntyvät selvästi. Joten vaikka saatetaankin sanoa, ettei uskonnoilla ole enää nykypäivänä merkitystä, niiden tärkeys vaikuttaa kuitenkin korostuvan kaikkein heikoimpina hetkinä. Vainikka tiivistää, että uskonnon merkitystä ei pidä vähätellä. Nyt jos koskaan uskontoja on ymmärrettävä ja tuota ymmärrystä ylläpidettävä.

Anssi Vainikan maisterintutkielma Kirkko Suomessa koronan keskellä : Kirkko Suomessa -Facebook-sivun viestintää ensimmäisen korona-aallon aikana vuonna 2020 on luettavissa Heldassa.