Päiväkirjaan kätkeytyvä kriittinen ajattelija – L. M. Montgomeryn käsityksiä Jumalasta ja uskosta 1920-luvun Kanadassa

Kanadalainen kirjailija Lucy Maud Montgomery (1874–1942) tuli tunnetuksi Anna- ja Runotyttö-kirjoistaan. Hän on ollut suosittu kirjailija myös suomalaisten lukijoiden keskuudessa. Montgomery oli oman kirjallisen uransa lisäksi presbyteeripappi Ewan Macdonaldin vaimo, minkä takia hän oli hyvin aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Pariskunnalle syntyi kolme poikaa, joista keskimmäinen syntyi kuolleena. Kirjailijan romaanien, päiväkirjojen ja kirjeenvaihdon välityksellä piirtyy moniulotteinen kuva naisesta, joka kätki omat poikkeavat ajatuksensa ja tunteensa ollakseen esimerkillinen papin vaimo. Hän oli saanut presbyteerisen kasvatuksen, mutta hän luopui monilta osin kristillisistä opinkappaleista. Hän muodosti omanlaisensa uskon, jossa oli piirteitä muun muassa presbyterismistä ja teosofiasta.

Presbyteerisyys rakentaa identiteettiä

Montgomery sai tiukan presbyteerisen kasvatuksen äidinpuoleisilta isovanhemmiltaan, joiden luona hän asui Prinssi Edwardin saarella Kanadassa. Hän oli puoliorpo ja hänen isänsä perusti uuden perheen. Montgomery kävi lapsena pyhäkoulua, luki uskonnollista kirjallisuutta ja oppi viktoriaanisen ajan ihanteet. Presbyteerit arvostivat työtä, mutta ylpeyttä ja valehtelua pidettiin suurina synteinä. Naisen tehtävänä oli huolehtia perheestään. Montgomeryyn iskostui syvä velvollisuudentunto, joka ohjasi hänen päätöksentekojaan elämässä. Hän piti velvollisuutenaan hoitaa isoäitiään isoisän kuoleman jälkeen, mikä viivästytti hänen naimisiinmenoaan muutamalla vuodella. Naimisiinmenon jälkeen Montgomery muutti miehensä työn perässä pois Prinssi Edwardin saarelta Ontarioon, mutta saari säilyi hänen romaaniensa tapahtumapaikkana.

Aikuisena Montgomery kapinoi oppimiaan uskonkappaleita vastaan, mutta seurakuntalaiset eivät arvanneet hänen ajatuksiaan. Hän kätki ajatuksensa kirjalliseen tuotantoonsa, etenkin päiväkirjaansa. Kirjailija ei uskonut moneenkaan kristillisen uskontunnustuksen kohtaan. Tästä huolimatta presbyterismi oli hänelle aina hyvin tärkeä asia eikä hän halunnut luopua kirkkokunnastaan. Kirkkokunta vahvisti identiteettiä, oli osa sosiaalista statusta ja tarjosi merkittäviä sosiaalisia suhteita.

Jokaisella on oma Jumalansa

Montgomeryn Runotyttö-kirjoista käy hyvin ilmi, että kirjailija ajatteli jokaisella olevan omanlaisensa Jumala. Ajatus heijasti modernismin aikakautta, jolloin kokemus yhteisestä jumalakuvasta oli kadonnut. Kirjailija piti Jumalaa yksilöllisenä. Ihmisen persoonallisuus näyttää vaikuttaneen henkilökohtaiseen jumalakuvaan ja heijastavan yksilön luonnetta. Montgomeryn mukaan osa ihmisistä perusti jumalakuvansa hartauskirjojen pohjalle ja piti Jumalaa tuomarina. He oikeuttivat vihansa ja pelkonsa Jumalallaan. Toiset ajattelivat itsenäisesti ja kyseenalaistivat oppimiaan asioita. Heidän Jumalansa oli rakkaus ja yliluonnollinen voima. Kolmantena ryhmänä olivat henkilöt, joiden usko sai heissä aikaan lempeyden kaikkia kohtaan. Jumalan eri tavoin näkevien henkilöiden lisäksi olivat skeptikot ja ateistit.

Montgomeryn oma jumalakuva sopii parhaiten toiseen ryhmään eli itsenäisesti ajatteleviin. Hänen jumalasuhteensa näyttää kehittyneen ja muuttuneen vuosien varrella. Hän uskoi aikuisena hyvään Jumalaan, minkä takia pahuuden täytyi johtua paholaisesta. Kirjailija konkretisoi pahan ja kutsui sitä demoniksi, joka kiusasi häntä. Väkivalta ja rikokset saivat hänet toisinaan epäilemään persoonallisen Jumalan olemassaoloa. Tällöin hän pohti, oliko maailma jonkun ”mestarillisen Jonglöörin” temppuja. Näin hän liittyi transsendentalistiseen näkemykseen, jonka mukaan Jumala oli ensisijaisesti luoja eikä puuttunut luomaansa järjestykseen.

Kaikki on määrätty jo ennalta

Presbyteeriseen uskoon kuului oppi predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala oli jo ennalta määrännyt ihmisen joko taivaaseen tai helvettiin. Kyseisen opinkappaleen tarkoituksena oli ollut varjella käsitystä Jumalan kaikkivaltiudesta, jota olisi rajoitettu, jos ihminen olisi voinut vaikuttaa omaan pelastukseensa. Opista oli luovuttu pikkuhiljaa, mutta sen mukaista opetusta saattoi kuulla vielä 1900-luvun alussa. Montgomery ei uskonut kyseiseen opinkappaleeseen. Hän kielsi Jumalan kaikkivaltiuden hyvin suoraan, koska hän ei voinut uskoa ihmistä ikuiseen kadotukseen lähettävään Jumalaan. Tästä kiellostaan huolimatta hän selitti tapahtumia predestinaatiolla, mihin vaikutti hänen presbyteerinen taustansa.

Kirjailijan käsitys predestinaatiosta ja kohtalouskosta tuli usein esiin arkisten ja pienten tapahtumien kautta. Kun hänelle rakkaat kynttilänjalat menivät rikki, hän kysyi, oliko niiden särkyminen määrätty ennalta. Kun hän pohti käsialanäytteensä analyysia, hän totesi olleensa predestinoitu papin vaimoksi. Montgomeryn ajattelussa ihminen ei voinut vaikuttaa menneisyyteensä eikä tulevaisuuteensa. Ihmisen osaksi jäi vain ottaa vastaan kaikki tapahtuva. Elämän tuodessa kärsimystä Montgomery ajautui pessimismiin.

Jumala toimii tieteen kautta

Montgomery ei uskonut kristillisen kirkon tulevaisuuteen, vaan hän piti sitä jäänteenä menneisyydestä. Jeesus oli ollut radikaali uudistaja 2000 vuotta aikaisemmin, mutta sen jälkeen ihmiskunta oli joutunut loppuun kuluneen dogmin ja kuolleen taikauskon kahleisiin. Tästä tilasta ihmiset pelastaisi uusi tieteen vallankumous, jossa vaikuttaisi ”Jumalan Henki”. Montgomeryn mukaan uusi aikakausi oli kynnyksellä, mutta hän ei ollut aivan varma siitä, millaisessa muodossa uudistus tapahtuisi.

Kirjailija uskoi tieteen keksintöihin ja tieteen huikeaan kehitykseen. Hän oli varma, että tiede ratkaisisi esimerkiksi atomin salaisuuden ja tekniikan kehittyessä ihminen voisi lentää maailman ympäri. Hän uskoi tieteen aikakauden kehittyvän ja kukoistavan. Sen hinnaksi hän arvioi sen, ettei enää syntyisi suurta runoutta.

Montgomery oli kiinnostunut psykologiasta. Hän luki runsaasti ihmisen psyykettä käsittelevää kirjallisuutta ja sovelsi oppimiaan asioita arkeen. Hän kokeili esimerkiksi suggestion voimaa esikoiseensa, jonka tapa räpsyttää silmiä ärsytti häntä äitinä. Hän kuiskasi pojan korvaan tämän nukahdettua, että tämä lopettaisi tavan. Muutaman kerran jälkeen poika lopetti tavan, mutta Montgomery ei ollut varma, johtuiko se suggestiosta vai jostakin muusta. Kirjailija oli innokas unien tulkitsija ja hän piti uniaan symbolisina. Hän tulkitsi osan unistaan varoittavan tulevasta, minkä hän koki hyvänä asiana.

Luonto on jumaluuden kohtauspaikka

Montgomerylle luonto näyttäytyi kirkkoa varmemmalta paikalta kohdata Jumala. Luonnon kauneus ja ihmeellisyys vaikuttivat häneen ja hänen romaaniensa sankarittariin. Luonnossa kohdattava yliluonnollinen voima oli Jumala tai jumaluus, jolla saattoi olla pakanallisia piirteitä. Esimerkiksi Runotyttö-kirjoissa on viittauksia pakanallisiin myytteihin ja luonnonuskontoon. Montgomerylle luonto oli paikka, jossa hänen oma mielensä lepäsi ja josta hän sai uutta voimaa ja jaksamista.

Kirjailijan ajattelussa on teosofisia piirteitä. Teosofiassa Jumala nähdään elämän lähteenä, joka ilmaisi itsensä säteilemällä energiaa ihmisissä, eläimissä ja kasvikunnassa. Montgomeryn ajattelu liittyy tähän näkemykseen, sillä hänen oma maailmansa oli animistinen. Esimerkiksi Runotyttö-kirjojen päähenkilö Emilia piti puita ystävinään. Montgomery lainasi omaa sisäistä maailmaansa Emilialle kirjoittaessaan Runotyttöjä, minkä takia heidän kokemusmaailmaansa voidaan pitää ainakin osittain yhtenevänä.

Luonnon keskellä Montgomery ja Emilia kokivat leimahduksen eli ylimaallisen hurmion. Se oli hetkellinen vahva kokemus, jolloin he kokivat olevansa yhteydessä johonkin toiseen, ihmeelliseen ja äärettömän kauniiseen maailmaan. Kokemus oli sekä fyysinen että henkinen. Montgomerylle leimahdus tarjosi lohdutusta, varmuuden kuolemattomuudesta ja syyn jaksaa tavallista elämää. Emilialle leimahdus oli merkittävä kirjoittamisen kannalta.

Lopuksi

Montgomeryn suhde omaan kristilliseen perinteeseensä ei ollut yksiselitteinen. Hänen saamansa presbyteerinen kasvatus sekä presbyteeripapin puolisona oleminen vaikuttivat hänen elämäänsä merkittävästi. Ne antoivat rajat, joiden sisäpuolelle hän rakensi ulkoisen elämänsä ja kahlitsi sisäisen kapinansa. Hänen moraalinsa, arvonsa ja velvollisuudentuntonsa olivat perintöä suvulta ja viktoriaaniselta aikakaudelta. Oma uskonnollisen ajattelun ja huolten salaaminen muilta erotti kirjailijan muista ja mahdollisesti vahvisti hänen kokemustaan omasta erityislaatuisuudestaan.

Kirjoittaja Sinikka Tuori on TM, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ´Helvetti on kiistaton, mutta taivas on suhteellinen.´Uskonnollisten ihanteiden ja kokemuksen välinen ristiriita L. M. Montgomeryn elämässä vuosina 1921–1927 hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa maaliskuussa 2011. Tuorin gradu on luettavissa kokonaisuudessaan e-thesis-palvelussa.

Kirjallisuutta

DuVernet, Sylvia: Minding the Spirit. Theosophic Thoughts Conserning L. M. Montgomery. Toronto, 1993.

Montgomery, L. M.: After Green Gables. L. M. Montgomery’s Letters to Ephraim Weber, 1916–1941. Ed. Hildi Froese Tiessen & Paul Gerard Tiessen. Toronto, 2006.

Montgomery, L. M.: Emily of New Moon. Toronto, 1989.

Montgomery, L. M.: The Selected Journals of L. M. Montgomery. Vol. 3: 1921–1929. Ed. Mary Rubio & Elizabeth Waterston. Toronto, 1992.

Rubio, Mary: Lucy Maud Montgomery:The Gift of Wings. Canada, 2010.

White, Gavin: The Religious Thought of L. M. Montgomery. – Harvesting Thistles. The Textual Garden of L. M. Montgomery. Essays of Her Novels and Journals. Guelph, 1994.