Onko ihminen turmeltunut?

Pro gradu -tutkielmani tutkimuskysymykseni nousi alun perin kielellisestä ongelmasta: kuinka Paavalin käyttämä sana liha (kr. sarks) tulisi kääntää suomeksi? Paavali käyttää sanaa viitaten ihmiseen mutta sanaan tuntuisi sisältyvän kielteinen vivahde. Tarkastelen tässä artikkelissa erityisesti kääntämisen näkökulmasta sitä, millaisia haasteita sana liha Paavalin kielen suomentajalle asettaa.

Kreikankielisen tekstin ja vuoden 1992 Kirkkoraamatun suomennoksen vertailu paljastaa, että kyseinen sana on saanut hyvin erilaisia käännösvastineita. Se on käännetty esimerkiksi ilmauksella ”syntinen ihminen” tai ”turmeltunut luonto”. Tämä johtuu suomennostyön pohjana olevasta käännösperiaatteesta, niin sanotusta dynaamisen vastaavuuden periaatteesta. Pyrkimyksenä on ollut kääntää alkukielinen teksti siten, että käännös noudattaa kohdekielen eli suomen oikeakielisyyttä ja välittää nykylukijalle ymmärrettävällä tavalla alkukielisen tekstin merkityksen. Sanan liha käännösvastineet kuitenkin herättävät kysymyksen, ovatko kääntäjät ottaneet tässä tapauksessa liian voimakkaan tulkitsevan linjan.

Käännösratkaisujen arviointi edellyttää alkukielisen tekstin tarkkaa analysointia

Ennen kuin ryhdytään tarkastelemaan sanan liha kohdalla tehtyjä käännösratkaisuja, on analysoitava lähtökielisen tekstin kieltä ja kontekstia. Pro gradu -työssäni kartoitin Paavalin aitoina pidettyjen kirjeiden sisältämät sanan liha esiintymät. Tarkastelin näitä 72 tapausta ensin sitä kautta, missä lausetta jäsentävässä tehtävässä sana esiintyy. Vaikuttaako sanan kieliopillinen asema sen merkitykseen? Vaikka tällaisia johtopäätöksiä on tutkimushistoriassa pyritty tekemään, ei sanan merkitystä voi mielestäni päätellä kieliopillisin kriteerein. Tarkastelunäkökulmaa tuleekin laajentaa siten, että huomioon otetaan se asiayhteys, jossa sana esiintyy.

Kontekstuaalinen eli asiayhteyden huomioiva tarkastelu korostaa vastakohtien kautta tapahtuvaa merkityksen selvittämistä. Paavali asettaa sanalle liha usein vastakohdaksi sanan henki. Tarkasteluni tuloksena selvisi, että vastakkain asetteleva käyttö sävyttää sanan liha merkitystä kielteisemmäksi mutta näin ei kuitenkaan tapahdu kaikissa tekstikohdissa. On siis perusteltua kysyä, onko uusin Kirkkoraamattu korostanut liikaa sanaan liha sisältyvää teologisesti kielteistä merkitysvivahdetta. Uusimman raamatunsuomennoksen käännösratkaisut ovat kuitenkin mittavan työn tulos, eikä ratkaisuja voi kritisoida tuntematta sitä taustateoriaa, jonka puitteissa käännös on laadittu.

Dynaaminen vastaavuus vuoden 1992 raamatunsuomennoksen taustalla

Uusimman Kirkkoraamatun suomennostyön pohjalla on ollut poiketen aiemmista raamatunsuomennoksista moderniin käännöstieteeseen perustuva kääntämisen periaate niin sanottu dynaaminen vastaavuus. Pyrkimyksenä ei tällöin ole rakentaa suomenkielistä käännöstä siten, että käännös noudattaisi kreikan kielen lauserakennetta tai että kullekin suomenkieliselle sanalle olisi osoitettavissa kreikankielinen lähtökohta. Kun lähtökohdaksi otetaan merkityksen välittäminen, on otettava huomioon suuremmat kielelliset yksiköt eikä ainoastaan yksittäiset sanat. Tällöin huomio kiinnitetään lauseisiin, virkkeisiin sekä laajempiin kokonaisuuksiin kuten kirjallisuuden lajiin.

Tekstin kulttuuritaustan tuntemus on tärkeä tulkinnan avain

Dynaamisen vastaavuuden käännösperiaatteen mukaan tekstin merkitys on edelleen löydettävissä. Tälle tehtävälle on asetettu tietyt rajat. Käännösperiaatteen lähtökohtana on tekstin merkitys sen omassa kontekstissa. Paavalin tapauksessa konteksti on kirjeiden kirjoitus- ja vastaanottotilanne 40- ja 50-luvun antiikin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa. Rajaus ei laisinkaan helpota tehtävää vaan pikemminkin päinvastoin. Mielestäni käännösperiaatteen lähtöoletus on ongelmallinen etenkin Paavalin kirjeisiin sovellettuna: kirjeiden vastaanottajien tulkinta on poikennut viestin lähettäjän eli Paavalin pyrkimyksistä. Esimerkiksi korinttilaiskirjeenvaihto kielii tällaisesta tulkintaa hakevasta ja tarkentavasta asetelmasta viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä. Jos tekstin syntykonteksti osoittautuu tulkinnan ja ”oikean merkityksen” kannalta näinkin ongelmalliseksi, sitä ei välttämättä voi asettaa nykylukijalle määrääväksi tulkinnan avaimeksi.

Kulttuuritaustan tuntemus on kuitenkin välttämätön merkityksenannon prosessissa. Paavalin kirjeet itsessään ovat Paavalin kirjeiden kulttuuritaustan paras avain, koska muita säilyneitä lähteitä on niukasti. Lukuprosessi on siten kaksisuuntainen: toisaalta teksti avaa ikkunan siihen kulttuuriin, jossa se on syntynyt ja toisaalta kulttuuritaustan historiallinen tuntemus valottaa tekstin tulkintaa. Lukija asettaa itsensä hermeneuttiselle kehälle, jonka riittävä pyörittäminen synnyttää tulkinnan. Tätä tulkintaa on sitten peilattava sitä vasten, miten se suhteutuu tekstin syntytilanteen kulttuuriseen ilmastoon – joka sekin tosin on tulkitsijoiden rakennelma.

Kun ryhdytään tarkastelemaan jonkin sanan käännösvastineita, on siis tunnettava hyvin kyseisen tekstin tausta. Paneuduin pro gradu -tutkielmassani tähän tehtävään, jotta voisin mahdollisesti jatkossa siirtyä tarkastelemaan sanan liha käännösvastineita uusimmassa Kirkkoraamatussa ja arvioida näitä ratkaisuja kriittisesti. Ilman riittävää pohjatyötä on mahdoton arvioida, kuinka käännös välittää suomenkieliselle nykylukijalle sen merkityksen, joka alkukieliseen tekstiin sisältyy. Käännösvertailua edeltää siten perusteellinen työskentely tekstin pohjalta.

Vuoden 1992 raamatunkäännöstä kohtaan esitettyä kritiikkiä

Uusinta Kirkkoraamattua on kritisoitu runsaasti siitäkin huolimatta, että käännöstyöskentelyssä pyrittiin ottamaan huomioon eri näkökulmia niin kielitieteen, antiikin historian kuin teologian ja seurakuntatyön alalta. Käännösratkaisuja on kritisoitu muun muassa siitä, että dynaaminen käännösperiaate vaikeuttaa yhteyden havaitsemista eri raamatunkohtien välillä. Kun sana on käännetty eri kohdissa eri käännösvastineilla, ei lukijalle jää mahdollisuutta punnita sitä, voisiko kohtien välillä olla jonkinlainen temaattinen yhteys. Näin on käynyt myös sanan liha osalta joissakin tekstikohdissa.

Suomenkielinen raamatunlukija ei pysty havaitsemaan ilman kreikan kielen taitoa sitä, että ilmausten ”turmeltunut luonto” (Room. 7:14), ”omin avuin” (Gal. 3:3), ”syntinen ihminen” (Room. 8:3) taustalla on yksi ja sama kreikan kielen sana liha. Mutta vaikeampi kysymys onkin, onko näiden kohtien välillä temaattinen yhteys. Onko sana liha Paavalin kielenkäytössä siinä määrin tekninen ilmaus, että käännöksen tulisi olla niin sanotusti semanttisesti läpinäkyvä?

Käännöskomitean ratkaisuja kritisoitiin jo sen työskentelyvaiheessa ja joissakin tapauksissa avaintermien dynaamisia käännösvastineita palautettiin sanakongruenssin käytännön mukaiseen muotoon. Tällä tarkoitetaan sitä, että alkukieliselle sanalle pyritään antamaan kussakin sen esiintymässä sama suomenkielinen käännösvastine. Uusin raamatunsuomennos ei noudata tätä periaatetta, mutta esimerkiksi vanhurskaus-sanan dynaamisia käännösratkaisuja muutettiin kritiikin myötä. Paljon käytiin myös keskustelua siitä, tulisiko vanhurskaus-sana korvata jollakin uudella termillä kuten termillä oikeamielinen. Sana vanhurskaus on leimallisesti uskonnolliseen kieleen kuuluva termi eikä nykylukija ymmärrä sitä ilman perehtymistä uskonnolliseen erityissanastoon. Ratkaisulla säilyttää vanhurskaus-sana uusimmassa raamatunsuomennoksessa oli pedagoginen pyrkimys. Haluttiin välittää traditionaalinen uskonnollinen sanasto myös tulevalle raamatunlukijasukupolvelle.

Onko liha ”turmeltunut luonto”, ”syntinen ihminen” vai jotakin muuta?

Vastaavanlaista kasvatuksellista otetta on mielestäni havaittavissa myös sanan liha käännösvastineissa. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa on säilytetty liha–henki -dialektiikka, vaikka esiintyessään jakson alussa sana liha on käännetty dynaamisesti. Jakeessa kolme sanan liha kolme esiintymää on käännetty ilmaisuilla ”ihmisen turmeltunut luonto”, ”syntinen ihminen” sekä ”ihminen”. Jakeessa kahdeksan sana on käännetty ilmaisulla ”turmeltunut luonto”, jakeessa yhdeksän ”oma luonto”, jakeessa kaksitoista ”itsekäs luonto” ja jakeessa kolmetoista vain sanalla ”luonto”. Toisinaan taas on pitäydytty käännöksessä ”liha” kuten samaisen kahdeksannen luvun jakeissa 4–7. Vertailemalla raamatunkäännöskomitean ehdotusta ja uusinta Kirkkoraamattua voi havaita, että sanojen käännöstä on muutettu vielä näiden välillä. Tämä kielii siitä, että kysymys on ollut ongelmallinen myös käännöskomitealle. Käännösvastineilla on mahdollisesti pyritty jonkinlaiseen kompromissiin kohdekielen sujuvuuden ja uskonnollisen erityissanaston säilyttämisen välillä.

Tasapainottelua kahden eri kulttuurin retoriikan ihanteiden välillä

Onkin mielenkiintoista, että nykysuomen kirjakielisuositukset eivät tunnu vastaavan antiikin retoriikan kielellisiä piirteitä. Paavalin kielelle on nimittäin tyypillistä, että hän käyttää tiheästi jotakin tiettyä sanaa lyhyen tekstikatkelman sisällä. Vaikuttaa siltä, että tämä on ollut Paavalille tietoinen ratkaisu. Suomen kielen sujuvuuden kannalta ei samaa kantaa olevan sanan runsasta käyttöä suositella vaan sen sijaan suositaan synonyymeja. Kun käännöskomitean julkilausuttu pyrkimys on ollut kohdekielen sujuvuuden painottaminen, on ymmärrettävää, että Paavalin kielen synonyymiköyhyys on häivytetty. Mutta kun kyseessä on argumentatiivinen kieli, on syytä kysyä, kadottaako käännös argumenttien selvyyden. Pystyykö suomenkielinen, kreikkaa taitamaton lukija kiinnittämään huomiota terminologian erityisyyteen, jos sanastoa on vastoin alkukielistä tekstiä monipuolistettu? Käännöskomitea ei kuitenkaan periaatteidensa mukaisesti ole pyrkinyt parantelemaan alkukielistä tekstiä. Tavoitteena on ollut säilyttää tekstin tyyli ja tuoda esille Raamatun eri kirjojen keskinäisiä kielellisiä ja tyylillisiä eroja. Kääntäjä joutuu kuitenkin tasapainottelemaan kahden eri kulttuurin retoriikan ihanteiden välillä: se, mikä on toiminut antiikissa retorisena tehokeinona jonkin vaikutelman luomiseksi, ei välttämättä välity nykykulttuurissa samanlaisena vaan on sovellettava jotakin toista retorista menetelmää.

Myös kysymys Paavalin ihmiskuvasta on osa käännösongelmaa

Sanan liha tutkiminen ja sen kääntämisen on hyvin monimutkainen ongelma. Sanan tulkinta Paavalin kielenkäytössä on yksi keskeisimmistä teemoista hänen ihmiskuvansa ymmärtämisen kannalta. Ongelma ei siis rajoitu ainoastaan kieli- tai käännöstieteeseen vaan se on kytköksissä ennen kaikkea siihen, millaisena Paavali näkee ihmisen. Mitä Paavali pyrkii sanomaan sillä, ettei ”lihassa ole mitään hyvää” (Room. 7:18) tai että ”liha haluaa toista kuin Henki” (Gal. 5:17)? Viittaako Paavali ihmisen fyysisyyteen vai tulisiko sana liha ymmärtää jotenkin muuten? Uusin Kirkkoraamattu häivyttää useimmissa kohdissa viittauksen ihmisen fyysisyyteen. Usein käännös tuo sanan kytköksen syntisyyteen julkilausutusti esille. On kuitenkin syytä kysyä, onko näin voimakas tulkinta riittävän perusteltu. Tulisiko käännöksen jättää enemmän tilaa lukijan vapaalle tulkinnalle? Tulisiko käännöksessä säilyttää selkeämmin viittaus fyysisyyteen tai tulisiko pyrkiä kääntämään sanan eri esiintymät siten, että suomenkielinen raamatunlukija pystyisi havaitsemaan yhteyden näiden kohtien välillä? Vastaaminen näihin kysymyksiin vaatisi perusteellisen käännösratkaisuja vertailevan työskentelyn.

Kirjoittaja Marika Pulkkinen on teologian kandidaatti, jonka Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2011.

Kirjallisuutta

Kela, Maria: Jumalan kasvot suomeksi. Metaforisaatio ja erään uskonnollisen ilmauksen synty. Jyväskylä, 2007.

Jewett, Robert: Paul’s Anthropological Terms. A Study of Their Use in Conflict Set­tings. Leiden, 1971.

Palola, Jukka: Vanhurskautta, oikeutta vai uskollisuutta? Sdq-sana vuoden 1992 Kirkkoraamatun Psalmien kirjassa. Helsinki, 2011.

Pulkkinen, Marika: Sanan sarks syntaktinen ja kontekstuaalinen tarkastelu Paavalin kielenkäytössä. Opinnäyte. Helsingin Yliopisto, 2011.

Toivanen, Aarne: Kohti uutta Kirkkoraamattua. Näkökumia Raamatun kääntämiseen. Helsinki, 1986.