Artikkelit

Tässä osiossa teologia.fi esittelee teologian alan tutkimusta

Katso myös artikkeleita aiheen mukaan ylävalikosta.

| Anna Juntunen

Tavallinen tarina nuorten ulkopuolisuudesta

juntunenKäsittelen artikkelissani nuorten kokemia ulkopuolisuuden kokemuksia ja heidän toimijuuttaan itsensä ulkopuolisiksi koetuissa tilanteissa. Artikkeli perustuu vuonna 2014 aloitettuun väitöskirjaan, jossa tutkin nuorten toimijuutta. Aineistona ovat 20 nuoren haastattelut. Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä huoli nuorista on ollut yhteiskunnallisen keskustelun valokeilassa, esimerkiksi nuoriin paikantuvassa syrjäytymispuheessa. Ulkopuolisuuden kokemus ei tarkoita, että nuori olisi syrjäytynyt. Tosin pitkittynyt kokemus sivuun jäämisestä ja itsensä arvottomaksi kokemisesta voivat johtaa tilanteeseen, jossa nuori on oikeasti syrjässä.

| Jarmo Hakkarainen

Köyhät ja kerjäläiset ovat veljiämme Kristuksessa

jarmo.hakkarainenuef.fiBysanttilaisten isien mukaan kristillinen köyhyys merkitsee rakastavaa myötätuntoisuutta köyhää ihmistä kohtaan ja samalla käytännön askeettista vastalausetta rikkaiden itsekkäälle ja hengellisesti hedelmättömälle elämälle. Bysantin kirkon pyhät isät opettavat, että köyhät ja kerjäläiset ovat veljiämme Kristuksessa. Köyhät eivät tarvitse heidän mukaansa pelkästään sääliämme tai palasen leipää, vaan rakkautemme ja huolenpitomme. Köyhistä huolehtiminen merkitsee Jumalan oikeudenmukaisuuden ja armeliaisuuden seuraamista. Lähimmäisen rakastaminen on ominaisuus, joka ilmenee ja kasvaa vain, jos sitä harjoitetaan. Sitä ei voi kuluttaa, ostaa eikä omistaa, kuten omistamisen kohteita. Lähimmäisen rakastamista voi vain harjoittaa, harjoitella ja uskaltaa tehdä.

| Esa Autero

Lukevatko köyhät Raamattua erityisellä tavalla?

auteroLukevatko köyhät Raamattua eri tavalla kun rikkaat ja hyväosaiset? Näkevätkö he eri asioita raamatunteksteissä? Onko sosioekonomisella asemalla vaikutusta raamatuntulkintaan? Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologit ovat usein nostaneet esille köyhien etuoikeutetun aseman raamatuntulkinnassa. Onko tätä väitettä mitenkään mahdollista todentaa tai tutkia?  

| Paavo Alaja

Luterilaisen köyhäinhoidon alkutaival Suomessa

alajaRuotsin valtakunnassa, johon Suomikin kuului, siirryttiin 1500-luvun lopulla luterilaiseen tunnustukseen. Samoihin aikoihin elinolosuhteet muuttuivat haasteellisemmiksi ja köyhyys kasvoi. Siihen yritettiin 1600-luvulla puuttua, mutta yritykset jäivät vaikeissa olosuhteissa tehottomiksi. Luterilaisen köyhäinhoidon perusta oli vanhoissa tavoissa ja kehitys hidasta.

| Matti Kotiranta

Pääkirjoitus: Ortodoksinen kirkko tänään – kansallisen yhtenäisyyden rakentamista, diasporaa ja dialogia

Kotiranta IMG 2695Ortodoksisen teologian tutkimusta voi pitää hyvällä syyllä nousevana alana suomalaisen teologisen tutkimuksen piirissä. Itä-Suomen yliopiston teologian osasto on viimeisen vuosikymmenen aikana panostanut vahvasti korkeatasoiseen kansalliseen ja kansainväliseen ortodoksian tutkimukseen. Se näkyy myös tämän teemanumeron kirjoituksissa, jotka käsittelevät (I) suomalaiskansallista ortodoksisuutta, ortodoksista kirkkoa Suomen itsenäisyyden aikana ja maailmansotien jälkeen. Tärkeän osan saavat myös (II) kansainvälinen ortodoksisuus, erityisesti ortodoksisen kirkon diaspora sekä (III) ortodoksisuus dialogissa.

| Juha Riikonen

Kansallisuuskysymys Suomen ortodoksisessa kirkossa

riikonen juhaKun kansallisuusaate heräsi Suomessa 1800-luvulla, katseet kääntyivät myös ortodoksiseen kirkkoon: olisiko ortodoksinen kirkko ”kansalaiskelpoinen” muuttuvissa poliittisissa suhdanteissa? Suomen itsenäistyttyä ortodoksista kirkkoa valvottiin asetuksen suomin keinoin venäläisyyttä vastaan.

| Helena Kupari

Eletty uskonto ja ortodoksikristillisyys. Esimerkkejä siirtokarjalaistaustaisten naisten uskonnosta

helena 90 vari”Ortodoksisuus on elämää”, totesi rovasti Erkki Piiroinen vuonna 1978 ilmestyneen teoksensa otsikossa. Myös tässä kirjoituksessa tarkastellaan ortodoksisuutta elämässä, osana elämää. Aiheena on ”eletty uskonto” tutkimuskäsitteenä sekä sen sovellusmahdollisuudet suomalaisen ortodoksisuuden tutkimuksessa. Havainnollistavana esimerkkinä toimii oma tutkimukseni siirtokarjalaistaustaisten naisten uskonnosta.

| Johan Bastubacka

Kirkkokansan liturginen laulaminen – nykyortodoksinen suomalainen liturginen ja hymnologinen käytäntö, sen juuret ja vaikutus jumalanpalvelukseen

Johan Bastubacka-1Historiallisista kehityskuluista ja liturgian sekä laajemmin ortodoksisen kirkon hierarkkisesta rakenteesta johtuen kirkkokansan tavanomaisin palvelukseen osallistumisen muoto ei ole ollut laulaminen, vaan liike ja eleet. Ero on suuri verrattuna niihin katolisiin ja protestanttisiin jumalanpalvelusperinteisiin, joissa yhdessä laulaminen on maallikoille tavanomainen ja tärkeä tapa osallistua liturgiseen elämään.

| Elina Vuola

Suomalaiset ortodoksinaiset, kirkko ja Neitsyt Maria

Elina Vuola tdkIkoni on ikkuna tuonpuoleisuuteen, mutta Jumalansynnyttäjästä puhuminen on ainakin naisille ikkuna sekä tuon- että tämänpuoleisuuteen. Ikkunan avaaminen tuo näkyviin paitsi koko ortodoksisen perinteen rikkauden myös eri-ikäisten ja erilaisten naisten koko elämän kirjon.

| Heta Hurskainen

Venäjän ortodoksisen kirkon suunnanmuutos ja sen vaikutus oppineuvottelujen päättymiseen Suomen luterilaisen kirkon kanssa

heta-hurskainenVanhoja oppiainerajoja kunnioittaen: Venäjän ortodoksisen kirkon neuvottelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ovat siirtyneet ekumeniikan tutkimusalueelta kirkkohistoriaan. Näin on sanottava neuvotteluista, jotka alkoivat vuonna 1970 ja päättyivät 2014. Viimeiseksi neuvottelukierrokseksi jäi 15. kierros Siikaniemessä vuonna 2011.

| Eeva Raunistola-Juutinen

Kirkkojen maailmanneuvoston naisten ekumeenisen vuosikymmenen ortodoksiset naiskuvat

Eeva Raunistola-Juutinen netKirkkojen maailmanneuvoston naisten ekumeeninen vuosikymmen (Ecumenical Decade of the Churches in Solidarity with Women: 1988–1998) pyrki tekemään sen, mitä sitä edeltänyt YK:n naisten vuosikymmen ei ollut kyennyt tekemään: nostamaan esiin naisen aseman kirkoissa ja synnyttämään sitä koskevaa dialogia kirkkojen keskuudessa. Minkälaisia ovat naisten ekumeenisen vuosikymmenen ortodoksiset naiskuvat?

| Sari Kuustola

Interortodoksinen dialogi

DSC 05221Kristologisten erimielisyyksien seurauksena Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451 harhaoppisiksi leimattujen, ns. orientaalis-ortodoksisten kirkkojen sekä virallista ortodoksisuutta edustaneiden itäisten ortodoksikirkkojen välillä on haettu ykseyttä aktiivisesti jo yli 50 vuoden ajan. Kahden kirkkoperheen välisessä dialogissa on saavutettu hyvinkin lupaavia tuloksia, joiden lopullista hyväksymistä ja julkistamista kuitenkin vielä odotellaan.

| Cyril Hovorun

Yleisortodoksisen kirkolliskokouksen hauras lupaus

s200 cyril.hovorunItäisten ortodoksisten kirkkojen vuonna 2016 kokoontuvaksi ilmoitettu synodi on historiallinen, mutta synodia koskevien odotuksien tulee olla varovaisia. Paikallisten ortodoksisten kirkkojen päämiesten neuvosto (synaksis) 6. – 9.3.2014 Istanbulissa on sopinut yleisortodoksisen kirkolliskokouksen kokoontumisesta. ”Ortodoksisten kirkkojen päämiesten kommunikea” julkaistiin maaliskuun 9. päivänä ja siinä todettiin että ”Ortodoksisen kirkon Pyhä ja Suuri synodi … Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan kutsumana ja puheenjohdolla kokoontuu 2016 Konstantinopolissa.” Tämä päätös viimeistelee sen pitkän valmisteluprosessin, joka ulottuu aina 1920-luvulle ja jonka valmistelun aktiivisin oli vaihe 1960- ja 1970- luvuilla.

| Serafim Seppälä

Armenialaisen diasporan haasteet

serafim.seppalauef.fiKun Lähi-idän muinainen vuoristokansa hajaantuu pyhiltä vuoriltaan suurkaupunkien lähiöihin, muinaisesta elämäntavasta ei jää juuri mitään jäljelle. Mitä kirkko voi tehdä?

| Pekka Metso

Kansalliset ortodoksiset kirkot ja diaspora

pekka.metsouef.fiOrtodoksiset kirkot ovat uusille alueille levittäytyessään pitäytyneet vanhentuneeseen maantieteeseen. Kansalliset pyrkimykset ovat ei-historiallisella maaperällä olleet tärkeämpiä kuin kirkon ylikansallisen luonteen korostaminen. Kirkon perinteestä on sen sivuuttamisen sijaan vasta viime aikoina lähdetty etsimään ratkaisumalleja kirkollisten olojen järjestämiseksi.

| Jyrki Härkönen

Suomen ortodoksisen kirkon yhteydet Ekumeeniseen patriarkaattiin

Jyrki 27.6.2014Suomen ortodoksisen kirkon yhteydet Ekumeeniseen patriarkaattiin syntyivät poliittisista syistä. Myöhemmin kanoninen suojelus on kasvanut yhä suurempaan rooliin.

| Teuvo Laitila

Ortodoksiset kirkot ja Ukrainan kriisi

teuvo.laitilauef.fiUkrainan vuonna 2014 alkaneessa sisällissodassa vastakkain ovat maan hallitus ja Venäjän tukemat separatistit. Sodassa on Venäjän kirkon mukaan kyse ”venäläisen idän” ja ”ukrainalaisen lännen” kamppailusta. Miten sota on vaikuttanut Ukrainan ortodoksisiin kirkkoihin? Käyvätkö nekin sotaa vai pyrkivätkö kirkot kriisin ratkaisemiseen?

| Teuvo Laitila

”Ryssä”, toinen kansankirkko, ekumeeninen kumppani, hengellisyyden julistaja, arvokonservatiivi? − Suomen ortodoksisen kirkon monet julkisuuskuvat

teuvo.laitilauef.fiItsenäisessä Suomessa yleinen käsitys ortodoksisesta kirkosta on vaihdellut melkoisesti. Alkuaan sitä pidettiin maallemme vieraana ”ryssänkirkkona”. Maailmansotien välillä julkisuuskuva pyrittiin suomalaistamaan, ja toisen maailmansodan jälkeen kirkosta tehtiin luterilaisen kirkon ekumeeninen kumppani. Viime vuosisadan lopulla ortodoksisuus esitettiin hengellisen rikkauden lähteenä ja suomalaisuuden eksoottisena puolena. Viime aikoina kirkon arvokäsitykset ja hallintomalli on nähty nykyajalle vieraana vanhoillisuutena.