Artikkelit

Miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon innovatiivisia ekumeenisia tuloksia sisältänyt teologinen dialogi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa keskeytyi 2014? Kuinka kirkkojen eriävät käsitykset kristillisestä avioliitosta suhteutuvat teologisen ja hengellisen yhteyden rakentamisen päämäärään? Dialogin tulevaisuutta ajatellen tilaa tulee antaa ”oikeutetulle erilaisuudelle”.

Vuodenvaihteessa 2013–2014 tapahtuneet mielenosoitukset Kiovassa johtivat Ukrainan venäläismielisen presidentin syrjäyttämiseen, mikä taas suututti Venäjän. Harva Ukrainan-uutisia seurannut kuitenkaan tietää, että Ukrainan kirkoilla yleensä ja kreikkalaiskatolisella kirkolla erityisesti oli näkyvä rooli Kiovan Euromaidan-mielenosoituksissa.

Är religionsdialog en demokratisk strävan efter respekt och jämlikhet eller bara ett legitimt sätt att kontrollera och oskadliggöra de hotande andra? Har ”dialog” blivit en gummistämpel, ett politiskt korrekta men i praktiken ihåliga argumentet som används för att ge sken av integration och pluralism? Den här artikeln synar aktuell, kritisk forskning kring religionsdialog och de problem forskarna för närvarande arbetar med.

Ekumeenisen toiminnan tavoitteena on kristittyjen yhteyden ja kirkon ykseyden edistäminen. Modernin ekumeenisen liikkeen piirissä ekumeenista toimintaa on harjoitettu noin sadan vuoden ajan kirkkojen välillä, ekumeenisissa järjestöissä sekä yksittäisten kristittyjen kesken. Erilaisten menetelmien avulla ekumeeninen toiminta on luonut yhteyttä kristittyjen ja kirkkojen välillä.

Miten ekumeeninen liike on siirtynyt ”takatalvesta” kuumien kirkko-opillisten ja antropologisten kysymysten keskelle? Mitkä ovat konvergenssin ja konsensuksen hakemisen haasteet ja milloin dialogissa on kyse ”kunnioittavan erimielisyyden” edistämisestä? Entä miten määrittyy kristinuskon sisäisen ja uskontojen välisen dialogin suhde?

Tämän teemanumeron artikkeleissa tarkastellaan sitä, miten pyhä kytkeytyy uskonnollisessa ajattelussa maahan, erilaisiin maa-alueisiin, paikkoihin ja tiloihin. Numerossa pureudutaan pyhään maahan ja luonnon pyhittämiseen, kristillisten pyhiinvaellusten kehitykseen sekä pyhän maan moniin tulkintoihin.

Jo ensimmäisten vuosisatojen aikana kristityt ovat keskustelleet siitä, ovatko Pyhä maa ja erityisesti Jerusalem pyhiä, ja jos ovat, niin miksi ja millä tavalla. Antaako pyhiinvaellusmatka Pyhälle maalle kirkon ja kristityn elämään mitään lisää? Entä onko kristittyjen läsnäolo Pyhällä maalla välttämätöntä tai toivottavaa?

Israelia on kutsuttu pyhäksi maaksi sekä kristillisessä että juutalaisessa traditiossa. Voisi ajatella, että tradition juuret ovat vahvasti Vanhassa testamentissa − korostaahan kirjakokoelma pyhälle kansalle kuuluvaa maata. Kirjassa ei kuitenkaan puhuta pyhästä maasta, vaan käsite on syntynyt myöhemmin.

Det heliga landet är ett koncept som är intimt knutet till den religiösa och etniska identiteten inom religiös sionism och inom den ideologiska bosättarrörelsen. Med inslag från mystiken förstår man den judiska existensen som knuten till detta geografiska landområde. Att återupprätta den s.k. heliga triangeln – Guds folk, Guds land och Guds lag – är en förutsättning för att frälsningen ska kunna bryta fram.

Elääkö nykyihminen enää paikoissa vai jonkinlaisessa virtuaalimaailmassa? Entä millä tavalla paikkoihin liittyvät pyhyyskäsitykset ohjaavat ihmisten käyttäytymistä? Tällaisia kysymyksiä on pohdittu paikan teologiassa ja ekoteologiassa.

”Det heliga landet” är ett kristet begrepp, trots att Palestina inte intar någon plats i den kristna tron. Det är i judendomen som ”Det förlovade landet” utgör ett fast element i trosinnehållet. Grundläggande för denna tanke är att judarna en gång förlorade landet.

Pyhyys ei ole niinkään kohteiden ominaisuus, johon sana on historian eri aikoina liitetty, vaan suhteen ominaisuus, joka vallitsee kohteen ja pyhän attribuuttia käyttävän populaation, sosiaalisen ryhmän ja yksittäisen ihmisen välillä. Mutta onko pyhän maan ajatus lopulta lainkaan uskonnollinen? Entä mitä tekemistä teologialla on maantieteen kanssa?

Millainen oli keskiajalla vallinnut pyhiinvaelluskäytäntö ja miten pyhiinvaellus kehittyi kristillisenä toimintana? Entä kuinka pyhiinvaellus liittyy pyhä-käsitteen ymmärtämiseen ja kokemiseen?

Jerusalemista on tullut kaikissa monoteistisissa uskonnoissa enemmän kuin paikka: se on myös kertomuksia, tekstiä, kuvia ja esineitä – kulttuurista ja uskonnollista muistia, johon liittyy ja joka myös generoi ihmisten kokemuksia ja mielikuvia.

Intia muodostaa valtavan, koko maan halki ulottuvan pyhiinvaelluspaikkojen verkoston, josta koostuu kokonaisuudessaan laaja ja monimuotoinen Intian pyhä maantiede. Sitä eivät kuitenkaan rakenna vain eri uskontoperinteiden mytologiat, vaan ennen muuta lukemattomat pyhiinvaeltajat moninaisilla uskonnollisilla käytänteillään.

Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelijaksi hakeutuvien joukko on taustoiltaan ja ikärakenteeltaan verrattain monipuolinen. Vaikka valtaosa perustutkinto-opiskelijoista on alle kolmikymppisiä, mahtuu mukaan myös varttuneempia. Useat heistä ovat suorittamassa toista tutkintoa. Eräs tällaisista, julkisuudessa tunnetuista teologian opiskelijoista on Suomen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, 61 v. Mitä hän ajattelee teologiasta ja teologian opiskelemisesta?

Teologinen tutkinto antaa laajat yleistiedot, joista on hyötyä alalla kuin alalla. Tätä teologinen tiedekunta mielellään korostaa opiskelijarekrytoinnissa. Kokemukseni mukaan väite on myös täyttä totta.

Työnohjaus on kasvun paikka niin työnohjattavalle kuin työnohjaajalle. Kirkossa lähes kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus päästä ilmaiseen työnohjaukseen ja pohtia esimerkiksi ammatti-identiteettiin ja työn priorisointiin liittyviä kysymyksiä koulutetun työnohjaajan kanssa.