Arvomaailmojen vaikutus ja näkyvyys paaviuutisoinnissa 

Vuonna 2005 historiallinen paavius päättyi ja neljännesvuosisadan jälkeen Pietarinkirkon parvekkeelle nousi uusi mies. Paavin vaihtumisen uutisoinnissa oli näkyvissä arvomaailmojen vaikutus siinä mitä ja miten asioista lukijoille kerrottiin.

Vuosi sitten maailman media seurasi paavi Franciscuksen terveydentilan heikentymistä. Kahtakymmentä vuotta aiemmin maailma seurasi samalla tavoin tuolloisen paavin viimeisiä hetkiä. Vuoden 2005 alussa Johannes Paavali II:n vuonna 1978 alkanut paavius läheni väistämätöntä loppuaan. Pitkä paaviuskausi oli tehnyt puolalaisesta paavista monille elämää suuremman hahmon. Hänen kuolemansa ja uuden paavin valinta oli suuri mediaspektaakkeli.

Voiko sairauksien vaivaama paavi erota?

Vuoden 2005 alussa Johannes Paavali II:n sairastui flunssaan. Englantilaiset katoliset lehdet, liberaalimpi The Tablet ja konservatiivisempi The Catholic Herald, seurasivat tarkoin paavin sairauden kehitystä. Sairauden alussa lehdissä näkyi yllättävästi kritiikkiä Vatikaanin tiedottamista kohtaan. Erityisesti The Catholic Herald kyseenalaisti viralliset versiot paavin terveydentilasta. Vaikka lehdistä näkyi tietoisuus pitkän paaviuden olevan loppupuolella, ne välttivät vielä alussa suoria viittauksia paavin kuolemasta. Sen sijaan lehdissä näkyi pohdintaa siitä, miten jatkossa sairasta ja ehkä liikuntakyvytöntä paavia voitaisiin auttaa viranhoidossa ja millaiseksi loppupaavius muodostuisi.

Näkyvimpiä aiheita oli paavillisen eron mahdollisuus. The Tablet nosti aiheen esille pääkirjoituksessaan paavin sairastuttua, mutta enemmän näkyvyyttä aihe sai kardinaalivaltiosihteeri Angelo Sodanon kommentoitua sen mahdollisuutta. Liberaalimpi The Tablet suhtautui eroon konservatiivisempaa The Catholic Heraldia avoimemmin. Päätös erosta kuuluisi kuitenkin paaville ja aiemmin Johannes Paavali II oli torjunut ajatuksen erostaan. Lehdissä huomioitiin myös mahdollista eroa seuraavat ongelmat. Paavilliseen eroon suhtauduttiinkin varauksella ennen vuotta 2013 ja Benedictus XVI:n eroa. Käytännössä paavin eromahdollisuus tunnustettiin, mutta sitä pidettiin käytännöllisistä syistä mahdottomana.

Paavin kuolemaa ja uuden valintaa ympäröi mediaspektaakkeli

Johannes Paavali II:n kuolemaa huhtikuun 2. päivänä seurasi melkoinen spektaakkeli. Kuoleman ympärillä pyörinyttä ilmiötä voinee verrata parhaiten hysteriaan, joka seurasi prinsessa Dianan kuolemaa kahdeksaa vuotta aiemmin. Miljoonat ihmiset vaelsivat Roomaan hyvästelemään ensimmäisen media-ajan paavin ja paavin hautajaiset näytettiin suorana jopa Suomessa YLE:n toimesta.

Vaikka Johannes Paavali II:n kuolema tuntui yllättäneen monet, oli siihen valmistauduttu jo useampi vuosi. Tulevaa konklaavia käsitteleviä kirjoja oli julkaistu englanniksi jo useampi. Esimerkiksi englantilaisen Peter Hebblethwaiten The Next Pope julkaistiin postuumisti vuonna 1995.Yhdysvaltalainen John L. Allen jr puolestaan julkaisi Conclave-kirjan 2002 ja päivitti sitä vuonna 2004. Kirjoissa pohdittiin erityisesti johtavia paaviehdokkaita. Näiden joukossa oli Uskonopin kongregaation johtaja kardinaali Joseph Ratzinger. Ristiriitaisen ja äärikonservatiivisena pidetyn kardinaalin mahdollisuuksiin paaviksi suhtauduttiin suurella varauksella.

Paavin kuoltua katolisten lehtien ensimmäiset numerot keskittyivät muistelemaan edesmennyttä suurmiestä. The Tablet uskaltautui ujuttamaan muisteluihin myös kritiikkiä, mutta The Catholic Herald ei. Paavin muistelemisen ohessa lehdissä käännettiin katseita tulevaan. Vaikka lehdissä korostui, ettei selkeää ennakkosuosikkia ollut, niissä huomioitiin, että Joseph Ratzingerin asema oli muuttunut ja nyt tämä oli yksi johtavista ehdokkaista. Hänet oli nostettu esille jo ennen paavin kuolemaa ja nyt näkyvyys lisääntyi. Ratzingerin asemaa vahvisti hänen roolinsa kardinaalien vanhimpana eli kardinaalidekaanina. Hänen tehtäviinsä kuului päivittäisten kokousten johtaminen sekä paavin hautajaismessun juhliminen. Katoliset lehdet nostivat melko vähän kardinaaleja esille mahdollisina paaviehdokkainen. Selkeästi ehdokkaina mainittuja kardinaaleja oli 19, joista vain yhdeksän sai huomiota molemmissa lehdissä.

Kardinaali Ratzinger oli yksi harvoista suomalaisessa mediassa näkyneistä paaviehdokkaista. Vuoden 2004 loppupuolella Ilta-Sanomat uutisoi Vatikaanissa roihuavasta valtapelistä esitellen korkea-arvoisimpia kirkonmiehiä ja heidän rooliaan siinä. Yksi esitellyistä kardinaaleista oli Joseph Ratzinger. Konklaavin lähestyessä hän sai uudelleen näkyvyyttä lehden sivuilla. Lehti uutisoi, miten englantilaiset sekulaarit lehdet olivat nostaneet esille saksalaisen kardinaalin lapsuuden natsi-Saksassa ja pakollisen jäsenyyden Hitler Jugendissa. Englantilaisissa katolisissa lehdissä aihe ei sen sijaan saanut näkyvyyttä ennen paaviksi valintaa ja valinnan jälkeenkin se ohitettiin melko lyhyesti.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien Roomassa ollut toimittaja ei valintaa seuranneen päivän kirjoituksissaan löytänyt uudesta paavista mitään positiivista

Joseph Ratzinger valittiin paaviksi neljännessä äänestyksessä ja hän valitsi nimekseen Benedictus XVI. Konservatiivisempi The Catholic Herald otti uuden paavin vastaan tyytyväisenä, mutta The Tabletille valinta oli pettymys. Lehti vaikutti jopa lohduttavan lukijoitaan vihjaamalla, ettei terveysmurheiden vaivaamalla paavilla olisi edessään pitkää kautta. Jo seuraavalla viikolla sävy oli optimistisempi ja lehdessä huomioitiin, miten paavius näytti jo muuttaneen Benedictusta parempaan. Uuden paavin vastaanotto oli melko negatiivinen myös suomalaisessa mediassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Roomassa ollut toimittaja ei valintaa seuranneen päivän kirjoituksissaan löytänyt uudesta paavista mitään positiivista.

Ero katolisten lehtien suhtautumisessa valintaan näkyi myös konklaavia käsitelleissä kirjoituksissa. The Catholic Herald korosti Ratzingerin kannatuksen nousseen liberaalimpien kardinaalien joukossa hänen toimittuaan erinomaisesti tehtävässään kardinaalidekaanina. The Tablet -lehdessä aihetta käsitellyt kirjoittaja näki sen sijaan valinnan taustalla tarkkaan suunnitellun vaalikampanjan, joka oli alkanut jo ennen paavin kuolemaa. Myös liberaalit kardinaalit olivat epäonnistuneet, sillä heillä ei ollut yleisesti hyväksyttyä vastaehdokasta konservatiiviselle Ratzingerille.

Medialla on suuri rooli paaviuden ymmärtämisessä

Medialla on suuri merkitys ihmisten mielikuviin erityisesti vieraammista aiheista. Uutisointi Benedictus XVI:n valinnasta oli jakautunutta, mutta esimerkiksi Suomessa sekulaari lehdistö suhtautui konservatiiviseen paavin lähtökohtaisesti negatiivisesti. Se heijastui uutisointiin koko paaviuden ajan. Samaa arvomaailmojen vaikutusta on nähtävissä englantilaisten katolisten lehtien uutisoinnissa. Konservatiivisempi The Catholic Herald uutisoi vuosina 2005–2013 paavista melko kritiikittömästi, ja liberaalimmassa The Tabletissa paavin kritisoiminen oli huomattavasti herkemmässä.

Paavin vaihtuminen vuonna 2005 oli suuri uutinen. Sitä se oli myös vuosina 2013 ja 2025. Eroja uutisoinnissa oli kuitenkin näkyvissä. Vuonna 2013 paavi vaihtui eron eikä kuoleman kautta. Uusi paavi Franciscus oli myös monella tavalla edeltäjänsä vastakohta, ja hän saikin liberaalimmilta piireiltä Benedictusta positiivisemman vastaanoton. Franciscuksen kuolema ja vuoden 2025 konklaavi vertautunee siten paremmin vuoden 2005 tapahtumaan. Myös tuolloin laajaa suosiota nauttinut paavi kuoli virassaan ja sai paavillisen näyttävät hautajaiset. Mielipiteitä jakaneen Benedictus XVI:n sijaan Leo XIV sai positiivisen ja jopa innostuneen vastaanoton. Uutisointi on myös jatkunut positiivisviritteisenä. Ainakin toistaiseksi Leon suosio onkin kestänyt.

Kirjoittaja