Pääkirjoitus: Paavit ja paavius

Paavius on teologisessa tutkimuksessa ymmärrettävästi hyvin mielenkiintoinen teema, jota voi tutkia ja analysoida monen oppiaineen näkökulmista. Viimeisen vuoden aikana se on ollut ajankohtainen paitsi vuoden 2025 konklaavin vuoksi myös ajankohtaisten poliittisten tapahtumien vuoksi, joista uusin on Iranin sota, jonka yhteydessä paavi Leo XIV on joutunut Yhdysvaltain poliittisen johdon julkisen tyytymättömyyden kohteeksi.

Tämän teemanumeron artikkelit eivät kuitenkaan juurikaan koskettele päivänpolttavia poliittisia kysymyksiä, vaan niissä tarkastellaan paaviutta historiallisesti ja teologisesti. Teeman aloittaa Jussi Hanskan artikkeli paavien nimivalinnoista. Paaviksi valittu joutuu heti valinnan jälkeen kertomaan kardinaalikollegoilleen, millä nimellä hän alkaa paavina toimia. Artikkelissa avataan sitä, millaisin perustein nimiä on valittu ja mitä nimivalinnat voivat kertoa uuden paavin ajattelusta ja teologisista painotuksista.

Kirsi Salonen selittää, millainen oli 1300–1400-luvun taitteen suuri skisma, hyvin levoton vaihe paaviuden historiassa. Mistä skisma lähti, miten kirkko jakaantui ja miten skismasta lopulta selvittiin? Jaro Karkisen tarkastelussa on yksi paaviuden historian omalaatuisimmista paaveista, muutama vuosikymmen suuren skisman jälkeen paaviksi valittu Pius II, jonka vaiheet ja toiminta liittyivät renessanssiajan humanistiseen liikkeeseen.

Luther oli tunnetusti paavin karkeasanainen arvostelija; paavi oli hänelle ”pelkkä Perkele”. Simo Heininen kertoo, millaisin sanoin ja termein Luther kuvaili paavia ja minkä vuoksi hän vastusti paavin valtaa.

Valtaosa teemanumeron artikkeleista liittyy paaviuden uusimpaan historiaan alkaen vain kuukauden paavina toimineesta Johannes Paavali I:stä. Miikka Tarpeenniemi kertoo, miten paavin yllättävää kuolemaa käsiteltiin julkisuudessa  ja miten hänen muistonsa ja perintönsä edelleen vaikuttaa kirkossa. Juha Ahosniemi käsittelee median toimintaa ja merkitystä paavien toiminnan ymmärtämisessä ja julkisuuskuvan luomisessa. Hän lähestyy aihetta Johannes Paavali II:ta ja Benedictus XIV:tä koskeneen uutisoinnin analyysin avulla.

Alpo Penttinen pohtii, miten kirkon muutos ja toisaalta jatkuvuus näkyy kolmen viimeisen paavin jatkumossa. Benedictus XIV:n kautta voi pitää muutoksen patoamisen aikana, kun taas Franciscuksen paavius merkitsi avautumista muutokselle, ja Leo XIV näyttää jatkavan muutosta maltillisesti. Jyri Komulainen analysoi Leo XIV:n ensimmäistä paaviusvuotta ja  toteaa, että teologisissa kysymyksissä tämä on pitkälti samoilla linjoilla kuin Franciscus, vaikka hänen persoonallinen tyylinsä on varsin erilainen. Teemanumeron päättää Mikko Ketolan katsaus uusimpiin paaviutta käsitteleviin elokuviin ja tv-sarjoihin.  Ne kertovat osaltaan, kuinka kiinnostavana paaviutta pidetään myös fiktion maailmassa

Kirjoittaja