Miltä suomalaisten nuorten aikuisten uskonnottomuus näyttää kyselyjen ulkopuolella?

Nuorten uskonnottomuus on kasvava trendi suomalaisessa katsomuksellisessa kentässä, mutta mitä tiedämme heidän ajattelustaan? Haastattelujen avulla hahmottuu, miten uskonnottomia nuoria aikuisia pohdituttaa uskontoon liittyvä keskustelukulttuuri ja uskonnonvapaus.
Kun uskonnottomuutta tarkastellaan numeroiden valossa, korostuu kaksi havaintoa. Ensiksi, ilmiö on voimakkaan yleistynyt. Toiseksi, yleistymistrendi kulminoituu nuoriin ikäluokkiin. Nuorten aikuisten uskonnottomuus onkin keskeinen näkökulma suomalaisessa katsomuksellisessa kokonaisuudessa. Asetelmaa toki monimutkaistaa kysymys, mitä uskonnottomuudella kulloinkin tarkoitetaan. Joissain tilanteissa käsitteen voi tiivistää yksinomaan identiteetiksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan identiteettikysymys. Uskonnottomuuden tematiikkaan voi eri tilanteissa liittää monenlaisia tapoja, joilla ihmiset elävät etäällä uskonnosta.
Lukuisat tilastot identiteeteistä jumalauskoon ja uskonnon harjoittamisesta uskontokuntien jäsenyyksiin havainnollistavat, miten yleistä nuorten keskuudessa on tavalla tai toisella elää välimatkan päässä teemoista, joita hahmotetaan uskonnollisuutena. Tutkimuksessa onkin arvioitu, että suomalaisnuorilla uskonnollisuus ja uskonnottomuus ovat keikahtaneet historiallisella tavalla päälaelleen: edellisestä on tullut poikkeuksellista ja jälkimmäisestä tavallista. Kyselyihin perustuvat havainnot ovat tärkeitä, kun tarkastellaan uskonnottomuuden asemaa tämän päivän nuorissa ikäluokissa ja yhteiskunnassa laajemmin.
Kyselyhavainnot kirvoittavat myös uusien kysymysten pariin. Millaisia uskonnottomat nuoret ja nuoret aikuiset ovat? Suomalaisesta uskonnottomuudesta keskustelemisessa ajankohtainen haaste on tutkimustiedon niukkuus erityisesti, mikäli aihetta lähestyy kyselytutkimusten kehyksen ulkopuolelta. Uskonnottomuus onkin pitkään jäänyt vähäiselle huomiolle laajemmissa uskontotilannetta koskevissa keskusteluissa. Näin on myös nuorten uskontoon liittyvissä trendeissä. Esimerkiksi ajankohtaiset keskustelut nuorten miesten uskonnollisuudesta saavat ponnekkuutensa isoa kuvaa eli uskonnottomuuden tavanomaisuutta vasten. Silti tämänhetkinen ymmärrys isosta kuvasta on kapea. Eräs nyansoidumpaa kuvaa rakentava tutkimuksen suunta on selvittää, mitä nuoriin ikäluokkiin lukeutuvat uskonnottomat puhuvat niiden samojen käsitteiden äärellä, jotka toistuvat tutkijoiden laatimissa kyselyissä.
Yhdelle uskonnottomuus on osa arjen sanavarastoa, toiselle se ei ole tuttu tai hahmotu lainkaan identiteettikysymyksenä
Monenlaisia suhteita käsitteisiin
Olen osana väitöskirjahankettani haastatellut uskonnottomia nuoria aikuisia. Haastatteluissa näkyy sanoihin liittyvä monimuotoisuus. Nuorelle saattaa olla luontevaa hahmottaa itsensä uskonnottomaksi, kun sana kirjaimellisesti asetetaan hänen eteensä, mutta arkielämässä itseä ei välttämättä hahmoteta sillä tavoin. Yhdelle uskonnottomuus on osa arjen sanavarastoa, toiselle se ei ole tuttu tai hahmotu lainkaan identiteettikysymyksenä. Etäinen suhde käsitteeseen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi väliä. Uskonnottomuuden yhteyteen jäsennetään monenlaisia itselle tärkeitä asioita vapaudesta proaktiivisuuteen.
Joissain tilanteissa uskonnottomuus toimii myös kiertoilmauksena käsitteille, joiden käyttämiseen on korkea kynnys. Ateismi näyttäytyy uskonnottomien nuorten aikuisten pohdinnoissa aiheena, joka on itselle ja usein myös lähipiirille arkinen, mutta laajemmassa sosiaalisessa ympäristössä vaikea. Itsensä määritteleminen ateistiksi anonyymissä tilanteessa on osalle helppoa – varsinkin jos pääsee perustelemaan kantansa rauhassa tutkijalle. Arkielämässä sanan käyttöä kuitenkin lähestytään varovaisesti. Erään haastateltavan sanoin ateismi on sanana ”räjähdysherkkä”.
Muuttuva keskustelukulttuuri
Yksittäisiin käsitteisiin liittyvän pohdiskelun ohella nuoret uskonnottomat problematisoivat myös suomalaista uskontoon liittyvää keskustelukulttuuria. Katsomuksellisten käsitteiden käyttö – tai niistä pidättäytyminen – ei usein ole arjessa suoraviivaista. Sanavalintojen äärellä arastellaan ja rohkaistutaan. Vuorovaikutustilanteita tunnustellaan, tarkkaillaan ja eritellään.
Toisinaan vaikeaksi koettujen aiheiden äärellä vaietaan täysin. Eräs nuorten uskonnottomuuteen liittyvä piirre onkin siihen liittyvä hiljaisuus, joka kietoutuu laajempaan uskontoon liittyvään puhumattomuuden kulttuuriin. Uskontoa ja puhumista tarkastelevassa tutkimuksessa on esitetty huomioita nuorten roolista tämän puhumattomuuden murtumisesta.
Kun nuorilta uskonnottomilta kysyy heidän keskustelutavoistaan, aihe näyttäytyy monitahoisena. Heille ajatus omasta katsomuksesta yksityisasiana on joissain tilanteissa tärkeä, toisaalta hiljaisuuden kulttuuria haastetaan ja puhumisen paikkoja kaivataan. Hiljaisuus kuitenkin ruokkii hiljaisuutta, sillä uudenlaista keskustelukulttuuria voi olla motivaatiosta huolimatta vaikea luoda.
Välinpitämättömyyttä vai aktivismia?
Uskonnottomien nuorten suhtautuminen uskontoon on pikemminkin välinpitämätön kuin aktiivisen vastahankainen. Välinpitämättömyys on kuitenkin itsessään tärkeää: haastattelemilleni uskonnottomille on merkityksellistä pitää uskontoon liittyviä asioita etäällä. Organisoitunut uskontokriittinen aktivismi taas ei näyttäydy heille kiinnostavana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kriittisiä näkökantoja olisi. Erityisesti luterilaisen kirkon yhteiskunnalliseen asemaan ja tapakristilliseen kirkkosuhteeseen suhtaudutaan torjuvasti. Uskontokritiikkiä ei silti ole kaikissa tilanteissa helppo tuoda esille: myös sitä pidetään vaikeana keskusteluaiheena suomalaisessa kulttuurissa.
Uskonnottomien nuorten puheissa näkyy tasapainottelu uskonnonvapauden eri puolien välillä muuttuvassa yhteiskunnassa. Heidän arjessaan korostuu halu elää vailla uskontoa, ja samalla vapautta uskonnon harjoittamiseen pidetään tärkeänä. Haastattelemiani nuoria pohdituttaa tämä asetelma, sillä molempien puolien toteutuminen ei näyttäydy suoraviivaisena. Vaikka valmiita ratkaisuja ei ole, aiheen merkitystä korostetaan. Myöskään tästä aiheesta ei välttämättä ole helppo keskustella.
Nuorten uskonnottomien pohdinnat kertovat niistä puitteista, joissa suomalaista katsomuksellista kokonaisuutta rakennetaan vuorovaikutuksellisesti. Mistä keskustellaan, tulee nähdyksi osana asetelmaa. Keskustelukulttuurin problematisointi vihjaa siitä, että suomalaista uskontotilannetta tehdään yhdessä neuvottelemalla.
Kirjoittaja
Linkit ja kirjallisuus
Ketola, Kimmo & Hanna Salomäki: Uskonnollisia, uskonnottomia, vai vähän molempia? Nuorten suhde uskontoon maallistuvassa yhteiskunnassa. Tomi Kiilakoski (toim.), Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusseura ja opetus- ja kulttuuriministeriö, 101–124, 2024.
Parkkinen, Tiina: “Tietenki siin sillee tasapainottelee”. Uskonnottomien helsinkiläisten nuorten aikuisten luovimisen käytännöt. Henrietta Grönlund, Riina Sinisalo & Martin Ubani (toim.), Uskonto ja kaupunki. Suomalaisen teologian ja uskonnontutkimuksen näkökulmia. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 201–216, 2025.
Parkkinen, Tiina & Teemu Taira: Uskonnottomien helsinkiläismillenniaalien uskontosuhde. Sini Mikkola & Suvi-Maria Saarelainen (toim.), Millenniaalien kirkko: Kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 229–255, 2023.
Salonen, Anna Sofia & Henrietta Grönlund & Rosa Huotari & Mitra Härkönen & Anuleena Kimanen & Tiina Parkkinen & Riina Sinisalo: Vaiettu, vaiennettu ja vaientava uskonto. Harri Huovinen & Heidi Toivanen (toim.), Hiljaisuus ja uskonto. Teologian, hyvinvoinnin ja yhteiskunnan näkökulmia. Karjalan teologisen seuran julkaisuja 8. Joensuu: Karjalan teologinen seura, 2026.
Spännäri, Jenni & Laura Kallatsa & Kati Tervo-Niemelä: “”Ei oo puhuttu.”: Uskonnosta Puhuminen Ja Puhumattomuus Suomalaisissa Perheissä”. Uskonto, Katsomus Ja Kasvatus2 (1): 11-33, 2022. https://doi.org/10.63389/ukk.115213

