Mihin mies tarttuu, kun elämä mullistuu?

Millaista on tulla isäksi? Millaisia pohdintoja eläkkeelle jääminen voi miehelle avata? Miesten elämän käännekohtia on tutkittu yllättävän vähän uskonnon ja hengellisyyden näkökulmista. Uusi tutkimushankkeemme kysyy, mitä usko niissä merkitsee.
Naisten kokemus on ollut tutkimuksen oletusarvo
Kun elämän käännekohtia, kuten lapsen syntymää, läheisen menetystä tai vakavaa sairautta on tutkittu suhteessa ihmisen uskonnollisuuteen, on tutkimuksen kohteena useimmiten ollut pelkästään tai enimmäkseen naisia. Miehen kokemus on monissa tutkimuksissa jäänyt taka-alalle, erityisesti suhteessa uskontoon, henkisyyteen ja hengellisyyteen.
On kuitenkin selvää, että myös miehet elävät läpi merkittäviä käännekohtia: he tulevat isiksi ja isoisiksi, jäävät eläkkeelle, tekevät elämäntapamuutoksia ja siirtyvät uusiin rooleihin yhteisössään. Tällaisissa muutoksissa ollaan paitsi eletyn elämän, myös identiteetin kysymysten äärellä: kuka olen itselleni, mikä on roolini perheessä ja millainen on paikkani laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa? Mikä on uudessa tilanteessa elämäni kivijalka tai mistä ammennan merkityksellisyyden kokemuksia? Moni kohtaa näiden kysymysten äärellä myös kysymyksen uskosta.
Tutkimus seuraa miehiä käännekohdissa
Suomen Akatemian rahoittama ReiMa-tutkimushanke (Religion, meaning and masculinities: Religion in the lives of men in Finland) tuo arvokasta tietoa miesten kokemuksista.Tutkimuksessa seuraamme miesten uskonnollisuutta ja sen merkityksiä elämän eri käännekohdissa, muun muassa isäksi tulemisen yhteydessä, ikääntyessä ja eläkkeelle jäädessä sekä asepalvelusta suorittaessa. Kysymme, miten uskonnon ja maskuliinisuuden roolit ja merkitykset muuttuvat näissä tilanteissa. Tässä työssä on vahva kanssatutkimuksen näkökulma: selvitämme yhdessä tutkimukseen osallistuvien eri-ikäisten miesten kanssa, mitkä kysymykset ovat näissä elämäntilanteissa oleellisia, ja millaisia vastauksia tutkimuksen keinoin niihin on mahdollista löytää.
Nuorempien miesten kohdalla kiinnostavaa on, miten he omaksuvat hoivaavan vanhemmuuden roolin ja miten tämä suhteutuu uskoon. Perinteinen mielikuva isästä perheen elättäjänä ja auktoriteettina on väistymässä; tilalle on tullut vaatimus läsnäolevasta, hoivaavasta isyydestä. Tukeeko usko tätä muutosta vai jarruttaako se sitä?
Vanhempien miesten kohdalla kysymme, miten he pohtivat uskonnollista ja muuta identiteettiään, sosiaalisia rooleja sekä perinteistä ja progressiivista maskuliinisuutta muuttuvassa yhteiskunnassa. Eläkkeelle jääminen merkitsee ammatillisen roolin menettämistä, joka on saattanut kannatella koko aikuisikää – mitä jää tilalle?
Ikääntyminen on enemmän kuin ikä
Ikääntymistä on tapana mitata vuosissa, mutta tutkimuksessa se avautuu moniulotteisempana ilmiönä. Ikääntymisellä on muun muassa kronologinen, fyysinen, psykologinen, sosiaalinen ja hengellinen ulottuvuutensa. Sosiaalinen ikääntyminen tarkoittaa muutoksia ihmisen rooleissa ja ihmissuhteissa – sekä läheisverkostoissa että virallisemmissa yhteisöissä, kuten työpaikalla tai uskonnollisessa yhteisössä.
Sosiaalinen eristyneisyys onkin yleisempää vanhemmilla miehillä kuin naisilla, ja se kytkeytyy kohonneeseen kuolleisuuteen ja masennukseen.
Kun ammatillinen rooli katoaa eläkkeelle jäädessä, moni mies löytää uuden sosiaalisen paikkansa esimerkiksi seurakunnasta. Kirkonpenkillä istutaan yhdessä vertaisten kanssa viikosta toiseen, ja tästä syntyy uudenlainen yhteisö ja rytmi arkeen – paikka, joka kannattelee silloinkin, kun keho tai liikkuminen ei enää toimi entiseen tapaan. Tällä voi olla suuri merkitys, koska miehet jäävät tutkitusti helposti yksin.
Miesten verkostot ovat tyypillisesti pienempiä ja kietoutuvat enemmän puolison ympärille, naisten verkostot laajempia ja tunnetasoltaan rikkaampia. Leskeytyminen ja eläkkeelle jääminen kaventavat miehen kontakteja voimakkaammin kuin naisen, ja perinteinen maskuliinisuus – itsenäisyyden korostaminen ja tunteiden pidättäminen – vähentää avun hakemista. Sosiaalinen eristyneisyys onkin yleisempää vanhemmilla miehillä kuin naisilla, ja se kytkeytyy kohonneeseen kuolleisuuteen ja masennukseen.
Kiinnostava yksityiskohta on, että naiset osallistuvat useammin toimintaan, jossa tehdään yhdessä ja autetaan muita., kun taas miehet mieluummin strukturoituihin ryhmiin. Miesten osallistuminen laskee jyrkemmin eläkkeelle jäämisen jälkeen. Juuri tässä uskonnollisilla yhteisöillä voi olla erityinen paikkansa: jumalanpalvelus tai miesten aamukahvit voivat toistuvine rakenteineen tavoittaa miehiä, joita muu yhteisöllisyys ei houkuttele.
Usko voi kantaa – tai jättää yksin
Yksi keskeinen havainto uskonnollisuuden ja elämän kriisien tutkimuksesta on, että uskonto – ja uskonyhteisö – on kaksiteräinen miekka. Uskonnollinen kehys voi auttaa elämässä, ja rukous, seurakuntayhteisö tai usko korkeampaan tarkoitukseen voi tuoda turvaa myllerryksen keskellä. Usko tai uskonnollinen yhteisö voivat myös tuottaa pettymyksen, jolloin uskonnollinen osallistuminen voi jopa syventää yksinäisyyttä.
Tämä on tärkeä muistutus siitä, ettei uskonnollisuus ole automaattisesti voimavara. Se voi yhtä hyvin olla kuorma, etenkin jos miehen kokemus ei kohtaa yhteisön odotuksia. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun yhteisön keskeisenä pitämä käsitys miehenä olemisesta tai maskuliinisuudesta ei enää istu hänen omaan ajattelutapaansa tai elämäänsä.
Usko ei ole vain selviytymiskeino
Aiempi tutkimus on korostanut, ettei uskonnon merkitystä tule nähdä vain selviytymisstrategiana. Uskonnollinen kieli voi tarjota mahdollisuuden jakaa yhteisöllisesti arkikielen ulottumattomiin jääviä asioita. Ikääntymistutkimuksessa on kuvattu myös siirtymää materialistisesta, roolien sanelemasta maailmankuvasta kohti henkisempää näkökulmaa – niin sanottua gerotransendenssia (Tornstam 2005). Näissä malleissa usko ei ole vain kriisin hallintaa, vaan myös kasvun ja eksistentiaalisen merkityksenannon kehys, johon kuuluvat yhtä lailla läheiset ihmissuhteet, luonto ja taide kuin uskonnolliset perinteetkin. Muutoksista ja murroksista ei vain selvitä, vaan ne voivat olla kasvun alkuja.
Tämä koskee erityisesti miehiä, joiden suhdetta uskoon on usein tarkasteltu kapeasti joko käytännöllisenä, kirkon merkkipaaluihin liittyvänä asiana tai sen puutteena. Todellisuudessa moni mies käy läpi hiljaista, sanoittamatonta pohdintaa siitä, mihin uskoo ja mikä kantaa, kun elämän kehykset muuttuvat.
Miesten uskonnollisuus elämän käännekohdissa ei ole marginaalinen kysymys, vaan se koskettaa keskeisiä elämänalueita, joilla moni mies etsii tänäänkin suuntaa ja merkityksiä elämäänsä. Kun ymmärrämme, miten usko kannattelee tai jättää yksin, voimme tukea miehiä paremmin niin seurakunnissa, vertaisryhmissä kuin perheissäkin.
Kirjoittaja
Linkit ja kirjallisuus
Grenier, Amanda: Transitions and teh Lifecourse. Challenging the constructions of ’growing old’.Policy press, 2012.
Spännäri, Jenni: Rukous on perintöä suvusta sukuun. Ikääntyneet ja uskonto vuosituhannen vaihteen Suomessa. Diss. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2008.
Spännäri, Jenni: Ikä ja sukupolvi. Teoksessa Uskontososiologia. Toim. Kimmo Ketola, Tuomas Martikainen & Teemu Taira. Turku: Eetos. 2018.
Spännäri, Jenni & Laceulle, Hanne: Meaning Making in a Retirement Migrant Community. Religion, Spirituality and Social Practices of Daily Lives. Frontiers in Psychology, 12, 2021.
Tornstam, Lars: Gerotranscendence: A Developmental Theory of Positive Aging. New York: Springer, 2005.
Willis, Paul, Pietilä, Ilkka & Seppänen, Marjaana (toim.): Ageing, Men and Social Relations: New Perspectives on Masculinities and Men’s Social Connections in Later Life. Bristol: Policy Press, 2023.

