Tasa-arvon monet kasvot

Siitä huolimatta, että ihmisten yhtäläistä arvokkuutta pidetään julkisen keskustelun kyseenalaistamattomana lähtökohtana, tulisi määritellä mihin ominaisuuksiin tai tekijöihin tasa-arvo perustuu. Toisinaan tasa-arvon yhteydessä saatetaan puhua ihmisarvosta, jolla tarkoitetaan sitä, että ihmiset ovat arvokkaita yhteisen ihmisyytensä nojalla. On kuitenkin epäselvää, mitkä tekijät tai ominaisuudet tosiasiassa muodostavat ihmisyyden.

Ensimmäiseksi voi kysyä, onko ihmisarvon ja tasa-arvon käsitteissä edes kyse tieteellisestä tosiasiasta vai pikemminkin moraalisesta sopimuksesta. Toiseksi on tärkeää osoittaa, miten yksilöiden yhtäläisen arvokkuuden tulisi toteutua yhteiskunnallisessa todellisuudessa ja yksilöiden välisessä eettisessä kanssakäymisessä. Vakaumuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä arvokkaita, tulisi loogisesti ajateltuna seurata, että kaikkia kohdellaan yhtä arvokkaina yhteiskunnallisten instituutioiden sekä muiden yksilöiden taholta. Mutta minkälaista kohtelun tulisi olla, jotta yksilön toiveet toteutuisivat parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun otetaan huomioon, että yksilöillä voi olla varsin erilaisia tarpeita?       

John Rawls hahmottelee oman käsityksensä tasa-arvosta

Tarkastelin systemaattisen teologian alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani kuuluisan yhdysvaltalaisen yhteiskuntafilosofin John Rawlsin (1921–2002) käsitystä tasa-arvosta. Rawlsin katsotaan muodostaneen uuden paradigman yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta koskevassa keskustelussa. Hänen kaksi pääteostaan ovat vuonna 1971 julkaistu A Theory of Justice -kirja ja Political Liberalism -kirja, joka julkaistiin puolestaan vuonna 1993. Rawlsin magnum opuksena pidetään A Theory of Justice -kirjaa, jossa hän aikaisempien kirjoitustensa pohjalta kehittelee oikeudenmukaisuuskäsitystään, jota hän kutsuu oikeudenmukaisuudeksi reiluutena. Political Liberalism -kirjassa Rawls säilytti teoriansa keskeiset ideat, mutta pyrki ottamaan ensimmäistä kirjaa paremmin huomioon moniarvoisen yhteiskunnan jäsenten erilaisten uskonnollisten vakaumusten ja elämänkatsomuksellisten näkemysten asettamat haasteet julkisen oikeudenmukaisuuskäsityksen hyväksymisen kannalta.    

Rawlsin teoria pohjautuu yhteiskuntasopimusteorioista tutulle alkuaseman ajatukselle. Yhteiskuntasopimusteorioille yhteistä on näkemys, jonka mukaan yhteiskunnallisen järjestyksen tulee olla sellainen, että sen voidaan katsoa syntyneen kaikkien hyväksymästä sopimuksesta. Rawlsin teoriassa sosiaaliseen yhteistyöhön osallistuvat ja omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneet alkuaseman sopijapuolet sopivat yhteiskunnallisesta järjestyksestä niin sanotun tietämättömyyden verhon takana, minkä vaikutuksesta he eivät tiedä muun muassa omaa asemaansa yhteiskunnassa tai luontaista lahjakkuuttaan. Rawlsin ajatuksena on, että kaikin puolin reilut sopimusolosuhteet heijastuvat valittaviin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin ja siten koko yhteiskunnan perusrakenteen toimintaan. Koska kukaan ei voi räätälöidä yhteiskunnallista järjestystä itselleen edulliseksi, valitaan lopputuloksena kaikkien kannalta hyväksyttävät periaatteet. Sopijapuolet suhtautuvat vakavuudella siihen, että kuka tahansa voi kuulua vähiten ansaitsevaan tuloluokkaan. Lopulta he päätyvät kahteen oikeudenmukaisuuden periaatteeseen, joiden mukaan kaikille on taattava mahdollisimman laajat ja keskenään yhteensopivat perusvapaudet, minkä lisäksi valta-asemissa ja vauraudessa ilmenevien epätasaisuuksien tulee olla yhteiskunnan vähiten ansaitsevimpien eduksi ja liittyä yhteiskunnallisiin virkoihin ja valta-asemiin. 

Mihin ihmisten yhtäläinen arvokkuus perustuu?

Tasa-arvokäsityksessään Rawls liittyy jokseenkin perinteiseen niin antiikin Kreikan stoalaisten kuin Immanuel Kantin kannattamaan käsitykseen, jonka mukaan ihmiset ovat tasa-arvoisia heidän moraalisten kykyjensä perusteella. Rawlsin teorian kontekstissa toimiva moraalitaju tarkoittaa nimenomaan kykyä ottaa osaa intuitiiviseen alkuaseman ajatukseen sekä toimia sen mukaisesti käytännössä yhteiskunnallisessa todellisuudessa hyväksyen sen asettamat rajoitteet omassa järkevässä elämänsuunnitelmassaan. Rawlsin tasa-arvokäsitys perustuu pohjimmiltaan resiprookkisuuden ideaan: oikeudenmukaisuus kuuluu heille, jotka kykenevät itse olemaan oikeudenmukaisia. Yhtäläinen arvokkuus perustuu siis pelkästään oikeudenmukaisuuden tajun omistamiseen, eikä esimerkiksi yksilön luontaiseen lahjakkuuteen tai viehätysvoimaan. Rawlsin mukaan käytännössä kaikilta ihmisiltä löytyy minimimääräinen oikeudenmukaisuuden taju ja siten tasa-arvon määrittely sen perusteella ei ole mielivaltaista. Toisaalta yhteiskunnan erääksi tehtäväksi muodostuukin kasvattaa moraalitajun omaavia kohtuullisia kansalaisia, jotka pystyvät toimimaan osana yhteistyön järjestelmää.          

Yhtäläisestä arvokkuudesta yhtä arvokkaaseen kohteluun

Siitä huolimatta, että ihmisten yhtäläisestä arvokkuudesta ollaan periaatteessa samaa mieltä, on vaikeampi määritellä miten sen tulisi ilmetä yhteiskunnallisessa todellisuudessa tai yksilöiden välisessä eettisessä kanssakäymisessä. Rawlsin mukaan tasa-arvo toteutuu käytännössä siis siten, että jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle taataan mahdollisimman laajat ja yksilöiden kesken yhteensopivat perusvapaudet, jotka sisältävät ennen kaikkea omantunnon ja uskonnonvapauden. Alkuaseman sopijapuolet eivät tiedä omaa käsitystään hyvästä, joten heidän on järkevää valita sellainen yhteiskunnallinen järjestys, jossa heidän on mahdollista elää oman vakaumuksen mukaisesti, olipa se sitten mikä tahansa. Alkuaseman sopijapuolet pitävät oikeudenmukaisuuden periaatteiden valintatilanteessa ensisijaisempana juuri mahdollisuutta elää oman vakaumuksen mukaisesti, kuin itseisarvoista vaurauden kerryttämistä mutta sillä ehdolla, että tietty materiaalinen minimitaso on kuitenkin saavutettu.

Näin ollen Rawlsin teoriassa yksilöiden hyväkäsityksiä ei arvoteta, kunhan ne sopivat yhteen julkisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa ja ovat tällä tavoin järkeviä ja kohtuullisia. Lisäksi Rawlsin mukaan tasa-arvon toteutuminen edellyttää, että yhteiskunnallisten instituutioiden hallitseminen tapahtuu puolueettomasti ja samanlaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla. Esimerkiksi julkisten virkojen ja asemien täyttämisessä relevantteja kriteerejä ovat ainoastaan yksilön motivaatio ja lahjakkuus, ei esimerkiksi sukupuoli tai ihonväri. Tässäkin mielessä alkuaseman reilut olosuhteet heijastuvat yhteiskunnan perusrakenteeseen. Alkuaseman sopijapuolet valitsevat oikeudenmukaisen järjestelyn lisäksi mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnallisen järjestelyn, jonka kannalta on edunmukaista, että yhteiskunnallisiin virkoihin valitaan kaikista pätevimmät yksilöt.

Varallisuuserojen on oltava perusteltuja

Tasa-arvokeskustelussa usein keskeisellä sijalla ovat vaurauden jakautumiseen liittyvät kysymykset. Rawlsin oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan vaurauden ei tule jakautua tasan, mutta varallisuuserojen tulee olla perusteltuja. Rawlsin ajatuksena on, että luonnostaan lahjakkaampien yksilöiden, jotka toimivat haastavimmissa viroissa ja asemissa, suuremmat jako-osuudet ovat perusteltuja ainoastaan siinä määrin, kun ne kannustavat kouluttautumaan ja korvaavat siitä koituvia kuluja. Suurempien jako-osuuksien on houkuteltava kykyjä sinne, missä niistä on eniten hyötyä koko yhteiskunnalle. Rawlsin näkemys vaurauden jakautumisesta jää lopulta kuitenkin melko abstraktille tasolle, joten on vaikea sanoa kuinka suuret erot vauraudessa ovat sallittuja. Joka tapauksessa Rawls sanoutuu selvästi irti libertaristien näkemyksestä, jonka mukaan yksilöllä on täysi oikeus omien kykyjen avulla saavutettuun omaisuuteen. Alkuaseman sopijapuolet eivät valitsisi tällaista järjestelyä juuri siitä syystä, että he eivät tiedä ovatko heidän kykynsä ja lahjakkuutensa sellaisia, että heillä on niiden avulla edellytykset hyvinvointiin. Lisäksi Rawlsin teoriassa huonommin toimeentulevien asemaa ja yhteiskunnallisia mahdollisuuksia tulee parantaa koulutuksen järjestämisen avulla. Kokonaisuudessaan voidaankin puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta.

Toteutuuko tasa-arvo?

Vetoavasta argumentoinnistaan huolimatta Rawlsin teoria sisältää lähtökohtaisesti merkittäviä ongelmia, joihin tutkijat ovat osittain jo esittäneetkin ratkaisuehdotuksia. Ensinnäkin ensisijaiset hyvät eli asiat, joita jokaisen omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen alkuaseman sopijapuolen on järkevää haluta, riippumatta yksilön tosiasiallisesta hyväkäsityksestä, tuskin vastaavat esimerkiksi nälkäänäkevien tai sodassa kärsineiden yksilöiden prioriteetteja. Ensisijaisiin hyviin Rawls sisällyttää siis ennen kaikkea omantunnon vapauden ja poliittiset oikeudet sekä valta-asemat ja vaurauden. Siitä huolimatta, että yksilön minimimääräiset moraaliset kyvyt riittävät tasa-arvon perustaksi, yksilö ansaitsee oman jako-osuutensa hyödykkeistä vain ja ainoastaan osallistumalla yhteistyön järjestelmään. Tämä johtuu siitä, että alkusopimusta ovat olleet laatimassa täysin terveet ja liikuntakykyiset yksilöt, jotka eivät oleta olevansa todellisuudessa esimerkiksi raajarikkoja. Näin ollen Rawlsin teoriassa ne, jotka eivät esimerkiksi fyysisen vammansa takia pysty tekemään osaansa yhteistyössä, jäävät materiaalisten resurssien jaon ulkopuolelle. Rawlsin teoria onkin johdonmukainen ainoastaan suopeiden olosuhteiden vallitessa, mikä tietenkin herättää kysymyksen, osallistuuko Rawls edes todellisen maailman ongelmien ratkaisemiseen.

Toisaalta Rawls ei esitä minkäänlaista näkemystä, miten tasa-arvon tulisi toteutua yksilöiden välisessä eettisessä kanssakäymisessä tai suhteessa muuhun eläinkuntaan, koska oikeudenmukaisuus on Rawlsille ennen kaikkea yhteiskunnallisten instituutioiden ominaisuus ja kuuluu tällä tavoin ainoastaan julkiseen kanssakäymiseen. Vielä ensimmäisessä pääteoksessaan Rawls tosin on optimistinen, että oikeudenmukaisuus reiluutena voisi toimia myös ”oikeana reiluutena”, eli yksilöiden välisen etiikan perustana, mutta tällaisesta ajatuksesta hän luopuu toisessa pääteoksessaan. Rawlsin myöhempi näkemys näyttäisi olevan, että moniarvoisessa yhteiskunnassa ei ole mahdollista kehittää kaikille yksilöille yhteistä etiikkaa. Näin ollen esimerkiksi naisten alisteinen asema tulisi hyväksyä, mikäli se on osa jonkun etnisen tai uskonnollisen ryhmän perinnettä ja ajattelutapaa, vaikka tämä perinteisten länsimaalaisten normien näkökulmasta olisikin tuomittavaa.   

Kirjoitta Antti Seppälä on TM, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma Tasa-arvo John Rawlsin ajattelussa hyväksyttiin Itä-Suomen yliopiston humanistisessa tiedekunnassa toukokuussa 2011.

Seppälän pro gradun voi lukea osoitteessa http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110133/urn_nbn_fi_uef-20110133.pdf

Kirjallisuutta

Gosepath, Stefan: Equality. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2011 Edition). Edward N. Zalta (ed.). http://plato.stanford.edu/archives/spr2011/entries/equality/

Hellsten, Sirkku: Oikeutta ilman kohtuutta. Modernin oikeudenmukaisuuskäsityksen kritiikkiä. Tampere, 1996.

Nussbaum, Martha: Frontiers of Justice. Disability, Nationality, Species Membership. Cambridge, 2006.

Rawls, John: A Theory of Justice. Cambridge, 1971.

Rawls, John: Political Liberalism. With a New Introduction and the “Reply to Habermas”. New York, 1996.

Simmons, A. John: Ideal and Nonideal Theory. Philosophy & Public Affairs. Vol. 38. Issue 1. 5–36. 2010.