Väitöshaastattelu: Kuinka ortodoksisen kirkon perinne sopii yhteen naisten ja lasten ihmisoikeuksien kanssa?
Tuore väitöstutkimus osoittaa, kuinka moderni ihmisoikeusajattelu ja -säännöstö voivat olla jännitteisessä suhteessa uskonnollisten yhteisöjen perinteisiin ja normeihin nähden. Elsi Takalan mukaan yleisiä ihmisoikeusperiaatteita ei varauksetta jaeta ortodoksisten paikalliskirkkojen piirissä.
Ihmisoikeusajattelu haastaa kanonisen lain tulkintaa
Ortodoksisen kirkon oppi rakentuu varhaiskirkon aikana muodostuneen kanonisen perinteen tulkintaan. Kirkolliskokousten säätämät kanonit määrittävät kirkon järjestystä ja sen jäsenten elämää. Niin sanotusta maallisesta lainsäädännöstä poiketen kanonien tulkinta on usein tilannesidonnaista. Kanonien keskeisenä tulkintaperiaatteena on pidetty rakkauden ja ihmisen pelastuksen päämäärien ensisijaisuutta.
Kanoninen perinne ja sen tulkinta näkyvät myös nykyajassa ortodoksisissa valtioissa ja paikalliskirkoissa. Uskonnollinen laki ja sen määräävyys ovat kuitenkin aika ajoin asettuneet vastakkain esimerkiksi kansainvälisten ihmisoikeussäännösten kanssa. Näitä jännitteitä ja ristiriitoja on väitöstutkimuksessaan tarkastellut MMM, HTM Elsi Takala.
”Kanonit kuvastavat oman aikansa yhteiskuntaa ja kulttuuria eivätkä ne ole kirjaimellisesti sovellettavissa nykyiseen maailmaan. Eri paikalliskirkoilla ja hiippakunnillakin on kyllä erilaisia käsityksiä siitä, miltä osin kanoneja tulkitaan kirjaimellisesti ja miltä osin soveltaen”, Takala kertoo. Kanonien soveltamisen erilaisiin tapoihin vaikuttaa sekin, että ortodoksiset paikalliskirkot elävät keskenään erilaisissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa.
Myös suhtautuminen ihmisoikeusajatteluun ja -periaatteisiin vaihtelee eri ortodoksisten paikalliskirkkojen alueilla. Ovatko siis kanonit ja ihmisoikeudet periaatteellisella tavalla yhteensovittamattomia? Takalan mukaan eivät: ”Sen osoittaa esimerkiksi ekumeenisen patriarkaatin Maailman elämän edestä -dokumentti.” Asiakirja on Ekumeenisen patriarkaatin vuonna 2020 julkaisema sosiaalieettinen linjaus. ”Dokumentin mukaan ortodoksinen kirkko tukee ihmisoikeuksien kieltä, sillä ihmisoikeudet ovat johdettavissa kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ja ykseydestä. Vaikka kirkko toivoisikin ihmisoikeuksista sanottavan enemmän kuin se, mitä sisältyy kansainvälisenä käsitteenä tunnettuihin ihmisoikeuksiin, tämä ihmisoikeuksien kieli kuitenkin antaa mahdollisuuden kansainvälisen ja uskontojen välisen yhteistyöhön kysymyksissä, jotka liittyvät kansalaisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen”, Takala kertoo kanonien ja ihmisoikeuksien suhteesta.
Patriarkaattien välinen ero on kärjistynyt Venäjän kirkon tukiessa maan hyökkäystä Ukrainaan, ja pelättävissä on, että tilanne tulee edelleen kärjistymään
Ortodoksiset paikalliskirkot eroavat ihmisoikeustulkinnoissaan
Takalan tutkimus tuo esiin sen, kuinka näkökulmat ihmisoikeuksiin vaihtelevat ortodoksisten patriarkaattien ja paikalliskirkkojen välillä. ”Patriarkaattien ihmisoikeuksia käsittelevissä dokumenteissa näkyy selvä ero suhtautumisessa ihmisoikeuksiin. Moskovan patriarkaatti näkee yksilöiden oikeudet lähinnä länsimaisena yltiöindividualismina ja katsoo, että yksilön ihmisoikeuksien korostaminen antaa yksilöille oikeuden polkea toisten yksilöiden oikeuksia. Tämä on johtanut Moskovan mukaan länsimaiden moraaliseen rappioon”, Takala kertoo. ”Ekumeenisen patriarkaatin dokumentti sen sijaan ei näe tällaista vaaraa vaan katsoo, että ihmisoikeudet omaava yksilö osaa kunnioittaa myös muiden yksilöiden oikeuksia. Patriarkaattien välinen ero on kärjistynyt Venäjän kirkon tukiessa maan hyökkäystä Ukrainaan, ja pelättävissä on, että tilanne tulee edelleen kärjistymään.”
Erilaisten ihmisoikeustulkintojen taustalla ja rinnalla näkyy sekin, kuinka kirkko-valtio-suhteet ovat erilaiset ortodoksisten paikalliskirkkojen eri alueilla. Takalan mukaan paikallisesti ortodoksiset kirkot näkevät asemansa suhteessa valtioon eri tavoin: ”Merkittävä ero on patriarkaattien suhtautumisessa valtion ja kirkon suhteisiin. Moskovan patriarkaatti edellyttää läheistä ja tiivistä yhteistyötä. Ekumeenisen patriarkaatin dokumentin mukaan taas kirkon ja valtion suhteen tulisi olla mahdollisimman ohut. Tällöin kirkko voi reagoida tilanteisiin, jossa valtion toiminta on korruptoitunutta, väkivaltaista tai moraalitonta. Kansalaistottelemattomuuden ja jopa kapinoinnin katsotaan tilanteen niin vaatiessa kuuluvan kristityn kansalaisvelvollisuuksiin.”
Mikä on ortodoksisen naisen paikka?
Konkreettisesti kanonien ja ihmisoikeuksien väliset tulkintaerot ovat tulleet esiin naisten roolien tulkinnoissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut syrjinnästä useita perinteisesti ortodoksisia maita ja myös ortodoksisia paikalliskirkkoja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä. Elsi Takala tutki väitöskirjassaan kanonien erilaisia sosiaalisia tai moraalisia kategorioita, joiden mukaan naisen asemaa on ortodoksisessa kirkossa hahmotettu. Takala osoittaa, että kirkon perinne on usein määritellyt naisen aseman ja roolit hänen ”luontonsa” mukaan, jolloin naisille osoitetut kategoriat liittyvät hänen seksuaalisuuteensa tai avioliittoonsa. Esimerkkeinä kanonien antamista kategorioista Takala mainitsee muun muassa leskivaimon, kihlaamattoman neitsyen, aviovaimon tai abortintekijän kategoriat.
Ekumeenisen patriarkaatin Maailman elämän edessä -dokumentti puoltaa naisdiakonaattia, mutta ei esitä asian edistämiseksi muita käytännön toimia kuin asian edelleen selvittämistä
Naisten roolien kannalta kiinnostava keskustelu ortodoksisessa kirkossa nykyaikana on kysymys naisten diakonaatin palauttamisesta. Ortodoksisen kirkon virkakäsitys on katolisen kirkon tapaan kolmisäikeinen: pappeuden asteisiin kuuluvat diakonin, papin ja piispan virat. ”Naisdiakonaatti tunnetaan kanoneissa, ja se oli käytössä vielä 1000-luvun jälkeen koko kristikunnassa. Sitten hävisi ilman sen kummempia perusteluja”, Takala taustoittaa. ”Naisdiakonien tehtävänä oli muun muassa naisten opettaminen ja avustaminen heidän kasteessaan sekä ehtoollisen vieminen kotiin sairaille.”
Takala tuo väitöskirjassaan esille, että Suomen ortodoksisen kirkossa naisdiakonaatin palauttamista on ehdottanut jo 1920-luvulla arkkipiispa Herman. Ortodoksisessa maailmassa naisdiakonaatin palauttaminen on ollut laajemmassa keskustelussa 1980-luvulta lähtien. Takala kertoo, että keskustelua ovat edistäneet myös uudemmat sosiaalieettiset kannanotot: ”Ekumeenisen patriarkaatin Maailman elämän edessä -dokumentti puoltaa naisdiakonaattia, mutta ei esitä asian edistämiseksi muita käytännön toimia kuin asian edelleen selvittämistä.”
Ihmisoikeuksien näkökulmasta kysymys naispappeudesta on Takalan mukaan neutraali: ”Ihmisoikeussäännökset eivät ota kantaa naisten diakoniksi tai papiksi vihkimisen puolesta tai sitä vastaan. Periaatteessa kaikilla ihmisillä on samat oikeudet esimerkiksi ammatinharjoittamiseen, mutta uskonnollisille yhteisöille on annettu oikeus toimia omien käytäntöjensä mukaan”, hän kertoo ja jatkaa: ”Suomen laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta todetaan, ettei lain säännöksiä sovelleta uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan.”
Käsitys lapsuudesta muuttuu ajassa
Takalan tutkimus käsittelee naisten aseman ohella lapsien asemaa. Millä tavoin käsitys lapsista ja lapsuudesta on muuttunut kanonien säätämisen ajoista? ”Käsitys lapsista on kautta historian ollut se, että lapset kuuluivat vanhempiensa tai holhoojiensa vallan – ajoittain myös mielivallan – alaisuuteen. Vasta vuonna 1924 Kansainliitto antoi Geneven lapsen oikeuksien julistuksen, jonka mukaan lapsilla oli oikeus saada suojelua, huolenpitoa ja koulutusta tulevan elannon hankkimista varten. YK hyväksyi lasten oikeuksien sopimuksen vuonna 1989”, Takala kuvaa. ”Näkökulma on muuttunut lasten suojelusta ja hoivaamisesta lapsen oikeuteen osallistua omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon. Nykyisin lapsen oikeuksiin kuuluu perheyhteyden periaate, suojeluperiaate, yhdenvertaisuusperiaate, osallisuusperiaate, lapsen edun ensisijaisuuden periaate ja lapsen oikeusturvan periaate”, Takala kertoo.
Toisaalta lasten aseman muutos ihmisoikeuksien kehittymisen myötä ei välttämättä näy vielä ortodoksisten kirkkojen arjessa ja ymmärryksessä lapsuudesta: ”Patriarkaattien dokumentit eivät huomioi tätä näkökulman muutosta; niissä lapsi on edelleen lähinnä suojelun ja hoivan kohde. Asenteiden muutokset maallisissa yhteiskunnissa ja lainsäädännössä vaikuttanevat ajan mittaan myös kirkkojen suhtautumiseen.”
Takalan tutkimus kohdistuu erityisesti ortodoksisiin kirkkoihin, mutta sen tuloksilla voi vastaväittäjä, dosentti Jyri Komulaisen mukaan olla sovellettavuutta myös muissa uskonnollisissa konteksteissa. ”Elsi Takalan väitöskirja käsittelee ortodoksisen tradition jännitteitä suhteessa moderniin ihmisoikeusajatteluun. Väitöskirjalla on kuitenkin myös ekumeenista merkitystä, sillä se avaa ortodoksisen tapausesimerkin näkökulmasta sellaista problematiikkaa, joka koskee muitakin kirkkoja. Oikeastaan kaikki uskonnolliset perinteet ovat tavalla tai toisella osallisia samankaltaisesta jännitteestä, sikäli kuin niiden autoritääriset lähteet ovat syntyneet perin toisenlaisessa ajassa”, Komulainen toteaa.
MMM, HTM Elsi Takalan väitöskirja Kanonien katveessa: Naiset, lapset ja ihmisoikeudet ortodoksisessa kirkossa tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 19.5.2023. Vastaväittäjänä toimi dosentti Jyri Komulainen.
Linkit ja kirjallisuus
Kupari, Helena & Vuola, Elina. 2019. Orthodox Christianity and gender : dynamics of tradition, culture and lived practice. London: Taylor & Francis.
Merdjanova, Ina. 2021. Women and religiosity in Orthodox Christianity. New York: Fordham University Press.
Raunistola-Juutinen, Eeva. 2012. Äiti ja nunna: Kirkkojen maailmanneuvoston naisten vuosikymmenen ortodoksiset naiskuvat. Joensuu: University of Eastern Finland.
Takala, Elsi. 2023. Kanonien katveessa: Naiset, lapset ja ihmisoikeudet ortodoksisessa kirkossa. Publications of the University of Eastern Finland: Dissertations in Education, Humanities, and Theology, No 200. Joensuu: University of Eastern Finland.