Väitös: Yhteisöllisyys tukee tai tuhoaa ihmisen perushyviä
Miksi yhteisöllisyys tukee ihmisen hyviä, mutta voi kääntyä myös tuhoamaan niitä? Taina Kalliokoski tarkastelee Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan tekemässään väitöstutkimuksessa yhteisöllisyyden rajoja käsiteanalyysin keinoin.
Uskonnollinen väkivalta nostaa esiin yhteisöllisyyden pimeän puolen
Vaikka yhteisöllisyyteen liitetäänkin useimmiten positiivisia mielikuvia, siihen kuuluu myös synkkiä piirteitä, kuten uskonnollisten yhteisöjen piiristä paljastuneet väkivaltatapaukset ovat osoittaneet. Kun TM Taina Kalliokoski aloitteli väitöstutkimustaan, ilmestyi juuri Johanna Hurtigin kirja uskonnollisesta yhteisöllisyydestä ja väkivallasta. Siinä hän analysoi millä tavalla vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä käsiteltiin hyväksikäyttötapauksia. Hurtigin mukaan nimenomaan yhteisölliset piirteet vaiensivat ja estivät uhreja puhumasta.
Kiinnostuin selvittämään mitkä ovat rajat sille, miten yhteisöllisyys joko tekee hyvää ihmiselle tai kääntyy ihmisen hyvää vastaan. Muita laajempia teemoja on jäänyt pois matkan varrella, mutta kysymys ihmisen hyvän ja yhteisöllisyyden suhteesta on ollut koko ajan polttava, Kalliokoski kertoo.Yksi tutkimuksen tärkeimmistä tuloksista onkin ollut se, että erityisesti kritiikin tukahduttaminen tekee yhteisöllisyydestä tuhoavaa.
–Jos yhteisöllisyyttä halutaan kehittää, on mietittävä, miten pystytään sitoutumaan kritiikkiin, Kalliokoski kertoo.
Yhteisöllisyyden merkitys alkoi kiinnostaa jo gradua kootessa
Kalliokosken tuore Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tarkastettava väitöstutkimus Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta paneutuu yhteisöllisyyteen käsiteanalyysin keinoin. Tutkimuksen käsiteanalyysi perustuu filosofi Raimo Tuomelan yhteistoiminnan teoriaan, sosiaaliteoreetikko Christian Smithin ihmisen perushyvien teoriaan ja yhteiskuntateoreetikko Russell Hardinin luottamuksen käsitteen teoriaan.
Kalliokoski kiinnostui yhteisöllisyyden käsitteestä jo 2000-luvun alussa kootessaan aineistoa graduunsa, joka käsitteli kouluampumisiin kantaaottavia kirjoituksia. Sen myötä hänelle syntyi tarve tutkia aihetta syvemmin.
–Yhteisöllisyys nousi esiin yhtenä teemana ja vaikutti hyvin epäselvältä, mitä sillä tarkoitetaan. Näytti siltä, että kaikki tarkoittavat sillä eri asioita, Kalliokoski kertoo.
Samoihin aikoihin Kalliokoski tutustui Jaana Hallamaan luentokurssilla Tuomelan yhteistoiminnan teoriaan, joka vaikutti lupaavalta tuomaan tolkkua epäselvään käsitteistöön. Tutkimuksessaan hän soveltaa Tuomelan minä-tilaisen ja me-tilaisen yhteistoiminnan erottelua. Myös henkilökohtaiset kokemukset niin organisaatiomuutosten aiheuttamissa työyhteisön myllerryksissä kuin uskonnollisista yhteisöistä vaikuttivat Kalliokosken tutkimusintressin heräämiseen.
Yhteisöllisyyden toteutuminen vaikeutuu korona-aikana
Millaisin reunaehdoin yhteisöllisyys sitten voi edistää ihmisen hyvää? Kalliokoski tarkastelee yhteisöllisyyttä kolmitasoisena ilmiönä, johon kuuluvat sen mahdollistumisen ehdot, kokemuksellinen taso ja toiminnallinen taso. Kaikilla näistä tasoista on omat muodostumista edistävät ja ylläpitävät ehtonsa. Hän myös painottaa, että kyse on dynaamisesta, yhteistoiminnassa muodostuvasta ilmiöstä.
Yhteisöllisyyden toteutumista tai toteutumatta jäämistä määrittelevät Kalliokosken mukaan niin ulkoiset kuin sisäisetkin ennakkoehdot. Esimerkiksi ulkoisista ehdoista Kalliokoski ottaa korona-pandemian, joka on tuonut paljon uusia rajoituksia ihmisten arkeen.
–Suosituksilla ja osittain myös lainsäädännöllä on rajoitettu sitä, miten ihmiset saa kokoontua yhteen. Se vaikuttaa suoraan yhteisöllisyyden muodostumisen mahdollisuuksiin, hän sanoo. Lainsäädännölliset ja yhteiskunnalliset reunaehdot voivatkin hänen mukaansa olla syynä siihen, että yhteisöllisyyttä ei muodostu yhtä helposti kuin vapaan liikkuvuuden ja kokoontumisen aikana.
Yhteisöllisyyttä ei synny myöskään ilman sisäisiä, psykologisia ja kognitiivisia valmiuksia. Ympäröivistä kulttuurisista asenteista opimme, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Ajattelemmeko muita ihmisiä ensisijaisesti uhkana vai potentiaalisina ystävinä tai yhteistyökumppaneina?
Yhteistoimijuus pitää tunnistaa. Se on yhteiskunnissa vaalittava asia, johon meillä on eettinen velvollisuus.
Tässä asiassa tietoisuus omasta suhtautumisesta auttaa.
–Yhteistoimijuus pitää tunnistaa. Se on yhteiskunnissa vaalittava asia, johon meillä on eettinen velvollisuus. Jotta rauhanomainen yhteiselo säilyisi, tarvitaan yhteistoimijuutta paljon muuhunkin yhteistyöhön ja yhteistoimintaan kuin siihen, mikä synnyttää jatkuvaa tai tiivistä yhteisöllisyyttä.
Yhteisen hyvän rakennuspalikoita pitäisikin Kalliokosken mukaan sanottaa enemmän. Hänen tutkimuksessaan toinen keskeinen käsite onkin ihmisen hyvä, jota hän on eritellyt Christian Smithin käsitteistön avulla.
–Perusajatus on se, että ihmisen hyvät ovat sellaista mitä ihminen tavoittelee toiminnallaan ja että ne ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Kaikki ihmiset pyrkivät jollain tavalla suojaamaan omaa turvallisuuttaan, fyysistä selviämistään, hankkivat tietoa todellisuudesta pystyäkseen toimimaan ja rakentavat itselleen identiteettiä, hän kertoo.
Ihmisille ominaista on myös halu kokea olevansa hyviä siinä mielessä, että he saavat moraalista vahvistusta omille näkemyksilleen, voivat kokea kuuluvansa johonkin suurempaan ja tulevansa rakastetuksi tai saavansa rakastaa. Näiden yhdistävien tekijöiden sanottaminen ja sitä kautta yhteisen ihmisyyden tunnistaminen onkin myös yhteistoimijuuden vahvistamista.
Kalliokoski on huomannut, että koronakriisi on tuonut esille suomalaisissa myös yhteisen hyvän huomioon ottamista.
–Suomalaisilla on ollut aika hyvä yhteistoimijuuden henki ja halu suojella heikompiosaisia ja riskiryhmiin kuuluvia, hän sanoo.
Tutkimuksen soveltaminen jo käynnissä
Tällä hetkellä Kalliokoski on mukana jo viime syksynä alkaneessa Etairos-hankkeessa, jossa tutkitaan tekoälyn eettistä soveltamista yhteiskunnan ohjaamisessa. Jo käynnissä oleva projekti lisäsi omalta osaltaan painetta lähettää väitöskirja lopulta esitarkastukseen.
Kalliokosken tutkimus onkin sovellettavissa myös monella muulla alalla kuin yhteisöllisyyden ydinalojen tutkimuksessa.
–Kaikki vaativa inhimillinen toiminta syntyy yhteistoiminnassa, eikä isoimpia innovaatioita tehdä yksilösuorituksina. Voidaankin ajatella, että koko meidän yhteiskunta on yhteistoimintaprojekti, ja sellaisena se voi myös haurastua tai hajota, Kalliokoski sanoo.
TM Taina Kalliokoski väittelee 4.6.2020 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta ”Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta” (The Boundaries of Communality from the Perspective of Collective Action and Basic Human Goods).
Vastaväittäjänä on professori Arto Laitinen, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Jaana Hallamaa. Tilaisuutta voi seurata linkistä:
https://helsinki.zoom.us/j/61757129289?pwd=RDBPNUk1Ym1pSkQ5RFZZTlB0OUk5QT09
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.