| Milla Korkalainen

Moneus ja moniäänisyys on isostoiminnan rikkaus

Kuva: Sari Eestilä / Diak

Jouko Porkka istui Tübingenin yliopiston rippikoulukonferenssin illallisella keväällä 2007. Porkka oli lähtenyt konferenssiin lyhyellä varoitusajalla, mutta se kannatti. Tuossa illallispöydässä sai alkunsa kansainvälinen rippikoulututkimushanke, johon Porkan 24.8.2019 tarkistettu artikkelimuotoinen väitöskirja isostoiminnasta liittyy.

Suomalainen isostutkimus osana kansainvälistä rippikoulututkimusta

Porkka on kirjoittanut toistakymmentä referee-artikkelia isostoiminnasta, joista neljä valikoitui hänen väitöskirjaansa The Young Confirmed Volunteers of the Evangelical Lutheran Church of Finland – Motivation, Religiosity, and Community (Suomen Evankelis-Luterilaisen kirkon isoset, Motivaatio, uskonnollisuus ja yhteisöllisyys).

Artikkelit ovat dialogissa keskenään. Ensimmäinen niistä eroaa muista siten, että se on historiantutkimuksen menetelmillä tehty ja vanhempi kuin muut väitöskirjan artikkelit. Kyseinen artikkeli käsittelee isostoiminnan historiaa ja toimii tutkimuksen taustana.  Porkka on aloittanut artikkelin työstämisen jo vuonna 2006. 

Muissa artikkeleissa tarkastellaan isosten motivaatiota, odotuksia, kokemuksia, uskonnollisuutta ja osallisuutta kahden kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimusaineiston kautta. Saksan Tübingenissä pidetyn rippikoulukonferenssin myötä käynnistyi kansainvälinen rippikoulututkimushanke, jossa Porkka oli vahvasti mukana. Kansainvälinen kontribuutio oli tervetullutta, sillä samaan aikaan Suomessa oli käynnissä Helsingin yliopiston, DIAKin ja Sibelius-Akatemian yhteinen tutkimushanke, joka tutki suomalaista rippikoulutoimintaa. 

Kansainvälinen rippikoulututkimushanke lähti vauhdilla käyntiin. Lomakekyselyt toteutettiin kahtena eri tutkimuksena vuosina 2007-2008 ja 2012-2013. Kyselyt tehtiin rippikoulun alussa ja lopussa, jotta pystyttiin tutkimaan tapahtunutta muutosta vastaajissa. Vastaajia oli useasta Euroopan maasta. 

Ensimmäisen tutkimuskierroksen tulosten selvittyä oli selvää, että tarvittiin jatkotutkimusta. Jumalanpalvelukseen liittyvät kysymykset sekä vapaaehtoisuus jäivät liian vähälle huomiolle. Toiselle tutkimuskierrokselle kehitettiin uusi mittareita vastaamaan puuttuviin kysymyksiin. Myös muutama lisämaa tuli mukaan toiselle kierrokselle. Kansainvälisen rippikoulututkimuksen yhteyteen Porkka liitti isostutkimuksen Suomessa. 

–  Isostoiminta on sellainen ilmiö, että sitä ei oikeastaan ollut aikaisemmin kuin Ruotsissa Suomen lisäksi. Kansainvälisen rippikoulututkimuksen myötä toimintamalli on kuitenkin levinnyt esimerkiksi Saksan evankeliseen kirkkoon (DKV), jossa on nykyään jo kymmeniätuhansia isosia rippikouluissa, kertoo Porkka. 

Rippikoulutyön monitaituri ja kirkonalan opiskelijoiden tukipilari

Porkalla on aina ollut halu tehdä tutkimusta. Seurakuntatyön ohessa olisi kuitenkin ollut haastavaa tehdä tutkimustyötä. DIAK:iin töihin tullessaan Porkalle avautui uusia näkymiä opinnäytetöiden ohjaajana. Rippikoulusuunnitelman valmistuttua vuonna 2001 Porkalle tarjoutui mahdollisuus lyhyeen tutkimusvapaaseen isostoimintaan liittyen. Porkka osallistui työryhmään, jonka tehtävänä oli miettiä isostoiminnan linjauksia. Työryhmä kuitenkin totesi nopeasti, että riittävää tietoa isostoiminnasta ei ollut linjausten tekemistä varten. 

– Yksinkertaisesti isosia ei oltu tutkittu, Porkka summaa tilanteen.

Porkka ryhtyi tutkimaan isosia yhdessä opiskelijoidensa kanssa. Rippikoulu- ja isostoiminnan tutkimuksen pohjana Porkalla on myös pitkä kokemus rippikoulutyöstä. Porkka kertoo viettäneensä elämästään noin puolitoista vuotta rippileireillä, jos leiriaika mitataan yhtäjaksoisena.

Kesällä 1992 sain itse tutustua Porkkaan, sillä hän toimi Valkealassa pidetyn Järvenpään seurakunnan rippileirin nuorisopastorina. Porkka jäi mieleeni turvallisena, helposti lähestyttävänä ja ymmärtäväisenä miehenä ja pappina. Nyt tavatessamme 27 vuotta myöhemmin vaikutelma on sama. Hänestä onkin muovautunut tutkijan lisäksi rippikoulutyön monitaituri ja kirkonalan opiskelijoiden tukipilari.

Kokemukset ja sosiaalinen oppiminen kukoistuksen pohjavirtana

– Isostoiminta on nimenomaan yhteisöllistä toimintaa, Porkka selventää.

Porkan väitöskirjassa sovelletaan Wengerin sosiaalisen oppimisen Community of Practice-mallia. Porkka koki, että kyseinen malli sopi hyvin mallintamaan leirimuotoista rippikoulu- ja isostoimintaa. 

– Kyseessä on ennen kaikkea ryhmäilmiö, jossa nuoret muodostavat yhteisön, ja jossa työntekijä on mukana aikuisena, mutta samalla ulkopuolisena, Porkka pohtii.

Porkan tutkimus paljastaakin, että nuoret oppivat tekemällä ja kuulumalla yhteisöön. Tämä osallisuuden kokemus osaltaan muokkaa nuorten identiteettiä. 

Tutkimusaineistojen keruun välillä suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui iso muutos. Uskonto- ja kirkkokriittisyys lisääntyi, mikä näkyi rippikoululaisten vastauksissa. Muutos ei kuitenkaan vaikuttanut isosten vastauksiin. Porkka pohtii tämän johtuvan sekundaarisesta sosialisaatiosta eli siitä, että isosten mielipiteet ja näkemykset perustuvat heidän kokemukseensa, eivätkä siihen, mitä he kuulevat muualta tai lukevat sosiaalisesta mediasta.

Mitä merkitystä on erilaisilla motivaatiotyypeillä?

Tutkimuksessa havaittiin, että isoset ovat hyvin moninainen joukko nuoria. Porkan väitöskirja osoittaa, että evankelisluterilaisen kirkon isosilla on erilaisia motivaation lähteitä. Isosista löytyy niin hengellisesti motivoituneita kuin sosiaalisesti motivoituneita, ryhmässä toimijoita ja hengailijoita. Koko elämänkirjo on nähtävissä. Tutkimuksen tuloksista ilmenevät neljä erilaista motivaatiotyyppiä rikastuttavat isostoimintaa ja antavat rippikoululaisille monenlaista samaistumispintaa. Jokaiselle on tilaa ja mahdollisuus löytää oma paikkansa.

 Mihin työntekijät sitten sopivat tässä kuvioissa? 

– Työntekijän rooli on nuorten yhteisön ympärillä, ei keskellä, Porkka vakuuttaa.

Työntekijä kannustaa, tukee ja mahdollistaa turvallisen tilan toiminnalle. Uskonnolliselle moneudelle ja näkemyksille täytyy olla tilaa. Tällöin ihmiset haluavat sitoutua ja kuulua yhteen ja yhteisön muodostuminen ja nuoren positiivinen kehittyminen on mahdollista. Isoset ovatkin kuin liima, joka pitää porukan kasassa ja mahdollisuus hyvän tekemiseen yhdessä kasvaa.

Nuorten nopeasti muuttuva maailma avaa tarpeen jatkotutkimukselle

– Seurantaa tarvitaan koko ajan ja on tarkistettava, mihin suuntaan ollaan menossa, Porkka muistuttaa.

– Nuorten oma ääni tarvittaisiin ehdottomasti, jotta saataisiin syvyyttä näihin tarinoihin ja tyyppeihin, Porkka jatkaa. 

– Tämä tulisi toteuttaa laadullisen tutkimuksen keinoin haastattelemalla nuoria. Väitöskirjan kvantitatiivinen eli määrällinen lähestymistapa ei välttämättä tee oikeutta uskonnollisuudelle ja kehityspsykologista näkökulmaa tarvitaan myös, Porkka selventää.

Lopulta Porkka näkeekin, ettei isostoiminta tyhjenny hänen tutkimukseensa vaan näkee oman työnsä teoreettisena kehyksenä, joka avaa näköalaa ja mahdollisuuksia isostoiminnan moniäänisyydelle ja tutkimukselle nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Jouko Porkan väitöskirjan The Young Confirmed Volunteers of the Evangelical Lutheran Church of Finland – Motivation, Religiosity, and Community (2019) on julkaissut Diakonia-ammattikorkeakoulu.