14.4.2011 | Maria Hyötylä | Maisterintutkielma -artikkelit

Mustalaislähetys kristillisenä sosiaalialan järjestönä 1945–1956

Mustalaislähetys ry. toimi 1940- ja 1950-luvuilla pelastaakseen romanit hengellisestä ja taloudellisesta rappiotilasta. Järjestö toimi kristilliseltä arvopohjalta ja sen toimintamuotoja olivat ensialkuun evankelioiminen ja hengellisten kokousten järjestäminen. Tultaessa 1950-luvulle toiminnan painopiste siirtyi kohti sosiaalialaa. Keskeisimmäksi työmuodoksi nousi lastenkotien ylläpitäminen. Mustalaislähetyksen toiminnalle oli leimaa-antavaa pyrkimys muuttaa romanien elämäntavat valtaväestön kaltaisiksi, hyväksyttävämmiksi. Romanit olivat toiminnan kohteena, mutta heiltä itseltään ei kysytty, minkälaista apua he olisivat kaivanneet.

Työtä hengellistä ja taloudellista rappiota vastaan

Mustalaislähetys ry. perustettiin 1905 ja sen tehtäväksi määriteltiin romanien pelastaminen hengellisestä ja taloudellisesta rappiotilasta. Toiminta oli ensimmäisten vuosikymmenten ajan hyvin pienimuotoista ja lakkasi sotien ajaksi käytännössä kokonaan. Vuodesta 1945 lähtien Mustalaislähetys (nykyinen Romano Missio) aloitti toiminnan uudella energialla ja saavutti seuraavan vuosikymmenen aikana johtavan aseman romanikysymysten asiantuntijana Suomessa.

Ensimmäisinä vuosina toiminnan käynnistyttyä uudelleen Mustalaislähetyksen keskeiset työmuodot käsittivät saarnaamista markkinoilla, hengellisten kokousten ja raamattupiirien järjestämistä ja satunnaista avustustoimintaa. Siirryttäessä 1950-luvulle syrjäyttivät sosiaalialan työmuodot, ennen kaikkea lastenkotien ylläpitäminen evankelioimisen. Evankelioiminen säilyi kuitenkin yhtenä toiminnan osa-alueena, tosin siihen käytettiin huomattavasti vähemmän resursseja eikä toimintaa pyritty kehittämään laajemmaksi.

Jumalan sanalla parannetaan paheellinen elämä

Mustalaislähetyksen jäsenet edustivat 1940-luvulla taustaltaan useita kirkollisia suuntauksia, vahvimmin olivat edustettuna vapaakirkolliset ja Pelastusarmeija. Lähetyksen perustaja ja johtaja Oskari Jalkio kaipasi pienellä budjetilla rahoitetun järjestön toiminnalle vakaampaa perustaa. Hän uskoi vastauksen löytyvän evankelis-luterilaisen kirkon yhteydestä. Liian moninainen uskonnollisten taustojen kirjo aiheutti Jalkion mukaan vain hajaannusta. Tästä alkoi tietoinen lähentymispyrkimys luterilaisen kirkon kanssa.

Mustalaislähetys teki lyhyen aikaa yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Yhteistyö ei tuonut toivotunlaisia tuloksia, mutta vuonna 1947 järjestön toimintaan liittyi kaksi luterilaisen kirkon pastoria: Heimer Virkkunen johtokunnan puheenjohtajaksi ja Kaarlo Kuosmanen sihteeriksi. Virkkusen johdolla Mustalaislähetyksen työhön tuli uudenlaista suunnitelmallisuutta ja toimintaa alettiin organisoida entistä paremmin.

Järjestön toiminnan kristillinen pohjavire näkyi etenkin Mustalaislähetyksen julkaisemassa Vaeltajakansa-lehdessä. Sen artikkeleissa työntekijät kuvaavat näkemyksiään romanien elämäntilanteesta. Romanien kiertelevä elämäntapa, aviottomat ja kouluttamattomat lapset ja tietämättömyys kristinuskon perusteista herättivät suurta pahennusta mutta myös huolta. Mustalaislähetyksessä uskottiin, että Jumalan sanan avulla romanit olisi mahdollista saada elämään kunniallista elämää. Käytännössä tavoite oli sulauttaa romanit osaksi valtaväestöä. Haasteeksi työssä kuvattiin romaneille ominaiseksi koettu levoton luonne. Kirjoituksissa muistutettiin, että romanit ovat ”kaikesta huolimatta” Jumalan luomia ja sitä kautta apua tarvitsevia veljiä ja siskoja siinä missä kaikki muutkin.

Norja näyttää esimerkkiä toiminnalle

Esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä Mustalaislähetyksen toiminnalle oli Norjan Kodittomien Lähetys, jonka kanssa Mustalaislähetys oli tiiviissä yhteydessä. Suomesta käytiin useita kertoja tutustumassa norjalaisen sisarjärjestön työhön. Norjassa oltiin monissa asioissa pidemmällä kuin Suomessa: järjestö ylläpiti lastenkoteja ja työsiirtoloita, sillä oli tiiviit yhteydet kirkkoon ja lisäksi sillä oli koko maan kattava verkosto työtä tukevia paikallisyhdistyksiä. Norjalaiset kehottivat Mustalaislähetystä panostamaan ennen kaikkea lastenkotitoimintaan. Yhteydenpitoa oli Norjan lisäksi muun muassa Sveitsiin, Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Konkreettisimmin yhteistyö eri maiden mustalaistyön järjestöjen kanssa ilmeni Mustalaislähetystyön konferenssina, jonka Mustalaislähetys järjesti Helsingissä vuonna 1955. Konferenssin tarkoituksena oli vaihtaa ajatuksia ja ottaa oppia eri maiden järjestöjen työtavoista.

Lastenkodit kunnon kansalaisten kasvupaikkana

Mustalaislähetys oli ylläpitänyt lastenkoteja huonolla menestyksellä pariin otteeseen ensimmäisten vuosikymmentensä aikana. Toiminta oli kaatunut rahoituksen puutteeseen. Lastenkotien perustamista alettiin suunnitella uudella innolla 1940-luvun lopussa. Joidenkin hylättyjen hakemusten jälkeen sosiaaliministeriö antoi tukensa järjestön projektille. Ensimmäinen lastenkoti avattiin vuonna 1953 Sipooseen. Tilat täyttyivät lapsista jo samana vuonna, joten pian oli ajankohtaista rakentaa lisärakennus samalle tontille. Vuoteen 1956 mennessä Mustalaislähetys avasi vielä kolmannen lastenkodin ja suunnitteilla oli muun muassa nuorisokoti hieman vanhemmille romanilapsille.

Lastenkotien avulla haluttiin tarjota huonoissa oloissa eläville ja koulua käymättömille lapsille mahdollisuus oikeanlaisena ja kunniallisena pidettyyn elämään. Mustalaislähetyksen jäsenistö perusteli lasten erottamista vanhemmistaan muun muassa ”turmiollisen heimohaitan” ehkäisyllä. Työntekijöiden mukaan romanilapsista oli vielä mahdollista kasvattaa kunnollisia kansalaisia, jos he saisivat kasvaa ilman vanhemmilta opittavia huonoja tapoja.

Apua romaneille – romaneilta kysymättä

Mustalaislähetyksen toiminnan yhtenä tavoitteena oli saada romanit kantamaan itse vastuuta omasta elämästään ja olojensa parantamisesta. Tämän tavoitteen kanssa Mustalaislähetyksen oma toiminta näyttäytyy ristiriitaisena. Mustalaislähetyksen johtokunnassa tai työntekijäjoukossa ei ollut satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta romaneita. Mihinkään pöytäkirjoihin ei myöskään ole tallentunut todisteita siitä, että romaneilta itseltään olisi kysytty, millaista apua he kokivat tarvitsevansa. Työtä tehtiin valtaväestön lähtökohdista ja romanit olivat toiminnan kohteena ilman vaikutusmahdollisuuksia. Mustalaislähetyksen työ herättikin joissain romaneissa vastustusta.

Romanien lähetystöksi itseään nimittänyt ryhmittymä julkaisi vuonna 1946 kirjoituksen, jossa vaadittiin romanien vuoksi tehtävän työn irrottamista kristillisistä piireistä. Mustalaislähetyksessä kritiikkiä ei hyväksytty, sillä työn oikeutus ja perustelu tuli heidän näkökulmastaan juuri uskon kautta. Romanit yrittivät vaikuttaa asemaansa perustamalla vuonna 1953 lähinnä romaneista koostuneen Romanien liiton. Mustalaislähetys oli kuitenkin ehtinyt jo hankkia jalansijaa asiantuntijana, joten Romanien liiton vaikutusvalta jäi sen alkuvuosina hyvin vähäiseksi.

Mustalaislähetys vaikuttaa Suomen romanipolitiikassa

Mustalaislähetys vaikutti merkittävästi 1940- ja 1950 -lukujen romanipolitiikkaan. Lähetyksen johtokuntaan kuulunut kansanedustaja Albin Wickman teki useita aloitteita, joissa vaadittiin romanien elinolojen parantamista. Aloitteiden vaikutuksesta asetettiin vuonna 1953 Mustalaiskomitea, joka laati ehdotelmansa tilanteen parantamisesta. Yksi ehdotuksista oli sosiaaliministeriön alaisuuteen perustettava Mustalaisasiain neuvottelukunta (nykyinen Romaniasiain neuvottelukunta), joka perustettiinkin 1956. Molemmissa elimissä Mustalaislähetyksellä oli huomattava edustus. Tämä vahvisti entisestään Mustalaislähetyksen vaikutusvaltaa romanikysymysten ratkaisussa ja takasi järjestölle myös taloudellisen varmuuden tukien muodossa.

Kirjoittaja Maria Hyötylä on TK, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma Mustalaislähetys kristillisenä sosiaalialan järjestönä 1945–1956 hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa maaliskuussa 2011.

Kirjallisuutta

Ollikainen, Marketta: Vankkurikansan perilliset. Romanit, Euroopan unohdettu vähemmistö. Helsinki, 1995.

Pulma, Panu: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. HT 230. Helsinki, 2006.

Tanner, Riikka & Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö. Kaalengo tsaj. Helsinki, 2009.

Viita, Armas: Mustalaisväestön hyväksi. Mustalasilähetystyö Suomessa v. 1904–1966. Helsinki, 1967.