Jumalallistuneiden apaattinen elämä Clemens Aleksandrialaisen filosofiassa

Clemens Aleksandrialaisen tutkimuksessa on usein keskitytty kirjoittajan oletettuun pääteokseen Stromateis, minkä seurauksena tutkijat ovat painottaneet pääasiassa Clemensin teoreettista opetusta. Tästä syystä Paedagogus-teoksen käytännölliseen opetukseen tutustuminen avaa uusia puolia sekä Clemensin ajattelusta että varhaiskristillisestä elämästä.

Onko kristinusko filosofiaa?

Vaikka yhtäältä voidaan sanoa, että varhaiset kristityt eivät alun perin olleet kovin kiinnostuneita aikansa filosofisista ongelmista, pitää toisaalta muistaa, että kristityillä opettajilla oli oppilailleen annettavana erilaisia käytännöllisen elämän ohjeita. Monet esimerkit osoittavat, että antiikissa filosofia ei ollut pelkkää puhetta − ongelmien esittämistä ja ratkaisemista − vaan eri koulukuntien opetukset ja näiden väliset erot tulivat keskeisesti esille opettajien ja oppilaiden elämäntavoissa. Tämä pätee myös (moniin) aikakauden kristillisiin ryhmiin.

Monien varhaiskristillisten kirjoittajien tavoin Clemens Aleksandrialainen (n. 150−215) ajatteli, että kreikkalainen filosofia oli saanut kaikki oikeat ideansa Vanhan testamentin profeetoilta. Hän jopa piti Platonia Mooseksen matkijana. Filosofia ja filosofisesti perustellut elämäntavat olivat siis Clemensin mukaan omana aikanaan vanhurskauden tai oikeamielisyyden saavuttamiseksi välttämättömiä.

Clemensin mukaan Kristuksen ihmiseksi tulon jälkeen filosofia on ymmärrettävä valmistavaksi opetukseksi (propaideia) kristilliselle uskolle. Hyvät ja oikeat asiat ovat oikeita riippumatta siitä, kuka niistä puhuu. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin Justinos Marttyyri, joka opetti, että Logoksen siemeniä on löydettävissä kreikkalaisesta filosofiasta. Onkin kysyttävä, mitä filosofialla antiikissa oikeastaan tarkoitettiin.

Tutkielman rakenne

Paneuduin pro gradu -tutkielmassani siihen, millainen kristillisen elämän opas Clemens Aleksandrialaisen Paedagogus-teos on, ja mitä kirjoittaja opettaa siinä kristillisestä elämästä. Esittelen tutkielmaani ja sen tuloksia tässä artikkelissa. Tutkimus suoritettiin käymällä teos läpi systemaattisen analyysin avulla. Päälähteenä käytettiin Paedagogus-teosta, Clemensin muuhun tuotantoon viitattiin kokonaiskuvan saamiseksi tarpeellisilta osin. Käymällä Paedagogus huolellisesti läpi ja sijoittamalla se historialliseen kontekstiinsa sekä arvioimalla sen asemaa Clemensin säilyneiden tekstien kokonaisuudessa päästään ymmärtämään Clemensin ajattelun kantavia rakenteita. Tältä perustalta muodostin aineistolähtöisen disposition ja sijoitin aineiston sen historiallis-filosofiseen kontekstiin.

Johdannon ja taustaluvun jälkeen tein tutkielmassani selkoa siitä, mitä Clemens opettaa kristityn jumalallistumisesta (theosis) ja tämän jälkeen selvitin, mitä hän opettaa käytännön elämästä (praksis). Kolmannessa pääluvussa voitiin näin arvioida kirjoittajan teoreettisen ja käytännöllisen opetuksen suhdetta sekä eri tutkimussuuntausten painotuksia. Paikoin nousi esiin muutamia kiinnostavia jatkotutkimuksen aiheita. Tutkielman loppuun liitetty taulukko havainnollistaa osaltaan Clemensin sekä teoreettista että käytännöllistä opetusta. Kyseessä on sivistynyt varhaiskristillinen kirjoittaja.

Antiikin filosofia – teoriaa ja käytäntöä

Eric Osbornin ja Andrew Itterin Clemens-teokset eroavat tämän tutkielman lähtökohdasta tarkastella Clemensin opetusta ihmisen jumalallistumisesta ja käytännön elämästä rinnakkain. Jopa Salvatore Lillan huolellinen ja pedantti Clemens-tutkimus, johon sisältyy laaja luku etiikasta, jättää Clemensin teorian ja käytännön yhdistämättä ja keskittyy vain Paedagogus-teoksen teoriaan hyveistä. Filosofianhistoriallisesti tällainen käsittelytapa on sanalla sanoen yksipuolinen. Se ei myöskään tee täyttä oikeutta antiikin filosofian kokonaisvaltaiselle luonteelle.

Pierre Hadot on korostanut, että filosofia oli antiikin kontekstissa ennen kaikkea elämäntapa. Hänen teesinsä toimii tutkielmani teoreettisena horisonttina. Hadot’n mukaan jokainen filosofinen koulukunta opetti ja edusti aina elämänmuotoa, jonka perustana oli yleensä ajatus viisaudesta. Eri koulukuntien elämänmuodot erosivat toisistaan käytännössä, mutta kaikkia kuitenkin yhdisti se, että ne tarjosivat ”hengellisiä harjoituksia” ihmisen henkisen kasvun edistämiseksi. Nämä harjoitukset siirtyivät myös kristinuskoon. Hadot’n mukaan ”[k]ristinusko on kiistatta elämäntapa”.

Voidaanko Hadot’n näkemyksen avulla jäsentää Clemensin teoksen käytännön elämän opetukset ja teoria filosofiseksi kokonaisuudeksi hänen hahmottelemassaan termin antiikinaikaisessa merkityksessä? Tähän on vastattava maltillisesti, sillä tutkielman puitteissa ei ole ollut mahdollista käydä perusteellisesti läpi kaikkea Clemensin teoreettista opetusta hänen koko säilyneessä tuotannossaan. Monet Clemensin käsittelemät aihepiirit ansaitsisivat perusteellisemman käsittelyn kuin mihin pro gradu -tutkielman laajuuden puitteissa on mahdollista keskittyä.

Ihmisen jumalallistuminen

Clemens on tärkeä varhaisen kirkon opettaja, joka kehitti ratkaisevalla tavalla ihmisen jumalallistumiseen liittyvää terminologiaa. Clemens opettaa, että ihmisen on tarkoitus muuttua Jumalan kaltaiseksi. Opetuksessaan hän käyttää hyväkseen kreikkalaista filosofiaa, johon hän suhtautuu pääosin avoimesti ja myönteisesti − myös ei-kristityt filosofit ovat hänen mukaansa voineet olla osallisia samasta logoksesta kuin kristityt.

Jumalallistuminen eli theosis edellyttää Clemensin mukaan, että jumalallinen Logos, jonka Clemens samastaa Kristukseen, alkaa kasvattaa (paideuein) kristityksi kääntynyttä henkilöä hyveelliseen elämään. Hyve (arete) on teoksen tärkeimpiä käsitteitä. Clemens esittää siitä kaksi erilaista määritelmää. Ensimmäisen mukaan hyve on sielunjärjestys, joka on sopusoinnussa logoksen kanssa kokonaisvaltaisesti kaikilla elämän osa-alueilla. Clemens hyödyntää tätä määritelmää opetuksessaan jumalallistumisesta.

Kristus on Clemensin mukaan sielultaan apaattinen (apathes ten psykhen) eli vapaa kaikista sielunliikutuksista. Jumalallinen Logos on ottanut tehtäväkseen estää ”pienokaisiaan” elämästä luonnonvastaisesti eli syntisesti. Tottelemattomat (langenneet) ihmiset tarvitsevat kasvatusta ja ihmisen pelastuksen ehto on kuuliaisuus Logokselle. Kristus-Logos parantaa kaikki ihmisen todellisen luonnon vastaiset tunteet terapeuttisilla kehotuksillaan. Simo Knuuttilan mukaan alkuperäinen aleksandrialainen tunneteoreettinen kontribuutio liittyi juuri jumalallistumiskokemuksen tunneanalyysiin. Kasvattajana Kristus-Logos tarjoaa juuri tällaisia oikeita arvostelmia. Clemens hyödynsi näin stoalaisia teorioita valmentaessaan oppilaitaan kristillistä praksista ja erilaisia sosiaalisia tilanteita varten.

Toisen määritelmän mukaan hyve saadaan logoksen välityksellä ”harjoitusta varten”. Clemens opettaa, että ”hyve, joka on kasvattajan välityksellä annettu logos, annetaan harjoitukseen pantavaksi”. Harjoituksesta Clemens käyttää termiä askesis, mutta ei tarkoita sillä rigoristista elämäntapaa vaan hyveissä harjaantumista erilaisissa elämän valintatilanteissa. Terminologisesti askesis tulee näin hyvin lähelle praksis-termiä.

Praksis: jumalallistuneiden jokapäiväinen elämä

Clemensin opetusta kristillisestä käytännön elämästä (praksis) on tutkittu hyvin vähän. Suuri osa tästä materiaalista on Paedagogus-teoksen kirjoissa II ja III. Nämä ohjeet avaavat kiinnostavan näkymän Clemensin ajan Aleksandriaan ja sen kaupunkikulttuuriin. Clemensin oppilaat kuuluivat ohjeista päätellen varakkaaseen sosiaaliluokkaan. Clemens painottaa ohjeissaan kohtuullisuutta, keskitietä ja luonnon mukaista elämää (vrt. stoalainen kata fysin -periaate sekä peri fyseos -kirjallisuus). Teoksen käytännölliset ohjeet ovat luonteeltaan pääasiallisesti stoalaisia, keskiplatonilaisia ja aristoteelisia. Käytännölliset ohjeet viittaavat siihen, että kristinusko on Clemensin käsityksen mukaan elämäntapa.

Ohjeet ovat luonteeltaan hyvin yksityiskohtaisia. Paedagoguksen toinen kirja käsittää ohjeita ja opastusta liittyen syömiseen, juomiseen, juhlapitoihin ja seurapiirielämään; nauruun ja säädyttömiin puheisiin; unesta ja nukkumisesta; lisääntymisestä; jalkineista ja tavaroista, koristeista ja suhtautumisesta maallisessa mielessä arvokkaisiin asioihin. Kasvattaja varoittaa kristittyjä viehättymästä liikaa ylellisestä elämästä ja antaa kasvatettavilleen eräänlaisen käyttäytymiskoodiston. Luultavasti Clemens opetti samankaltaista elämäntapaa kuin samalla alueella toimineet valentinolaiset.

Clemens toteaa Paedagogus-teoksen ensimmäinen kirjan lopussa, että hyvään elämään johtavien asioiden pitäisi olla ainakin yleisellä tasolla löydettävissä Kirjoituksista. Teoksensa toisen kirjan alussa hän jatkaakin toteamalla, että on tullut aika etsiä Kirjoituksista käytännöllisen elämän kannalta hyödyllisiä kohtia. Hänen lähtökohtansa on näin ollen ”raamatullinen”, sillä hän mieltää pyhät kirjoitukset keskeiseksi lähteekseen käytännön elämän opetuksen suhteen.

Hyvä kristillinen elämä

Clemens moittii niitä naisia, joiden kaunistautuminen vie paljon aikaa ja vaatii useita palvelijoita. Toisaalla Clemens ohjeistaa, että kullasta ja hopeasta valmistettujen pikareiden käyttö on paitsi epäkäytännöllistä, myös hyödytöntä ja jopa haitallista. Hän muistuttaa tähän liittyen, että kulta ja hopea ovat oikeastaan jo itsessäänkin pahasta sekä yhteisölle että yksilölle.

Clemens opettaa myös, että ruokaa tarvitaan elämän ylläpitämiseen. Sen on oltava yksinkertaista. Jumala on tarkoittanut ruoan ihmisen hyvinvointia varten. Liian hienot ruoat eivät kuitenkaan ole ihmiselle hyväksi. Hänen mukaansa yksinkertaista elämää elävät ovat muita vahvempia, terveempiä ja valppaampia.

Arthur Nockin mukaan Aleksandrian koulu oli hyvin matalan profiilin yhteisö. Ihmiset tulivat sen piiriin hänen mukaansa satunnaisten tapahtumien perusteella. Hän huomauttaa, että marttyyrit antoivat kasvot tuon ajan kristillisyydelle. Clemens tekee hänen mukaansa pesäeroa marttyyreihin. Kuoleman sijaan aleksandrialaisia kristittyjä kehotettiin osoittamaan uskonsa osana normaalia kaupunkielämää.

Kristillinen filosofia antiikin kontekstissa

Varhaisen kristinuskon ei ollut mahdollista sulautua mihin tahansa filosofiseen suuntaukseen, vaikka liike itsessään ei ollutkaan alun perin kovin filosofinen. Eniten keskustelua syntyi stoalaisten ja platonististen ajatusten kanssa, sillä ne olivat tuon ajan oppineille tutuimpia. Varhaisten kristillisten teologien tavoin myös Clemens joutui muotoilemaan ajatuksensa tavalla, joka oli hänen aikanaan filosofisesti legitiimi.

Clemensin ajattelu on luontevaa jäsentää osaksi antiikin filosofista kontekstia. Filosofialla tarkoitetaan tällöin elämäntapaa, johon liittyy jokin tietty tapa puhua asioista. Clemensin tapauksessa puhetapa käsittää ihmisen jumalallistumiseen liittyvän opetuksen. Tämän kanssa kuuluu erottamattomasti yhteen Clemensin opetus siitä, miten henkilön tulee toimia jokapäiväisessä elämässään.

Hadot’n mukaan kristinusko liittyi antiikin filosofikoulujen perintöön siinä, että näiden tavoin kristillisyys oli elämäntapa ja -valinta. Siihen kuului myös tietyn puhetavan ja hengellisten harjoitusten ja käytäntöjen omaksuminen. Kasvatuksella (paideia) oli tässä kokonaisuudessa keskeinen rooli.  Elämäntapa omaksuttiin yhteisössä. Tutkimuksessa vallinnut vinouma palautuu siihen, että filosofia ja käytäntö on erotettu toisistaan erillisiksi teologis-filosofisen ajattelun osa-alueiksi. Näin on tehty myös Clemensin kohdalla. Puute on vaivannut paitsi monia yleisesityksiä, myös joitain spesifejä Clemens-tutkimuksia.

Olen tutkielmassani osoittanut, että tunneteoria on Clemensin theosis- ja praksis -opetuksia yhdistävä linkki. Niin kutsutut yksinkertaiset uskovat voivat hänen mukaansa oppia hallitsemaan tunteitaan, mistä käytetään platonilaista termiä metriopatheia. Täydelliset gnostikot taas saavuttavat Clemensin mukaan tilan, jota hän kuvaa stoalaisella termillä apatheia. Täydelliset kristityt tulevat Jumalan kaltaisiksi. Clemens ei kuitenkaan eksplikoi selvästi, kumman ryhmän elämästä teoksessaan kirjoittaa. Selvää kuitenkin on, että teoksen tarkoitus on kuvat ihanteellista kristillistä elämää.

Teoksen opetukset eivät ole ongelmattomasti sovitettavissa yhteen. Platonilaisen käsityksen mukaan sielu koostui osista, stoalaiset taas opettivat sielun olevan jakautumaton. Eklektistä Clemensiä tämä ei kuitenkaan näytä häiritsevän. Tunteiden hallinnalla tai poistamisella on hänelle tärkeä merkitys kristillisen filosofian eli elämäntavan kannalta. On syytä panna merkille, että hänen opetuksensa eroaa monista antiikin filosofisista koulukunnista juuri puhe- mutta ei välttämättä suuresti elämäntavan osalta.

Clemensin kristillinen filosofia

Mikä tekee Clemensin opetuksesta kristillistä? Esitän tähän vastaukseksi kaksi piirrettä hänen ajattelustaan. Ensinnäkin hän samastaa Kasvattaja-Logoksen Kristukseen. Toiseksi hän käyttää opetuksensa keskeisenä lähteenä Raamattua, josta kunnollisen elämäntavan ohjeet ovat hänen mukaansa löydettävissä. Erityisesti nämä kaksi elementtiä antavat hänen filosofialleen kristillisen luonteen siitä huolimatta, että Paedagogus liittyy moniin aikakauden populaarifilosofisiin opetuksiin.

Kirjoittaja Joona Salminen on teologian maisteri, jonka dogmatiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma Clemens Aleksandrialaisen kristillinen filosofia Paedagogus-teoksessa hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2010.

Tutkielma on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24757

Lähteitä

Clementis Alexandrini Paedagogus. Ed. Miroslav Marcovich with the assistance of J.C.M. van Winden. Supplements to Vigiliae Christianae, 61. Leiden: Brill. 2002.

Le Pedagogue. Texte grec, 3 vols. (Sources Chretiennés 70, 108, 158) ed. M. Harl, H.-I. Marrou, C. Matray, and C. Mondésert. Paris: Les Editions du Cerf (1:1960; 2:1965; 3:1970). 1: 108−294; 2: 0−242; 3: 12−190.

Kirjallisuutta

Dunderberg, Ismo: Beyond  Gnosticism. Myth, Lifestyle and Society in the School of Valentinus. New York: Columbia University Press. 2008.

Hadot, Pierre: Philosophy as a Way of Life. Spiritual Excercises from Socrates to Foucault. Ed. with introduction A. Davidson. Transl. M. Chase. Oxford: Blackwell Publishing. 1995.

Hadot, Pierre: Mitä on antiikin filosofia? Suom. Tapani Kilpeläinen. Tampere: Niin & näin. 2010.

von Harnack, Adolf: Lehrbuch der Dogmengesichte. 1. Band, die Entstehung des kirchlichen Dogmas. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft. 1990.

Itter, Andrew C.: Esoteric Teaching in the Stromateis of Clement of Alexandria. Supp-lements to Vigiliae Christianae. Leiden−Boston: Brill. 2009.

Jaeger, Werner: Early Christianity and Greek Paideia. Cambridge, MA: Belknap Press of Harvard University Press. 1961.

Knuuttila, Simo: Emotions in Ancient and Medieval Philosophy. Oxford: Clarendon Press. 2006 (ensimmäinen painos 2004).

Lilla, Salvatore: Clement of Alexandria. A Study in Christian Platonism and Gnosticism. Oregon: Wipf & Stock. 2005.

Nock, A. D.: Conversion: the old and the new in religion from Alexander the Great to Augustine of Hippo. London: Oxford University Press. 1972.

Osborn, Eric: Clement of Alexandria. New York: Cambridge University Press. 2005.

Russell, Norman: The Doctrine of Deification in the Greek Patristic Tradition. Oxford: Oxford University Press. 2004.

Völker, Walther: Quellen zur Geschichte der christlichen Gnosis. Herausgegeben von Walther Völker. Sammlung ausgewählter kirchen- und dogmengeschichtlicher Quellenschriften, 5. Tübingen: Mohr. 1932.

Völker, Walther: Der wahre Gnostiker nach Clemens Alexandrinus. Texte und Untersuchungen zur Geschichte der altchristlichen Literatur, Bd. 2. Berlin. 1952.