Pääkirjoitus: Raamattua moneen lähtöön

Kenellä on lupa tappaa? Ketkä saavat mennä naimisiin? Mihin perustuvat ihmisoikeudet? Suuriin eettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin etsitään usein vastauksia Raamatusta. Monelle se tarjoaa vielä enemmän: tietoa kysymyksiin, joiden edessä tiede hiljenee. Mistä me tulemme, miten meille käy kuoleman jälkeen? Silloin Raamattu ei ole vain kulttuurimme perusteos vaan Kaikkivaltiaan ainutlaatuinen keino ottaa yhteyttä ihmisiin.

Nyt ei uppouduta hedelmättömään keskusteluun tulkintojen tai näkemysten vaihtoehdoista. Sillä ehkä kiintoisampaa on oivaltaa Raamatun oma, yllättävä perusluonne: se ei ole tarkkarajainen eikä kaikille sama. Suomessakin luetaan perin erilaisia Raamattuja. Teologia.fi tarjoaa katsauksen siihen, millaisia pyhiä kirjoja ihmiset pitävät tällä hetkellä kädessään tai ruudullaan. Katsotaan myös, miten he sitä lukevat.

Vanhimpia Raamattuja pohtivat artikkeleissaan Anssi Voitila ja Pasi Hyytiäinen. He katsovat, miltä tuo kirja näyttää varhaisimpienkin painettujen versioiden takana. Pitäisikö meille vihdoin suomentaa kristittyjen ensimmäinen Raamattu, kreikankielinen Septuaginta? Entä paljastaako tuore, huippuunsa kehitetty tietokoneohjelma, miltä Uuden testamentin kirjoitukset alun perin näyttivät?

Moni tutustuu Raamattuun ensi kertaa lapsena. Kaisa Puustinen herättelee huomaamaan, ettei kukaan valvo lasten raamattujen tasoa. Joskus ne kertovat keskeiset tapahtumat aivan eri painotuksilla kuin mihin aikuiset ovat tottuneet. Pitäisikö olla huolissaan?

Entä mitä tapahtuu, kun Raamattua sovitetaan jonkin muun kohderyhmän mukaan? Leena Hartus pohtii, katoaako olennaista teologiaa, kun vaikeita ilmaisuja ei tohdita käyttää? Sanna-Mari Pynnösen opastuksella voi miettiä, vastaako ”kansalle” käännetty Raamattu alkuperäistä.

Eero Junkkaala esittää, että tavalliset ihmiset pitäisi saada paitsi lukemaan myös opettamaan Raamattua. Se tosin edellyttäisi kykyä käyttää eksegeettistä tutkimusta kriittisesti. Tehtävä on tärkeä, muttei helppo, kuten Esa Hyvönen osoittaa. Aivan päinvastaisesta trendistä kertoo Teija Haussalo. Joidenkin ortodoksien mielestä hajaannukselta voisi välttyä, kun jättäisi Raamatun lukemisen pääosin tai jopa kokonaan Kirkon tehtäväksi.

Teemanumeron yhteydessä julkaistavassa kolumnissa Kari Kuula sivuuttaa kääntäjien tulkinnat ja lukee tekstiä suoraan alkukielellä. Tähän muutkin teologit on koulutettu, mutta moniko hyödyntää oppimaansa?

Monelle helpoin ratkaisu on lukea voimassaolevaa virallista kirkkoraamattua, kolmisenkymmentä vuotta vanhaa suomennosta. Se ei kuitenkaan ole mikään kultainen keskitie, vaan edustaa oman aikansa raamatuntutkimusta ja komiteatyöskentelyä. Aikanaan tuota suomennosta arvosteltiin jopa liian radikaaliksi, mutta tarkempi tutkimus osoittaa sen heijastavan monin paikoin pikemmin pitkää raamatunkäännösperinnettä kuin alkutekstiä. Toki harppaus keinovanhoillisesta Kirkkoraamattu 1933/38:sta eteenpäin oli suuri ja tärkeä.

Raamatunkäännös on aina aikansa lapsi. Pahimmillaan ikkunasta antiikin maailmaan tulee vain peili, joka kuvastaa oman aikansa yhteiskunnallisia ja uskonnollisia arvoja.

Raamatunkäännös on aina aikansa lapsi. Pahimmillaan ikkunasta antiikin maailmaan tulee vain peili, joka kuvastaa oman aikansa yhteiskunnallisia ja uskonnollisia arvoja. Tällaista kulttuurisiirtymää tapahtui etenkin vuoden 1992 Vanhan testamentin kohdalla. Toisaalta: jos käännös on liian lähellä alkuperäistä kieltä, kuvastoa ja ajattelua, sen luettavuus kärsii. Siksi kaikki suomennokset ovat kompromisseja, eikä ongelmilta voida välttyä.

Paksu sanakirjakaan ei aina auta, sillä arvovaltaisimmista Uuden testamentin kreikan sanakirjoista huokuu yhä sotia edeltävän ajan keskieurooppalainen tunnelma. Edes klassisen kreikan sanakirjat eivät ole tästä vapaita. Vasta riittävä heprealaisen Raamatun ja seemiläisen ajattelun tunteminen auttaa ymmärtämään Uutta testamenttia!

Joka tapauksessa eksegeettinen tutkimus, alkukielen hallinta ja käännösteoreettinen ajattelu ovat menneet Kirkkoraamattu 1992:n ajoista eteenpäin. Samalla on kasvanut suomentajien rohkeus kääntää sanakirjan ja kieliopin mukaan, vastoin vanhaa kirkollista tulkintaa ja saarnaperinnettä. Apokryfikirjojen ja apostolisten isien kirjoitusten tuoreet käännökset ovat raikasta luettavaa ja paljastavat ensi kertaa suomalaiselle lukijalle, mitä alkuperäiset kirjoittajat halusivat sanoa. Toivottavasti näin tekee myös Uusi testamentti 2020. Kiinnostuneille on tiedossa myös lisää tutkittua tietoa aiheesta, sillä Teologinen Aikakauskirja julkaisee toukokuussa teemanumeron, jonka artikkelien aiheena on Raamatun kääntäminen.

Tervetuloa tutustumaan tuoreista tulokulmista Raamatun maailmaan. Itäköön samalla myös ajatus, olisiko jo hyvä saada aikaan kokonaan uusi, ammattimaisesti ja ajantasaisin menetelmin käännetty Kirkkoraamattu.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus