Miten ortodoksi lukee Raamattua?

Kaikkia Raamatun tekstejä ei ole helppo ymmärtää. Kannattaako Raamattua lukea itsekseen? Kuinka harhaan virhetulkinnat voivat viedä? Kirkko ja sen traditio ovat ymmärtämisen apuna, sillä Raamattu on kirkon kirja.

Raamattu ja ortodoksinen identiteetti

Raamatun tekstien ymmärtäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Siksi ortodoksisen kirkon sisällä on esiintynyt sellaisiakin näkemyksiä, että yksityisen ihmisen ei ole hyvä lukea Raamattua kirkon ulkopuolella, vaan kirkon asiantuntijoiden pitää hoitaa tulkitseminen. Muutenhan lukija voi etsiessään oikeaa ja itselle sopivaa tulkintatapaa ajautua oppilaaksi lahkoon tai johonkin monista protestanttisista kirkkokunnista. Esimerkiksi protestanttisten yhteisöjen käännytysyrityksiin Kreikassa tuli 1800-luvulla tällainen vastareaktio ja raamatunkäännösten käyttäminen kiellettiin – käännökset ovat väistämättä aina myös tulkintaa ja niiden pelättiin aiheuttavan haitallista erkaantumista ortodoksisesta yhteisöllisyydestä, joka Kreikassa on myös tärkeä osa kansallista identiteettiä.

Raamatun itsenäisen tutkimisen vastaiseen asenteeseen tai lievemmässä muodossa kiinnostuksen puutteeseen sitä kohtaan on monia syitä. Melkein kaikki itä-Euroopan ortodoksiset maat olivat Turkin vallan alla vuosisatojen ajan, ja tämä vaikutti kulttuuriin, kirkolliseen elämään ja teologisiin pohdintoihin.

Ortodoksiset kansat taistelivat perustason vapauksista ja pyrkivät säilyttämään kristillisen identiteettinsä pysymällä uskollisina kirkon traditiolle käymällä jumalanpalveluksissa ja kuunnellen niissä Raamatun tekstejä. Näin ollen valistuksen aika ja historiallis-kriittinen tutkimus jäivät pitkälti vain lännen uudistuksiksi, joilla ei ollut juurikaan vaikutusta ortodoksisissa piireissä.

Kun vallanpitäjät pyrkivät lopettamaan kirkon toiminnan keinolla millä hyvänsä, ensisijaiseksi nousi oman identiteetin säilyttäminen, ei niinkään kriittinen raamatuntutkimus.

Poliittiset ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat aina siihen, miten asioihin suhtaudutaan; tämä pätee myös Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen. Toisen maailmansodan jälkeen kommunismi oli vallalla monissa perinteisesti ortodoksisissa maissa, Venäjällä jo vuodesta 1917 alkaen. Kun vallanpitäjät pyrkivät lopettamaan kirkon toiminnan keinolla millä hyvänsä, ensisijaiseksi nousi oman identiteetin säilyttäminen, ei niinkään kriittinen raamatuntutkimus.

Raamattua vaille eivät ortodoksit onneksi ole koskaan jääneet. Ortodoksinen jumalanpalvelus perustuu vahvasti Raamatulle ja näin ollen kirkossa kävijä kuulee Raamatun tekstejä runsain mitoin. Siteeraan isä Mikael Sundkvistia: ”Esimerkiksi Basileios Suuren liturgian ehtoollisrukous sisältää niin paljon lainauksia Raamatusta, että voisi luulla copy & paste -menetelmän olleen käytössä jo 300-luvulla. Pitää tietenkin olla selvillä siitä, mitä jakeita poimia. Pyhä Basileios oli.”

Mikä on ortodoksinen asenne Raamatun lukemiseen?

Ortodoksisessa kilvoitteluperinteessä Raamattu on aina ollut keskeisessä asemassa, ja kirkkoisät ja muut pyhät opettavat Raamatun lukemisen tärkeydestä. Esimerkiksi pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen (k. 1994) neuvo on, että Uudesta testamentista tulee lukea kappale joka päivä sielun puhdistukseksi, ja pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan kaikkien jakaantumisten ja kiistojen pohjalla on tietämättömyys pyhistä kirjoituksista.

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen (k. 1994) neuvo on, että Uudesta testamentista tulee lukea kappale joka päivä sielun puhdistukseksi, ja pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan kaikkien jakaantumisten ja kiistojen pohjalla on tietämättömyys pyhistä kirjoituksista.

Jumalanpalveluksessa on tärkeää, mitä ja missä järjestyksessä Raamatusta luetaan ja lauletaan, mutta kotona Raamattua lukiessa ei tarvitse olla pyhän Basileioksen tai Krysostomoksen veroinen. Silti asenne, millä Raamattua luetaan, ei ole yhdentekevä. Raamattua voi kuka tahansa siteerata omaksi edukseen noukkimalla jakeen sieltä ja toisen täältä, mutta ortodoksisen ajattelun mukainen periaate – ei toki yksinomaan ortodoksisen kirkon periaate – on se, että Raamattua ei pidä lukea joko noukkimalla rusinat pullasta tai toisaalta etsimällä virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia; pitää hyväksyä Raamattu sellaisena kuin se kokonaisuudessaan on ja pyrkiä tosissaan ymmärtämään, mitä sen kirjoittajat ovat halunneet viestittää lukijoille.

Isä Thomas Hopkolla on lukijalle hyvä neuvo, joka sopii myös tutkijan periaatteeksi: aloita siitä, mikä on sinulle selvää ja ymmärrettävää, ja jatka siltä pohjalta eteenpäin vaikeatajuisempiin osiin ja niiden myötä syvempiin pohdintoihin.

Raamatun ja tradition suhde

Raamattu ja traditio kuuluvat ortodoksisessa ajattelussa yhteen. Raamattu on kirkon kirja, sillä kirkon piirissä päätettiin, mitkä kirjat siihen otetaan, eikä Raamattua voi ymmärtää ilman kirkkoa. Kuten Stylianopoulos toteaa, ilman hyvää sanomaa Kristuksesta ei voisi olla kirkkoa eikä ilman kirkkoa voisi olla pysyvää ja elinvoimaista julistusta Kristuksesta.

Yhteisön muodostuminen ja säilyminen on perustavanlaatuinen osa raamatullisen ilmoituksen kirjallista muotoilua ja sen tulkintaa.

Yhteisön muodostuminen ja säilyminen on perustavanlaatuinen osa raamatullisen ilmoituksen kirjallista muotoilua ja sen tulkintaa. Kirjoitusten ymmärtämisen avaimena on piispa Kallistos Waren mukaan ”kirkon mieli”, ja sen ymmärtämiseksi on nähtävä, miten Raamattua käytetään jumalanpalveluksissa. Raamattua luetaan henkilökohtaisesti, mutta ei eristyksissä vaan yhteydessä kirkkoyhteisöön ja sen jäseniin kautta aikojen.

Vanha testamentti toki on vanhempi kuin kirkko, mutta sitä luetaan Uuden testamentin näkökulmasta. Kirkko ei lue vanhoja heprealaisia tekstejä puhtaasti historiallisesta mielenkiinnosta, vaan siksi, että katsoo näiden tekstien viittaavan Kristukseen. Uusi on kätkettynä vanhaan, ja vanhan merkitys kirkastuu uudessa. Myös varhaiset kristityt lukivat pyhiä kirjoituksia Kristus-keskeisestä näkökulmasta, ja siitä lähtien kun Uusi testamentti oli syntynyt ja kaanon päätetty, Raamattu on nähty kokonaisuutena, jonka alku-, keski- ja päätepisteenä on Kristus.

Ortodoksinen tutkimusmetodi?

Traditioon liittyy patristiikka eli kirkkoisien kirjoitusten ja niiden kautta heidän ajatustensa ja tulkintojensa tutkiminen. Mutta mitä tarkoittaa käytännössä patristiseen traditioon sitoutuminen, siis kirkkoisien tulkintojen kunnioittaminen ja seuraaminen? 1930-luvulla Georgy Florovsky esitti ns. uuspatristisen synteesin, jossa ortodoksisten kirkkoisien tulkinnat nostetaan esille ja heidän merkityksensä tuodaan mukaan ekumeeniseen keskusteluun. Hän ei esittänyt yksiselitteisesti, millä tavalla kirkkoisien teologiaa tulisi seurata.

Hiukan ongelmallisena voidaan nähdä se ortodoksipiireissä yleistynyt käsitys, että patrististen tulkintojen täytyy olla välittäjänä Raamatun tekstien ja nykyajan ortodoksitulkitsijoiden välillä. Vähitellen ortodoksiteologien piirissä on tiedostettu, että myös uudenlaiset lähestymistavat ovat tarpeellisia. Traditio ei ole menneen mekaanista toistamista. Traditio elää ja mekin olemme osa sitä. Kuten Predrag Dragutinović toteaa, meillä on oltava rohkeutta, vapautta ja vastuuta tehdä samoja asioita kuin kirkkoisät: tulkita Raamattua meidän aikamme horisontteja vasten, oman aikamme tarpeiden ja ymmärryksen mukaan, kuten kirkkoisät tekivät omana aikanaan.

Kuten Predrag Dragutinović toteaa, meillä on oltava rohkeutta, vapautta ja vastuuta tehdä samoja asioita kuin kirkkoisät: tulkita Raamattua meidän aikamme horisontteja vasten, oman aikamme tarpeiden ja ymmärryksen mukaan, kuten kirkkoisät tekivät omana aikanaan.

Ei ole olemassa yhtä ainoaa ortodoksista lähestymistapaa Raamattuun eikä tutkimusmetodin tasolla erityisen ortodoksista raamatuntutkimusta – patristiikkakaan ei ole yksinomaan ortodoksien omaisuutta – mutta ortodoksisen kirkon puitteissa on näkemyksiä ja lähtökohtia, joita voidaan tuoda myös yliopistolliseen tutkimukseen, esim. se, miten korostuu Raamatun yhteys kirkon liturgiseen perinteeseen. Tradition ja sen puitteissa Raamatun mukaista on myös tunnustaa kyvyttömyytemme saavuttaa ehdotonta tietoa ja muotoilla ikuisia totuuksia; tästä todistaa myös ortodoksinen apofaattinen teologia, jossa myönnetään, että ihmisen käsitys Jumalasta on aina vajavainen, ihmisjärjen luoma kuva, josta ei pidä tehdä epäjumalaa.

Voimme vain pyrkiä yhä parempaan ymmärrykseen ja oppia muilta toivoen, että meiltäkin voi jotain oppia. Ortodoksisen tutkijan periaatteena on pyrkiä rakentamaan, ei repimään. Periaatteena on myös olla poissulkematta tutkimuksen lähtökohdissa sitä mahdollisuutta, että se hengellinen, yliluonnollinen ulottuvuus, josta Raamattu kertoo, on totta ja olemassa edelleen. Vain sekä älyllisesti että hengellisesti uskottava Raamatun tulkinta voi olla aidosti rakentavaa.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Dragutinović, Predrag: ”Is There an Orthodox Exegesis? Engaging Contextual Hermeneutics in Orthodox Biblical Studies.” Ortodoksia 55, 2015: 7–42.
Hopko, Thomas: ”How to Read The Bible”. Podcast, 2010. https://www.ancientfaith.com/podcasts/hopko/how_to_read_the_bible
Mackridge, Peter: Language and National Identity in Greece, 1766–1976. Oxford: Oxford University Press, 2009.
Purmonen, Veikko: Venäläisen teologian kaksi tietä. Sergei Bulgakovin ja Georges Florovskyn välinen ortodoksisen teologian identiteettiä ja ekumeniakäsitystä koskeva debatti. Joensuu: Publications of the University of Eastern Finland. [Dissertations in Education, Humanities, and Theology No 158] 2020
Stylianopoulos, Theodore G: ”Perspectives in Orthodox Biblical Interpretation.” Teoksessa Sacred Text And Interpretation – Perspectives in Orthodox Biblical Studies, 325–336. Brookline, Massachussetts: Holy Cross Orthodox Press, 2006.
Sundkvist, Mikael,. ”Interpretation of the Bible in the teachings of the church. From Oulu to Järvenpää. The Finnish Lutheran-Orthodox Theological Discussions from 2001 to 2012”, Publications of the Evangelical Lutheran Church of Finland 11, 2014: 190–205.
Sundkvist, Mikael: ”Raamatun lukemisen hyödyistä”. Turun ortodoksinen seurakuntalehti Kupoli, 2/2017.

Ware, Kallistos: ”How to read the Bible”. Department for External Church Relations of the Moscow Patriarchate. http://orthodoxeurope.org/page/11/1/4.aspx