Pro gradu: Tsunamikatastrofi 26.12. 2004: Radiohartauksissa tarjottiin tilaa, tukea ja toivoa

26.12.2004 klo 03 Suomen aikaa voimakas vedenalainen maanjäristys Indonesiaan kuuluvan Sumatran saaren länsipuolella aiheutti noin 1200 kilometrin pituisen maankuoren repeämän ja laajan hyökyaallon, tsunamin. Tsunamiaalto aiheutti suuria inhimillisiä ja aineellisia tuhoja Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Kuolleiden ja kadonneiden määrä nousi noin 300 000 henkeen. Suomalaisia matkailijoita oli katastrofin aikana Thaimaassa noin 3000 ja Sri Lankassa noin 700. Heistä katosi tai kuoli 179 ja loukkaantui noin 250 henkilöä.

Vakavana katastrofina tsunami käynnisti ison prosessin, kuten aina silloin, kun yhteisöä kohtaa vaaratilanne tai suuronnettomuus. Turvattomuus panee ihmiset liikkeelle ja perustuvan järkkyessä jostain on pakko saada apua. Katastrofi herättää kollektiivisia lohdutuksen ja hiljentymisen tarpeita, jolloin tukea haetaan toisilta ihmisiltä, kirkolta ja Jumalalta. Yksi kirkon keinoista tavoittaa ihmisiä kriisissä on ihmisten sielunhoidollinen kohtaaminen radiohartauden välityksellä.

Pro gradu -tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaista sielunhoidollisuutta tsunamikatastrofiin liittyvät radiohartaudet välittävät. Tutkimusaineistoni koostui YLE radio 1:ssä 28.12.2004-8.1.2005 välisenä aikana lähetettyjen 8 aamu- ja 9 iltahartauden käsikirjoituksesta. Nimitän näitä hartauksia tsunamihartauksiksi ja niiden puhujista käytän nimitystä tsunamihartauspuhujat.

Tutkimukseni osoitti, että tsunamihartaudet sisälsivät kolme sielunhoidollista tapaa, joita nimitän tilaksi, tueksi ja toivoksi. Jokainen näistä ulottuvuuksista oli osittain itsenäinen, jolloin radiohartauksista löytyi sielunhoidollisia, vain tälle ulottuvuudelle ominaisia piirteitä. Ulottuvuudet olivat silti myös osittain päällekkäisiä, jolloin ne vaikuttivat toinen toisiinsa.

Suuronnettomuus muuttaa suunnitelmia radiohartauksissa

Yhteiskuntaa kohtaavat vaara- ja/tai uhkatilanteet tai suuronnettomuudet aiheuttavat muutoksia suunniteltuihin radiohartauksiin, sillä radiohartaudessa täytyy pystyä reagoimaan nopeasti tilanteeseen. Muutoksia hartauksiin tehdään kolmella tavalla. Ensinnäkin toimituksella on käytössään kaksi valmiiksi nauhoitettua hartautta. Toiseksi voidaan ottaa yhteyttä puhujiin, jotka ovat ennenkin pitäneet lyhyellä varoitusajalla kriisitilanteen radiohartauspuheen. Kolmanneksi voidaan ottaa yhteyttä vuorossa olevaan puhujaan ja pyytää häntä muuttamaan valmiiksi suunnittelemaansa hartautta niin, että hartaudessa huomioidaan kriisin aiheuttanut tilanne. Tsunamikatastrofissa käytettiin kaikkia näitä keinoja.

Tsunamihartauspuhujissa oli sekä miehiä että naisia

Tsunamihartauspuhujia oli yhteensä seitsemäntoista. Kahdeksasta aamuhartauspuhujasta miehiä oli kuusi ja naisia kaksi. Iltahartauspuhujista naisia oli viisi ja miehiä neljä. Kaikki kahdeksan aamuhartauspuhujaa toimivat hengellisen työn tehtävissä ja heistä seitsemän evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa. Iltahartauspuhujat toimivat hengellisten työtehtävien lisäksi muissa työtehtävissä.

Valtaosa aamuhartauspuhujista tuli Helsingin seudulta.  Iltahartauspuhujien maantieteellinen jakaantuminen oli laajempaa.  Iltahartauspuhujien joukossa oli myös henkilö, jonka puhe oli niin sanottu valmis kriisihartaus.

Kriisiä käsiteltiin monella tavalla

Tsunamihartauspuhujat käsittelivät kriisiä monella tavalla. Hartauksien henkisiä aiheita olivat aiheet, joissa puhujat kuvasivat järkytystä, kärsimystä, yhteistä vastuuta, selviytymistä, yhteisöllisyyttä ja surua. Hengellisiä aiheita puolestaan olivat ne, joissa puhujat käsittelivät uskoa, Jumalan apua ja turvaa hädässä, sekä aiheet, jotka liittyivät Jumalan ja Jeesuksen olemukseen. Aamu- ja iltahartauksien aiheet eivät ensimmäistä iltahartautta lukuun ottamatta oleellisesti poikenneet toisistaan. Ensimmäinen iltahartaus poikkesi muista hartauksista siten, että siinä puhuja ei maininnut lainkaan tsunamikatastrofia.  Vaikka aamu- ja iltahartaudet eivät aiheidensa perusteella poikenneet toisistaan, oli aamuhartauksissa kuitenkin enemmän varsinaista tsunamipuhetta ja puhujat käsittelivät aiheitaan liittäen ne iltahartauspuhujia suoremmin tsunamiin.

Tila: muistojen ja tunteiden ilmaiseminen

Tsunamihartauksissa puhujien eniten käyttämä sielunhoidollisuuden ulottuvuus oli tilaja osaa hartauksista voidaan kutsua erityisiksi tila-hartauksiksi. Käsitteen tila olen lainannut Kirkon tiedotuskeskuksen kriisihartausohjeistuksesta. Siinä tilalla tarkoitetaan sitä, että kriisiin liittyvässä hartaudessa luodaan eri keinoin mahdollisuuksia ajatusten, muistojen ja tunteiden ilmaisemiselle ja sitä, että ihminen tietää ja kokee, ettei häntä jätetä kriisin aikana yksin. Tutkimuksessani tila-käsite on edellistä laajempi, sillä tsunamihartauspuhujat loivat tilaa usealla eri tavalla.

Yksi keskeinen keino luoda tilaa oli sanoittaa tsunamikatastrofia tai sen seurauksia. Puhujat kuvasivat onnettomuuden aiheuttamia henkisiä vaikutuksia; epävarmuutta, ahdinkoa, epätoivoa, pelkoa ja surua. Puhujat eivät kertaakaan vedonneet Jumalaan ja hänen kaikkivoipaisuuteensa. Sen sijaan tapahtuma nähtiin luonnon ja elämän arvaamattomuutena. Jotkut hartauspuhujat sanoittivat katastrofia nimeämällä sen. Yhteistä katastrofin kuvaamiselle ja sen sanoittamiselle oli se, että niiden avulla puhujat tekivät äkillistä tilannetta ihmismielelle ymmärrettävämmäksi.

Tsunamihartausuhujat loivat tilaa myös kielikuvien eli metaforien ja kertovan kielen avulla, erityisesti puhuessaan kuolemasta. Puhujien tapa käyttää kielikuvia kuolemasta ja siten välttää suoraa kuolemapuhetta, kuvastaa aikamme välttelevää suhtautumista kuolemaan. Hartausten vetäjiltä olisi voinut odottaa avoimempaa kuolemapuhetta, ovathan puhujat sekä valittuja että koulutettuja puhujan tehtäväänsä.

Sielunhoidollista tilaa luotiin myös kysymysten avulla, sekä puhujalle ja kuulijalle yhteisten tunteiden ja ajatusten sanoittamisella. Tsunamihartauspuhujien kysymykset Jumalalle ilmensivät kuulijoille ja puhujille yhteisen tuskan jakamista sekä hartauspuhujien rohkeutta esittää avoimesti vaikeita kysymyksiä Jumalalle tilanteessa, jossa usko ja rohkeus joutuivat koetukselle. Yhteisen tuskan jakaminen voidaan tulkita myös kuulijoiden kohtaamiseksi. Tilaa luotiin myös etsimällä vastauksia tilanteeseen ja puhujan omien ajatusten ja tunteiden kuvaamisella. Puhumalla omista tunteistaan puhujat viestittivät kuulijalle, että he ovat samassa tilanteessa hänen kanssaan; kriisi on koskettanut myös heitä.  

Sielunhoidollista tilaa luotiin myös rukouksen avulla. Tilaa luovat rukoukset joko sanoittivat katastrofia ja sen aiheuttamia tunteita ja/tai sisälsivät tilaa luovaa rukouspuhetta Jumalalle. Puhujat käyttivät myös Raamattua sielunhoidollisen tilan luomiseen joko valitsemalla jonkin raamatunkohdan osaksi hartautta tai puhumalla Raamatusta kokonaisuutena.

Tuki: rohkaisua ja lohdutusta

Tuella tarkoitan kaikkia niitä tsunamihartauksissa käytettyjä ilmauksia, jotka sisälsivät lohdutusta, apua ja rohkaisua ja jotka siten auttoivat kuulijaa jaksamaan katastrofin aiheuttaman kriisin keskellä. Sielunhoidollisena käsitteenä tuki pitää sisällään sekä henkistä että hengellistä ulottuvuutta. Osaa hartauksista voidaan kutsua erityisiksi tuki-hartauksiksi.

Tsunamihartauspuhujien hengelliseen apuun kuului hengellistä lohdutusta ja rohkaisua. Hengellinen lohdutus sisälsi lohduttamista Raamatun, Jumalan ja Kristuksen avulla. Hengellistä rohkaisua puhujat puolestaan antoivat kehottamisen ja hengellisen opastamisen ja opettamisen avulla. Henkistä lohdutusta puhujat antoivat yhteisöllisyyslohdutuksen sekä henkisen ohjaamisen ja opettamisen avulla. Yhteisöllisyyslohdutuksella tarkoitan kuulijoiden tukemista lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden teemojen avulla.

Erityisiä tuki-hartauksia oli vähemmän kuin tila-hartauksia. Tuen ilmauksia oli runsaasti rukouksissa, erityisesti aamuhartauksissa. Sielunhoidollisen tuen hengellisistä ulottuvuuksista hengellinen lohdutus oli yleisempää kuin hengellinen rohkaiseminen.

Toivo: usko, armo ja pelastus

Kolmas sielunhoidollisuuden ulottuvuus oli toivo. Toivoa puhujat loivat viestillä iankaikkisesta

toivosta ja sanoittamalla keskeisiä kristillisen uskon elementtejä; uskoa, armoa ja pelastusta. Toivoa luotiin myös viittaamalla Jumalan tai Jeesuksen olemukseen toivon lähteenä. Toivo piti sisällään myös hengellistä ohjausta ja opettamista sekä henkistä toivon ulottuvuutta, jolloin toivo tarkoitti kaikkea sitä, mikä antaa elämälle tarkoitusta ja sisältöä. Aivan kuten tilaa ja tukea, myös toivoa puhujat loivat rukouksen ja Raamatun avulla. Tsunamihartaudet eivät painottuneet toivon ulottuvuuteen, joten ei voida puhua erityisistä toivo-hartauksista. Silti hartauksissa oli selkeästi nähtävissä tätä sielunhoidollisuuden ulottuvuutta.

 

Kirjoittaja Marja-Leena Tahkola on TM, jonka käytännöllisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Tilaa, tukea ja toivoa. Tsunamikatastrofiin 26.12.2004 liittyvien radiohartauksien sielunhoidollisuus” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa syyskuussa 2008.

 

Kirjallisuutta

Aalto,Kirsti & Hautala, Jorma & Rantsi, Niko(toim):  Poliisit ja papit tsunamityössä. Helsinki. Kirkon sairaalasielunhoito,2006.

Hakala, Salli & Sumiala-Seppänen, Johanna: Kirkon viestintä – kohtaamista ja sanoman levittämistä. Helsinki. Kirkkohallitus,2003.

Lindqvist, Ingmar: Luova hartauspuhe. – Kuunteleeko kukaan puhettasi?  Kuinka saada viesti perille. Toim. Lisa Enckell. Helsinki. Kirjapaja, 2007.

Munnukka─Dahlqvist, Merja: Selviytyminen ja tuki suuronnettomuuksissa. – Apua, mutta miten?  Kriisityö ja sielunhoito onnettomuuksissa ja vaaratilanteissa. Diakonian vuosikirja 1995.Helsinki, 1995.

Nieminen, Heikki-Tapio: Suomalainen radiohartaus. Yleisradiossa 1932-1997 lähetettyjen luterilaisten aamuhartauksien rakenne ja sisältö. STKSJ 221. Helsinki. Diss, 1999.

Raija Vartiainen (toim): Sananjulistajan käsikirja. Helsinki, 1985.

Aalto, Kristi & Esko, Martti & Virtaniemi (toim): Sielunhoidon käsikirja. Helsinki. Kirjapaja, 1995.