Pro gradu -tutkielma. Sadhun paradoksi: hindulaisen asketismin monet kasvot

Intian hengellinen perinne on tullut länsimaissa jatkuvasti yhä tutummaksi esim. joogakoulujen, Hare Krishna- ja Amma-liikkeiden kautta. Hindulaisen asketismin perinne on kuitenkin huomattavasti monimuotoisempi ilmiö kuin mitä länsimaissa suosittujen liikkeiden perusteella voisi kuvitella, ja se sisältää monia hämmentävän ristiriitaisia elementtejä jotka meillä ovat vähemmän tunnettuja.

Pro gradu-tutkielmassani analysoin hinduasketismista saatavilla olevaa tutkimusaineistoa valottaakseni itse Intiassa matkatessani havaitsemaani asketismiin liittyvää kaksijakoisuutta. Hinduasketismin moninaisessa kentässä tavataan paljon esimerkkejä ilmiöistä, jotka ovat räikeässä ristiriidassa sekä perinteisten hindulaisten käytäntöjen että niin länsimaisten kuin intialaistenkin konventionaalisten moraalikäsitysten kanssa. Nämä ristiriidat avautuvat paremmin ymmärrettäviksi analysoidessani niitä Arnold Van Gennepin ja Victor Turnerin teorioihin pohjautuvan liminaliteetin käsitteen kautta.

Ristiriitaiset pyhimykset

Hindulaisen hengellisen perinteen näkyvimpiä edustajia, joihin Intiassa matkaava ei voi olla törmäämättä, ovat vaeltavat askeetit eli sādhut. Sādhut ovat pyhiä miehiä jotka ovat hylänneet kaiken ja elävät kodittomina vaeltajina, elättäen itsensä ”jumalten armosta”. Sādhuja arvellaan olevan Intiassa ja Nepalissa kaiken kaikkiaan noin viisi miljoonaa.

Hindulainen asketismi sisältää kymmenittäin tai sadoittain erilaisia lahkoja ja koulukuntia. Eri suuntauksilla on omat filosofiansa, käytännön harjoitteensa ja käyttäytymissäädöksensä, jotka poikkeavat toisistaan valtavasti. Ulkoisten tunnuspiirteiden (tunnusomaiset kaavut, leikkaamattomat ja kampaamattomat hiukset ja parrat jne.) kautta sādhu on kuitenkin välittömästi erottuva ja tunnistettava hahmo kaikkialla Intiassa.

Lahkosta tai suuntauksesta riippumatta sādhuun yleisesti liitettävät piirteet määrittyvät negaation kautta; sādhu ei harjoita mitään ammattia, hänellä ei ole perhettä, ei pysyvää kotia eikä mainittavaa henkilökohtaista omaisuutta. Lisäksi sādhun oletetaan harjoittavan aktiivisesti jonkinlaista sādhanāa eli hengellisen harjoituksen muotoa (jooga, meditaatio, rituaali jne.) ja pyrkivän korkeampaan hengelliseen tietoisuuteen. 

Huomiota herättävä piirre sādhu-insituutiossa on sen ambivalentti suhde intialaiseen valtaväestöön. Intiassa matkustaessani havaitsin että sādhut nauttivat usein kansan suurta kunnioitusta. Heitä kumarrettiin, heidän jalkojaan kosketeltiin ja temppeleiden edessä istuvien sādhujen kulhot täyttyivät rahoista. Kuitenkin monet intialaiset myös varoittelivat minua sādhuista ja kehottivat välttämään heidän seuraansa. Sain kuulla että he ovat ”huonoa seuraa”, huijareita ja rosvoja. Minun annettiin jopa ymmärtää, että voisin pahimmassa tapauksessa päästä rahojeni ohella hengestäni, mikäli luottaisin heihin. Sādhut käyttivät ja kaupittelivat avoimesti hashista ja usein heitä pidettiin seksuaalisesti arveluttavina viettelijöinä. Havaitsin myös että sādhuilla ajateltiin olevan pimeitä voimia ja he saattoivat langettaa kirouksia. Kuulin että Intiassa vanhemmilla on tapana pelotella tottelemattomia lapsiaan sādhuilla, samoin kuin meillä on saatettu uhkailla lapsia möröillä tai mustalaisilla. Kaikkein kummallisimmilta kuulostivat tarinat Varanasin ruumiinpolttopaikoilla ihmislihaa syövistä aghorī-sādhuista.

Sādhu-instituutio näyttäytyy länsimaiselle tarkkailijalle hämmentävän paradoksaalisena. Toisaalta sādhut ovat uskonnolle omistautuneita pyhimyksiä, toisaalta taas epäilyttäviä marginaalihahmoja. He voivat olla kunnioitettuja, pelättyjä tai molempia, he saattavat yhtä hyvin olla pyhiä tai pahoja. He ovat taloudellisesti tuottamaton kansanosa ja elävät siis muun yhteiskunnan ”siivellä”. Toisaalta sādhuilla on valtavat institutionaaliset verkostot ympäri Etelä-Aasiaa ja sādhuorganisaatioilla on voimakasta hengellistä, kulttuurillista ja jossain määrin poliittistakin vaikutusvaltaa. Käsite ”sādhu” voi havaintojeni ja tutkimukseni perusteella pitää sisällään mitä tahansa poikkeuksellisia olemisen tapoja joihin lukeutuu niin kerjäläisiä ja rikollisia, shamaaneja, parantajia, opettajia ja mystikoita, kuin maagikoita, irstailijoita ja kannibaalejakin. Miten tätä ristiriitaista ilmiötä voidaan selittää ja miten se liittyy hindulaisuuden ja intialaisen yhteiskunnan kokonaiskuvaan?

Liminaalitila -maallisen ja pyhän kynnyksellä

Tutkimukseni lähtökohta on sādhun paradoksaalisen olemuksen analysointi liminaliteetin käsitteen kautta. Käsite on peräisin alun perin rituaalin tutkimuksesta. Arnold van Gennep loi vuonna 1960 vaikutusvaltaisen siirtymäriittiteorian, joka perustuu eri kulttuurien rituaalikäytäntöjen vertailevaan analyysiin. Van Gennepin mukaan elämänkriisi- ja kalendaaririrituaalit noudattavat kaikkialla universaalia kolmivaiheista kaavaa. Rituaalin keskimmäistä vaihetta van Gennep kutsui liminaalivaiheeksi, latinan ”kynnystä” tarkoittavan limen-sanan mukaan. Rituaalin liminaalivaiheessa rituaalisubjekti on siirtymävaiheessa kahden maailman välillä. Hän on siirtynyt profaanista todellisuudesta pyhän alueelle; hän ei ole ”täällä eikä tuolla”, vaan määrittelemättömässä välitilassa, ja hänen asemansa muuttuu tilapäisesti epämääräiseksi ja moniselitteiseksi. Liminaalitilassa maallista yhteiskuntaa koossa pitävät hierarkiat kumoutuvat, ihmisten väliset statukset hämärtyvät, maailmaa jäsentävät erottelut katoavat, ajan ja tilan käsitykset muuttuvat.

Van Gennep käytti liminaliteetti-käsitettä kuvaamaan yhtä rituaalin väliaikaista vaihetta. Victor Turner on puolestaan kehitellyt liminaliteetin käsitettä edelleen useissa kirjoituksissaan (1974, 1982, 2007) ja laajentanut sen merkitysulottuvuuksia rituaalitilanteen ulkopuolelle. Hän määrittelee liminaalisuuden vastavoimana yhteiskuntaa hallitsevalle rakenteelle, joka perustuu erotteluille ja hierarkialle.

Turner näkee eriasteisia liminaalisuuden muotoja useilla kulttuurin eri alueilla (esim. karnevaalit, moderni teatteri) ja tietyissä ala- ja vastakultuureissa (mm. hipit, taiteilijayhteisöt, uudet uskonnolliset liikkeet) esiintyy pyrkimys pysyvään liminaalitilaan. Inhimillinen historia on Turnerin mukaan dialektinen ja dynaaminen prosessi, joka perustuu vallitsevan rakenteen ja sen hierarkian kyseenalaistavan liminaliteetin vuorovaikutukselle. Kirkkaimmin pyrkimys pysyvään liminaalitilaan on Turnerin mukaan nähtävissä maailmanuskontojen askeettisissa instituutioissa. Hindulainen askeetti, sādhu, näyttäisi mielestäni edustavan liminaliteettia par excellence.

Sādhu liminaalisena olentona

Määrittelen tutkimuksessani liminaliteetti-käsitteelle teoreettisen ad hoc-mallin, jonka mukaan liminaliteetti ilmenee erityisinä suhteina liittyen tilan, ajan, statuksen, normien, seksuaalisuuden, voiman, kuoleman/jälleensyntymän aspekteihin.

Asketismin elämäntavakseen valinnut henkilö asettuu pysyvään liminaalitilaan pyhän ja maallisen rajamaille. Hänen koko elämänsä muuttuu rituaaliksi, jossa aika ja tila näyttäytyvät uudenlaisissa merkityksissä esimerkiksi sādhun loppumattoman pyhiinvaelluksen kautta. Askeetti asettautuu yhteiskunnallista rakennetta määrittävien statuksien (hindulaisessa kontekstissa etenkin kastijärjestelmän) tuolle puolen ja hänen elämäänsä luonnehtivat valtavirrasta poikkeava suhtautuminen moraalin ja seksuaalisuuden kysymyksiin. Tästä äärimmäisiä esimerkkejä ovat militantit askeettiliikkeet tai aghori-sādhujen kannibalismi ja orgastiset seksuaalirituaalit. Liminaalitilassa oleva askeetti on jatkuvassa yhteydessä mystisiin voimiin, josta kertoo sādhujen maine niin noitina kuin parantajinakin.  Hindulaisuuden rikas kuolemasymboliikka viestii, että askeetti on ”kuollut” entiselle maalliselle minälleen ja pyrkii uudelleensyntymiseen korkeammalla, hengellisellä olemassaolon tasolla. Hindulaisessa kontekstissa tämä merkitsee viime kädessä yksittäisen sielun yhtymistä brahmaniin; jumalaan, absoluuttiin tai perimmäiseen ykseyteen.

Analyysiosuudessa tutkin erikseen kunkin liminaliteetin aspektin ilmenemistä hindulaisen asketismin eri tasoilla siten kuin ne ilmenevät käyttämässäni aineistossa. Aineistoni koostuu ensisijaisesti etnografioista sekä keskeisistä asketismia käsittelevää sanskrit-kirjallisuutta koskevista tutkimuksista. Lisäksi olen käyttänyt aineistona myös kaikkea muuta löytämäni relevanttia materiaalia (mytologiaa, historiallisia ja sosiologisia artikkeleja, elämänkertoja, matkakuvauksia ym.). Hinduasketismin moniselitteisen luonteen ymmärtämiseksi on nähdäkseni välttämätöntä huomioida suhteellisen laajasti sekä sen filosofis-mytologisia lähtökohtia, opillisia sisältöjä, historiallisia kehitysvaiheita, yhteiskunnallisia kytköksiä, että myös sen konkreettisia, inhimillisiä ja yksilöllisiä ilmenemismuotoja.

Asketismin liminaliteetti ja pyhyyden paradoksi

Liminaalitila merkitsee kokemusta pyhyydestä, ja hindulaisen asketismin kaikki kummallisuudet oikeuttaa sādhun (todellinen tai oletettu) yhteys pyhyyteen. Pyhyyden yhteydessä eläminen on se mikä erottaa askeetin maallikosta ja ainoastaan oletus pyhyydestä mahdollistaa koko hänen olemassaolonsa intialaisessa yhteiskunnassa. Mircea Eliaden mukaan ”pyhän ensimmäinen määritelmä on, että se on kaiken maallisen vastakohta”. Kuitenkin pyhä näyttäytyy meille maallisen elämän piirissä. Siten kohtaamme jo pyhyyden määritelmässä ensimmäisen pyhään liittyvistä monista paradokseista: miten jokin asia voi sisältyä omaan vastakohtaansa? Vastakohtien yhteneväisyys, coincidentia oppositiorum on kaikkien niin itäisten kuin läntistenkin mystisten perinteiden kantava ydinajatus. Tutkimuksestani käy selvästi ilmi miten monilla tasoilla hinduasketismin traditio kääntää maallisen elämän elementit päälaelleen. Tavallaan sādhun paradoksaalinen olemus on siis looginen seuraus hänen liminaalisesta eksistenssistään pyhän ja maallisen rajamailla.

Intiaa on monesti tapana luonnehtia mm. yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja kulttuurisen moninaisuuden vuoksi ristiriitojen, vastakohtien ja äärimmäisyyksien maaksi. Samalla kun intialainen uskonto ja filosofia julistavat kaiken perimmäistä ykseyttä, on intialainen yhteiskuntarakenne kastilaitoksen kautta pyhittänyt moneuteen ja eriytyneisyyteen perustuvan tiukan erottelun ainutlaatuisen strukturoiduksi ja kaikenkattavaksi hierarkkiseksi järjestelmäksi. Intia on muodostunut länsimaisessa mielikuvituksessa myös hengellisyyden, mystiikan ja pyhyyden symboliksi ja ajatus pyhyydestä näytteleekin yhä huomattavan suurta roolia intialaisen arkielämän piirissä. Pyhyyden paradoksaalisuus, intialaisen filosofian ja mytologian harrastama ristiriitojen juhlistaminen ja Intian yhteiskunnalliset ja kulttuuriset äärimmäisyydet ovat kaikki nähdäkseni yhteydessä toisiinsa –  ja kaikki nämä olennoituvat sādhun symbolisessa hahmossa.

 

Kirjoittaja Veli-Pekka Peltonen on filosofian maisteri, jonka uskontotieteen alaan kuuluva pro gradu-tutkielma ”Sādhun paradoksi. Hindulaisen asketismin liminaaliset piirteet.” hyväksyttiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa syyskuussa 2008.

 

Kirjallisuutta:

Gennep, Arnold van:   The Rites of Passage. Chicago: The University of Chicago Press 1960 [1909].

Eliade, Mircea:   Pyhä ja profaani. Helsinki: Loki-kirjat. 2003 [1957]

Eliade, Mircea :   Yoga: Immortality and Freedom. Princeton: Princeton University Press 1992 [1968].

Gross, Robert Lewis :   The Sadhus of India. A Study of Hindu Ascetism. Jaipur: Rawat Publications 1992.

Hartsuiker, Dorf:   Sadhus. Holy Men of India. London. Thames & Hudson 1993.

Hausner, Sondra L.:   Wandering with Sadhus. Ascetics in the Hindu Himalayas. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press2007.

O’Flaherty,Wendy Doniger:   Asceticism and Sexuality in the Mythology of Śiva. Part I. History of Religions, Vol. 8, No. 4, pp. 300-337. University of Chicago Press1969.

O’Flaherty,Wendy Doniger:   Asceticism and Sexuality in the Mythology of Śiva. Part II. History of Religions, Vol. 9, No. 1, pp. 1-41. University of Chicago Press1969.

O’Flaherty,Wendy Doniger: The Origin of Heresy in Hindu Mythology. History of Religions, Vol. 10, No. 4 pp. 271-333. University of Chicago Press1971.

Olivelle, Patrick:   Samnyāsa Upanişads. Hindu Scriptures on Ascetism and Renunciation. Translation with an Introduction. New York, Oxford: Oxford University Press 1992.

Oman, John Campbell:  The Mystics, Ascetics and Saints of India. A Study of Sadhuism, with an Account of the Yogis, Sanyasis, Bairagis and other strange Hindu Sectarians. London: T. Fisher Unwin 1905.

Tripathi, B.D.:    Sadhus of India. The Sociological View (Revised and Enlargened Edition). Varanasi: Pilgrims Publishing 2004.

Turner, Victor:   Dramas, Fields and Metaphors. Symbolic Action in Human Society. Ithaca and London: Cornell University Press. 1974.

Turner, Victor:   From Ritual to Theatre. The Human Seriousness of Play. New York. PAJ Publications. 1982.

Turner, Victor:   Rituaali. Helsinki: Summa 2007 [1972].