Pro gradu -tutkielma: John Locken käsitys uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta
Tutkin pro gradu -tutkielmassani, millaiselle perustalle ja millaisella käsitteistöllä John Locke muotoilee käsityksensä uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta, ja miten hän määrittelee uskonnollisen suvaitsevaisuuden ihmisyhteisön kontekstissa. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Locken teoksia A Letter Concerning Toleration sekä Second Treatise of Government.
John Locke (1632-1704) on yksi merkittävimpiä varhaismodernin ajan filosofeja. Filosofian historiassa hänen katsotaan perinteisesti edustavan varhaista brittiläistä empirismiä. Locke on erityisen tunnettu sekä tietoteoreettisesta pääteoksestaan An Essay Concerning Human Understanding että yhteiskuntafilosofisesta teoksestaan Two Treatises of Government. Jälkimmäinen oli merkittävä vaikuttaja muun muassa Yhdysvaltain perustuslakia muotoiltaessa.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus on Lockelle keskeisiltä osin yhteiskuntafilosofinen aihe – hän määrittelee uskonnollisen suvaitsevaisuuden järjestäytyneen ihmisyhteisön näkökulmasta. Jotta ihmisyhteisö olisi mahdollisimman toimiva ja kaikkien jäsentensä edun mukainen, tulee sen perustua ihmisen olemuksen mukaisille periaatteille. Ihmistä erityisesti määrittävä piirre on rationaalisuus. Rationaalisuuden nojalla kaikille ihmisille kuuluu heidän ihmisolemuksensa perusteella oikeus elämään, vapauteen, terveyteen, ruumiilliseen koskemattomuuteen ja omistuksiin.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus on luonnollinen ja välttämätön osa rationaalisesti järjestettyä ja kaikkia yksilöitä hyödyttävää yhteiskuntaa. Locke tarkoittaa uskonnollisella suvaitsevaisuudella yhteiskunnassa sitä, että kullakin yksilöllä on omantunnon vapaus harjoittaa haluamaansa uskontoa niin kauan ilman, että yhteiskunnan poliittista valtaa käyttävä taho siihen laeilla tai muilla pakkokeinoilla puuttuu, kun uskonnollinen yhteisö ei toiminnallaan riko kaikille ihmisille kuuluvia oikeuksia vastaan. Elämän, vapauden, terveyden, ruumiillisen koskemattomuuden ja omistusten suojaaminen ja edistäminen kuuluu vain ja ainoastaan poliittiselle vallalle. Ja toisin päin: nuo oikeudet ovat ainoa ala, jolla poliittinen valta voi oikeutetusti toimia – siihen ei kuulu uskonto.
Locken kirjoitukset uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta
Tutkielmani päälähteet ovat Locken kirjoittamat Epistola de Tolerantia (A Letter Concerning Toleration) sekä jälkimmäinen osa Two Treatises of Government -teoksesta, Second Treatise of Government.
Locke kirjoitti suvaitsevaisuutta koskevan kirjeensä kuohuvana historiallisena ajankohtana loppuvuodesta 1685 ja alkuvuonna 1686. Locke ryhtyi kirjoitustoimeen vain hiukan sen jälkeen, kun Ranskan kuningas Louis XIV purki katolisen kirkon tuella ranskalaisten protestanttien uskonnonvapautta turvanneen Nantesin ediktin. Ediktin purkaminen johti Ranskassa verisiin ja raakoihin vainoihin hugenotteja kohtaan. Locke kirjoitti kirjeensä latinaksi mitä ilmeisimmin tarkoituksenaan suunnata kirjoitus koko eurooppalaiselle kuulijakunnalle. Kirjoitus oli aiheeltaan hyvin ajankohtainen myös uskonnollisten ristiriitojen jännittämässä Englannissa – William Popple käänsikin latinankielisen kirjoituksen lähes välittömästi englanniksi.
Locken teokset Second Treatise of Government ja A Letter Concerning Toleration ovat yhteiskuntafilosofisesti samalla jatkumolla ensimmäisen käsitellessä ihmisyhteisön järjestämisen periaatteita ja jälkimmäisen tarkastellessa uskontoa osana noille periaatteille muodostettua ihmisyhteisöä.
Rationaalisuus velvoittaa Jumalan luomaa yksilöä
Locken yhteiskunta- ja moraalifilosofiassa Jumalalla, Korkeimmalla lainsäätäjällä, on keskeinen merkityksensä. Merkitys liittyy erityisesti siihen, millaisten asioiden Locke katsoo sitovan moraalisesti kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina kaikkialla. Ihmistä sitoo luomisen kautta ihmisen olemusta koskeva ylin moraalilaki, luonnollinen laki. Luonnollinen laki on Jumalan asettama moraalilaki, jonka sisältö palautuu yksinkertaisimmillaan ajatukseen ihmisen rationaalisuudesta. Ihminen on luodulta olemukseltaan rationaalinen toimija ja täyttääkseen olemuksensa on ihmisen toimittava rationaalisuuden periaatteiden mukaisesti. Luonnollisen lain mukainen toiminta on Locken mukaan siis toimimista järjen mukaan, sen ohjaamana.
Luonnollisen lain velvoite rationaalisuuteen kaikilla ihmiselämän osa-alueilla saa painoarvoa myös Locken edustaman tietoteoreettisen empirismin näkökulmasta. Kaikki ihmisen tieto ja ymmärrys perustuu Locken mukaan kokemukseen. Ihmisessä ei ole minkäänlaisia tietoa edistäviä synnynnäisiä tai intuitiivisia murusia, vaan kaikki tieto perustuu ja palautuu kokemukseen. Yleensä viitataan Locken tabula rasa -vertaukseen: mieli on kuin tyhjä taulu ennen kuin kokemus piirtää siihen jälkensä. Ihminen järjestää ja arvioi kokemusmateriaalia järjellisten prosessien avulla. Näin muodostuu varsinainen tieto. Myös moraali on Locken mukaan alue, jolla kokemukseen pohjautuva tieto on mahdollista.
Toimiminen luonnollisen lain mukaan eli rationaalisesti edistää ihmisen hyvää elämää ja onnellisuutta. Ihmisen onnellisuus taas koostuu Locken teoriassa mielihyvästä ja mielipahan puuttumisesta. Hyvän määritelmä on näin ollen naturalistinen. Noudattamalla Jumalan asettamaa ja ihmisen olemukseen liittyvää moraalilakia, toimimalla rationaalisuuden periaatteiden mukaisesti, ihminen maksimoi elämässä mielihyvänsä eli onnellisuutensa.
Luonnolliset oikeudet kuuluvat jokaiselle
Teoksessaan Second Treatise of Government (Tutkielma hallitusvallasta) Locke määrittelee, millaisille järjellisille periaatteille hyvää elämää ja ihmisen onnellisuutta edistävä ihmisyhteisö voidaan perustaa. Locke määrittää nämä periaatteet tarkastelemalla ihmistä luonnontila-käsitteen avulla. Samankaltaista tarkastelutapaa käyttivät myös monet muut 1600-luvun luonnonoikeus- ja yhteiskuntasopimusteoreetikot, tunnetuimpana esimerkiksi Thomas Hobbes.
Jokaisella ihmisellä voidaan katsoa olevan hänen ihmisolemuksensa perusteella luonnolliset luovuttamattomat oikeudet elämään, vapauteen, terveyteen, ruumiilliseen koskemattomuuteen ja omistuksiin. Kullakin yksilöllä on oikeus edistää omien oikeuksiensa toteutumista ja turvata niiden koskemattomuus tarvittaessa vaikka väkivallalla. Luonnontilassa – jossa poliittista, järjestäytynyttä valtaa ei ole vielä olemassa – kunkin yksilön oikeus turvata omien luonnollisten oikeuksiensa olemassaolo on yhdenvertainen. Ihmiset ovat luonnostaan ja oikeuksiensa suhteen tasa-arvoisia.
Järjestäytyneen ihmisyhteisön perusta on luonnollisten oikeuksien turvaaminen
Miksi ihmiset muodostavat poliittisia, järjestäytyneitä yhteiskuntia? Locke vastaa: turvatakseen varmemmin ja edistääkseen paremmin omia luonnollisia oikeuksiaan ja tätä kautta onnellisuutta ja hyvää elämää. Poliittinen, järjestäytynyt yhteiskunta muodostuu, kun kukin yksilö luovuttaa yhteisellä sopimuksella vallan varjella luonnollisia oikeuksiaan poliittisen tahon käsiin. Samoin yksilö luovuttaa poliittisen tahon käsiin vallan rangaista luonnollisia oikeuksia rikkovia.
Vallanluovutus perustuu yksilöiden väliseen sopimukseen ja se sisältää tiettyjä ehtoja. Poliittiselle taholle – lainsäädäntö- ja toimeenpanovallalle – on luovutettu valtaa vain tiettyyn rajaan asti. Tämä raja kulkee luonnollisten oikeuksien turvaamisessa ja edistämisessä. Jos poliittinen vallankäyttötaho ylittää tämän rajan esimerkiksi säätämällä yhteiskunnassa lakeja, joiden tarkoitus ei ole turvata tai edistää yksilöiden luonnollisia oikeuksia, se rikkoo sopimuksen, jolla valta sille alun perin luovutettiin. Järjestäytynyt ihmisyhteisö on perustettu palvelemaan ja edistämään siihen kuuluvien yksilöiden luonnollisia oikeuksia, mikä on sen vallankäytön ainoa oikeutettu päämäärä.
Poliittisen yhteisön päämäärä on luonnollisten oikeuksien turvaaminen kaikille tasapuolisesti. Tähän päämäärään poliittinen yhteisö pyrkii säätämällä kaikkia koskevia lakeja ja liittämällä lakeihin niiden rikkomisesta seuraavia rangaistuksia.
Uskonnolliset yhteisöt uskonnollisen merkityksen etsintäpaikkoina
Locke määrittelee uskonnolliset yhteisöt vapaiksi ja vapaaehtoisiksi ihmisten yhteenliittymiksi, jotka toimivat laajemman yhteisön eli poliittisen yhteiskunnan sisällä. Uskonnolliset yhteisöt järjestävät sisäistä toimintaansa samoin yleisin periaattein kuin poliittinen yhteisökin: ne säätävät sisäisiä lakejaan, omia säädöksiään oman päämääränsä mukaisesti. Uskonnollisten yhteisöjen päämäärä on tietysti uskonnollinen: tuonpuoleisen elämän odotus ja uskonnon harjoittaminen omantunnon ja yhteisen ymmärryksen mukaisesti.
Locke ottaa uskonnollisten yhteisöjen tehtävän hyvin vakavasti, koska Jumalan tai määritelmällisesti ikuisen, kaikista voimakkaimman ja kaikista tietävimmän olennon olemassaolo on rationaalisesti osoitettavissa.[1] Tämä kiistaton, osoitettavissa oleva fakta on Locken mukaan yksilöiden uskonnollisen etsinnän peruslähtökohta. Fakta voi saada ihmisten oman etsinnän tuloksena erilaisia uskonnollisia muotoja sen mukaan, mitä ihmiset ymmärryksensä mukaisesti kokevat uskonnollisesti merkittäväksi ja todeksi. Henkilökohtaisen uskonnollisen merkityksen etsiminen faktalle, että Jumalan on olemassa, on jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen velvollisuus. Ihmistä motivoi tähän etsintään Locken mukaan myös ihmisen pyrkimys onnellisuuteen eli mielihyvään: Jumala, korkein lainsäätäjä, voi viime kädessä täydellistää ihmisen onnellisuuden tai tehdä sen tyhjäksi.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus
Uskonnollinen suvaitsevaisuus muotoutuu Lockella seuraavien asioiden risteyksessä: poliittisen yhteisön päämäärä on luonnollisten oikeuksien turvaaminen, uskonnolliset yhteisöt ovat vapaita ihmisten yhteenliittymiä poliittisen yhteisön sisällä, ja lisäksi Jumalan olemassaolo on ihmisen onnellisuuden maksimoinnin kannalta hyvin keskeinen tekijä.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus on ensinnäkin sitä, ettei yhteiskunnassa ole käytössä minkäänlaisia uskontoon kohdistuvia tai uskonnollisiin päämääriin tähtääviä voimakeinoja. Oikeus voimakeinojen käyttöön on vain poliittisella taholla. Tuo oikeus on sidottu vain ja ainoastaan kaikille kuuluvien luonnollisten oikeuksien tasapuoliseksi turvaamiseksi. Poliittinen taho ei saa ylittää valtuuksiaan missään tilanteessa. Samoin uskonnolliset yhteisöt eivät saa koskaan rikkoa yksilöille kuuluvia luonnollisia oikeuksia. Uskonnollisilla yhteisöillä ja poliittisella yhteisöllä on omat erilliset päämääränsä, eikä noita päämääriä tule sekoittaa.
Kun sekä poliittinen yhteisö että uskonnolliset yhteisöt suuntaavat kohti omia päämääriään, yhteiskuntaan syntyvät olosuhteet, joissa yksilöt voivat etsiä vapaasti ja rauhassa henkilökohtaista pelastustaan eli omaa uskonnollista vakaumustaan.
Kirjoittaja Tuukka Jukola on teologian ylioppilas, jonka uskonnonfilosofian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”John Locken käsitys uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.
Kirjallisuutta:
Ashcraft, Richard: ”Locke´s political philosophy”, The Cambridge Companion to Locke. Chappell (ed.). Cambridge University Press 1994.
Colman, John: John Locke´s Moral Philsophy. Edinburgh: Edinburgh University Press 1983.
Häyry, Matti: Ihannevaltio: historiallinen johdatus yhteiskuntafilosofiaan. Wsoy. Juva 2000.
Jones, W.T.: A History of Western Philosophy vol III: Hobbes to Hume. 2nd ed. Harcourt Brace Jovanovich 1969.
Korkman, Petter: ”Moderni moraali ja ihminen”, Filosofian historian kehityslinjoja. Toim. Korkman & Yrjönsuuri. Gaudeamus. Tampere 1998.
Lloyd Thomas, A.D.: Locke on Government. London: Routledge 1995.
Locke, John: Tutkielma hallitusvallasta. Suom. Yrjönsuuri, Mikko. Tampere: Gaudeamus 1995.
Locke, John: A Letter Concerning Toleration. John Locke – A Letter Concerning Toleration in Focus. Trans. Popple. Ed. Mendus & Horton. London: Routledge 1991.
Wolterstorff, Nicholas: ”Locke´s philosophy of religion”, The Cambridge Companion to Locke. Ed. Chappell. Cambridge: Cambridge University Press 1994.
[1] Locken argumentti ikuisen, kaikista voimakkaimman ja tietävimmän olennon olemassaolon puolesta on eräänlainen kosmologinen argumentti, joka muistuttaa lähtökohdiltaan Descartesin kuuluisaa argumenttia. Locke liittää argumenttiin perusolettamuksena perinteisiä kristillisiä Jumalaan liitettyjä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi kaikkivoipaisuuden ja hyvyyden. En esittele argumenttia tässä artikkelissa sen tarkemmin. Kiinnostunut voi kääntyä joko Wolterstorffin tai graduni puoleen.