Pro gradu -tutkielma: Moraalin murtuminen natsi-Saksassa ja sen keskitysleireillä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani moraalin murtumista poikkeusoloissa, käyttäen aineistona erityisesti natsi-Saksaa ja sen keskitysleirivankien elämää ja selviytymistä koskevia kuvauksia.
Tutkimuksessani selvitin niitä taustatekijöitä, jotka saavat ihmiset ja ihmisjoukot toimimaan käsittämättömän julmasti lajitovereitaan kohtaan. Perinteisesti on ajateltu, että ihmisen luonteenpiirteet ohjaavat moraalisia valintoja. Näyttää kuitenkin siltä, että moraalinen hyvyys ja pahuus eivät määrity pelkästään yksilön ominaisuuksien perusteella, vaan valintojen taustalla vaikuttavat tilannesidonnaisiksi voimiksi kutsutut psykososiaaliset tekijät.
Natsi-Saksassa ja sen keskitysleireillä vaikuttivat kaikki neljä määrittelemääni tilannesidonnaista voimaa: mukautuvaisuus, tottelevaisuus, epäyksilöllistyminen ja epäinhimillistäminen. Selvitin myös millä tavalla äärimmäinen julmuus ja terrori vaikuttavat keskitysleirivankien moraaliin ja selviytymismahdollisuuksiin.
Tilannesidonnaiset voimat vaimentavat moraaliresurssien hillitsevää vaikutusta
Tilannesidonnaisiksi voimiksi kutsutut sosiaalipsykologiset ilmiöt selittävät ihmisen käytöksen muutosta tietyissä olosuhteissa tiettyjen psykososiaalisten voimien vallitessa. Niiden toimintaa voi tarkastella Jonathan Gloverin määrittelemien moraaliresurssien – moraali-identiteetin ja inhimillisten reaktioiden – avulla. Moraaliresurssit ovat ihmisen psyykkisiä voimavaroja, jotka hillitsevät moraalitonta käytöstä.
Tilannesidonnaiset voimat ja moraaliresurssit toimivat seuraavalla tavalla: Ihmisillä on luontainen taipumus mukautuvaisuuteen ja tottelevaisuuteen. Tätä kautta he saattavat ajautua tilanteisiin, joissa epäyksilöllistymisen ja epäinhimillistämisen keinot tulevat tarpeellisiksi, jotta ihminen voi jatkaa toimintaansa. Tällaisessa tilanteessa ihmisen täytyy ylittää tietty moraalinen raja, jolloin moraaliresurssit pyrkivät esiin pysäyttääkseen toiminnan. Moraaliresurssien moraalittomalta näyttävää toimintaa hillitsevä vaikutus pystytään väistämään epäyksilöllistymisen ja epäinhimillistämisen keinoin.
Epäyksilöllistymisen kautta pyritään vaikuttamaan etenkin moraali-identiteettiin, jolloin ihminen vieraantuu omasta vakiintuneesta identiteetistään. Epäyksilöllistyminen voi olla henkilön itsensä keino ohittaa moraali-identiteetin vaativa ääni ja inhimillisten reaktioiden spontaanit tunteet. Se voi tapahtua myös ideologisen indoktrinaation tuloksena, joka omaksutaan mukautuvaisuuden ja tottelevaisuuden kautta. Esimerkiksi natsi-Saksan kaltainen totalitaarinen järjestelmä voi epäyksilöllistää ihmisen.
Myös epäinhimillistäminen on henkilön itsensä keino väistää moraaliresurssien vaikutus. Se eroaa epäyksilöllistymisestä siinä, ettei se kohdistu itseen vaan toiminnan kohteena olevaan henkilöön tai joukkoon. Epäinhimillistämisen kautta moraaliresursseista vaimennetaan inhimilliset reaktiot eli myötätunto ja kunnioitus luokittelemalla epäinhimillistämisen kohteet ihmisyyden ulkopuolelle. Tällöin moraali-identiteetin vaikutus vaimenee, sillä epäinhimillistetyt ihmiset on rajattu ihmislajia koskevien moraalinormien ja opittujen moraalikäytänteiden ulkopuolelle.
Tilannesidonnaiset voimat vaikuttivat natsi-Saksassa
Natsi-Saksassa normatiivinen joukkoon kuulumisen tarve sai ihmiset korvaamaan mahdolliset ideologiset erimielisyydet yhtäläisyyksillä ja mukautumaan osaksi Kolmatta valtakuntaa. Friedrich Nietzschen filosofia ja sosiaalidarvinismi tarjosivat saksalaisille merkityksellisen viitekehyksen, joka tyydytti myös tiedolliset tarpeet, jolloin mukautumisesta tuli entistä helpompaa. Sosiaalisten ryhmien välisessä vertailussa natsit olivat vahvoilla, sillä heidän suhteellinen asemansa yhteiskunnallisessa rakenteessa oli vahva. Vallanpitäjien ja kansalaisten välisessä vaihtokaupassa natsit oikeuttivat kansallisen turvallisuuden nimissä toimintansa sekä kansalaisten oikeuksien kaventamisen ja pystyivät näin kontrolloimaan kansaa paremmin.
Myös autoritaarinen kasvatuskulttuuri vaikutti tottelevaisuuteen ja moraali-identiteetin kehitykseen Saksassa. Niin kutsuttu musta pedagogiikka oli osa pidempiaikaista preussilaista kasvatusperinnettä. Siihen kuului niin sanottu kovuuden kultti, joka piti sisällään systemaattisen säälin- ja sympatiantunteiden mustamaalaamisen. Kasvatusperinteen seurauksena saksalainen kulttuuri oli hyvin autoritaarista, jonka vuoksi saksalaiset olivat taipuvaisempia tottelevaisuuteen.
Natsismi omi ja systematisoi nämä perinteet omiin tarkoituksiinsa. Etenkin sen eliittijoukkojen SS:n koulutuksessa kovuuden kultilla oli tärkeä rooli. Natsit hyökkäsivät järjestelmällisesti moraaliresursseja vastaan. Vähemmistöryhmien asemaa heikennettiin vaientamalla epäinhimillistämisen kautta heihin kohdistuneet myötätunnon ja kunnioituksen tunteet. Etenkin juutalaiset joutuivat epäinhimillistämisen kohteiksi. Antisemitismillä ja nationalismilla oli saksassa pitkät perinteet.
Natsismi epäyksilöllisti seuraajansa korkeamman projektin osasiksi toimimaan tahdottomasti Kolmannen valtakunnan välineinä. Moraali-identiteetin ääni vaimennettiin myös hajauttamalla vastuu. Sodan jälkeen rikokset ihmisyyttä vastaan oikeutettiin juuri vastuunhajauttamiseen perustuvan argumentoinnin kautta.
Keskitysleireillä moraali murrettiin epäinhimillistämisen keinoin
Keskitysleirien vartijoista vain pieni osa oli sadisteja. Sen sijaan he mukautuivat ja hiljaisesti hyväksyivät keskitysleireillä tapahtuneet ihmisyyden loukkaukset. Hierarkkinen systeemi pakotti tottelevaisuuteen ylhäältäpäin ja vertaispaine painosti mukautumaan muiden näkemyksiin. Natsien uskomusjärjestelmän tärkein opinkappale oli kuuliaisuus: usko käskyjen auktoriteettiasemaan ja moraaliseen velvollisuuteen totella. Taustalla oli tottelevaisuuden lisäksi myös epäyksilöllistyminen.
Keskitysleireillä epäinhimillistäminen oli kaikkein äärimmäisillään. Juutalaisten joukkotuhon toimeenpanemiseksi epäinhimillistäminen oli välttämätöntä; kun vangit oli ensin saatettu käyttäytymään kuin eläimet, heitä voitiin kohdella kuin eläimiä. Vankien epäinhimillistämisessä käytettiin useanlaisia keinoja. Vangit laitettiin itse hoitamaan moraalisesti kaikkein arveluttavimpia töitä, kuten krematorioiden toimintaa. Vankien ihmisyys väistettiin puhumalla heistä ulkokohtaisesti kuten esineistä. Myös suuret lukumäärät sekä yksilöiden yhdistäminen suurempaan kategoriaan tekivät heidät persoonattomiksi.
Näiden toimenpiteiden avulla natsit kielsivät kokonaan vankien moraalisen aseman ja väistivät näin moraaliresurssien hillitsevät vaikutukset. Epäinhimillistettyjä vankeja oli helpompi käyttää työvoimana ja heidät oli helpompi tappaa. Välillä inhimilliset reaktiot kuitenkin pääsivät läpi kaikista keinoista huolimatta. Näin tapahtui, jos epäinhimillistäjä joutuu liian lähelle uhriaan ja alkoi nähdä hänet taas ihmisenä.
Selviytyminen oli mahdollista tahdon voimalla ja moraalin kustannuksella
Keskitysleirin epäinhimillisissä ja ennustamattomissa olosuhteissa tahdon merkitys yksilön identiteettiä ja ihmisyyttä ylläpitävänä voimana korostui. Vain tahtonsa avulla yksilö pystyi pitämään kiinni luovuttamattomista oikeuksistaan itsensä omistamiseen ja vapauteen. Sisäisen arvokkuuden ja henkisen vapauden säilyttäminen oli välttämätöntä selviytymisen kannalta. Vanki, joka menetti henkisen otteensa, eikä pitänyt kiinni oikeudestaan sisäiseen vapauteen menetti nopeasti myös fyysisen otteensa ja kadotti selviytymisen mahdollisuutensa. Selviytyäkseen oli välttämätöntä löytää elämälleen jokin kiinnekohta leirin ulkopuolelta. Yksi tällainen kiinnekohta oli halu olla todistaja. Tällöin selviytymisen mielekkyys rakentui sen varaan, että selviytynyt pääsee todistamaan keskitysleireillä tapahtuneesta äärimmäisestä rikoksesta.
Keskitysleirien olosuhteet vastasivat keskiajalla määriteltyä ”äärimmäisen hädän” tilaa, jonka koettiin oikeuttavan yleisistä moraalisäännöistä poikkeava käytös. Leireille kyyditetyt vangit mukautuivat nopeasti siellä vallinneeseen ainutkertaiseen moraaliseen maailmaan. Siinä tilannesidonnaiset voimat olivat valloillaan, eivätkä moraaliresurssit jarruttaneet moraalitonta toimintaa selviytymisen kamppailun uhatessa kaikkien inhimillisten arvojen olemassaoloa. Vanki, joka ei jatkuvasti taistellut tätä arvojen riistoa vastaan, oli vaarassa menettää yksilönä olemisen tunteen. Ihmisyytensä ja yksilöllisyytensä pystyi säilyttämään myös arvojen osalta, mutta suurin osa ihmisistä liikkui uhrien ja sortajien väliin jäävällä ”harmaalla alueella”. Moraalinsa aidosti säilyttäneet ihmiset eivät selviytyneet.
Poikkeusolot muuttavat moraalisen toiminnan arviointikriteerejä
Keskitysleirivankien moraalittomuutta ei voi arvioida samoilla kriteereillä kuin normaalitilassa. Moraaliton toiminta on mahdollista oikeuttaa tarkastelemalla yksilönoikeuksien toteutumista poikkeusoloissa. Keskitysleirin olemassaolon taistelussa korostuu luonnollinen pyrkimys hengissä säilymiseen. Yksilönoikeuksien syntyyn johtaneista pohdinnoista voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan ihmisellä on täysi oikeus käyttää kaikkia keinoja tämän pyrkimyksen turvaamiseksi. Keskitysleireillä selviytyminen vaati moraalin mukauttamista vallitseviin olosuhteisiin.
Moraalin muutoksen voi oikeuttaa tilanne-etiikan ja Prima facie -etiikan kautta, jotka molemmat määrittyvät viime kädessä intuitiivisesti. Ensimmäisen mukaisesti ihminen on vapaa valitsemaan tilanteeseen sopivan toimintamallin, koska jokainen moraalinen valintatilanne on ainutlaatuinen. Jälkimmäinen mukaan Prima facie -velvollisuudet määrittävät valintojamme. Tällöin keskitysleirin olosuhteissa nälkäänsä varastaminen on oikein, hengissä pysymisen ollessa toisen omaisuuden kunnioittamista tärkeämpi velvollisuus.
Keskitysleirin kaltaisissa olosuhteissa oikea ja väärä menettävät jossain mielessä merkityksensä. Voidaan kuitenkin ajatella, että juuri kyky moraaliseen harkintaan on merkki ihmisyydestä.
Kirjoittaja Miika Hynninen on teologian maisteri, jonka sosiaalietiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Moraalin murtuminen natsi-Saksassa ja sen keskitysleireillä” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.
Kirjallisuus:
Glover, Jonathan: Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria. Otava. Keuruu 2003.
Levi, Primo: Tällainenko on ihminen. Suom. Tapio Hiisivaara. 3p. Gummerus. Jyväskylä 2005.
Todorov, Tzvetan: Facing the extreme: Moral life in the concentration camps. Trans. Arthur Denner and Abigail Pollack. Phoenix. London 2000.
Zimbardo, Philip: The Lucifer Effect: how good people turn evil. Rider. London 2007.