Pro gradu -tutkielma: Kirjeenvaihto maalaa vivahteikkaan kuvan Erasmus Rotterdamilaisesta
Eräs tunnetuimmista keskiajalla eläneistä hollantilaisista, Erasmus Rotterdamilainen (1466-1536), vietti nuoruudessaan kuusi vuotta augustinolaissääntökuntaan kuuluneessa Steynin luostarissa, Goudan kaupungin lähettyvillä. Kolmen ensimmäisen luostarivuoden (1487-1489) ajalta on säilynyt joukko kirjeitä, jotka muodostavat käytännössä ainoan lähteen Erasmuksen nuoruusvuosien maailmankuvan tutkimiseksi. Tämän lisäksi ne luovat varsin vivahteikkaan kuvan nuoren Erasmuksen persoonasta ja hänen silloisista ihmissuhteistaan. Luostarissa asuessaan Erasmus ei ollut vielä euroopanlaajuisesti tunnettu humanisti vaan yksi munkki muiden joukossa. Tästä huolimatta hänen Steynistä käsin käymänsä kirjeenvaihto on oiva esimerkki siitä, miten varhain hän tiedosti yksilölliset tavoitteensa ja ihanteensa, joustamatta niistä luostarivuosiensa aikana kertaakaan.
Tutkielmani tarkastelee kirjeitä temaattisesta näkökulmasta, kuitenkin ajallisen jatkumon huomioiden. Keskeisiä teemoja ovat kirjeiden välittämä tunnekuva, Erasmuksen ystävyyskäsitys sekä hänen vilpitön innostuksensa renessanssihumanismin ihanteita ja antiikin kirjallisuutta kohtaan. Kirjeiden tunnekieli on hyvin vahvaa, mikä luo oman haasteensa tulkinnalle. Toisaalta huomiota herättävää on myös se, miten vähän Erasmus kuvasi kirjeissään luostarin arkea tai hengellisen elämän merkitystä hänelle itselleen. Kirjeiden merkitys oli siis toisaalla. Tämän merkityksen selvittäminen on olennainen tekijä Erasmuksen luonteenlaadun kuvaamisessa. Hänen persoonansa oli ainutlaatuinen yhdistelmä inhimillistä herkkyyttä ja mielipiteiden järkähtämättömyyttä.
Kirjeet muodostivat keskeisen väylän yhteydenpidolle
Erasmus Rotterdamilainen oli Steynin luostariin mennessään 20-vuotias, molemmat vanhempansa rutolle menettänyt nuorukainen, jonka toiveet yliopistoon pääsystä kariutuivat köyhyyteen. Luostari oli tuolloin käytännössä ainoa mahdollisuus niin elämän ylläpidon kuin opiskelunkin kannalta. Ensimmäisestä luostarivuodestaan alkaen Erasmus kävi kirjeenvaihtoa munkkitovereidensa kanssa, joista muutama asui jopa samassa luostarissa hänen kanssaan. Luostarin hiljaisuussäädösten vuoksi kirjeenvaihto muodosti likimain ainoan väylän yhteydenpidolle. Se teki mahdolliseksi myös yksilöllisyyden, joka ei luostarin yhteisöllisen elämän vaatimuksiin muuten sopinut.
Kirjeiden kautta Erasmukselle tarjoutui tilaisuus toteuttaa itseään. Kirjeenvaihto oli tietyllä tapaa pakenemista arjesta, mahdollisuus keskittyä niihin asioihin, jotka olivat jo tuolloin muodostuneet Erasmukselle tärkeiksi. Hän etsi kirjeitse samanmielisiä ystäviä, jotka juuri kirjeenvaihdon kautta osallistuisivat yhteiseen dialogiin ja toveruuteen sekä jakaisivat vastavuoroiset kiintymyksen tunteet ja yhteiset opiskeluihanteet.
Eräs näistä opiskelun ja kirjeenvaihdon ihanteista tuli ilmi jo siinä, millainen kirje itsessään oli. Erasmukselle kirje oli yhtä kuin humanismin ihanteiden ilmentymä. Tämä tarkoitti irtaantumista siihenastisesta keskiajan kirjemallista, joka noudatti hallintokielen kaavamaisia rakenteita ja antiikin tyylitellystä latinasta poikkeavaa ilmaisutapaa. Humanismin kirje pyrki spontaaniuteen ja tuttavallisuuteen, aivan kuin kirjetoveri olisi istunut keskusteluetäisyyden päässä. Kirjeen tuli olla myös olennaisilta osin antiikin latinan tyylillistä jäljittelyä, ja esimerkiksi Erasmuksen kirjeet sisälsivät lukuisia antiikin kirjallisuudesta poimittuja lainauksia. Humanismin kirje oli kuin heijastus kirjoittajansa sielusta. Näin ollen elegantisti kirjoitettu kirje viittasi ensiluokkaiseen ihmiseen kirjeen taustalla. Kirje oli eräänlainen henkisen kehityksen haaste. Tätä valmiutta Erasmus edellytti myös kirjetovereiltaan.
Humanismin ihanteet vaikuttivat kirjeenvaihdon taustamotiivina
Tyyliseikkojen ohella humanismin henki kävi ilmi myös niistä aiheista, joita Erasmus kirjeissään käsitteli. Keskiajan skolastikkojen hyödyntämä abstraktin filosofinen latina edusti Erasmukselle barbaarisuutta, joka ilmaisi paitsi kulttuurista myös moraalista rappiotilaa. Tätä vasten hän peilasi antiikin ”hyvää kirjallisuutta”, arjen tasolla käyttökelpoista latinaa, joka parhaimmillaan kannusti lukijaa eteenpäin moraalisen kehityksen tiellä. Humanismille tuttu vastakkainasettelun näkökulma oli jatkuvasti läsnä, ja sen kautta Erasmuksen mielipiteiden ehdottomuus näkyi erityisen selvästi.
Kirjetovereiden opastaminen antiikin kirjallisuuden poluille oli eräs kirjeenvaihdon keskeisimmistä tehtävistä. Erasmus pyrki muodostamaan eräänlaisen kirjeitse toteutettavan opintopiirin, jonka puitteissa hän itse tarjoutui ohjaamaan tovereitaan. Yhteinen opiskelu käsitti toisinaan myös runojen kirjoittamista ja niiden vastavuoroista vaihtamista. Erasmuksen suurin esikuva, 1400-luvun alkupuolella elänyt kuuluisa humanisti Laurentius Valla, oli kirjeissä näkyvästi esillä. Nuori munkki ihaili Vallaa varauksetta, suositteli hänen kirjoituksiaan ja puolusti esikuvaansa suorastaan leiskuvin sanakääntein.
Erasmuksen kirjeitse käymä sanasota barbaarisuutta vastaan oli myös mittely paremman koulutuksen puolesta. Tämänkin asian suhteen Erasmus tiesi tavoitteensa varsin varhain. Nuorisoa ei tullut pilata merkityksettömällä ja vaikeaselkoisella latinalla. Erasmuksen luostariaikaisista kirjetovereista vain yksi, Cornelius Gerard, heittäytyi mukaan taistoon elegantin latinantaidon puolesta. Syynä tähän harvalukuisuuteen saattoi olla se, että kirjetoverit olivat pääosin munkkeja, joille luostarin arki ja hengellinen elämä olivat humanismin ihanteita tärkeämpiä.
Erasmus vaikeni kirjeissään hengellisistä aiheista lähes täysin
Luostarissa kirjoitetuiksi kirjeiksi Erasmuksen kirjeet sisältävät yllättävän vähän hengellisyyteen viittaavia mainintoja. Hän ei maininnut sanallakaan luostariin menon aiheuttamista tuntemuksista tai luostarivalan aikaisista tapahtumista. Luostarin arki jäi myös kuvausta vaille, mikä on toisaalta ymmärrettävää, sillä kirjetoverit jakoivat lähes poikkeuksetta samankaltaisen arkielämän. Tämä hengellisten ilmaisujen vähäisyys ja Erasmuksen myöhempi kriittisyys omaa Steynissä viettämäänsä aikaa kohtaan ovat aiheuttaneet tutkimuksen parissa hämmennystä. Missä määrin Erasmus oli hengellinen ylipäätään?
Vaikka hengellinen kilvoittelu, armo, Jumala ja Raamattu jäivät aiheina kirjeiden ulkopuolelle, käsittelemättä jäi niin ikään kriittisyys luostarielämää kohtaan. Erasmus syytti Steynin munkkeja satunnaisesti ainoastaan siitä, etteivät he ymmärtäneet hänen antiikin kirjallisuuteen kohdistamaansa sielunpaloa. Hän tunsi jääneensä yksin henkisen vapaudenkaipuunsa kanssa luostarin painottaessa yhteisöllistä elämää. Steynin arki piti hänet poissa rakkaiden kirjojensa luota.
Kaikesta huolimatta kirjeillä oli myös syvästi hengellinen pohjavire. Erasmus pyrki puolustamaan antiikin kirjallisuuden paikkaa kristillisen moraalin tukena. Kaikki elegantisti kirjoitettu ei suinkaan ollut pakanallista, vaikka myös sellaisia epäilyksiä antiikkiin kohdistettiin. Erasmus otti kauniin tyylin ja hyvän moraalin yhdistäväksi esimerkiksi kahden kirkkoisän, Hieronymuksen ja Augustinuksen, keskinäisen kirjeenvaihdon. Toisaalta hän tarkasteli ansiokkaan moraalin mallina myös Terentiuksen komedianäytelmiä. Kirjallisuus saattoi parhaimmillaan kannustaa ihmistä hyvään moraaliin pilkkaamalla paheellista ja syntistä elämää.
Veljellinen kiintymys puki kirjeissä sanoiksi syviä tunteita
Ensilukemalta Erasmuksen kirjeiden silmiinpistävin piirre on kirjetovereille osoitettu syvä tunteellisuus. ”Olet puolet sielustani” oli Erasmukselle tyypillinen ilmaisu. Jokainen kirje oli kutsu syvään ystävyyteen, joka tiivistyi Erasmuksen ajattelussa periaatteessa kolmeen sanaan: kiintymys, vastavuoroisuus ja hyväntahtoisuus.Hän selitti ihanteensa kirjetovereilleen ja oli suunnattoman pettynyt, jos vastauskirje jäi uupumaan tai osoitti ymmärtämättömyyttä näitä ihanteita kohtaan. Kirjeenvaihto merkitsi Erasmukselle aidon kohtaamisen mahdollisuutta, mistä hän oli henkisesti täysin riippuvainen.
Toisinaan Erasmuksen kirjeet olivat täynnä rakkautta, toisinaan menetyksen pelkoa, joskus jopa moitteita ja suuttumusta. Erasmusta käsittelevän tutkimuksen parissa on pohdittu, edustivatko nämä tunteet vain erilaisten antiikista tuttujen kirjemallien harjoittelemista. Keskeisimpänä mallina voidaan pitää ystävyyskirjettä, jonka piirteitä kirjeet selvästi sisältävät. Erasmuksen sanat rakkaudesta ja kiintymyksestä ovat niin vahvoja, että nykyajan näkökulmasta niiden tulkitseminen tuntuu lähinnä hämmentävältä.
Erasmuksella ei kirjeiden antaman kuvan perusteella ollut tapana suhtautua asioihin neutraalisti. Hän oli ihmisenä äärimmäisen herkkä. Tämä näkyi erityisesti siinä, miten hän tarkkaili kirjetovereitaan Steynissä ja koki syvää hätää, jos toveri käyttäytyi häntä kohtaan välttelevästi. Tämä hätä ja pelko yksinäisyydestä puhuvat mielestäni sen puolesta, että kirjeiden taustalla oli aito, vilpitön tunne. Erasmus oli huono kestämään eriäviä mielipiteitä ja suositteli ystävilleen omia elämänihanteitaan. Vaikka hän odotti ystäviltään paljon, hän toivoi itse tulevansa hyväksytyksi sellaisenaan. Kirjeiden Erasmus oli toisaalta mielipiteissään vahva ja itsenäinen, toisaalta hänen mielentilansa viestittivät miltei kestämättömästä inhimillisestä herkkyydestä ja epävarmuudesta.
Kirjoittaja Pauliina Enqvist on TM, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluvapro gradu -tutkielma ”’Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän haluan kirjoittaa’ –Kirjeiden välittämä kuva Erasmus Rotterdamilaisesta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa huhtikuussa 2008.
Keskeiset lähteet:
Allen, P.S.: Erasmi Epistolae (1484–1514). Opus Epistolarum Des. Erasmi Roterodami. Vol. 1. Oxford, 1906.
The Correspondence of Erasmus. Letters 1 to 141 (1484–1500). Collected Works
of Erasmus. Vol. 1. Toronto, 1974.
Kirjallisuutta:
Bainton, R.H.: Erasmus of Christendom. New York, 1969.
DeMolen, R.L.: The Spirituality of Erasmus of Rotterdam. Nieuwkoopf, 1987.
Huizinga, J.: Erasmus and the Age of Reformation. New York, 1924.
Hyma, A.: The Youth of Erasmus. Ann Arbor, 1930.
Kivistö, S.: Creating Anti-Eloquence. Epistolae obscurorum virorum and the
Humanist Polemics on Style. Helsinki, 2002.
Schoeck, R.J.: Erasmus of Europe: the Making of a Humanist 1467–1500.
Edinburgh, 1990.
Stowers, S.K.: Letter Writing in Greco-Roman Antiquity. Library of Early
Christianity 5. Philadelphia, 1986.
Tracy, J.D.: Erasmus, the Growth of a Mind. Geneve, 1972.