Kirjoitusten sanaa sopivasti muokattuna – Paavali lainausten käyttäjänä ja parantelijana Roomalaiskirjeen 10. luvussa

Roomalaiskirjeen luvuissa 9–11 Paavali lainaa Israelin pyhiä kirjoituksia tiuhemmin kuin missään muualla kirjeissään. Luvussa 10 argumentaatio kirjoituksista käsin ilmenee suoranaisena lainausten vyörynä, niin että jaksossa 10:5–21 vain kuusi sanaa kymmenestä on Paavalin omaa tekstiä. Lainaukset ovat erottamaton osa luvun argumentaatiota, ja Paavali käyttää niitä monenlaisissa tehtävissä. Usein lainaus korvaa Paavalin oman väitteen: lainaukset ilmaisevat sen, mitä Paavali ei tohdi tai halua sanoa omin sanoin. Koska lainausten rooli on niin merkittävä, Paavalin on tarpeen varmistaa niiden soveltuvuus. Siksi hän usein muuttaa hieman lainausten sanamuotoa saadakseen ne sopimaan paremmin osaksi omaa tekstiään.

Argumentaatiota kirjoituksista käsin

Roomalaiskirjeen 10. luvussa Paavali käsittelee vaikeita teologisia kysymyksiä kahdesta erilaisesta vanhurskaudesta, Kristuksen pelastustyön kattavuudesta sekä Israelin epäuskosta ja Jumalan vastauksesta siihen. Paavali etsii vastauksia juutalaisten pyhistä kirjoituksista ja argumentoi hyvin vahvasti niistä käsin. Juuri kirjoituksista Paavali löytää suuntamerkit selittää aikansa vallitsevaa tilannetta ja vastata kysymyksiin. Kirjoitusten avulla hän paikallistaa itsensä ja muut evankeliumin julistajat, lain ja Kristuksen työn sekä juutalaiset ja pakanat Jumalan suuressa suunnitelmassa. Kirjoituksista Paavali löytää jo etukäteen ilmoitettuna oman aikansa – pelastuksen ajan – juonen.

Jakeiden 10:5–21 muodostamassa kokonaisuudessa on peräti 13 lainausta. Viimeiset kolme jaetta koostuvat lähes pelkistä kirjoitusten kohdista, joita edeltää vain lyhyt Paavalin itse muotoilema johtolause.

Lainaus Paavalin omien sanojen tilalla

Kolmentoista lainauksen tehtävien kirjo on suuri. Välillä lainaukset todistavat Paavalin väitteet kirjoitusten mukaisiksi, toisinaan ne tuovat raamatullista juhlavuutta kirjeeseen. Lainausten tärkein yksittäinen tehtävä jaksossa 10:5–21 on kuitenkin toimia Paavalin itse muotoilemien väitteiden asemesta. Näin käytetyt lainaukset ovat teologisesti hyvin arkaluontoisissa ja erityisen vaikeissa kohdissa. Esimerkiksi luvun lopussa lainaukset tuovat esiin, kuinka Jumala ratkaisee Israelin epäuskon ongelman nurinkurisesti ilmoittamalla itsensä pakanoille, mikä vuorostaan herättää hänen kansassaan mustasukkaisuutta (10:19–21).

Vaikka Paavalin kirjeistä voidaan löytää esimerkkejä siitä, että Paavali voi käsitellä hankaliakin teologisia kysymyksiä käyttämättä lainauksia, tietyissä kohdissa hän antaa mieluummin lainausten puhua. Kirjoitusten sanat saavat ilmaista Paavalin rohkeat ja mullistavat ajatukset, mikä tekee niistä ehkä helpommin hyväksyttäviä. On ikään kuin hän ei itse väittäisi mitään, vaan ainoastaan toisi lukijankin ihmeteltäväksi kirjoituksissa jo edeltä ilmoitetun. Lainausten runsas käyttö silloinkin, kun ne eivät ole aivan välttämättömiä, on eduksi Paavalille: lainausten viljely vahvistaa kuvaa hänestä taitavana kirjoitusten selittäjänä seurakunnassa, jossa Paavali ei itse koskaan ollut käynyt ja jonka apua hän tarvitsee.

Tarpeellisia muokkauksia käytettävyyden parantamiseksi

Koska Paavali käyttää luvussa 10 lainauksia usein omien väitteidensä tilalla, hänen on tarpeen varmistaa niiden sanamuodon sopivuus ja ymmärrettävyys. Lainausten on ilmaistava juuri se, minkä Paavali haluaa tuoda ilmi. Hän huolehtii tästä pääsääntöisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin hän muotoilee tarvittaessa sellaisen johtolauseen, joka antaa lukijalle jo etukäteen tietyn tulkintahorisontin: kuka puhuu, kenelle sanat on kohdistettu tai mikä on aihe. Esimerkiksi johtolause ”Ja Jesaja sanoo rohkeasti” (10:20) auttaa kuulijaa kiinnittämään huomiota lainauksen yllätyksellisyyteen, kun taas johtolause ”Sillä Mooses kirjoittaa laista tulevasta vanhurskaudesta, että” (10:5) ilmaisee käsillä olevan aiheen.

Toinen keskeinen keino on muokata lainauksen sanamuotoa, niin että se sopii paremmin uuteen kontekstiin Roomalaiskirjeessä. Jos Paavali ensin lainaisi kirjoituksista ja sitten selittäisi lainattua kohtaa omin sanoin, tarve lainauksen muokkaamiseen ei olisi niin suuri, sillä Paavali voisi selventää hämmennystä aiheuttavia kohtia tulkintaosuudessaan. Ongelma syntyy siitä, että lainaukset eivät luvussa 10 ole Paavalin seikkaperäisen tulkinnan kohteena, vaan ne toimivat valmiina argumentteina itsessään. Paavali ei useinkaan jää selittämään lainaamiaan kohtia, vaan hänen argumentaationsa virtaa eteenpäin.

Esimerkiksi jakeessa 10:15 Paavali lainaa kohtaa Jes. 52:7 (Kuten on kirjoitettu: ”Kuinka suloiset ovat hyvän sanoman julistajien jalat!”) vahvistaakseen, että kristityt sananjulistajat todella ovat liikkeellä. Tämän lainaus pystyy vahvistamaan nimenomaan siksi, että Paavali on muokannut sen sanamuotoa muun muassa muuttamalla julistajan monikkomuotoiseksi ja poistamalla maininnan, että jalat kulkevat ”vuorilla”. Jos Paavali olisi lainannut käyttämäänsä käsikirjoitusta sanatarkasti, hänen olisi pitänyt ehkä selittää lukijoilleen, että ilosanoman julistajia ei kuitenkaan ole vain yksi, vaan useampia ja että sanoma ei rajoitu vain vuoriseutuun, vaan kulkee maan ääriin. Muokkauksen ansiosta lainaus voi ilman lisäselityksiä toimia Paavalin tarkoittamassa tehtävässä. Toisin sanoen juuri siksi, että lainauksen sanamuoto on Paavalille niin tärkeä, hän katsoo tarpeelliseksi välillä hieman muuttaa sitä.

Jakson 10:5–21 kolmestatoista lainauksesta Paavali on todennäköisesti muuttanut seitsemän sanamuotoa. Näissä kohdissa Paavali rajaa tekstistä käyttöön vain tietyn osuuden, poistaa hankalia kohtia, vaihtaa toisiksi sanoja tai kieliopillisia muotoja, muuttaa sanajärjestystä ja kerran lisää lainaukseen sanan. Paavalin tekemät muutokset liittyvät aina siihen, miten hän käyttää lainausta argumentaatiossaan. Muutos parantaa lainauksen soveltuvuutta ja käytettävyyttä. Vertailu Paavalin ajan juutalaisen ja kreikkalais-roomalaisen kirjallisuuden lainauksiin viittaa siihen, että vastaavien muokkausten tekeminen oli tunnettu ja levinnyt käytäntö, mutta että Paavali muuttaa sanamuotoa poikkeuksellisen usein.

Muutosten metsästäminen

Siihen, että juuri Paavali on muutosten takana, viittaavat Vanhan testamentin eri heprean- ja kreikankielisten käsikirjoitusten vertailu Paavalin sanamuotoon sekä kirjeen argumentaatiosta nousevat syyt: usein on ilmeistä, että muutoksesta on jonkinlaista etua lainauksen käytölle. Niiden tekstien, jotka myöhemmin muodostivat Vanhan testamentin, sanamuoto vaihteli vielä Paavalin aikaan käsikirjoituksesta riippuen. Tämän vuoksi ei aina ole selvää, minkälaisen sanamuodon lainauksesta Paavali tunsi, mikä puolestaan vaikeuttaa muutosten jäljittämistä. Kuitenkin on lukuisia tapauksia, joissa Paavalin käyttämälle sanamuodolle ei löydy minkäänlaista esikuvaa tunnetuista Vanhan testamentin käsikirjoituksista. Jos tähän vielä yhdistyy selkeä Paavalin kirjeestä nouseva motiivi muutokseen, on todennäköistä, että hän on itse parannellut lainausta. Kaikkia Paavalin lainauksia tarkastelleet tutkijat arvioivat Paavalin muuttaneen sanamuotoa jollain tapaa noin joka toisessa tapauksessa.

Lopuksi voidaan todeta, että Paavali oli valmis muuttamaan tarvittaessa lainauksen sanamuotoa tuodakseen paremmin esille sen, mitä uskoi lainauksen oikeastaan tarkoittavan. Vaikka tämä kertoo vapaasta suhtautumisesta lainauksen tarkkaan sanamuotoon, se kertoo myös kirjoitusten perustavanlaatuisesta merkityksestä Paavalille ja hänen argumentaatiolleen.

 

Kirjoittaja Katja Kujanpää on TK, jonka Uuden testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielma ”’Ja Jesaja sanoo rohkeasti’. Kirjoitusten lainaukset Paavalin argumentaatiossa Roomalaiskirjeen 10. luvun jakeissa 5–21” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2012.

Kirjallisuutta

Koch, Dietrich Alex. Die Schrift als Zeuge des Evangeliums: Untersuchungen zur Verwendung und zum Verständnis der Schrift bei Paulus. BHT 69. Tübingen: J. C. B. Mohr (Paul Siebeck). 1986

Moiyse, Steve. Quotations. –  As it is written. Studying Paul’s Use of Scripture. Ed. by Stanley E. Porter & Christopher D. Stanley. Society of Biblical Literature Symposium Series 50. Atlanta: Society of Biblical Literature. 15–28. 2008.

Stanley, Christopher D. Paul and the language of Scripture. Citation technique in the Pauline Epistles and contemporary literature. SNTSMS 74. Cambridge: Cambridge University Press. 1992.

Stanley, Christopher D. Arguing with Scripture. The Rhetoric of Quotations in the Letters of Paul. New York, London: T & T Clark. 2004

Wagner, J. Ross. Heralds of the Good News. Isaiah and Paul “In Concert” in the Letter to the Romans. NTS 101. Leiden: Brill. 2002.