Miten puolison psyykkinen sairaus pyritään ymmärtämään osana omaa elämäntarinaa?
Jonna Ojalammin artikkeliväitöskirja ”Existential space with an escape : meaning making and relationship commitment in the narratives of spouses of people with mental illness” sukeltaa aiheeseen, joka on monelle arka ja vaiettu, mutta jonka piiristä löytyy edelleen paljon tärkeää tutkittavaa. Väitöskirja on osa keskustelua siitä, miten puolison psyykkinen sairaus näkyy puolisoiden elämänkatsomuksessa ja parisuhdesitoutumisessa.
Tutkimuksessa käsitellään kuudentoista puolistrukturoituna toteutetun haastattelun pohjalta haastateltujen itsensä rakentamaa narratiivia parisuhteestaan ja siinä pysymisestä. Haastateltavat löytyivät mielenterveyskuntoutujien läheisille tarkoitetun yhdistyksen, FinFami ry:n, kautta. Tutkimustuloksen osalta ei voida puhua siitä, miten puolison psyykkinen sairaus vaikuttaa, vaan siitä, miten se näkyy terveen puolison uskomuksissa ja arvoissa, ja toisaalta miten terve kumppani tätä suhdetta ymmärtää osana omaa elämäntarinaansa.
Väitöskirjan teoreettiseksi viitekehykseksi Ojalammi nostaa omaistutkimuksen ohella eritoten merkityksenantamisen (meaning making), johon liittyy useita eri ajattelijoita. Myös relationaalisuus on tärkeä ottaa huomioon sitoutumisesta puhuttaessa, eli se, miten suhteessa rakennetaan minäkuvaa sekä kuvaa puolison ”minuudesta”, ja sitä kautta sitoutumista parisuhteeseen.
Väitöskirjan kontekstissa ei annettu tiukkoja rajauksia siinä, millainen psyykkinen sairaus kumppanilla oli, vaan työssä käsiteltiin laajemmin katsottuna vakavaksi luokiteltavia mielenterveyshäiriöitä. On myös huomioitava, että väitöskirjan alan johdosta diagnooseja tai esimerkiksi hoitotasapainoa ei otettu tarkastelun kohteeksi, vaan painopiste on haastateltavan rakentamassa narratiivissa.
Mielenterveyshaasteet ja suhteen jatkuminen
Psyykkisesti sairaiden puolisoita on entuudestaan tutkittu pääosin osana muiden omaisten joukkoa ja kuormituksen käsitteen kautta, mutta Ojalammin mukaan merkityksenantamisen näkökulma mahdollistaa vahvemmin myös kokemusten positiivisten puolten huomioimisen. Lisäksi se tukee sitoutumisen näkökulman mukaan ottamista: yleensäkin elämässä sitoutumiset muihin ihmisiin ja asioihin tukevat mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden kokemusta.
Ojalammi havaitsi tutkimusaineistossa vahvan yhteyden jaetun uskonnollisuuden ja suhteen jatkuvuuden välillä, sillä uskonto luo erityislaatuisen yhteyden kokemisen tunteen. Jaettu uskonto rakentaa myös erilaisen dynamiikan suhteeseen, sillä tällöin suhteessa voi ajatella olevan kolmantena osapuolena Jumala.
Uskonnollisuus lisää ajatusta suhteesta kohtalona ja Jumalan suunnitelmana, sekä toisinaan myös ajatusta fuusioitumisesta yhteen kumppanin kanssa. Uskonnon puoleen käännytään toisinaan myös silloin, kun yhteys kumppaniin tuntuu kadonneen. Sairastuminen saattaa parhaimmillaan vahvistaa yhteistä uskoa ja tarjota kasvattavaa haastetta puolisoille.
Haastatteluissa nousi suhteessa pysymiseen liittyen esiin yksi kristillinen hyve muiden yli, uhrautuminen. ”Uhrautuminen” ilmentää tässä kontekstissa tietynlaista rakkaudesta tehtävää tekoa, eli suhteeseen jäämistä ja siihen investoimista haasteista huolimatta. Jos tämä uhrautuminen nähtiin vapaavalintaisena ja positiivisessa valossa, se kontribuoi myös parisuhteen ja muun elämän merkityksellisyyden kokemukseen. Usko toimi siis tässä yhteydessä vahvistavana kokemuksena, johon toki myös henkilön oma mielikuva sitoutumisesta vaikutti. Myös omanarvontunnon säilyminen ja säilyttäminen liittyvät vahvasti ajatukseen sitoutumisesta.
”Parisuhdesitoutumisessa ei ole kysymys vain lähtemisestä tai jäämisestä, vaan myös identiteetistä: siitä, kuka minä olen ja kuka tuo toinen on.”
Länsimaalaisessa, vahvan individualistisessa yhteiskunnassa avioero on suhteellisen yleistä, ja Ojalammi myös itse korostaa suhteesta lähtemisen tärkeyttä silloin, kun se uhkaa omaa tai perheen terveyttä.
Yksi aspekti, jonka Ojalammi nosti haastatteluaineistonsa pohjalta esiin väitöskirjassaan oli, että ero tai jääminen eivät ole vain käytännön kysymyksiä, vaan ne koskettavat lopulta myös henkilön identiteettiä ja nostavat esiin kysymyksiä siitä, millainen olen ihmisenä, jos jään tai jos lähden.
Länsimaalaiset parisuhdeihanteet ja kristilliseen elämään liittyvät arvot ovat myös hyvin nivoutuneita yhteen. Kristinuskosta etsitäänkin syitä sekä suhteesta lähtemiseen että siinä pysymiseen. Uskonto saattaa myös osoittautua haasteeksi silloin, jos yhteistä uskoa ei ole, tai kun toisen puolison usko järkkyy. Uskonto siis voi sekä antaa vahvuutta suhteen jatkamiseen, että sen lopettamiseen, tilanteesta ja tulkintatavasta riippuen.
Jaetut arvot ja uskonnollisuus suhteen tukena
Haastattelukutsussaan Ojalammi mainitsee, ettei uskonnollisuus ole kynnyskysymys haastatteluun osallistumiselle, ja osa identifioituikin enemmän agnostikoiksi kuin uskonnollisiksi tai perinteisesti hengellisiksi. Tutkimuksen puitteissa nostetaan esiin kristillistä ajattelua siltä osin, kuin se on asianmukaista.
Jaetun uskonnollisuuden roolia nimenomaan parisuhteessa mielenterveyshaasteiden kanssa ei ole entuudestaan tutkittu tällä tasolla, ja tämä yllätti aluksi myös Ojalammen itsensä. Hän kuvaili ajattelevansa aluksi suhteessa pysymisen tapahtuvan etupäässä moraalisista syistä, mutta havaitsi tutkimuksen edetessä, että suhteen jatkumisen taustalla tärkeämpiä tekijöitä olivat jaetut arvot ja niiden realisoituminen parisuhteen arjessa. Ne korostuivat jopa yhteistä uskonnollisuutta enemmän.
”Se on suhde, joka valitaan, ei suhde, johon synnytään.”
Se, koetaanko suhde yksipuoliseksi tai epätasapainoiseksi pitkällä tähtäimellä, vaikuttaa merkittävästi suhteen säilymiseen. Toisaalta, vaikka parisuhde olisikin voinut huonosti mutta puolisolla on ollut mahdollisuus elää kumppanista irrallista, omaa elämäänsä, mielekkyyden kokemus suhteeseen sitoutumisessa sekä elämässä on mahdollista säilyttää. Tällöin elämän mielekkyyttä löytyy terveessä määrin myös suhteen ulkopuolelta, esimerkiksi omista ystävistä, harrastuksista tai työstä. Myös tarkoituksenmukainen rajojen vetäminen ja itsensä emotionaalinen etäännyttäminen puolisosta tarpeen vaatiessa ovat avainasemassa.
Mielenterveyshaasteiden läsnäolon parisuhteessa voi sanoa myös vähentävän mustavalkoista ajattelua kumppanuudesta ja elämästä ylipäänsä, sillä se pakottaa myös näkemään kumppanin monipuolisena kokonaisuutena, ei vain sairautena, muttei myöskään täysin ilman sitä. Aiemmissa tutkimuksissa onkin havaittu, että kumppanin mielenterveyshaasteet (jossain määrin) voivat toimia kasvattavana kokemuksena terveelle puolisolle.
Ojalammi nostaa esille työn kannalta yhden keskeisimmistä teoreetikoista, Pamela Cooper-Whiten, ajatuksen dynaamisesta ja joustavasta minuudesta: ihmisen minuus ja identiteetti ei ole staattinen, pysyvä asia, vaan alati muutoksessa oleva. Ihmiset kokevat identiteettinsä tyypillisesti hyvin pysyvänä, vaikka näin ei Cooper-Whiten mukaan tosiasiassa yleensä ole. Onkin siis hyödyllistä, jos kumppani osaa nähdä sairastuneen puolison tietyllä tavalla kaksinaisena: mielenterveyshaasteita kärsivänä yksilönä, sekä niin sanottuna todellisena minänään niiden alla. Tämä kyky nähdä kumppani monipuolisena kokonaisuutena voi olla hyödyllistä myös muissa elämänvaiheissa.
Korona haasteena mielenterveydelle
Ojalammi korostaa väitöskirjan merkitystä koronaepidemian keskellä, jonka johdosta mielenterveyshaasteiden kasvua on selvästi tapahtunut. Myös tässä korostuu kumppanin tärkeys hyvinvoinnissa: parisuhteessa oleminen on ehkä jopa vähentänyt mielenterveyspalveluiden kuormittumista, kun psyykkisesti sairas henkilö saa omalta puolisoltaan tukea eikä yksinäisyys ole ollut luomassa lisäkuormitusta.
Ojalammi korostaa jatkotutkimuksen kannalta molempien puolisoiden huomioimista sekä mielenterveysasioiden tutkimista poikkitieteellisestä näkökulmasta. Empiiristä teologista tutkimusta tarvitaan myös lisää, jotta ymmärretään paremmin uskonnon roolia näissä parisuhteissa. Mitä yleisempää mielenterveyshaasteet ovat, sitä tärkeämpää niitä on ymmärtää ja hoitaa, sekä pyrkiä tukemaan suhteen molempia osapuolia. Tässä työssä Ojalammi haluaa vastaisuudessakin olla mukana.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa