Graduhaastattelu: Ukrainan kirkkopolitiikka muutoksessa
Venäjä liitti vuonna 2014 Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan laittomasti itseensä ja on siitä lähtien sekaantunut Itä-Ukrainan konfliktiin. Tämä on heijastunut voimakkaasti myös Ukrainan kirkolliseen kenttään. Kuinka Venäjän ortodoksinen kirkko on suhtautunut Ukrainan ortodoksien itsenäistymispyrkimyksiin?
Petteri Lalu tutki kirkkohistorian pro gradu -tutkielmassaan Venäjän ortodoksisen kirkon lausuntoja Ukrainan ortodoksien autokefaliahankkeesta. Autokefalia-käsitteellä tarkoitetaan ortodoksisen paikalliskirkon itsenäistä ja muista kirkoista hallinnollisesti riippumatonta asemaa.
”Kiinnostuin aiheesta vuonna 2018, jolloin Ukrainan ortodoksien autokefaliahanke käynnistyi. Olin lukenut aiheesta, ja toimin silloin Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessorina ja Venäjä-ryhmän johtajana. Sain aiheeseen liittyvän haastattelupyynnön ja päädyin sitä kautta perehtymään lisää. Havaitsin jo silloin, että venäjänkielisen uutissivuston Interfaxin uutisointi autokefaliahankkeesta muodostaisi hyvän lähdeaineiston”, Lalu kertoo.
Ukrainalainen ortodoksisuus on hallinnollisesti pirstoutuneempaa kuin itänaapuri Venäjällä. Jäsenmäärältään merkittävin kirkko on perinteisesti ollut Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko, joka sai Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajan itsehallinnollisen aseman. Vuonna 1992 osa tästä Moskovan patriarkaatin alaisesta kirkosta julistautui autokefaaliseksi kirkoksi. Näin syntyi Kiovan patriarkaatin Ukrainan ortodoksinen kirkko, jonka Moskovan patriarkaatti erotti ehtoollisyhteydestään skismaattisena. Tästä huolimatta siihen itsensä kuuluvaksi katsovien ihmisten määrä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan noussut, ja samalla ohittanut Moskovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon identifioituvien määrän.
Uusin ortodoksisista kirkoista on Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkaatilta vuonna 2018 autokefalian saanut Ortodoksinen kirkko Ukrainassa -kirkkokunta. Lalun tutkimus käsitteli Venäjän edustajien reaktioita tähän uusimpaan kirkolliseen rakenteeseen. Tutkimuksen toteutus oli monimenetelmäinen, ja siinä yhdistettiin sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen menetelmiä.
”Interfaxin uutisoinnista huomasi, että venäläisten toimijoiden näkökulma oli jo alun perin rakentunut vastustamaan autokefaliahanketta. Aineistossa ei näkynyt edes pyrkimystä asian esittämiseen neutraalisti”, Lalu kuvaa. ”Moskova näki Ukrainan omaksi kanoniseksi alueekseen, jolle kenellekään muulla ei ole tulemista. Moskovan näkökulmasta Ekumeenisen patriarkaatin tulee noudattaa tätä kanonista aluetta. Ukrainan autokefaliahankkeen edistäjät leimattiin skismaatikoiksi.”
Ukrainan ortodoksien autokefaliahankkeesta käytetyt diskurssit
Lalu selvitti tutkimuksessaan, millaisia diskursseja eli puhetapoja Venäjän ortodoksisen kirkon ja Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon toimijat käyttivät Ukrainan autokefaliahankkeesta. Yli puolet aineiston diskursseista kytkeytyi Venäjän ortodoksisen kirkon kirkkojärjestykseen sekä koko ortodoksiselle maailmalle yhteiseen kanoniseen lakiin. Ukrainan ortodoksien autokefaliahanketta tulkittiin kirkollista hajaannusta aiheuttavaksi.
Toiseksi yleisin Moskovan patriarkaatin autokefaliahanketta vastustava diskurssikategoria nojasi sosiaalieettisiin perusteisiin. Niissä autokefaliahanke nähtiin Ukrainan poliittisina pyrkimyksinä kirkollisten asioiden piirissä. Venäjän tulkinnan mukaan kyse on kanonisesta kysymyksestä, johon maallinen valta ei saa puuttua.
Muut aineistossa esiintyneet diskurssit liittyivät muun muassa maanmiespolitiikkaan. Maanmiespolitiikalla tarkoitetaan ajatusta kulttuurisesti ja historiallisesta yhtenäisestä kansasta, joka ulottuu myös nykyisten Venäjän rajojen ulkopuolelle. ”Olin yllättynyt siitä, että maanmiespolitiikka ja sen kirkollinen vastine Pyhä Venäjänmaa -konsepti eivät tulleet aineistossa niin voimakkaasti esille kuin olin odottanut”, Lalu toteaa.
Skisma ukrainalaisten ortodoksien arjessa
Ortodoksista maailmaa ohjaa kanoninen periaate, jonka mukaan kullakin alueella toimii vain yksi ortodoksinen piispa. Periaate pohjautuu käsitykseen kirkon ykseydestä: ortodoksisten kirkkojen moninaisuudesta huolimatta kirkkoja on teologisesti ajatellen vain yksi. Nykyiset Ukrainan kolme ortodoksista kirkkoa kuvastavat alueen historiaa sekä erisuuntaisia kansallisia ja poliittisia pyrkimyksiä.
Ukrainalaisten kannalta epäselvä kirkkopoliittinen nykytila on ikävä. ”Tilanne voi olla hankala ukrainalaisille ortodokseille, jotka eivät välttämättä halua määritellä olevansa jonkin kirkon jäseniä, vaan identifioituvat ensisijaisesti yksinkertaisesti ortodokseiksi”, Lalu kuvaa skisman vaikutuksia ukrainalaisten arjessa. Kirkkojen jumalanpalvelusriitus on myös yhdenmukainen, eivätkä palvelukset eroa toisistaan. ”Jos ihminen ei käy kovin säännöllisesti kirkossa eikä ole sitoutunut erityisesti mihinkään tiettyyn pyhäkköön, asia voi olla yksilön kannalta merkityksetön.”
Toisaalta kirkollisen kentän myllerryksestä saattaa heijastua jännitteitä ukrainalaisten ihmissuhteisiin. ”Perhe- ja ystäväpiirissä voi olla eri kirkkokuntaan kuuluvia, eivätkä ihmiset välttämättä halua tuoda konfliktia liian lähelle itseään”, Lalu pohtii. Lopulta skisman taustalla näkyvät Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien valtataistelu sekä ukrainalaisten pyrkimys Venäjästä erilliseen kansalliseen ja uskonnolliseen identiteettiin. Lalun Pro gradu -tutkielma on avoimesti saatavilla Itä-Suomen yliopiston tutkimustietokannassa.
Petteri Lalu on ortodoksisen teologian maisteriopiskelija, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja everstiluutnantti (evp.)