Väitös: Leijonat suojelevat, toimivat sankarin mittana ja symbolina yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta – mitä leijonien roolista Raamatussa sekä muinaisessa kuvataiteessa paljastuu?

Millaisina leijonat esitetään Raamatussa ja muinaisen Lähi-idän kuvataiteessa, ja mitä yhtymäkohtia sekä eroavaisuuksia näistä eri lähteistä löytyy? Tätä Sanna Saari tutkii väitöskirjassaan ”Lions in Images and Narratives: Judges 14, 1 Kings 13: 11–32 and Daniel 6 in the Light of Near Eastern Iconography”.

Saaren työ keskittyy kolmeen Vanhan testamentin kertomukseen leijonista, joita tarkastellaan perinteisin eksegeettisin menetelmin. Niiden rinnalla hän tutkii myös muinaisen Lähi-idän visuaalista materiaalia ikonografisen eksegeesin avulla, jota on kehitelty nykymuotoonsa 1970-luvulta lähtien.
”Leijona muodostaa hyvän tutkimuskohteen, sillä se on paitsi melko yleinen aihe Raamatussa, eläimestä on myös tehty paljon taidetta”, Saari summaa.

Leijonat eivät kuitenkaan ole tutkimuksen pääroolissa, vaan se, mikä on kuvan ja tekstin suhde. Työssä tutkitaan siis kuvien ja arkeologisten löytöjen yhteneväisyyksiä ja eroja, vaikka suoraa vaikutussuhdetta ei etsitäkään: tarkoituksena ei ole löytää Raamatun kertomuksien pohjalta tehtyjä teoksia, vaan tutkia, mitä yhteisiä teemoja ja aiheita näistä löytyy.

Kansainvälisestä tutkijayhteisöstä tukea ja jaettua innostusta

Kun Saari sai Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissisen kandiseminaarissa vuonna 2009 ehdotuksen käsitellä työssään Omrin aikaa, hän kiinnostuikin taustatyötä tehdessään myöhäisen pronssikauden laatta-amuleteista, joissa kuvattiin alastonta naishahmoa lehvät tai kukat kädessään. Saari alkoi rajata kuva-aiheita niin, että niissä esiintyi myös leijona, ja kandityön valmistuttua säilyi innostus pysytellä samassa aihepiirissä myös maisterintutkielmassa.

Saari päätyikin yhdistämään leijonakuvat kertoviin teksteihin, sillä hän oli opiskellut kotimaista kirjallisuutta sivuaineena. Hän kiinnostui siitä, miten muinaista kuvaa ja tekstiä voidaan tutkia yhdessä. Väitöskirja on siis jatkumoa aiemmin aloitetulle tutkimukselle.

Kun Saari kävi Emoryn yliopistossa tutkijavierailulla syksyllä 2015, hän pääsi tutustumaan muihin tutkijoihin, jotka työskentelivät samojen kysymysten ja mielenkiinnonaiheiden parissa. Emoryn yliopistossa hän tapasi esimerkiksi Brent Strawn sekä Joel LeMonin, jotka Saari mainitsee innostavina tutkijoina: Brent on tutkinut nimenomaan leijonaikonografiaa Vanhassa testamentissa ja LeMon on puolestaan kehittänyt aiemmin mainittua kuvallista rakennetta sekä hyödyntänyt sitä psalmiteksteissä. Saari katsookin työnsä pohjaavan vahvasti heidän tutkimukseensa.

Myös Saaren toinen ohjaaja, Izaak de Hulster, on tutkinut ikonografista eksegeesiä ja kehittänyt alaan liittyvää metodologiaa. Saari myös huomasi kansainvälisissä konferensseissa saavansa hyviä oivalluksia ja koki myös löytäneensä oman yhteisön, joka innosti jatkamaan tutkimusta. Tämän jälkeen halu käydä kansainvälisisissä konferensseissa on vain kasvanut.

Leijona on sekä jumalien ruumiillistuma että jumalallisen tahdon toimeenpanija

Ensimmäinen kertomus, jota väitöskirjassa käsitellään, on Tuomarien kirjan neljästoista luku. Matkalla häihinsä Simson tapaa leijonan, jonka mies surmaa paljain käsin. Tienposkeen jätettyyn raatoon on ilmestynyt mehiläispesä ja hunajaa. Kertomuksen motiiveja ovat esimerkiksi leijona uhkana ja vihollisena, mutta toisaalta myös sankarillinen kamppailu miehen ja leijonan välillä. Myös Jumala on yksi tarinan aktiivisista hahmoista, sillä hän vaikuttaa sankarin toimintaan. Tällaiset sankarikamppailut leijonan kanssa ovatkin yleisiä myös Lähi-idän kuvataiteessa. Poikkeavaa tässä on se, että leijonan ruumis revitään kappaleiksi, jota ei yleensä tavata alueen taiteessa: koska leijona assosioidaan usein kuninkuuteen ja tiettyyn jumaliin, joten myös sen ruumiiseen on suhtauduttu kunnioituksella.

Toinen kertomus käsittelee Ensimmäisen kuninkaiden kirjan kolmattatoista lukua. Kertomuksessa tavataan kaksi profeettaa, joista toinen on kotoisin Juudasta ja toinen Betelistä. Vanhempi beteliläinen kutsuu juudalaisen, niin sanotun Jumalan miehen luokseen, jota Jumala oli kuitenkin kieltänyt menemästä. Mies suostuu, vaikkakin vastustellen. Rangaistuksena tästä Jumala lähettää leijonan, joka tappaa hänet. Juudalaisen ruumis jää tielle makaamaan, jolloin leijona sekä miehen aasi jäävät tämän viereen seisomaan.

Kertomuksesta löytyy yhtymäkohtia niin sanottuun vartijaleijona-motiiviin, joita on sijoitettu esimerkiksi palatsien ja temppeleiden sisäänkäynneille suojaamaan ulkopuolisilta uhilta. Tässä kertomuksessa korostuu Jumalan hallinta: Jumala hallitsee leijonaa, joka on paitsi jumalallisen rangaistuksen toimeenpanija, myös jumalallisen tahdon alainen, eikä näin toteuta sisäistä viettiään surmata aasia. Tämä on yleistä myös ajan esittävässä taiteessa, jossa leijona kuvataan toisinaan saaliseläinten kanssa. Kuvataide poikkeaa kuitenkin siinä, että leijona esitetään yleensä nimenomaan karjaeläinten kanssa.

Kolmannessa kertomuksessa, Danielin kirjan kuudennessa luvussa, Daniel saavuttaa korkean aseman kuninkaan hovissa, jolloin kateelliset kollegat alkavat juonitella häntä vastaan. Mies heitetään leijonan luolaan, josta hän kuitenkin pelastuu Jumalan väliintulon avulla. Leijonat ovat tässä kertomuksessa hiljainen uhka, eli niiden toiminta paljastuu vasta kirjan lopussa. Leijonan luola esitetään valtiollisena rangaistusmenetelmänä, mutta tästä ei ole mitään historiallista näyttöä.

Saaren analyysi vahvistaa näkemystä, jonka mukaan leijonien luola on alun perin mesopotamialaisessa kirjallisuudessa käytetty metafora yhteisön ulkopuolelle joutumisesta.

Kertomuksesta on myös vaikea löytää vastaavuutta muinaisen Lähi-idän kuvallisiin esityksiin. Dareios esitetään kertomuksessa niin sanottuna ”leijonakuninkaana”, joka oli melko yleinen kuninkaan vertauskuva, Dareios ei kuitenkaan ole erityisesti hallitsevassa asemassa tässä kertomuksessa. Saaren analyysi vahvistaa jo aiemmin tutkimuksessa esitettyä näkemystä, jonka mukaan leijonien luola on alun perin mesopotamialaisessa kirjallisuudessa käytetty metafora yhteisön ulkopuolelle joutumisesta. Danielin kirjassa sitä hyödynnetään kirjaimellisesti.

Muutakin kuin raamatuntutkimusta

Koska Saari pyrki soveltamaan ikonografista eksegeesiä kertoviin teksteihin, sillaksi leijonakertomusten ja muinaisen taiteen välille hän otti sillaksi työkalun nimeltään iconic structure, eli vapaasti käännettynä kuvallinen rakenne. Tämän kartoituksen avulla voidaan siis rajata vertailtavaksi kuvalliset esineet, joissa esiintyy vastaavia motiiveja.

Saari loi työtä varten oman analyysimallinsa, jotta kuvallisia lähteitä voidaan soveltaa tekstintutkimuksen rinnalla. ”Tätä mallia voi hyvin käyttää muidenkin, kuin Raamatun tekstien tutkimukseen”, Saari korostaa.

Tutkimuksen tärkeimpiä anteja on se, että ikonografista eksegeesiä sovelletaan siinä nimenomaan kertoviin teksteihin, mikä on poikkeavaa. Menetelmää on entuudestaan käytetty lähinnä Vanhan testamentin runollisiin teksteihin ja profeettakirjallisuuteen, muttei niinkään kertoviin teksteihin. Saari loi työtä varten oman analyysimallinsa, jotta kuvallisia lähteitä voidaan soveltaa tekstintutkimuksen rinnalla. ”Tätä mallia voi hyvin käyttää muidenkin, kuin Raamatun tekstien tutkimukseen”, Saari korostaa.

Työssä tarvitaan myös narratiivikritiikin menetelmää, jotta kertovia tekstejä voidaan tutkia kuvien rinnalla. Saari myös tähdentää, että narratiivikritiikki ei yleisestä luulosta poiketen aina sivuuta tekstien historiallista tutkimusta.

Muinaisuuden linkki nykypäivään

Saari painottaa, että silloin kun tutkitaan muinaista maailmaa, kaikki käytettävissä olevat lähteet ovat tarpeen. Koska raamatuntutkimus on perinteisesti ollut hyvin tekstipainotteista, on hyvä huomioida, että kuvalliset lähteet sekä esimerkiksi sinetit, amuletit, korkokuvat ja vastaavat, voivat toimia tutkimuksen kohteena. Saari korostaakin sen tärkeyttä, että myös tekstintutkijat hyödyntäisivät kuvalähteitä.

Saarta onkin alkanut enenevissä määrin kiinnostaa esineiden materiaalisuus sekä se, mikä kuvallisten esineiden käyttökonteksti on ollut, sekä muinaisten esineiden linkki nykypäivään. Häntä kiinnostaa myös se, mitkä esineet ovat merkittäviä vielä tänä päivänä, ja miten esimerkiksi Suomeen on kulkeutunut muinaisen Lähi-idän esineitä. Esimerkiksi laiton antiikkikauppa kukoistaa maailmalla, eli esineiden arvo on edelleen ilmeisen mittava. Tällä hetkellä Saari tekee töitä projektin parissa, jossa tutkitaan sitä, miten muinaisen Lähi-idän kulttuuriperintöä on siirtynyt Suomeen ja mitä esineitä Suomen museoiden ja kokoelmien hallussa nykyään on. Näin aihetta tuodaan myös suomalaisten tietoisuuteen.

TM Sanna Saari väittelee 28.11.2020 kello 10.15 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta ” Lions in Images and Narratives: Judges 14, 1 Kings 13: 11–32 and Daniel 6 in the Light of Near Eastern Iconography ”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 1, Unioninkatu 40.

Vastaväittäjänä on professori Christoph Uehlinger, Universität Zürich / University of Zürich / Zürichin yliopisto, ja kustoksena on professori Martti Nissinen.

Linkki väitöstilaisuuden Zoom-etäyhteyteen

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

Kirjallisuutta:
Saari, Sanna (2020). Aseeton Simson ja karjuva leijona muinaisen Lähi-idän kuvalähteiden valossa. Teologinen Aikakausikirja 4/2020, 362–375.