Pro gradu -tutkielma: Kristinusko ja islam eniten esillä Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa 1990-luvulla

– Ei ole sattumaa mitä lehtiin kirjoitetaan. Lehden toimittajat tietävät, että kirjoittamalla tietyllä tavalla asioista, pystytään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin. Maailman tapahtumatkin vaikuttavat lehden mielipiteeseen mielenkiintoisella tavalla, kertoi Jan Pohjonen kysyttäessä, mitä hän halusi gradullaan sanoa.

Jan Pohjosen pro gradu -tutkielma ”Sanasodista uskonsotiin. Kristinusko ja islam Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa vuosina 1989–1994” julkaistiin vuonna 2018 Itä-Suomen yliopistossa, ja se keskittyy siihen, miten Helsingin Sanomat käsitteli pääkirjoituksissaan uskontoa ja sen ilmiöitä vuosina 1989–1994. Ennen kaikkea esille nousevat kristinusko ja islam.

1990-luvun alun monipuolisuus

Pohjosen pääaine on kirkkohistoria, mutta jo kandinsa hän teki mediaan liittyen.

– Kandissani tutkin Yhdysvaltalaisten medioiden suhdetta uskontoon ja WTC-iskujen vaikutusta siihen. Silloinkin tarkkailin kristinuskon ja islamin suhdetta, Pohjonen kertoo. Myös gradussaan hän halusi keskittyä samoihin teemoihin, mutta kotimaisessa ympäristössä. Aikarajaus syntyi sen monipuolisuudesta.

– Tässä lyhyessä ajassa tapahtui hyvin paljon: kommunismin sortuminen, Suomessa syvin lama sodan jälkeen, pakolaisten tuleminen, voiman hakeminen perinteisistä arvoista ja sillä tapaa siis Suomen sisäänpäin kääntyminen. Myös luterilaisuudessa tapahtui, sillä se profiloitui hyväntekijäksi laman aikana, Pohjonen kuvailee. 1990-luvulla pakolaisia saapui eniten Somaliasta, eli muslimien määrä kasvoi merkittävästi.

Pohjosesta on kiinnostavaa käsitellä islamia ja kristinuskoa rinnakkain, sillä sitä ei juurikaan tehdä tutkimuksessa, vaikka ne täydentävät usein toisiaan.

– Esimerkiksi Teemu Taira on tutkinut islamin ja muidenkin uskontojen julkisuuskuvaa, mutta on tehnyt sen yksi uskonto kerrallaan, Pohjonen pohtii.

Gradun laajuudesta kertoo se, että analysoitavana oli yli 300 pääkirjoitusta. Lisäksi lähteinä on käytetty haastatteluja. Osa haastatteluista löytyi Helsingin Sanomien avoimesta arkistosta, ja niiden lisäksi Pohjonen otti yhteyttä myös valitsemallaan ajanjaksolla lehdessä työskennelleisiin toimittajiin. Haastattelut hän teki itse Helsingin Sanomien entisten päätoimittajien Janne Virkkusen, Reetta Meriläisen ja Keijo Kulhan kanssa.

– Päivälehden arkistossa tutkijoita autetaan mielellään ja arkistoon pääsy onnistui helposti. Arkisto on hyvin ainutlaatuinen ja suuri. Ihmiset myös halusivat kertoa asioista mielellään, ja haastatteluissa sai kysyä mistä aiheesta vain, Pohjonen kertoo.

Päätoimittajan vaihtuminen vaikutti kirjoituksiin

Gradunsa merkittävimpänä tuloksena Pohjonen siis piti huomiota siitä, miten vastaavan päätoimittajan vaihtuminen ja maailman tapahtumat vaikuttavat kirjoitusten muotoon. Janne Virkkusen ollessa vastaavana päätoimittajana Helsingin Sanomissa vuodesta 1991 vuoteen 2010, toimitukseen vaikuttivat etenkin nuorsuomalaiset arvot. Nuorsuomalaiset olivat liberaali porvarillinen poliittinen ryhmittymä, jonka toimintaan kuului muun muassa toive kirkon ja valtion erottamisesta. Tämä toive näkyi siis myös Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa ennen laman syventymistä kesällä 1991.

– Minut yllätti se, kuinka paljon nuorsuomalaisilla arvoilla oli vaikutusvaltaa lehden toimituksessa vielä 1990-luvulla. Toisaalta tämä ei ollut yllätys, koska Virkkunen valittiin päätoimittajaksi syystä: hän oli sukua Arvid Järnefeltille ja Jean Sibeliukselle, joten hän tunsi hyvin nuorsuomalaisuuden taustat ja taisteli itsekin sen arvojen puolesta. Hän myös tiesi, millaista olisi johtaa nuorsuomalaista lehteä, olihan hänet nostettu uutispäätoimittajaksi jo vuonna 1989, Pohjonen kertoo. Virkkusen valitsi päätoimittajaksi Aatos Erkko, Sanoma -yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja, jolla oli nuorsuomalainen tausta. Arvid Järnefelt ja Jean Sibelius olivat myös tunnettuja nuorsuomalaisia.

– Erkko tosin oletti Virkkusen olevan paremmin kontrolloitavissa ja hänelle oli ehkä yllätys, kuinka itsenäisesti Virkkunen lopulta johti lehteä. Virkkunen pyrki kyllä pysymään nuorsuomalaisella linjalla, mutta samalla pyrki muuttamaan lehteä itsenäisemmäksi omistajastaan, Pohjonen kertoo.

– Laman myötä myös uskontokanta monimuotoistui. Erkko pyrki kontrolloimaan lehteä muun muassa lähettämälle toimittajille jo julkaistuja uutisleikkeitä, jotka liittyivät uskontoon, ja oli merkinnyt niihin, miten niissä oli hänen mielestään käsitelty uskontoa väärällä tavalla, Pohjonen jatkaa.

Laman aikana kirkon rooli yhteiskunnassa muuttui, sillä se tarjosi paljon apua ihmisille ja loi samalla myös uskoa tulevaisuuteen. Tähän myös lehden oli helppo tukeutua vaikeana aikana.

– Laman aikana Helsingin Sanomat kääntyi selvästi enemmän kirkon puoleen ja koki kirkon arvomaailman kutsuvammaksi. Jutut luterilaisuudesta muuttuivat siis positiivisemmisiksi. Vaikka 90-luvun alussa vanhat arvot olivat edelleen muodissa Helsingin Sanomissa, lama pakotti kääntymään perinteisempiä arvoja kohti, kuin mitä nuorsuomalaisuus oli. Siitäkin huolimatta, että Helsingin Sanomat kääntyi enemmän luterilaista kirkkoa kohti, sen jutuissa säilyi kuitenkin moniarvoisuuden puolustaminen, varsinkin ulkopoliittisesti. Esimerkiksi Bosnian tilanteessa kristittyjä ei nähty uhreina, vaan hyökkääjinä, ja uhrin asemassa olivat muslimit, Pohjonen kuvailee. Bosniassa käytiin 1990-luvun alussa verinen sota serbien, kroaattien ja Bosnian muslimeiden välillä. Serbit olivat pääsääntöisesti ortodokseja ja kroaatit katolilaisia.

Gradusta väitöskirjaksi

Jo aineistoa valitessa, Pohjonen huomasi, että työtä kannattaa jatkaa. Aineistoa oli saatavilla vaikka kuinka paljon, ja jo gradustaan hän olisi saanut helposti väitöskirjan. Pohjosella on jatko-opinto-oikeus vuoden 2019 alusta alkaen. Hän työskentelee tällä hetkellä Itä-Suomen yliopiston Läntisen teologian amanuenssina, ja hänen työsuhteensa jatkuu ainakin kaksi vuotta eteenpäin. Väitöskirjaprojekti on kuitenkin tarkoitus aloittaa työn ohessa. Aikarajaus väitöskirjassa on vuodesta 1989 vuoden 2001 syyskuun 11. päivään asti.

– 11. syyskuuta 2001 tapahtuivat terrori-iskut, jotka muuttivat maailman suhtautumista islamiin merkittävästi. Kuva islamista muuttui väkivaltaisemmaksi. Isku vaikutti uskonnon kuvastoon ylipäätään, sillä uskonto tuotiin osaksi julkista tilaa. Mikä olisi ollut mediahuomion kannalta julkisempi paikka iskeä, kuin kaksoistornit? Ei siis kannata jatkaa työtä siitä eteenpäin, koska muutos uskontokuvissa on niin suuri, ja siinä olisi aihe jo toiselle väitöskirjalle, Pohjonen miettii.

– Myös suhde kristinuskoon muuttui, koska kristinusko ja islam ovat jossain määrin toistensa vastakappaleita. Tämä vastakappaleidea näkyy myös Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa 90-luvun alussa, jolloin niissä kritisoitiin luterilaista kirkkoa, mutta samalla sitä pidettiin kuitenkin mittatikkuna, johon verrattiin muita uskontoja. Vaikka Helsingin Sanomat yleisesti oli hyvin suvaitsevainen ja moniarvoinen lehti, pääkirjoituksissa näkyi kuitenkin luterilainen valtakulttuuri. Maailmassa ei voi elää tyhjiössä. Suomessa monesti oletetaan, ettei suomalaisuus tai suomalaiset julkiset tilat ole kovin uskonnollisia, mutta taustalla vaikuttaa kuitenkin paljon luterilaisia asioita, Pohjonen muistuttaa.

Kuva: Jan Pohjonen