| Ville Mäkipelto |

Väitös: Paavali tulkitsi juutalaista kirkkaus-ajattelua Kristus-uskon valossa

Kuva Paavalin kirjeestä Roomalaislle.

Tuore väitös selvittää, miten Paavali käytti kirkkaus-terminologiaa niissä Uuden testamentin kirjeissä, jotka ovat kiistattomasti hänen itsensä kirjoittamia. Paavali peri kirkkaus-sanaston Vanhan testamentin teksteistä, mutta tulkitsi sitä Kristuksen persoonan ja työn valossa. Hän tarjosi kirkkaus-ajatteluaan ratkaisuksi siihen ongelmaan, että hänen mukaansa langennut Aadam ja Israel ei enää heijastanut Jumalan kirkkautta.

Mikko Sivosen Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja tarkastelee kirkkaus-terminologiaa Paavalin kirjeissä (Kuva: Ville Mäkipelto, Nestle-Aland edition sivu Roomalaiskirjeestä).

Mikko Sivonen selvittää tuoreessa väitöstutkimuksessaan, miten Paavali käytti aidoissa kirjeissään kirkkaus-terminologiaa, eli kreikan käsitettä doxa. Tutkimus lähtee liikkeelle kartoittamalla käsitteen käyttöä Paavalia ympäröivässä maailmassa eli Vanhassa testamentissa sekä muissa juutalaisissa ja kreikkalaisis-roomalaisissa teksteissä.

– Kirkkaudella viitattiin yleensä Herraan ja hänen luonteenpiirteisiinsä. Tämän lisäksi Herra lahjoittaa kirkkauden Aadamille, Israelille, kuninkaille ja lopunajan palvelijalle. Juutalaiset kirjoitukset antoivat pohjan Paavalin ymmärrykselle kirkkaudesta, Sivonen tiivistää tutkimuksensa lähtökohtia.

Keskeiset tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miten Paavali tulkitsee tätä juutalaisuudesta perimäänsä käsitettä uudelleen ja miten hän hyödynsi sitä osana argumentaatiotaan. Perinteisen kielihistoriallisen analyysin ohella Sivonen hyödynsi tutkimuksessaan kertomuksen rakenteisiin keskittyvää narratiivista metodia, jonka merkitys Paavali-tutkimuksessa on kasvanut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Paavali kehottaa lukijoitaan samaistumaan Kristuksen häpeään

Tutkimuksen mukaan Paavali tulkitsi kirkkaus-tematiikkaa Kristuksen persoonan ja työn valossa. Kirjeissään hän tahtoi lukijoidensa ensin samaistuvan langenneeseen Aadamiin ja Israeliin, jotka eivät epäjumalanpalveluksensa takia enää heijasta Jumalan kirkkautta.

Kirkkaus-ajattelu onkin Paavalin ratkaisu tähän ongelmaan.

Mikko Sivonen väittelee 30.5. Uuden testamentin eksegetiikan alalta.Mikko Sivonen väittelee 30.5. Uuden testamentin eksegetiikan alalta.

– Paavali identifioi Kristuksen Jumalan sisäiseksi kirkkaudeksi, joka edustaa Jumalaa. Kristuksen kuolema ja ylösnousemus aloittaa Jumalan kirkkauden ennalleen palauttamisen ja koko luomakunnan muodonmuutoksen. Kristukseen uskovien muutos täydellistyy Kristuksen paluussa. Se ei ole vain paluuta ihmisen alkuperäiseen Jumalan kirkkauteen, vaan johtaa suurempaan kirkkauteen, Kristuksen kaltaisuuteen, Sivonen tiivistää Paavalin keskeistä viestiä.

Sivosen mukaan Paavali kehottaa lukijoitaan samaistumaan Kristuksen häpeään, sillä se johtaa ylösnousemuksen myötä kirkkauteen. Eräänlaisena vastakohtana esitetään Paavalin vastustajien tai Rooman keisarin arvovallan kaltaiseen häpeään samaistuminen, jotka johtaisivat häpeään.

– Tutkimukseni mukaan Paavalin kirkkaus -teologia perustuu kertomukseen Jumalan omasta kirkkaudesta. Jumalan kirkkauden ennalleen palauttaminen Kristuksen kautta ja Kristukseen uskovien muodonmuutos Kristuksen kuvan ja kirkkauden kaltaisuuteen on Paavalille keskeinen kertomuksellinen rakenne, kirkkaus-tematiikan punainen lanka. Tämän kertomuksen valossa Paavali haastaa lukijoitaan miettimään, keneen henkilöön he itse samaistuvat, Sivonen summaa.

ThM Mikko Sivonen väittelee 30.5.2018 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta ”The Doxa Motif in Paul: A Narrative Approach to the Vindication of the Glory of God through Christ”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania PIII, Yliopistonkatu 3. Vastaväittäjänä on Emeritus professori Kari Syreeni, Åbo Akademi, ja kustoksena on professori Ismo Dunderberg.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.