Pro gradu -artikkeli: Ensimmäisen Pietarin kirjeen tutkimus – Päivityksen paikka?

Ensimmäisen Pietarin kirjeen tutkimus – Päivityksen paikka?

1. Pietarin kirjeessä on enemmän lainauksia Vanhasta testamentista kuin missään muussa Uuden testamentin tekstissä suhteessa sen pituuteen. Tämä osoittaa, että pyhillä kirjoituksilla oli erityinen merkitys sekä 1. Pietarin kirjeen rakenteelle että kirjoittajan motiiveille. Vastoin nykytutkimuksen yleistä käsitystä pro gradu -tutkielmani päättelee, että 1. Piet:n kirjoittaja hyödynsi lainauksissaan tietoisesti Paavalin Roomalaiskirjettä ja Klemensin 1. kirjettä Korinttilaisille.

Paavalin vanki vai luova taidonnäyte?

1. Pietarin kirjettä leimaa vahva ”paavalimainen” luonne. Kirje sisältää useita Paavalille tyypillisiä kielikuvia ja ajatuksia. Tekstikatkelma 1. Piet. 2:6–10 on havainnollistava taidonnäyte kirjoittajan kyvyistä lainata pyhiä kirjoituksia. Tässä sitaattien sikermäksikin kutsutussa katkelmassa on useita lainauksia. Kun sitä verrataan Roomalaiskirjeeseen (9:25–26, 33), niin huomataan, että kirjeissä on kolme yhteistä lainausta (Jes. 8:14; 28:16; Hoos. 1–2). Kolmen lainauksen esiintyminen kahdessa tekstissä ja lyhyessä tekstikatkelmassa herättää kysymyksiä.

Tutkimuksen vanha koulukunta katsoi, että yllä mainittu osoittaa 1. Pietarin kirjeen ja Roomalaiskirjeen kirjallisen riippuvuuden. Tutkimuksen uusi koulukunta taas torjuu tämän. The Context Group -ryhmän perustaja John H. Elliottin lausahdus tiivistää nykytutkimuksen tilan: ”The notion of a supposed ”Paulinism” of 1 Peter has no basis in the textual evidence and ought finally be abandoned. It is high time for 1 Peter to be liberated from its ”Pauline captivity” and read as a distinctive voice of the early church.”

Uuden koulukunnan kritiikki kohdistuu kahteen huomioon: Ensinnäkin Paavali ja 1. Piet:n kirjoittaja tulkitsivat yhteisiä lainauksia eri tavoin. Paavali tulkitsee esimerkiksi Hoosean tekstin ajatuksen ”minun kansani – ei minun kansani” kertovan pakanoiden asemasta suhteessa juutalaisiin. 1. Piet:n kirjoittaja taas näkee tässä kuvauksen lukijoidensa elämänmuutoksesta. Toiseksi useat Paavalin keskeiset teemat puuttuvat 1. Pietarin kirjeestä.

Kritiikin takia väitetään, että 1. Pietarin kirjeen ja Roomalaiskirjeen näennäinen kirjallinen riippuvuus perustuu yleisesti tunnettuihin lainauksiin tai todistuskokoelmaan, jota kirjoittajat itsenäisesti siteerasivat. Uuden koulukunnan näkemykset eivät kuitenkaan vakuuta, sillä kirjallinen riippuvuus on moniulotteisempi asia.

Kirjallinen riippuvuus – Mitä se on?

Kun kirjoittaja on hyödyntänyt joko kopioiden tai inspiraationa toista tiedossa olevaa tekstiä, voidaan puhua kirjallisesta riippuvuudesta. Uuden testamentin tutkija E. P. Sandersin mukaan kahden tekstin kirjallinen riippuvuus on todennäköistä, jos vertailtavissa teksteissä on: 1) yhtäläisiä sanoja tai teemoja, varsinkin harvinaisia ilmaisuja merkittävä määrä, 2) yhdistelmä useita paralleelisia ja laajoja tekstijaksoja sekä 3) lainauksen alkuperäisen merkityksen muuttumista uudessa tekstikontekstissa.

Jos kyseisiä kriteereitä sovelletaan tekstikatkelmiin 1. Piet. 2:6–10 ja Room. 9:25–26, 33, kirjallinen riippuvuus on ilmeistä. Riippuvuus on yhä ilmeisempää, kun huomioidaan muut tekstikatkelmat kirjeiden välillä. Kirjeissä on samankaltaisia kehotuspuheita (1. Piet. 3:8–9/Room. 12:10, 14-17), joissa on vain niille yhteisiä harvinaisia sanoja. Edelleen 1. Piet:n kirjoittaja on Paavalin lisäksi ainoa Uuden testamentin kirjoittaja, joka opettaa armolahjoista (1. Piet. 4:9–11/Room. 12:6–8, 13; vrt. 1. Kor. 12).

Kumpi oli ensin, Pietari vai Klemens?

1. Pietarin kirjettä ja 1. Klemensin kirjettä on myös pidetty toisistaan riippuvaisina. Yhteys tulkitaan niin, että Klemensin on oletettu lainanneen 1. Pietarin kirjettä. Vanhan testamentin sekä Lähi-idän kulttuurin ja kirjallisuuden professori Anneli Aejmelaeus edustaa kuitenkin poikkeuksellista näkökulmaa, kun hän esittää, että 1. Piet:n kirjoittaja olisi lainannut 1. Klemensin kirjettä eikä päinvastoin:

”The connection between 1 Peter and 1 Clement has remained unnoticed by most scholars because they have considered 1 Peter to be the older of the two beyond doubt, and therefore they have completely neglected comparative study of the two. (…) what is evident from the material he (Lohse, Eduard) has presented: the writer of 1 Peter made use of 1 Clement.”

Aejmelaeuksen havainto ansaitsee lähemmän tarkastelun. Useiden yhtäläisyyksien lisäksi kirjeissä on kolme yhteistä lainausta (Jes. 53; Ps. 33[34]; San. 3). Toisin kuin 1. Piet:n kirjoittajan, jonka lainaukset ovat lyhyitä ja epätarkkoja, Klemensin lainaukset ovat pitempiä ja sanatarkkoja. Mikäli Klemens siis teki lainaukset 1. Pietarin kirjeen pohjalta, hän on huomannut 1. Piet:n kirjoittajan lainausten olevan puutteellisia. Toisin sanoen Klemens olisi laajentanut ja korjannut 1. Piet:n kirjoittajan lainauksia. Tämä on monimutkaisempi päätelmä kuin näkemys, että 1. Piet:n kirjoittaja käytti lähteenään 1. Klemensin kirjettä.

Tekstikritiikin perussääntö on, että kahdesta tekstistä lyhempi ja epätarkempi teksti on todennäköisesti varhaisempi. Tämä sääntö ei kuitenkaan sovellu keskusteluun, jossa pohditaan tekstin lukutavan sijaan kahden eri tekstin kirjallista riippuvuutta yhteisten lainausten pohjalta.

”Rakkaus peittää syntien paljouden”

Jakeiden 1. Piet. 4:8 ja 1. Klem. 49:5 samankaltaisuus on mielenkiintoinen havainto. Yleisesti ajatellaan, että lausahdus ”rakkaus peittää syntien paljouden” on peräisin Sananlaskujen kirjasta (10:12), minkä Klemens taas poimi 1. Pietarin kirjeestä. Tämä on ongelmallinen tulkinta, koska jakeiden 1. Klem. 49:2–5 sisältö on samankaltainen Paavalin ”Rakkauden ylistyksen kanssa” (1. Kor. 13).

On todennäköisempää, että Klemens laati oman rakkauden ylistyksensä Paavalin eikä 1. Pietarin kirjeen, saati Sananlaskujen pohjalta. Sikäli kun Klemens ei käyttänyt lainauksessaan kahta lähdettä, on todennäköistä, että 1. Piet:n kirjoittaja teki lainauksen jakeen 1. Klem. 49:5 pohjalta eikä päinvastoin. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että 1. Pietarin kirjeen ja 1. Klemensin kirjeen kirjallisesta riippuvuudesta pidetään edelleen kiinni.

Rooman seurakunta ja Paavalin kirjekokoelma

Kaikille edellä tarkastelluille kirjeille on yhteistä Rooman seurakunta, jossa 1. Pietarin kirje ja 1. Klemensin kirje kirjoitettiin. Lisäksi on todennäköistä, että Rooman seurakunta säilytti huolellisesti Paavalin Roomalaiskirjettä. Ei olisi siis yllättävää, jos 1. Piet:n kirjoittaja − Rooman seurakunnan merkittävä henkilö − tunsi sen. Todennäköisesti Roomalaiskirje oli jo saanut arvovaltaisia piirteitä.

Aikaisemman tutkimuksen näkemys yleisesti tunnetuista pyhien kirjoitusten lainauksista, joita käytettiin itsenäisesti, on hypoteesi ja helppo vastaus. Mitään todistuskokoelmaa ei myöskään voida rekonstruoida samalla tavoin kuin Q-lähdettä (Matteuksen ja Luukkaan käyttämä tuntematon lähde). Edes huomio Roomalaiskirjeen ja 1. Pietarin kirjeen lainausten yhteisestä lukutavasta, joka ei vastaa Septuagintan (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös) lukutapaa, ei ole riittävä perustelu. Tämä on vain osoitus Septuagintan tekstihistorian tuntemuksen puutteesta.

Mikäli joku todistuskokoelma tai traditio on olemassa, niin se oli Paavalin kirjekokoelma. Paavalin vaikutus muihin kirjoituksiin oli merkittävä. Häneltä otettiin mallia yhä uusiin ja vaihteleviin tilanteisiin. Tätä vahvistaa myös vallalla oleva käsitys, että nykyisistä Uuden testamentin teksteistä juuri Paavalin kirjeiden kokoelma saavutti ensimmäisenä arvovaltaisen aseman. Todennäköisesti näistä ehkä merkittävintä kirjettä, eli Roomalaiskirjettä ja sen tekemiä pyhien kirjoitusten lainauksia hyödynnettiin varhain, varsinkin Rooman seurakunnassa.

Harhaanjohtava kaanon

Pro gradu -tutkielmani osoittaa, että aikaisempi tutkimus ei ole selittänyt, miksi juuri Klemens lainasi 1. Pietarin kirjettä eikä päinvastoin. Mahdollisesti tutkimus on tiedostamatta arvottanut Uuden testamentin kaanonin tekstit korkeammalle. Tällöin 1. Pietarin kirjeen prioriteetti perustuu premissiin, joka on jo lähtökohdiltaan epäluotettava. Ongelma on vastaava, minkä myös Qumran-tutkimus on osoittanut. Vanhan testamentin kaanon tai Heprealainen Raamattu ovat myöhäisiä ja harhaanjohtavia käsitteitä.

Kirjoittaja Paavo Huotari on teologian ylioppilas sekä tutkimusavustaja hankkeessa ”The Septuagint of 2 Samuel”, jonka tavoitteena on valmistaa Toisen Samuelin kirjan kriittinen Septuaginta-editio. Huotarin Uuden testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielma ”Pyhät kirjoitukset Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä: Paavalin ja Klemensin vaikutus” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2015. Tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Kirjallisuutta:

Aejmelaeus, Anneli: Pauline Heritage in 1 Peter: A Study of Literary Dependence in 1 Peter 2:13–25. – The Early Reception of Paul. Ed. Kenneth Liljeström. Helsinki: Finnish Exegetical Society, 2011.

Elliott, John H: 1 Peter. AB 37b. A New Translations with Introduction and Commentary. New York: Doubleday, 2000.

Sanders, E. P: Literary Dependence in Colossians. – JBL 85. Atlanta: Society of Biblical Literature, 1966.

Stanley, Christopher D: Paul and the language of Scripture. Citation technique in the Pauline Epistles and contemporary literature. SNTSMS 74. Cambridge: Cambridge University Press, 1992.