Pro gradu -artikkeli: Noituutta, parantamista, nekromantiaa vai sittenkin vain profetiaa?

Noituutta, parantamista, nekromantiaa vai sittenkin vain profetiaa? Hesekielin kirjan jakeiden 13:17–23 haasteellinen tulkinta

Hesekielin kirjan jakeet 13:17–23 ovat tulkinnallisesti haastava, mutta samalla profetiaa koskevan tutkimuksen näkökulmasta kiehtova kokonaisuus. Tekstissä, joka sijoittuu osaksi Hesekielin kirjan ”väärää” profetiaa käsitteleviä jakeita, julistetaan tuomio naispuolisista toimijoista koostuneelle ryhmälle. Yhtäältä naisista käytetään paikoin samanlaista kieltä kuin aiemmin samassa luvussa tuomituista profeetoista, mutta toisaalta kuvauksessa on myös merkittäviä eroja. Ensinnäkin naisten toiminta ei vaikuta olleen pelkästään valheellisten viestien välittämistä, vaan jonkinlaisilla instrumenteilla tapahtuvaa pyydystämistä.

Tutkielmassani pyrin tarkastelemaan, mikä voisi olla tällaisen kuvauksen taustalla. Miksi profetoimiseen viittaavan tekstin yhteydessä kuvataan kyseistä toimintaa? Viittaako kuvaus lainkaan johonkin historialliseen ryhmään vai olisivatko tekstin erikoisuudet pikemminkin tehokeino, jolla naisten toiminta näyttäisi mahdollisimman vaaralliselta?

Jakeiden haasteellinen sanasto tulkintojen taustalla

Jakeiden mahdollinen tausta on jakanut tutkijoiden käsityksiä varsin voimakkaasti, mikä johtuu hyvin pitkälti tekstin monitulkintaisuudesta. Ensinnäkin se, että naisista ei suoraan käytetä termiä ”profeetta”, vaan harvinaisempaa partisiippimuotoa ja vartaloa profetoimiseen viittaavasta verbistä, on johtanut epäilyksiin, olisivatko naiset olleet lainkaan profeettoja.

Suuremman tulkinnallisen haasteen muodostaa kuitenkin se, että jakeissa käytetty kieli on jo sanaston tasolla haastavaa. Tekstissä naiset valmistavat käsiin tarkoitettuja instrumentteja, joista käytetään ainoastaan tässä yhteydessä esiintyviä hepreankielisiä sanoja. Yleensä sanat on käännetty erilaisiksi siteiksi tai nauhoiksi, vaikkakin tekstin perusteella ei ole aivan selvää sitoivatko naiset niitä itseensä vai toisiin ihmisiin, jotka olisivat olleet heidän mahdollisia uhrejaan. Instrumenteilla tapahtuvaa toimintaa voidaan kuitenkin kutsua pyydystämiseksi. Tutkijoiden näkemyksiä jakaa jonkin verran se, pyydystivätkö naiset ihmisiä vertauskuvallisesti vai oliko heidän kohteenaan konkreettisesti näiden sielu tai elämänvoima.

Tekstissä on lukuisia muitakin huomiota herättäviä yksityiskohtia. Jakeessa 19 on erikoinen viittaus ohraan ja leipään, jotka on tulkittu joko naisten saamaksi palkaksi tai välineiksi heidän toiminnassaan. Erityisen haastava tulkinnan kannalta on vielä jae 20, joka sisältää naisten uhrit lintuihin rinnastavaa kuvastoa. Jakeet 22–23 sen sijaan sisältävät viittauksia valheisiin ja ennustamiseen, jotka ovat osin helpommin ymmärrettäviä syytöksiä ”väärän” profetian kontekstissa. Oma kysymyksensä on kuitenkin se, olisivatko nämä jakeet olleet myöhäisempi lisäys tekstiin.

Vaikka jakeiden kaikkien yksityiskohtien tarkastelu on pitkä prosessi, tekstin sisällöstä voidaan tehdä seuraava huomio: jakeiden kuvauksessa on löydettävissä viitteitä sekä profeetallisesta että maagisesta toiminnasta.

Viittaavatko jakeet noituuteen?

Jakeita koskevassa tutkimuksessa on huomattavia perustavanlaatuisia ja laajoja kysymyksiä. Varhaisessa tutkimuksessa on tehty usein eroja profetian, divinaation ja magian välillä niin, että kaksi viimeksi mainittua ovat edustaneet jotain kielteistä uskonnollisuuden muotoa. Tämän vuoksi tulkinnat jakeiden naisryhmästä olivat tyypillisesti varsin kielteisesti värittyneitä. Nykytutkimuksessa sen sijaan profetia tavataan nähdä pikemminkin osana divinaatiota, ja magia yhtenä uskonnollisen toiminnan muotona, jolloin naisten toimintaa voidaan tarkastella kenties neutraalimmasta näkökulmasta.

Ratkaisuissa, joita tutkijat ovat tehneet, on myös heijastunut yleisesti tapa turvautua vertailevaan tutkimukseen. Jakeiden kuvaamaa ilmiötä on siis pyritty ymmärtämään hyödyntämällä erilaisia Vanhan testamentin ulkopuolisia muinaisen Lähi-idän tekstejä. Vaikka on hyvin mahdollista, että jakeiden kirjoittaja olisi tuntenut laajasti kulttuuripiirinsä käytänteitä, vertaileva tutkimus on aina riskeille altista. Jos tekstejä ei ymmärretä niiden omissa konteksteissaan, yhtäläisyyksiä tai eroavaisuuksia voidaan havaita liian heikoin perustein.

Koska tekstissä on nähty maagisia piirteitä, varsin suosittu vertailukohde jakeiden ymmärtämiseksi on ollut teksti nimeltä Maqlû. Kyseessä on akkadinkielinen manauskokoelma, joka kuvaa monimutkaista noitien torjumiseen tarkoitettua rituaalia. Tutkijat ovat nähneet eri tason yhtäläisyyksiä Hesekielin kirjan jakeiden ja Maqlûn välillä. Yhtäläisyydet ovat ilmenneet joko siinä, että tuomittujen naisten toiminta olisi muistuttanut Maqlûssa kuvattujen noitien toimintaa tai niin, että Hesekielin kirjan jakeiden rakenne, jossa Jumala torjuu naisten toiminnan tuhoamalla heidän pyydystämisessä käyttämät instrumentit, olisi verrattavissa Maqlûn noituuden vastaiseen rituaaliin.

Pyydystämiskuvasto on kieltämättä jotain, jonka Hesekielin kirjan jakeet ja erilaiset uhkaavia naishahmoja kuvaavat tekstit jakavat. Jos yhtäläisyyksiä on havaittavissa, mitä niistä tulisi päätellä? Osa tutkijoista on katsonut, että yhteydet noituusteksteihin olisivat osoitus siitä, että naiset olisivat harjoittaneet jotain vahingollista maagista toimintaa. Viimeaikaisessa tutkimuksessa on jopa nähty yhteyksiä mahdollisiin käsityksiin, joissa noidat pyydystävät erityisiä harhailevia unisieluja ja vaativat näistä lunnaita.

Näin pitkälle menevissä tulkinnoissa on kuitenkin ongelmansa. Ensinnäkin jakeet viittaavat varmasti vain pyydystävään toimintaan, mutta ei ole sinällään selvää, onko kyseessä ollut vertauskuvallinen viittaus ihmisten vahingoittamiseen. Lisäksi tällainen tulkinta selittää varsin huonosti sen, miksi naisista kuitenkin käytetään profetoimiseen viittaavaa sanastoa. Vielä laajempi ongelma on myös se, että noituustekstien perusteella on hyvin vaarallista tehdä johtopäätöksiä ”todellisten” noitien olemassaolosta. Muinaisen Lähi-idän kontekstissa noita on pikemminkin leima, jota on voitu käyttää eri ryhmistä tai ihmisistä, jotka on haluttu leimata erityisen vaarallisiksi. Se, että jokin ryhmä leimataan noidaksi, ei tarkoita että tämä ryhmä olisi todella harjoittanut noituutta.

Harjoittivatko he parantamista vai nekromantiaa?

Edellä ilmenneet havainnot luovat uuden haasteen jakeita koskevalle tutkimukselle. Jos jakeiden kieli on pääasiassa leimaavaa, voidaanko ryhmän toiminnasta lopulta sanoa mitään? Eräs toisinaan esitetty ratkaisuvaihtoehto on, että tuomittu ryhmä olisi harjoittanut alun perin parantavaa toimintaa. Tällöin jakeiden mainitsemat siteet tulkittaisiin parantamisessa käytetyiksi välineiksi. Tulkinta on sikäli mielekäs, että siihen liittyen on mahdollista löytää tekstejä, joissa naispuoliset toimijat sitovat erilaisia nauhoja kyseiseen tarkoitukseen. Ongelmallista on kuitenkin se, että ratkaisu jättää epäselväksi, miksi tässä yhteydessä heidän toiminnastaan käytetään profetiaan viittaavaa sanastoa. Vaikka on sinänsä mahdollista, että enteitä tulkitseva divinaation harjoittaja olisi ollut läsnä parantamisessa, hän ei kuitenkaan tekstien perusteella ollut se toimija, jonka vastuulla oli nauhojen sitominen.

Toinen ratkaisu on ollut yhdistää tekstissä tuomittu ryhmä nekromantiaan. Nekromantialla tarkoitetaan yleisesti kuolleiden henkien kautta tapahtuvaa divinaatiota. Luultavasti tunnetuin esimerkki tällaisesta toiminnasta esiintyy Samuelin kirjan kuvauksessa Endorin naisesta, joka kutsuu Saulin pyynnöstä Samuelin tuonelasta. Olisiko Hesekielin kirjan jakeissa ollut kyse samankaltaisesta toiminnasta?

Ratkaisu on sinänsä mahdollinen, mikäli naisten toiminnasta käytetyn verbin tulkitaan viittaavan tässä yhteydessä laajasti divinaatioon. Vertailussa käytettävän aineiston kautta ratkaisulle on kuitenkin vaikeampi saada tukea. Ensinnäkään tekstillä ei ole nähtävissä selkeää yhteyttä Samuelin kirjan nekromantiaa koskevan kuvauksen kanssa. Lisäksi yhteyden muodostaminen pyydystämisen ja nekromantian välillä on varsin ongelmallista, sillä ensiksi mainittu on helpommin yhdistettävissä osaksi noituutta tai muuta vahingollista toimintaa. Sinänsä ainoa varsinaisesti kuolleiden henkiin viittaava yksityiskohta on jakeen 20 varsin monitulkintainen lintukuvasto − koska toisinaan muinaisen Lähi-idän teksteissä kuolleet kuvataan lintumaisina hahmoina. On kuitenkin kyseenalaista, voidaanko tällaisen yksityiskohdan perusteella tehdä kovin pitkälle meneviä tulkintoja.

Olivatko he sittenkin profeettoja?

Ei ole erikoista, että haastava jaekokonaisuus johtaa erilaisiin tulkinnallisiin ratkaisuihin. Seuraava ratkaisu osoittautui mielestäni selitysvoimaisimmaksi: Naiset edustivat mahdollisesti jonkinlaista divinaatiomuotoa – mahdollisesti profetiaa – joka kuvataan jakeissa mahdollisimman kielteisiä mielikuvia herättävällä tavalla. Kirjoittaja on voinut hyödyntää muinaisen Lähi-idän noituusteksteissä esiintyviä kuvia uhkaavista ja pyydystävistä naishahmoista ja näin luoda käsityksen, että naispuoliset profeetat olisivat kuin uhrejaan vaanivia ja heitä pyydystäviä noitia. Vaikka jakeet eivät välttämättä kerro paljoa historiallisesta divinaation tai profetian harjoittamisesta, ne voivat tarjota ikkunan siihen, kuinka kirjoittaja on voinut leimata erilaista kulttuurillista kuvastoa hyödyntäen haitallisena pitämäänsä toimintaa ja rakentaa tästä vielä tänä päivänä tutkijoiden mielipiteitä voimakkaasti jakavan kuvan.

Kirjoittaja Patrik Jansson on TM, jonka Vanhan testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Naisdivinaattorien pyydyksissä? Katsaus Hesekielin kirjan jakeiden 13:17–23 taustalla mahdollisesti vaikuttaviin ilmiöihin” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2015. Tutkielma on luettavissa E-thesis palvelussa.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Bowen, Nancy: The Daughters of Your People: Female Prophets in Ezekiel 13:17–23. Journal of Biblical Literature 118/3. 417–433, 1999.

Hamori, Eshter: Women’s Divination in Biblical Literature. Prophecy, Necromancy and Other Arts of Knowledge. New Haven: Yale University Press, 2015.

Jeffers, Ann: Magic and Divination in Ancient Palestine and Syria. SHCANE VIII Leiden: Brill, 1996.

Malul, Meir: The Comparative Method in Ancient Near Eastern and Biblical Legal Studies. –Alter Orient und Altes Testament 227. Kevelaer: Butzon & Bercker, 1990.

Schmitt, Rüdiger: Magie im Alten Testament. AOAT 313. Münster: Ugarit Verlag, 2004.

Steiner, Richard C: Disembodied Souls. The Nefesh in Israel and Kindred Spirits in the Ancient Near East, with an Appendix on the Katumuwa Inscription. –Ancient Near East Monographs 11. Atlanta: SBL Press, 2015.

Stökl, Jonathan: Prophecy in the Ancient Near East. A Philological and Sociological Comparison. CHANE 56. Leiden: Brill, 2012.