Pro gradu -artikkeli: Benedictus XVI: Jeesus Kristus on Jumalan ilmoitus

Kristillistä teologiaa, Raamatun tulkintaa ja näitten akateemista tutkimusta on viimeistään 1800-luvulta leimannut pirstaloituminen. Yksi kehityksen taustajuonne liittyy ilmoitusta koskevien käsitysten hajaantumiseen etenkin protestanttisuuden piirissä. Paavina vuosina 2008–2013 olleen Benedictus XVI:n teologiassa ilmoitus on varsinaisesti Jeesus Kristus itse. Suomessa vahvan luterilaisen perinteen näkökulmasta ilmoituskysymys voisi olla kirkkojen yhteyspyrkimysten kannalta antoisa aihe.

Kaikilla on jonkinlainen käsitys ilmoituksesta

Kaiken hengellistä todellisuutta (tai sellaisen puutetta) koskevan teologisen ajattelun takana on käsitys ilmoituksesta. Karkeasti sanottuna ilmoitus-käsitteellä viitataan käsitykseen Jumalasta sekä hänen tahdostaan ja toiminnastaan saatavasta tiedosta ja näitten tuntemisesta. Ilmoituksesta puhuttaessa on syytä käsitteellisesti erottaa toisistaan käsitykset ilmoituksen sisällöstä ja sen keinoista eli siitä, miten ilmoitus ihmiselle annetaan. Ilmoituskäsitys on tärkeä teologinen peruskysymys, koska se heijastuu koko teologiseen käsite- ja käsitysjärjestelmään − ja siten koko todellisuuskäsitykseen.

Ilmoituksen sisältö on Kristus itse

Vuonna 2013 paavinistuimen jättänyt Benedictus XVI eli Joseph Ratzinger on yksi 1900-luvun merkittävimpiä teologeja. 2000-luvulla hän on tullut tunnetuksi myös suomeksi käännettyjen Jeesus-kirjojensa kautta, vaikka Ratzingerin teologinen työ alkoi jo viimeistään 1950-luvulla. Jeesus-kirjoissa hänen koko teologiaansa värittävän Kristus-keskeisyyden voi sanoa kirkastuvan.

Ratzingerin teologiassa ilmoituksen syvin sisältö on Kristus itse. Tämä tarkoittaa, että viime kädessä ilmoituksessa ei ole kyse oppilauseista, vaan hengellisestä todellisuudesta, joka on Jumalan Poika itse omassa persoonassaan. Ilmoituksessa Jumala antautuu itse vuorovaikutukseen ihmisen kanssa. Ilmoituksen tunteminen on tällöin Jumalan itsensä tuntemista välittömällä ja persoonallisella tavalla. Tämän tuntemisen vastaanottaminen on kuitenkin prosessi, jossa ihminen ja erityisesti hänen langennut tahtonsa tulee Kristuksen kaltaiseksi. Ihmisen hengellinen elämä on tässä Kristuksen kaltaisuudessa kasvamista eli Jumalan kaltaiseksi tulemista. Kristus on jumaluudessaan ihmisyyden todellisin mittapuu. Hänestä käsin käy ilmi, millainen ihmisen tulee olla eli millaiseksi Jumala on hänet luomisessa tarkoittanut. Toisin sanoen ilmoituksen vastaanottaminen merkitsee ihmiselle sisäistä muutosta, jossa hänet vähitellen tehdään oman todellisen olemuksensa ja identiteettinsä mukaiseksi.

Ilmoitus on tapahtunutta historiaa

Ratzingerin teologiassa ilmoitusta ei silti ymmärretä pelkästään yksilön sisäisyydessä tapahtuvaksi mystiseksi kokemiseksi, vaan se on aina kiinnittynyt historiallisiin tapahtumiin. Ratzingerin mukaan koko todellisuus on luotu Isän Logoksen eli Kristuksen kautta, minkä vuoksi sillä on tietty ”Kristus-hahmoinen” olemus. Tämän vuoksi koko todellisuus suuntautuu kohti Kristusta. Tähän Kristus-hahmoisuuteen perustuu se, että kaikella luodulla eli myös inhimillisellä kulttuurilla ja kaikilla uskonnoilla on jokin suhde Kristukseen. Eri uskonnot pyrkivät kohti Kristusta tähän perustuvan olemuksensa mukaisesti, mutta eivät voi omin avuin häntä saavuttaa. Ratzingerille onkin tyypillistä ajatella, että erityinen Kristus-ilmoitus täydellistää yleisen luomakunnasta saatavan Jumalan-tuntemisen. Kyseessä ei kuitenkaan ole kaksi erillistä ilmoituksen lähdettä, koska sekä yleisen että erityisen ilmoituksen perusta ja sisältö on viime kädessä Kristus itse.

Kuitenkin keskellä inhimillistä historiaa ja sen osana kulkee erityinen Jumalan pelastushistoria, jossa Israelin kansalla ja sen valinnalla on keskeinen osa. Jumala solmii liiton Israelin kanssa ja johdattaa sitä läpi historian. Pyhän Hengen johdatuksessa tuon kansan vaiheissa syntyy pyhien kirjoitusten kokoelma, jonka sanat jäävät kuitenkin vielä odottamaan todellista täyttymistään. Vanhan testamentin sanat luovat siis ikään kuin odotuksen, jonka Kristuksen elämä toteuttaa ja paljastaa koko syvyydessään. Kristuksen maanpäällisessä elämässä kirjoitettu sana ja konkreettinen historiallinen tapahtuma yhdistyvät siten, että Jeesuksen elämä ja sen tapahtumien merkitys on mahdollista ymmärtää vain kirjoitusten sanoja vasten, jotka puolestaan voidaan ymmärtää vain lukemalla niitä Kristuksen elämän – Kristus-tapahtuman – valossa. Uuden testamentin kirjoitukset puolestaan liittyvät uuteen ilmoitushistorian vaiheeseen, sillä ne syntyvät Kristus-tapahtuman käsittämisen tuloksena. Niissä Vanhan liiton kirjoitukset ja historiallinen Kristus-tapahtuma kytkeytyvät yhteen tavalla, joka mahdollistaa molempien ymmärtämisen.

Kristus on Raamatun merkitys ja aito tulkinta

Ratzingerin ilmoituskäsitykselle on keskeistä, että Raamattu ei synny varsinaisesti yksittäisten henkilöitten kautta, sillä yksittäiset kirjoittajat kuuluvat osaksi Jumalan kansaa ja sen historiaa, jossa he kirjoittavat Pyhän Hengen johdatuksessa. Jumalan kansa on siis ilmoituksen eräänlainen kasvualusta, sillä Raamattu, jonka kautta Kristus on aina kohdattavissa, sekä syntyy että on ymmärrettävissä vain Jumalan kansan eli Kirkon keskellä. Kirkko puolestaan merkitsee Ratzingerille viime kädessä Kristuksen ajan ja paikan rajat ylittävää hengellistä ruumista. Raamattua voidaan ja sitä myös tulee tutkia tieteellisesti, mutta sen syvyys voidaan tavoittaa vain Kirkossa. Kaiken perustana on Ratzingerin mukaan Jumalan historiallinen pelastustoiminta, joka kuitenkin nojaa Kristuksen kautta tapahtuneen luomisen perustalle. Ilmoitus siis ankkuroituu historiaan, mutta samalla ylittää sen.

Taustalla Nouvelle Théologie – paluu lähteille

Ratzingerin ilmoituskäsityksen oikea ymmärtäminen edellyttää sen taustan tuntemista. Tutkielmassani olen asettanut Ratzingerin osaksi 1900-luvun alkupuolella roomalaiskatolisen kirkon piirissä vaikuttaneen Nouvelle Théologie -liikehdinnän jatkumoa. Myös Ressourcement-termillä kuvatun Nouvelle Théologien ytimessä oli paluu sakramentaalisesti ymmärrettyyn todellisuuskäsitykseen, mikä tarkoittaa, ettei keskiajalla alkunsa saaneen puhetavan mukaisesti ”luonnollista” ja ”yliluonnollista” tule erottaa asiallisesti toisistaan, koska luotu eli ”luonnollinen” todellisuus on olemuksensa mukaisesti suuntautunut kohti ”luonnon ylittävää” eli Jumalaa. Tämä tarkoittaa, että koko todellisuus ja kaikki siinä oleva on sisäisesti suuntautunut kohti ylihistoriallista päämääräänsä, minkä vuoksi todellisuudesta ei voida oikeastaan lainkaan puhua viittaamatta sen lopulliseen kohteeseen. Maailmasta on toisin sanoen mahdotonta puhua aidolla tavalla ”ikään kuin Jumala ei olisi”.

Ilmoitusteologian kannalta olennainen seuraus on kuitenkin siinä, että sakramentaalisen todellisuuskäsityksen mukaan rajallinen todellisuus voi olla todellisesti osallinen rajattomasta todellisuudesta eli Jumalan omasta todellisuudesta. Ilmoituksessa on täten kysymys juuri persoonallisesta osallisuudesta Jumalan omasta elämästä. Tämä osallisuus on kristitylle yhtäältä jo todellisuutta ja toisaalta eräässä mielessä kasvaa sitä mukaa, kun ihmisen Jumalan tunteminen eli Kristuksen kaltaisuus ­ – toisin sanoen pyhitys tai vanhurskaaksi tekeminen – asteittain täydellistyy. Näin tapahtuu kun ihminen armon avulla ja Kirkon kanssa seuraa Kristusta siten, että lopulta hänessä toteutuu Paavalin sana: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal.2:20).

Ilmoitusteologian ekumeeninen anti?

Ratzingerin ajattelussa on selkeitä samankaltaisuuksia Martin Lutherin käsitykseen Kristuksen läsnäolosta varsinaisena ilmoituksena. Tässä suhteessa vaikuttaa siltä, että ilmoitus voisi olla merkittävä ekumeenisen keskustelun ja tutkimuksen aihe. Molempien teologien ajattelun Kristus-keskeisyys ja toisaalta kirkkoisien ja keskiajan teologisen otteen läsnäolo heidän teologiassaan ainakin näyttäisivät avaavan hedelmällisiä ekumeenisia näkökulmia ja mahdollisuuksia.

Kirjoittaja Rami Niemi on TM, HuK, jonka dogmatiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”’Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa’. Joseph Ratzingerin kristologis-persoonallis-efektiivinen ilmoituskäsitys Jesus von Nazareth -teoksessa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa joulukuussa 2015. Tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Kirjallisuutta:

Benedictus XVI: Jeesus Nasaretilainen. Helsinki: Edita, 2008.

Benedictus XVI: Jeesuksen viimeiset päivät. Kauniainen: Perussanoma Oy, 2013.

Benedictus XVI: Syntyi Neitsyt Mariasta. Kauniainen: Perussanoma Oy, 2014.

Boersma, Hans: Nouvelle Théologie and Sacramental Ontology. Oxford University Press, 2009.