”Mitä on elämä sille, jolta puuttuu viini!”
Viinin juominen ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa
Eksegetiikan mielenkiintoisimmat tutkimusaiheet ovat usein lähellä myös nykyihmisten elämänkysymyksiä. Elämänhallinta, syöminen, juominen ja juopuminen ovat ajankohtaisia aiheita niin sosiaalisessa mediassa, viihteessä kuin poliittisessa päätöksenteossakin. Samat kysymykset askarruttivat myös ensimmäisten vuosisatojen kristittyjä. Viini ja sen juominen olivat tärkeä osa antiikin Välimeren kulttuuria. Raamatussa ja muissa ensimmäisten kristittyjen käyttämissä ja tuottamissa teksteissä viinin juomista ja siitä juopumista käsitellään ainakin 17:ssä eri kirjoituksessa yli 40 erimittaisessa katkelmassa. Näistä otsikon lainaus on yksi pieni esimerkki Siirakin kirjasta (Sir. 31:27). Teeman yleisyydestä huolimatta viinin juomista ja juopumista on niin eksegeettisessä kuin antiikintutkimuksessakin käsitelty lähinnä jonkin muun teeman, kuten ruokakulttuurin yhteydessä.
Pro gradu -tutkielmassani ”Yhdessä juomisen ilo ja liian humalan vaarat – Viinin juominen ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa” tarkastellaan varhaiskristillisiä juomatekstejä ja niiden heijastamaa kuvaa ensimmäisten kristittyjen juomakulttuurista. Tutkielmassa yllä mainitut lähdetekstit jaetaan neljään eri temaattiseen kategoriaan, joita kutakin käsitellään omassa luvussaan: Jeesus ja viini, viini ja humaltuminen aterioilla, juopottelu paheena ja kehotus sen vastaisiin hyveisiin sekä viini ja terveys. Tässä artikkelissa luodaan katsaus teksteihin, joissa käsitellään viiniä ja humaltumissa pidoissa sekä Jeesusta ja viiniä. Lopuksi kootaan yhteen tutkielman johtopäätöksiä.
Viininjuonti kristittyjen aterioilla
Antiikin Välimeren kulttuurissa viininjuonti kuului itsestään selvänä osana ateriointiin, oli sitten kyse juhlapidoista tai arkisesta ateriasta. Muodolliset pidot olivat keskeinen kokoontumisen muoto niin perheiden, ammattikiltojen kuin uskonnollisten yhteisöjenkin piirissä. Pidot jakaantuivat tavanomaisesti kahteen osaan. Ensin nautittiin ateria ja sen jälkeen alkoi juomiselle ja viihteelle varattu osuus. Osien väliin kuului uskonnollisia rituaaleja ja juomauhreja. Kristityt toimivat muiden antiikin uskonnollisten yhdistysten tavoin ja kokoontuessaan viettivät myös yhteistä ateriaa. He kuitenkin muokkasivat pian viinin siunaamiseen liittyvät pakanalliset tavat ja rituaalit itselleen sopiviksi.
Kun kristillisissä teksteissä mainitaan viinin juominen, mainitaan useimmiten myös syöminen. Tutkielman aineistosta voidaan erottaa tekstit, jotka käsittelevät ateriointia yleensä ja tekstit, jotka käsittelevät kristittyjen yhteisiä aterioita. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä kerrotaan humaltumisesta seurakunnan aterialla. Paavali moitti korinttilaisia siitä, että ”jokainen syö omia ruokiaan niin, että toinen on nälissään ja toinen on juovuksissa” (1. Kor. 11:21). Ruokaa ja juomaa ei siis jostain syystä jaettu tasan seurakuntalaisten kesken, ja tämä ei Paavalista ollut oikein. Paavalin moitteissa ja ohjeissa korostuvat seurakunnan aterioiden yhteisöllinen luonne. Se, että aterialla osa on juopunut ja osa ei, rikkoo perustavanlaatuisella tavalla tätä vastaan. Korintin tapauksessa humaltuminen sinänsä ei ole ongelma, vaan se kertoo seurakunnan todellisesta ongelmasta, yhteisöllisyyden puutteesta.
Toisen ja kolmannen vuosisadan taitteessa kirjoittanut Tertuallianus kuvailee kristittyjen yhteistä ateriaa, jota kutsuttiin Agapeksi (Apol. 39). Hän korostaa aterian kunnollista ja siveää luonnetta. Aterian päätteeksi jokaista kehotettiin vuorollaan nousemaan seisomaan ja laulamaan, jotta voitiin nähdä kuinka paljon kukin oli juonut. Kotiin lähdettiin hyvässä kunnossa, eikä kotimatkalla retkahdettu riettauksiin. Paavalin ajoista juopumisen merkitys suhteessa seurakuntaan oli jo muuttunut. Kun Paavali antoi ohjeita seurakunnan sisäistä elämää varten, Tertullianus korostaa seurakunnan aterioiden maltillista luonnetta kristittyjen hyvän maineen saavuttamiseksi ulkopuolisten silmissä.
Jeesus ei moittinut juopuneita
Evankeliumeissa on lukuisia viinimainintoja sekä kertomuksia, jotka sijoittuvat tilanteisiin, joissa on nautittu viiniä. Tarkastelen tutkielmassani näistä lähemmin kahta, joissa Jeesus kuvataan tilanteissa, joihin kuuluu viinin juominen ja juopuminen. Q-lähteestä peräisin olevassa lauselmassa Jeesus nimittää itseään syömäriksi ja viininjuomariksi (Luuk7:33–34). Tämän tekstikatkelman perusteella on tehty monenlaisia päätelmiä Jeesuksen syömä- ja juomatavoista − jopa niin, että hän nautti humalaan asti juomisesta. Kun katkelmaa tarkastellaan jakeiden 31–35 muodostamassa kokonaisuudessa, paljastuu, että tekstikatkelman tarkoituksena on osoittaa Jeesusta kohtaan esitetyt syytökset perättömiksi. Yhtä uskottavaa, kuin että kansan ihailemassa Johannes Kastajassa olisi demoni (Luuk. 7:33), oli se, että Jeesus juopotteli ja mässäili. Lauselmalla haluttiin osoittaa, että Jeesuksen seuraajien elämäntapa, jossa syötiin ja juotiin tavanomaisella tavalla, oli yhtä uskottava Jumalalle omistautuneen ihmisen elämäntapa kuin Jeesuksen vastapariksi katkelmassa nostetun Johannes Kastajan asketismi.
Vaikka viiniin suhtaudutaan monissa tutkielman lähdeteksteissä myönteisesti, humalaan suhtaudutaan järjestelmällisen kielteisesti. Monet juomateksteistä ovat osa eettistä opetusta, jossa humala on pahe, jota tulee välttää. Ainoastaan Johanneksen evankeliumin toisesta luvusta löytyvässä kertomuksessa Kaanaan häistä (Joh. 2:1–10) juomiseen ja humalaan ei oteta eettisesti kantaa. Kaanaan häiden kertomuksessa Jeesus on äitinsä ja opetuslastensa kanssa kutsuttuna häissä. Juhlista loppuu viini kesken ja äitinsä patistamana vastahakoinen Jeesus muuttaa todella suuren määrän vettä viiniksi, vieläpä hyväksi viiniksi, jo juopuneen juhlakansan nautittavaksi. Kertomusta Kaanaan häistä on harvoin tarkasteltu tutkimuksessa viininjuonnin ja juopumisen näkökulmasta. Kuitenkin sitä usein modernissa keskustelussa käytetään huolettoman alkoholinkäytön puolustuksena. Tällaista eettistä tulkintaa tekstistä on lopulta vaikea tehdä. Kaanaan häiden kertomuksessa Jeesus ei tunnu ottavan kantaa viinin juomiseen tai vieraiden humalatilaan. Jotain kuitenkin kertoo se, että kertomuksen säilyttäneillä ensimmäisillä kristityillä ei ollut vaikeuksia sijoittaa Jeesusta tilanteeseen, jossa juotiin ja humalluttiin.
Kristittyjen vai antiikin juomakulttuuri?
Kristillisissä teksteissä esiintyvät yleiset juomiseen liitetyt arvot, ihanteet ja tavat eivät vaikuta merkittävästi poikenneen ympäröivän kulttuurin vastaavista. Viini, sen juominen ja juopuminen esiintyvät monenlaisissa teksteissä ja monenlaisissa yhteyksissä. Parhaimmillaan viini kertoo elämän yltäkylläisyydestä ja Jumalan hyvyydestä ja pahimmillaan sen liiallinen juominen johtaa paheelliseen elämään ja erityisesti seksuaalisiin synteihin. Vaikka humaltumiseen suhtaudutaan teksteissä järjestelmällisen kielteisesti, viinistä pidättäytymiseen niissä kehotetaan hyvin harvoin. Humaltumisen vastakohtana kristillisissä teksteissä korostuu hallittu, toiset huomioon ottava ja yhteisön hyväksi toimiva sekä ulkopuolisen tarkastelun kestävä käytös. Tekstit kertovat juomakulttuurista, jossa tunnettiin yhdessä juomisen ilo, mutta myös liian humalan vaarat.
Kirjoittaja Elina Törrönen on TK, jonka Uuden testamentin eksegetiikan Pro gradu -tutkielma ”Yhdessä juomisen ilo ja liian humalan vaarat – viinin juominen ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa huhtikuussa 2015. Tutkielma on luettavissa E-thesis –palvelussa.
Kirjallisuutta:
Alikin. Valery A.: The Earliest History of the Christian Gathering. Origin, Development and Content of the Christian Gathering in the First to Third Centuries. Supplements to Vigiliae Cristianae 102. Leiden: Brill, 2010.
Garnsey, Peter: Food and Society in Classical Antiquity. Key Themes in Anchient History. Cambridge: Cambridge University Press, 1999.
McGowan, Andrew: Ascetic Eucharist. Food and Drink in Early Christian Ritual Meals. Claredon Press: Oxford, 1999.
Smith, Dennis E.: From Symposium to Eucharist, the Banquet in the Early Christian World. Fortress Press: Minneapolis, 2003.