| Paula Lehtinen |

Antiikin juutalaisnaisten piilotettu todellisuus

Monet nykytutkijat näkevät antiikin juutalaisnaisten arvonimien takana todellisia esimiestehtävien hoitajia, ja sosiaalisen kontekstin sekä juutalaisuuden monimuotoisuuden tarjoamista palasista kootaan uudenlaista kuvaa naisten mahdollisuuksista synagogayhteisöissä. Kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja Mishnan (säännöskokoelma, joka perustuu suullisena perinteenä siirtyneelle juutalaiselle laille) maailman kohtaaminen on saattanut antaa juutalaisille naisille perinteistä käsitystä avarammat mahdollisuudet.

Väärä sukupuoli?

Rufina, juutalainen (nainen), synagogan esimies, rakensi tämän haudan vapautetuilleen ja talossaan syntyneille orjille. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta haudata (tähän) ketään. Se, joka uskaltaa niin tehdä, maksakoon pyhään rahastoon 1500 denaaria ja juutalaisille 1000 denaaria. Tästä piirtokirjoituksesta on tallennettu kopio (julkiseen) arkistoon.

Yllä mainittu piirtokirjoitus kertoo jotakin mielenkiintoista ajanlaskumme ensimmäisen tai toisen vuosisadan Smyrnassa eläneestä juutalaisnaisesta nimeltä Rufina: hän oli synagogan esimies. Viime vuosisadan lopulle asti on pidetty melkein itsestäänselvänä, että juutalaisuudessa johtopaikat, erityisesti uskonnollinen auktoriteetti, kuuluivat antiikin maailmassa yksinomaan miehille. Rabbiinisen kirjallisuuden antama kuva on hallinnut käsitystä juutalaisen naisen asemasta, eikä siinä ole ollut tilaa naisille, jotka olisivat pitäneet hallussaan kultillisia tehtäviä sisältänyttä auktoriteettiasemaa, jollaisena synagogan esimies on aina nähty. Niinpä Rufina sai tyytyä olemaan esimiehen vaimo kokonaiset sata vuotta.

Maassa maan tavalla

Rufinan jälkeen auktoriteettiasemaan viittaavilla arvonimillä varustettujen naisten muistokirjoituksia on löytynyt 24 kappaletta eri puolilta Rooman valtakuntaa, niistä neljä synagogan esimiesten. Kaikki nämä naiset elivät diasporassa eli Palestiinan ulkopuolella, synagogan esimiehistä kolme Vähässä-Aasiassa, yksi Kreetalla. Näiden alueiden kaupunkien hallintorakenteet periytyivät kreikkalaisilta, ja niin julkisesta elämästä eristettyjä kuin naiset olivatkin, heitä toimi julkisissa viroissa. Erityisesti uskonnolliset virat olivat naisille avoimia. Ne vaativat usein huomattavaa taloudellista panosta haltijoiltaan, joten perhetausta ja varallisuusasema todennäköisesti vaikuttivat virkojen jakoon.

Yksi roomalaisen yhteiskunnan tyypillinen piirre oli patronaattijärjestelmä. Siinä keskenään eriarvoisten osapuolten välillä vallitsi molempia hyödyttänyt suhde, jossa vaihdettiin palveluksia ja hyödykkeitä. Varakkaat ja vaikutusvaltaiset hyväntekijät suojelivat ja auttoivat niitä, jotka olivat heistä riippuvaisia. Vastalahjaksi he saivat kunniaa ja vaikutusvaltaa sekä autettavien tuen sitä tarvitessaan. On täysin uskottavaa, että patronaattijärjestelmän rakenteet muovasivat myös juutalaisyhteisöjä ja antoivat naisille mahdollisuuden hoitaa tehtäviä, jotka toisenlaisissa oloissa kuuluivat vain miehille.  

Juutalaiset eivät suinkaan eristäytyneet ympäristöstään, vaan elivät aktiivisessa vuorovaikutuksessa sen kanssa. Heitä toimi kotikaupunkiensa hallinnollisissa viroissa, ja jokapäiväisessä elämässä he joutuivat tekemisiin omistaan poikkeavien tapojen kanssa. Pakanauskonnoissa naisten kultilliset tehtävät olivat tavallisia: papittaret huolehtivat monien jumalien palvontamenoista. Tällaisessa ilmapiirissä saattoi olla luonnollista, että myös synagogissa toimi naisia vastuullisissa tehtävissä. Esimerkiksi Vähän-Aasian juutalaiset oli siirretty alueelle Babyloniasta, missä he olivat eläneet omalla tavallaan jo satoja vuosia ennen Talmudin (heprealaista Raamattua täydentävän suullisen lain yhteenveto ja selitysteos) 600-luvulla koonneiden rabbien ilmestymistä. Vanhat tavat ovat saattaneet säilyä uusista säädöksistä huolimatta.

Jos pakanauskonnot tarjoavat malleja, joista juutalaisnaisten uskonnolliselle auktoriteetille voi etsiä pohjaa, niin kristittyjen seurakuntien tapoja on mahdollista ikään kuin lukea taaksepäin. Niissä saattavat heijastua emouskonnon eli juutalaisuuden mallit. Uusi testamentti kertoo kristityistä naisista, jotka tukivat taloudellisesti apostoleja ja tarjosivat kotinsa seurakuntien käyttöön. Voimme myös lukea naisprofeetoista ja diakonissoista. Roomalaiskirjeen lopussa Paavali mainitsee jopa naisapostoli Junian. Uuden testamentin aktiivisten naisten mallina ovat hyvinkin voineet olla vastaavanlaisia tehtäviä hoitaneet synagogien vastuunkantajat.

Taloudellisen tuen antamisen lisäksi synagogan esimiehen on aina ajateltu hoitaneen myös liturgisia tehtäviä ja omanneen uskonnollista vaikutusvaltaa. Sen vuoksi monille tutkijoille on yhä vaikeaa nähdä antiikin juutalaisnainen näiden arvojen itsenäisenä haltijana. Sitä mukaa, kuin Toisen Temppelin ajan juutalaisuuden monimuotoisuus on avautunut tekstilähteiden ja arkeologian yhteensovittamisen sekä sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen nousun myötä, on enenevässä määrin alettu tunnustaa mahdolliseksi naisesimiesten ja -vanhimpien olemassaolo − ainakin joissain yhteisöissä.

Oman perinteen rajoissa

Mishnan rabbien maailmassa naisen paikka on kotona. Lyhyesti sanottuna naisen oikeudet ja velvollisuudet määrittyvät hänen suhteestaan isään, aviomieheen ja sukulunastajaan. Kaikissa tilanteissa pitää olla selvää, kenelle miehelle naisen seksuaalisuus ja lisääntymiskyky kuuluvat. Sen sijaan Mishna antaa naiselle − jopa mieheen sidotulle − varsin paljon itsenäisyyttä asioissa, jotka eivät liity seksuaalisuuteen.

Täysi-ikäinen naimaton tytär, eronnut nainen ja leski, jolla on poikalapsi, saavat hallita vapaasti omaisuuttaan ja päättää omista asioistaan. Jopa kihlatulla naisella, vaimolla ja leskellä, jonka kohtalosta sukulunastaja ei vielä ole päättänyt, on rajoitettu sananvalta varallisuuteensa. Nainen taloudellisena toimijana ei näytä olleen ongelma Mishnan oppineille. Tällainen itsenäisyys on saattanut auttaa naisia synagogan johtopaikoille siellä, missä rabbien vaikutusvalta ei ole ollut hallitsevaa.

Toisaalta, edes huomattava varallisuus, joka saattoi monessa asiassa antaa vaikutusvaltaa, ei avannut naisille ovea yhteisön tärkeimpään julkiseen toimintaan eli täysivaltaiseen osallistumiseen synagogaelämään. Näin naiset samalla suljettiin tehokkaasti johtotehtävien ulkopuolelle.

Yksi uskonnolliseen elämään osallistumisen oikeus juutalaisilla naisilla kuitenkin oli: he kävivät synagogassa. Tästä todistavat lukuisat lähteet sekä Palestiinasta että diasporasta. Jo Vanhassa testamentissa naiset olivat mukana kuulemassa julkista lain lukemista, ja Uudessa testamentissa sekä Jeesus että apostolit kohtaavat naisia synagogassa. Myös rabbiiniset tekstit kertovat synagogassa käyvistä naisista. Nykykäsityksen mukaan naiset myös istuivat yhdessä miesten kanssa. Sen enempää antiikin tekstilähteet kuin arkeologiset löydötkään eivät tue teoriaa erillisistä naisten huoneista tai parvekkeista. Sukupuolten erottaminen olisi vasta keskiajan kynnyksellä syntynyt tapa. Näin ollen naisilla olisi ollut ulkoiset edellytykset hoitaa liturgisia tehtäviä yhteisessä jumalanpalveluksessa.

Tosefta Megillah (kooste juutalaisista suullisista laeista) 3:11-12 sallii mahdollisesti kurkistaa juutalaisuuteen ennen Talmudin vaikutusta. Sen mukaan jopa nainen ja alaikäinen lapsi lasketaan niiden seitsemän joukkoon, jotka voivat nousta lukemaan synagogassa. Tosin heti perään huomautetaan, ettei naista kutsuta lukemaan julkisesti. Tekstin sisäistä ristiriitaa on selitetty monella tavoin. Juutalaisen historian ja arkeologian professori Lee I. Levinen kannatusta saaneen käsityksen mukaan naisilla on alun perin ollut samanlainen lukemisoikeus kuin miehilläkin, mutta se on kielletty Babylonialaisessa Talmudissa vuoden 600 jaa. tienoilla. Toseftan jakeet ovat siis saattaneet avata naisille sillanpääaseman yleensä vain miehille varattuun maailmaan. Rabbien kieltävät tulkinnat eivät ehkä vaikuttaneet käytäntöihin kaikkialla diasporassa.

Naisten näkyvä rooli rukouksessa, ylistyksessä, musiikissa ja profetoimisessa nousee esiin jo Vanhassa testamentissa. He soittavat ja laulavat temppelipalvelijoina, ja naisprofeetoista tunnetuimpia lienevät Mooseksen sisar Miriam ja Israelin tuomarinakin toiminut Deborah. Miksei vanha perinne aktiivisista naisista olisi voinut vaikuttaa joissakin yhteisöissä ja luoda mahdollisuuden vastuunkantoon synagogaelämässä?

 

Kirjoittaja Paula Lehtinen on TK, VT, jonka Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Juutalaisten naisten arvonimet antiikin piirtokirjoituksissa. Mitä ne kertovat?” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2014. Tutkielma on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Kirjallisuutta:

Bremen van, Riet: The Limits of Participation. Women and Civic Life in the Greek East in the Hellenistic and Roman Periods. Dutch Monographs on Ancient History and Archeology. Volume XV. Amsterdam, 1996.

Brooten, Bernadette J.: Women Leaders in the Ancient Synagogue. Inscriptional Evidence and Backround Issues. Brown Judaic Studies. Atlanta, Georgia, 1982.

Levine, Lee I.: The Ancient Synagogue. The First Thousand Years. Second Edition. New Haven & London, 2005.

Lieu, Judith & North, John & Rajak, Tessa: The Jews Among Pagans and Christians in the Roman Empire. London & New York, 2002.

Trebilco, Paul R.: Jewish Communities in Asia Minor. Cambridge, New York, Port Chester, Melbourne, Sydney, 1991.

Wegner, Judith Romney: Chattel or Person? The Status of Women in the Mishna. New York & Oxford, 1988.