Kristinoppia pitäjän nuorille – Rippikoulu Kauhajoen seurakunnassa 1950- ja 1960-luvuilla
Selvitin Pro gradu -tutkielmassani Kauhajoen, eteläpohjalaisen maalaisseurakunnan, rippikoulutoimintaa 1950- ja 1960-luvuilla. Tutkimukseni on toistaiseksi ainoa lajissaan. Yhdenkään yksittäisen seurakunnan rippikoulutyötä ei ole aikaisemmin tutkittu tällä tavoin. Tämän vuoksi en voinut vertailla Kauhajokea muihin Suomen seurakuntiin, vaan vertailukohdan muodostivat piispainkokouksen rippikoulusta antamat ohjeet. Lähteinäni käytin seurakunnan arkistomateriaaleja, piispainkokouksen rippikoulua koskevia julkaisuja sekä tekemiäni aikalaishaastatteluja.
Kohtasin tutkimustyössäni melko paljon ongelmia, sillä seurakunnan arkistoa ei ole järjestetty johdonmukaisesti. Lisäksi lähdeaineistossa on ajoittain puutteita. Työni luo kuitenkin kokonaiskuvan Kauhajoen seurakunnan rippikoulutyöstä kahden vuosikymmenen ajalta.
Tutkimukseni kertoo seurakunnan rippikoulumuodot, rippilasten määrät, oppiaineet ja niiden sisällöt sekä rippikoulujen käytännön järjestelyt.
Opetustavat: päiväkoulu, iltakoulu ja leirit
Enemmistö kauhajokelaisnuorista osallistui kansakoulua muistuttaneeseen päivärippikouluun. Se alkoi syksyllä ja päättyi keväällä. Molempien opetusjaksojen pituus oli noin kaksi viikkoa, ja rippikouluviikko kesti pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin. Opettajina toimivat seurakunnan papit ja kanttorit apunaan nuorisotyöntekijät. Aluksi seurakunta järjesti vuosittain yleisen rippikoulun erikseen tytöille ja pojille. Oppikoululaiset muodostivat kuitenkin poikkeuksen tästä säännöstä. Heidän rippikoulunsa järjestettiin todennäköisesti ilta-aikaan, ja ryhmissä oli sekä tyttöjä että poikia.
Kauhajoen kouluolot monipuolistuivat huomattavasti 1960-luvun alussa, kun oppikoulun rinnalle syntyi ammatillisen koulutuksen väylä ammatti- ja kauppakoulun muodossa. Myös kansakoulun jatkokoulu eli kansalaiskoulu laajeni päiväkouluksi. Seurakunta vastasi kehitykseen järjestämällä rippikoulut ammattikoulutuksessa oleville sekä kansalaiskoululaisille. Myös näissä ryhmissä oli sekä tyttöjä että poikia.
Leiririppikoulut alkoivat Kauhajoella 1960-luvun aikana. Kauhajoki oli jäljessä Lapuan hiippakunnan yleisestä kehityksestä, sillä 1960-luvun alkaessa leirit olivat yleisiä sen alueeseen kuuluvissa seurakunnissa. Hyvin todennäköisesti Kauhajoki otti asiassa ensiaskeleet vuonna 1961. Leireistä on säilynyt vain vähän tietoja. Entisen työntekijän ja leiriläisen muistikuvia hyödyntämällä muodostuu silti yleiskuva: Paikkana toimi seurakunnan omistama Majaniemen leirikeskus. Osallistumismahdollisuus oli vain oppikoululaisilla, ja tytöt ja pojat olivat leireillä erikseen. Muista rippikoulumuodoista poiketen leireistä perittiin maksu. Oppituntien ohella päiviä rytmittivät ruokailut, isojensiskojen ja -veljien ohjaama vapaa-ajan toiminta sekä hartaudet.
Oppilaat ja opetussisällöt
Tutkimusaikana Kauhajoen rippikoululaisten lukumäärä vaihteli. Talvisota heijastui 1950-luvulle aiheuttaen hetkellisen laskun. Maan toivuttua sodasta ikäluokat suurenivat ja luvut palasivat lähes ennalleen. Tilastojen perusteella maaseudun rakennemuutos ei 1960-luvun aikana merkittävästi vähentänyt rippikoululaisten määrää. Toisaalta jatkosodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat saattoivat vääristää tilastoja ja peittää muuttotappiota. Rippilasten joukossa oli lähes joka vuosi enemmän poikia kuin tyttöjä.
Rippikoulun pohjakouluina toimivat kansakoulun uskonnonopetus ja kotikatekeesi. Päästäkseen ripille nuorten tuli oppia ulkoa ainakin kymmenen käskyä ja niiden selitykset, Isä meidän -rukous sekä Apostolinen uskontunnustus. Opettajien pitämien päiväkirjojen perusteella keskeisiä opetusaineita olivat kristinoppi, raamatunhistoria ja laulu. Lisäksi opetukseen kuului kirkko- ja seurakuntatietoa sekä perhekasvatusta. Raamattutunneillakin oli paikkansa. Kristinoppi piti sisällään kristinuskon ydinkohtien opetusta, raamatunhistoria taas koostui Vanhan ja Uuden testamentin keskeisistä tapahtumista. Lauluopetukseen kuuluivat virret ja seurakuntalaisten lauluosuudet messussa.
Kirkkotieto sisälsi kirkollisten toimitusten ja kirkon hallinnon läpikäyntiä. Se tuli oppiainevalikoimaan vasta 1960-luvulla nousten tuntimäärissä mitattuna nopeasti osittain samasta opetusaineksesta koostuneen seurakuntatiedon edelle. Näiden kahden aineen opetussisällöt kuitenkin eriytyivät, sillä ne kuuluivat monesti samojen rippikoulujen opetusohjelmaan.
Raamattutunteja oli lähes kaikissa rippikouluissa. Päiväkirjamerkintöjen perusteella opetus keskittyi tiettyihin tärkeinä pidettyihin kohtiin, kuten Jeesuksen vuorisaarnaan. Perhekasvatuskin oli 1960 luvun uusi oppiaine, jonka opetus tosin jäi hyvin vähäiseksi. Tunneista vastasivat nuorisotyöntekijät. Heidän merkinnöistään selviää, että opetus koostui sukupuolisiveellisyyteen ja kristilliseen perhe-elämään liittyvistä asioista.
Rippikoulun arkea
Opetusaineet vaihtelivat päivittäin, sillä aamupuolella nuoret opiskelivat tavallisesti kristinoppia ja kirkkotietoa, iltapäivä koostui pääasiassa raamatunhistoriasta ja laulusta. Oppikirjoina olivat lähinnä katekismus, Raamattu ja virsikirja. Lähteissä ei ole mainintoja oppikirjojen jakamisesta nuorille. Todennäköisesti ne siis löytyivät entuudestaan jokaisen rippikoululaisen kotoa.
Tunneilla ei pidetty mitenkään poikkeuksellisen kovaa kuria. Oppilailta toki edellytettiin hyvää käytöstä, ja esimerkiksi kiroilemisesta ja tappeluista rangaistiin. Rangaistukset eivät kuitenkaan olleet ruumiillisia, vaan rajoittuivat varoituksiin ja muistutuksiin. Säilyneiden dokumenttien perusteella vakavimpia ja harvinaisia rangaistusmuotoja olivat luokasta ulos laittaminen sekä kotiin lähettäminen.
Entisten rippikoululaisten haastattelut tuovat tutkimukseeni elämänmakua. He muistavat asioita, joita muut lähteet eivät kerro. Monien mieleen on esimerkiksi jäänyt, miten he kulkivat kotoaan rippikouluun. Maaseutupitäjässä matkat olivat usein pitkiä, joten nuoret pyöräilivät päivittäin jopa kymmeniä kilometrejä. Talvikeleillä joillakin oli mahdollisuus turvautua linja-autoon, ja yhteyksien parantuessa sen käyttö arkipäiväistyi. Ruokahuolto oli kotien varassa, sillä seurakunta ei järjestänyt rippilapsille ruokailua.
Tutkimukseni osoittaa, että rippikoulu oli sekä 1950- että 1960-luvulla itsestään selvä osa kauhajokelaisnuorison arkielämää. Sen kävi vuosittain lähestulkoon koko ikäluokka, sillä vain muutamat harvat jättivät rippikoulun väliin. Haastattelujen perusteella rippikoulun suosio ei perustunut ensisijaisesti uskonnolliseen merkitykseen, vaan tapaan ja traditioon. Sen käyminen oli luonnollinen jatkumo kodissa ja koulussa annetulle uskonnolliselle kasvatukselle. Rippikoulun suorittaneista nuorista tuli melkein aikuisia, joten se oli myös tärkeä riitti.
Kirjoittaja Laura Alanko on TK, jonka Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Rippikoulu Kauhajoen seurakunnassa 1950- ja 1960-luvuilla” hyväksyttiin Helsingin yliopistossa kesäkuussa 2014.
Pro gradu -tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa
Kirjallisuutta
Koivisto, Antti: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja opetustyö ja sen kehittyminen vuosina 1964–1970. Käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma. UPJ A 6/1973. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1973.
Kujala, Tapani: Rippikoulua kellon ympäri. Rippikoululeirien synty ja leviäminen vuoteen 1956 asti. Yleisen kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2002.
Lauha, Aila: Kansankirkko maallistuvassa yhteiskunnassa. Suomen kulttuurihistoria 4. Koti, kylä, kaupunki. Helsinki, 2004.
Leskelä, Antti: Rippikoulu tilastojen valossa 1964–2002. Käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2004.
Murtorinne, Eino: Suomen kirkon historia 4. Sortovuosista nykypäiviin 1900–1990. Porvoo, 1995.
Myllymäki, Arvo: Etelä-Pohjanmaan taloudellinen kehitys ensimmäisestä maailmansodasta maaltamuuttoon. Etelä-Pohjanmaan historia VII. 1910-luvulta 1960-luvulle. Seinäjoki, 2006
Nurmela, Heikki: Kauhajoen koululaitos 1882–1982. Kauhajoki, 1982.
Rajamäki, Ulla-Maija: Lapuan hiippakunnan ja hiippakunnan seurakuntien nuorisotyö vuosina 1956–1979. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1986.
Ruismäki, Liisa: Seurakunnan historia 1584–2008. Avara Armo. Kauhajoen seurakunnan juhlakirja. Kauhajoki, 2008.
Seppälä, Jarkko: Rippikoulun ja konfirmaation kehitys. Kartalla. Rippikoulutyön käsikirja. Helsinki, 1998.