| Taina Kalliokoski & Katariina Väisänen (toim.) |

Sosiaalietiikan mikrokirja vallasta ja vaikuttamisesta julkaistu teologia.fi:ssä

mikrokirja3

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan lukuvuonna 2012–2013 ohjaama Valta ja vaikuttaminen -pääaineseminaari on laatinut mikrokirjan.

Mikrokirjassa ”Valta ja vaikuttaminen: Sosiaalieettisiä huomioita inhimillisestä toiminnasta”, valtaa ja vaikuttamista tutkitaan toimintana, joka usein kohdistuu toiseen ihmiseen ja vaikuttaa siihen, miten hänen on mahdollista tavoitella omia hyviään.

– Valta voidaan määritellä ihmisen kyvyksi muokata olosuhteita niin, että hän saa aikaan tahtomiaan asioita, kirjaa toimittanut Katariina Väisänen tiivistää.

Vallan ja vaikuttamisen käsitteistöä seminaarilaisten kanssa tutkinut professori Jaana Hallamaa puolestaan korostaa, että valtaa voidaan käyttää monella tavalla yhteisöllisenä voimavarana.

Mikrokirjassa seminaarilaiset tarkastelevat gradujensa pohjalta inhimillistä toimintaa niin työssä kuin vapaa-ajalla, sekä yksin että yhdessä. Lisäksi ohjaaja ja seminaariassistentti tutkivat teemaseminaarin yhteistoimintaa ja ohjaamista käsiteanalyyttisillä välineillä.

− Käsiteanalyysi ei suoraan muuta ihmisen toimintaa. Selkeyttävän ajattelutyön kuvauksia lukiessa voi kuitenkin oivaltaa, millaisella toiminnalla voimme onnistua tukemaan ihmisen hyvää kestävällä tavalla, mikrokirjan toimittajat toteavat.

Valta ja vaikuttaminen -mikrokirjaan ovat kirjoittaneet:

  • Taina Kalliokoski: Graduseminaarin onnistunut yhteistoiminta kysyy avoimuutta
  • Ilkka Mönkkönen: Miten luottamus rakentuu?
  • Katariina Väisänen: Hyvän aikaan saamiseen tarvitaan valtaa
  • Isto Peltomäki: Sielunhoito papin profession valossa
  • Juhani Vuoti: Elektroniset pelit vallan välineenä
  • Kim Katainen: Internet-yhteisön kasvu perustuu luottamukseen
  • Peter Torniainen: Systeemiälykäs toiminta johtajan ja alaisen vuorovaikutussuhteessa
  • Kati Jääskeläinen: Kollektiiviset narratiivit: konfliktin lietsojia vai avaimia sovintoon?
  • Jaana Hallamaa: Valta ja vaikuttaminen graduseminaarissa ja ohjaamisessa

Kirjan ovat toimittaneet seminaarin assistentti, TM Taina Kalliokoski ja seminaarilainen teol. yo. Katariina Väisänen. Taitosta on vastannut TT Arto Kuorikoski.

Mikrokirja on luettavissa teologia.fi-sivustolla: https://teologia.fi/images/teoltdk_mikrokirja03.pdf

Lisätietoja:

Taina Kalliokoski, seminaariassistentti, s-posti: taina.kalliokoski@helsinki.fi

Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan professori, s-posti: jaana.hallamaa@helsinki.fi