Osallisuuden vai sorron kirja? Musa W. Duben jälkikolonialistinen ja feministinen raamatuntulkinta

Artikkelini analysoi Musa Duben jälkikolonialistista ja feminististä raamatuntulkintaa. Oleellisena kysymyksenä tekstissäni on, millä tavoin Dube itse määrittelee teoreettiset viitekehyksensä: jälkikolonialismin ja feminismin. Entä millaista raamatuntulkintaa näitä viitekehyksiä käyttämällä syntyy? Lisäksi olen tarkastellut, millaisia teologisia ratkaisuja Dube tekee erityisesti suhteessa Jeesuksen persoonaan, lähetystyöhön ja uskontoteologiaan.

Jälkikolonialismi ja feminismi tulkinnan avaimina

Matkustaminen on olennainen osa useita Raamatun kertomuksia. Patriarkat ja Israelin kansa matkustavat sinne, minne Jumala heidät lähettää. Jeesus puolestaan matkustaa opetuslastensa kanssa ja ylösnousemuksensa jälkeen lähettää seuraajansa todistajikseen kaikkialle maailmaan. Botswanalainen eksegeetti Musa W. Dube (s. 1964) on käsitellyt kriittisesti Raamatun matkakertomuksia. Hän keskittyy ihmisiin, joiden luokse ja joiden maille matkustetaan. Onko heiltä kysytty tähän lupaa?

Duben raamatuntulkinta perustuu jälkikolonialistisen ja feministisen teorian käyttöön. Kyseiset viitekehykset pyrkivät ottamaan vakavasti kolonialistisen ja patriarkaalisen sorron kokemukset. Tässä yhteydessä jälkikolonialismi merkitsee siirtomaahistorian ja sen edelleen jatkuvien vaikutusten kriittistä tarkastelua useita eri tieteenaloja yhdistellen. Erityisesti jälkikolonialistisessa kritiikissä pyritään kyseenalaistamaan länsimaisen kulttuurin ylivaltaa. Raamatuntulkintaan kritiikkiä on sovellettu yhä enenevässä määrin 1990-luvulta lähtien. Duben ohella merkittävä koulukunnan edustaja raamatuntutkimuksessa on ollut esimerkiksi srilankalaissyntyinen R.S. Sugirtharajah.

Duben raamatuntulkinta lähtee liikkeelle henkilökohtaisesta epämukavuuden tunteesta suhteessa Raamattuun. Kristillinen kaanon muistuttaa siirtomaavallasta, joka on paitsi suoraa poliittista ja taloudellista hallintaa, myös kulttuurin alueella tapahtuvaa alistamista. Duben mukaan imperialismi on pohjimmiltaan aina ideologista. Se merkitsee oman kulttuurin asettamista etusijalle ja toisten kulttuurien ja maailmankuvien syrjäyttämistä. Raamattu on Duben mielestä imperialistinen teksti, sillä sitä on käytetty toisten rotujen, kulttuurien ja kansojen alistamiseen. Siksi Dube kysyykin, mikä on syynä Raamatun alistavaan käyttöön ja onko Raamattu itsessään kolonialistista ideologiaa sisältävä kertomus.

Duben käsitys feminismistä sisältää kritiikkiä länsimaista feminismiä kohtaan: Länsimainen feminismi on tehnyt länsimaisten naisten vapautuspyrkimyksistä universaaleja normeja ja jättänyt hyvin vähän tilaa kehitysmaiden naisten tavoitteille ja todellisuudelle. Dube muistuttaa, että entisissä siirtomaissa elävät naiset ovat kahdella tavalla kolonisoituja: Heitä sitovat paitsi kolonisoivan kulttuurin naisia alistavat käytänteet, että oman kulttuurinsa patriarkaaliset tavat. Jälkikolonialistinen kritiikki, joka Duben mukaan pyrkii vapautumiseen ja vastarintaan, vaatii myös feministiseen taisteluun sitoutumista, sillä patriarkaalinen ja kolonialistinen sorto liittyvät yhteen ja ruokkivat toisiaan.

Tutkimusaineistosta selviää, että Dube lähestyy sekä feminismiä että jälkikolonialismia vahvasti henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Hänen perustelee näiden viitekehysten valintaa henkilöhistoriallaan ja kokemuksellaan sekä patriarkaalisesta että kolonialistisesta sorrosta. Tutkimukseni aineistossa jälkikolonialismi näyttää saavan hieman vahvemman painoarvon kuin feminismi.

Imperialismi Raamatussa

Osallisuuden kysymykset ovat keskeisiä Duben ajattelussa. Hänen lähtökohtansa suhteessa Raamattuun on kysymys siitä, millä tavoin voidaan lukea kirjaa, jonka tulo Afrikan mantereelle on ollut tiukasti sidoksissa eurooppalaiseen siirtomaavaltaan. Raamattua on käytetty länsimaisen siirtomaavallan oikeuttajana ja se on syrjäyttänyt monet paikalliset tarinat ja hengelliset perinteet. Dube näkeekin Raamatun toimineen siirtomaavallan instrumenttina ja hänen mukaansa Raamatun sisältö mahdollistaa sen käytön sortavana kirjana.

Duben tulkinta on lähtökohdiltaan valikoivaa, sillä hän tulkitsee niitä tekstejä, joissa sorto ja alistaminen ovat läsnä. Dube analysoi raamatunkertomuksia, joissa matkustetaan tai muutoin ylitetään kahden kulttuurin välinen raja. Esimerkkinä tästä on Exodus-kertomus, jota on tulkittu kertomuksena vapautumisesta. Duben mukaan se on kuitenkin imperialistinen tarina, joka kertoo valloituksesta ja pyrkii oikeuttamaan sen. Dube kiinnittää huomiota siihen, että israelilaiset, jotka Jumala vapautti Egyptin orjuudesta, matkustavat Kaanaan maahan valloittamaan alueen ja murhaamaan sen asukkaat. Tekstin mukaan tämä tapahtuu Jumalan nimessä ja hänen käskynsä mukaisesti. Näin Jumalasta tehdään valloitusta tukevan tarinan kerronnallinen motiivi. Toinen valloitusta tukeva motiivi on Duben mukaan sukupuoli: Exodus-kertomuksessa israelilaiset vakoojat tulevat Kaanaan maahan ja tapaavat Rahab-nimisen prostituoidun. Duben tulkinnassa Rahab on kerronnallinen konstruktio, joka on syntynyt valloittajien kynästä palvelemaan heidän tarkoitusperiään. Duben mielestä ei ole sattumaa, että ensimmäinen kontakti valloitettavassa maassa on nainen: Hän on symboli maalleen, joka tulee valloittaa kuten naisen ruumis.

Dube tarkastelee analyysissään myös sitä, miten Raamatun kertomuksissa kuvataan oman ryhmän ulkopuolella olevia, esimerkiksi kaananilaisia tai samarialaisia. Hänen mukaansa heidät kuvataan moraalisesti, uskonnollisesti ja kulttuurisesti arveluttavina, koska tekstin tarkoitus on tarjota oikeutus valloitukselle ja vahvistaa valloittajien identiteettiä. Näin siksi, että imperialistinen ideologia perustuu vastakkainasettelulle ja hierarkialle.

Jeesus – vapauttaja vai kolonialisti?

Jälkikolonialistisen raamatuntulkinnan ja vapautuksen teologian väliset eroavaisuudet tulevat esille Duben ajattelussa. Jälkikolonialistinen raamatuntulkinta on monin tavoin sukua vapautuksen teologisille raamatuntulkinnoille: molemmat ottavat huomioon sorron kokemuksen ja asettavat nykyhetken tulkinnan keskiöön ennen tekstin historiallista syntytilannetta. Kumpikaan tulkintaperinne ei välttele poliittista sitoutumista. Tulkintojen väliset eroavaisuudet ovat kuitenkin monissa kohtaa suuret ja muiden jälkikolonialistien tavoin Dube kritisoi vapautuksen teologian suhdetta Raamattuun. Duben mukaan vapautuksen teologien Raamatulle antama arvovalta on ongelmallista, sillä se estää huomaamasta kirjan sortavaa ideologiaa. Duben mielestä sorretut, jotka lukevat Raamattua vapautuskertomuksena, osoittavat vain oman kolonisaatioprosessinsa syvyyden. Toisaalta erityisesti Jeesuksen persoona näyttää tutkimusaineiston valossa leikkauspisteeltä, jossa Dube ei johdonmukaisesti seuraa valitsemaansa jälkikolonialistista linjaa. Jeesus on hänen tulkinnoissaan ristiriitainen hahmo, jota Dube kuvaa sekä imperialistisena, rajoittamatonta valtaa käyttävänä valloittajana, että vapauttajana, joka puolustaa syrjittyjä ja sorrettuja.

Lähetystyö ja rinnakkaisten totuuksien haaste

Lähetystyön Dube näkee kolonialismin ideologisena sukulaisena. Hänen mielestään lähetystyö on palvellut siirtomaavallan tavoitteita pyrkiessään syrjäyttämään perinteiset afrikkalaiset uskomusperinteet. Tästä jälleen kokemuksellisesta lähtökohdasta käsin Dube tulkitsee myös evankeliumien lähetystekstejä. Tulkitessaan niin kutsuttua kaste- ja lähetyskäskyä Matteuksen evankeliumissa (Matt. 28: 18-20) Dube keskittyy siinä esiintyvien valtasuhteiden tarkasteluun. Vaatiessaan itselleen kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä Matteuksen Jeesus-hahmoon heijastuu tekstin syntyajan yhteiskunnallinen tilanne: Palestiina oli Rooman valtakunnan alainen. Kuvatessaan Jeesuksen vahvaksi valloittajaksi Matteuksen evankeliumin taustalla ollut yhteisö kuvasi samalla omaa tarvettaan vahvalle johtajalle. Tästä seurauksena on se, että lähetyskäsky ohittaa ne ihmiset, jotka ovat lähetystyön kohteena. Teksti pitää heitä objekteina ja ulkopuolisina, joiden maailmankuva, hengellisyys ja kysymykset eivät saa tilaa.

Tulkitessaan Matteuksen lähetyskäskyä Dube kiinnittää huomion sanamuotojen absoluuttisuuteen, jotka eivät mahdollista vastavuoroista kohtaamista. Matteuksen teksti luo siten hierarkkisen suhteen, jossa opetuslapset omivat itselleen Jeesuksen absoluuttisen vallan. Teksti luo näin alistussuhteen, jossa toiset kansat kuvataan tyhjinä astioina, jotka voidaan täyttää lähetettyjen opetuslasten toimesta. Duben mukaan kristinuskon rooli lähetysuskontona tekee siitä imperialistisen. Lisäksi ajatus siitä, että kristinuskon sisältö on uniikki tai ylivertainen suhteessa muihin maailmankuviin tai uskonnollisiin perinteisiin, heijastelee Duben mielestä imperialistista ideologiaa. Duben tulkinnat evankeliumien lähetysteksteistä herättävät kysymään, onko jälkikolonialistisen kritiikin aidosti huomioiva lähetystyö edes mahdollista. Duben kritiikin näkökulmasta tämä edellyttäisi kristinuskon absoluuttisista totuusväitteistä luopumista ja kristillisen uskon uudelleen määrittelyä. 

Mielestäni Duben kriittinen tulkinta lähetysteksteistä tuo esille sen, ettei hän lähesty raamatuntekstejä kristillisen opin näkökulmasta, vaan tarjoaa haasteita kirkkojen perinteiselle itseymmärrykselle. Dube pitää Raamattua pyhänä tekstinä, jota ei kuitenkaan saisi korottaa muiden pyhien kertomusten yläpuolelle, sillä Jumalan puhe ei rajoitu Raamattuun. Lisäksi hän peräänkuuluttaa erilaisten pyhien tekstien ja myös suullisten kaanoneiden vastavuoroista ja toinen toistaan rikastuttavaa rinnakkaineloa. Dube vaatii pluralistista ja moniarvoista suhdetta uskontoihin ja maailmankuviin.

Identiteetin hermeneutiikkaa

Tutkimukseni tuloksissa ehdotan, että Duben raamatuntulkintaa voidaan ymmärtää parhaiten identiteetin näkökulmasta. Hän ei lähesty Raamattua, kuten ei muitakaan merkityskertomuksia ensisijaisesti niiden sisältämien totuusväittämien kautta, vaan kiinnittää huomion kertomuksen valtaan määritellä lukijansa identiteetti ja kutsua lukija samaistumaan tarinaan – elämään sitä todeksi. Oman elämänkokemuksensa perusteella Dube suhtautuu varauksella mahdollisuuteen, että imperialistisen ideologian ja sukupuolisen syrjinnän uhri voisi kokea olevansa osa Raamatun tarinaa. Raamattu näyttää kuitenkin olevan Dubelle paradoksi: Vaikka se sisältää väkivaltaisen valloittamisen ideologiaa ja vaikka sitä käytetään alistamisen välineenä, Dube näyttää kuitenkin olettavan, että Jumala puhuu Raamatussa ja Raamattua voidaan lukea elämän kirjana, jolla puolustetaan elämää ja ihmisarvoa.

Kokonaisuudessaan Duben tulkinnan lähtökohta on sorron kokemuksen ottaminen todesta. Samalla kun kokemus on hedelmällinen lähtökohta tulkinnalle, se on myös häilyvä. Kun kokemus asetetaan teologian tekemisen keskiöön, seuraa kysymys, kenen kokemus saa tulla kuulluksi. Pahimmillaan tällainen lähestymistapa vaientaa keskustelukumppanit, eikä Duben peräänkuuluttamaa vastavuoroisuutta synny. Toisaalta ihmisten elämäntodellisuuden ja yhteiskunnallisen tilanteen huomioonottaminen on ainoa tapa tehdä teologiaa, jolla on merkitystä.

 

Kirjoittaja Lotta Gammelin on teologian maisteri, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Am I really part and owner of this story? Musa W. Dube’s Postcolonial Feminist Hermeneutics of the Bible” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2011.

Kirjallisuutta

Dube, Musa Wenkosi:

– Postcolonial Feminist Interpretation of the Bible. Chalice Press: St. Louis, 2000.

– Postcoloniality, Feminist Spaces, and Religion. In Postcolonialism, Feminism, and Religious Discourse. Donaldson, Laura E. & Kwok Pui-lan. (Eds.) 100-120. Routledge: New York & London, 2002.

– Jumping the Fire with Judith: Postcolonial Feminist Hermeneutics of Liberation. In Feminist Interpretation of the Bible and the Hermeneutics of Liberation. Schroer, Silvia & Bietenhard, Sophia. (Eds.) 60-76. Sheffield Academic Press: London & New York, 2003.

– Rahab is Hanging Out a Red Ribbon: One African Woman’s Perspective on the Future of Feminist New Testament Scholarship. ¬In Feminist New Testament Studies. Global and Future Perspectives. O’Brien Wicker, Kathleen & Spencer Miller, Althea &  Dube, Musa W. (Eds.) 177-202. Palgrave Macmillan: New York, 2005.

Sugirtharajah, R. S.: Postcolonial Criticism and Biblical Interpretation. Oxford University Press: Oxford & New York, 2002.