Kristuksen uudet aatteet: Jeesus-elokuvat evankeliumien tulkkeina

Artikkelissani käsittelen muutamia Jeesus-elokuvia siitä näkökulmasta, miten ne tulkitsevat autuaaksijulistuksia (Matt. 5:1-12). Populaarikulttuurin noustua merkittävään asemaan on tullut ajankohtaiseksi tutkia, miten elokuvat ovat vaikuttaneet Jeesus-kuvaamme. Kyse on reseptiohistoriallisesta tutkimuksesta, jossa pohditaan tietyn tekstin saamia erilaisia tulkintoja eri aikoina. Yksioikoinen käsitys Jeesus-elokuvien maallistumisesta on osoittautunut vääräksi teoriaksi. Pikemminkin pitäisi puhua Jeesus-kuvien kirjon laajenemisesta.

Jeesus kuvataiteessa ja populaarikulttuurissa

Kaikki tietävät, miltä Jeesus näytti. Uuden testamentin tekstit eivät missään kohtaa kuvaa Jeesuksen ulkonäköä, mutta silti tunnistamme valkoiseen kaapuun pukeutuneen hoikan pitkähiuksisen ja parrakkaan vaaleaihoisen nuoren miehen Jeesukseksi. Kirkkojen maalaukset, krusifiksit ja ikonit, alakoulun uskonnonkirjan kuvat, tunnetut taidemaalaukset, Jeesus-elokuvat, South Park -televisiosarja, lyhtypylväiden Jeesus tulee –julisteet ja internetin loputon tarjonta sarjakuvista pilakuviin asti antavat meidän tuntemamme kasvot Jeesukselle.

Kristinusko on käyttänyt varhaisista vaiheistaan asti kuvataidetta apuna hengelliseen ilmaisuun ja evankelioivaan opettamiseen. Varhaisimmat katakombeista löytyneet maalaukset ovat miltei yhtä vanhoja kuin vanhimmat löydetyt käsikirjoituskatkelmat. ”Köyhien Raamattu” tarkoitti keskiajalla kirkkojen maalauksia, joissa kuvattiin Raamatun tapahtumia. Kansankielinen Raamattu saatiin vasta satoja vuosia myöhemmin uskonpuhdistuksen yhteydessä.

Populaarikulttuurin vaikutus uskonkäsityksiimme ei luonnollisestikaan rajoitu pelkästään henkilöhahmojen ulkonäköön. Evankeliumeissa ei ole nykyaikaisen näytelmäkirjallisuuden tapaan parenteesia, joka kertoisi, miten vuorosanat tulisi lausua. Niinpä kun tekstejä luetaan ja tarinoita kerrotaan eteenpäin, lukijan on itse päätettävä, millaisen sävyn vuorosanat ja teot saavat. Näin populaarikulttuurin teokset ja niiden joukossa ennen muuta Jeesus-elokuvat esittävät evankeliumiteksteistä oman tulkintansa.

Erilaisten Jeesus-kuvien määrä kasvaa 1960-luvulla

Jeesus-elokuvagenre oli suhteellisen yhtenäinen 1960-luvulle saakka. 1900-luvun alkupuolella Jeesusta käsiteltiin hyvin kunnioittavasti. Hän oli jumalallinen hahmo, joka hallitsi tilannetta ja kaikkia tapahtumia suvereenisti. Toisin kuin muut elokuvien henkilöhahmot, Jeesus oli väkivaltaan ja seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien yläpuolella. Varsinainen tarina syntyikin oikeastaan siitä, miten eri sivuhahmot suhtautuivat Jeesukseen.

Yleinen kulttuuri- ja yhteiskuntamurros 1960-luvulla, johon liittyi kaikkinainen perinteisten auktoriteettien kyseenalaistaminen, jätti jälkensä myös Jeesus-elokuvagenreen. Uusia tulkintoja syntyi seuraavina vuosikymmeninä runsaasti aina Jesus Christ Superstar (1973) –rock-musikaalista Monty Python’s Life of Brian (1979) –parodiaan asti. Kaikki niistä eivät kuitenkaan olleet perinnettä uhmaavia: on luultavaa, että kaikkein suosituimpia olivat perinteisillä linjoja mukailevat tv-minisarja Jesus of Nazareth (1977) ja erityisesti lähetystyöntekijöiden käyttämä Jesus (1979). Populaarikulttuurin moninaisuuden vuoksi Jeesus-elokuvien luokittelu muutaman kategorian tai yksinkertaisen jännevälin avulla on käynyt miltei mahdottomaksi.

Autuaaksijulistukset esimerkkinä erilaisista tulkinnoista

Parhaiten tätä Jeesus-elokuvien tapaa tulkita evankeliumitekstejä voidaan selvittää tutkimalla sitä, miten eri Jeesus-elokuvat käsittelevät samaa raamatunkohtaa. Autuaaksijulistukset sopivat hyvin tähän tarkoitukseen. Paitsi että ne löytyvät sekä Matteuksen (Matt. 5:1-12) että Luukkaan (Luuk. 6:20-24) evankeliumista, niin myös lukuisat Jeesus-elokuvat tarjoavat niistä oman versionsa. Tutkimani elokuva-aineiston perusteella näyttääkin siltä, että autuaaksijulistukset on tunnetuin katkelma Jeesuksen opetuspuheista.

Siunaus kuuluu kaikille

Jesus Christ Superstar (1973) –musikaali oli aikoinaan uuden tulkintasuunnan uranuurtaja. Jeesus ei ollut enää perinteiden mukaisesti etäiseksi jäävä pyhimys, vaan ihminen, joka kamppaili oman identiteettinsä, julistuksensa ja kannattajiensa kapinahaaveiden kanssa. Tämä Jeesuksen korostunut persoonallisuus ja inhimillinen epävarmuus tekivät hänestä uskottavan ja hyväksyttävän osan nuorisokulttuuria. Tämä myös mahdollisti sellaisen tarinankerronnan, jossa Jeesus itse oli tarinan päähenkilö, joka kehittyy tarinan edetessä.

Autuaaksijulistukset on sijoitettu musikaalissa Jerusalemin pääsiäisjuhlien aikaan. Siellä Jeesus laulaen julistaa autuaiksi kaikki ”hitaat, kärsivät, elävät ja kuolleet”. Julistustapa on riemullinen ja Jeesus on sijoitettu muurilla istuskelevien lasten keskelle, mikä tuo hakematta mieleen lastenkaltaisten pääsyn taivasten valtakuntaan (Matt. 18:4). Väkijoukon riemullinen hoosianna-laulu kuitenkin esittää pian vastakysymyksen: ”Etkö kuolisi puolestani?”. Näin lupaus Jumalan huolenpidosta heikoille on sijoitettu Jeesuksen uhrikuoleman kiinteään yhteyteen.

Autuus on lähimmäisenrakkautta

Jesus (1999) –elokuvan alkupuolella Jeesus kamppailee inhimillisten halujensa ja jumalallisen tahdon välillä samankaltaisesti kuin edellä käsitellyssä Jesus Christ Superstar (1973) -musikaalissa. Tässä uudemmassa elokuvassa Jeesus kuitenkin vähitellen aikuistuu siksi jumalalliseksi hahmoksi, jonka tunnemme klassisesta elokuvatraditiosta.

Autuaaksijulistukset muodostavat Jesus (1999) –elokuvan ainoan opetusjakson. Traditiosta poiketen Jeesus ei kuitenkaan esitä julistuksia luettelomaisesti, vaan tulee keskeytetyksi heti alkuunsa. Jeesus ei kuitenkaan välikommenteista pahastu, vaan päinvastoin käyttää niitä luoden dialogisen opetustilanteen. Hän selittää, että autuaaksijulistuksissa on itse asiassa kyse siitä, että ne vaativat antamaan toisille sitä, mitä itse toivoisi saavansa. Tässä vastavuoroisuudessa tärkeintä on siten Jumalan tahdon noudattaminen lähimmäisenrakkautena, ei niinkään passiivinen oman pelastumisen odottaminen.

Autuaaksijulistukset ovat katteettomia lupauksia

Monty Python’s Life of Brian (1979) esittää kolmannen autuaaksijulistusten tulkintamahdollisuuden. Elokuva parodioi Jeesus-elokuvien genrepiirteitä, mutta tekee tämän välillisesti Brian-hahmon kautta. Brianin elämä seuraa väljästi ottaen Jeesuksen elämänvaiheita kansan valitsemasta messiaasta ristinkuolemaan. Se vähä, mitä Jeesusta itseään elokuvassa nähdään, on kuvattu perinteitä kunnioittaen. Muutoin teos on Monty Python –ryhmän tunnuspiirteisen absurdin huumorin sävyttämää.

Autuaaksijulistukset sijoittuvat aivan elokuvan alkuun. Huomio ei kuitenkaan kiinnity Jeesukseen, vaan hänen kuulijoihinsa. Nämä kuulevat Jeesuksen sanat väärin (”autuaita ovat juustontekijät”), mutta yrittävät silti löytää sanoille jumalallisen merkityksen. Julistus nöyristä, jotka perivät maan, onkin väkijoukon väärän kuuleman mukaan ”kreikkalainen” – siis näppärä viittaus Aleksanteri Suureen. Kapinalliset puolestaan suhtautuvat väheksyvästi Jeesuksen julistukseen. Mikään ei heidän mielestään muutu, koska nöyriä ei kehoteta tarttumaan toimeen. Monty Python’s Life of Brian (1979) –elokuvan autuaaksijulistuskohtaus heittää näin pitkän epäilyksen varjon sen päälle, milloin tai miten autuaaksijulistusten pitäisi toteutua. Nöyrät eivät ole perineet maata viimeisten kahden vuosituhannen aikana. Kun nöyriä kehotetaan vain odottamaan parempaa huomista, julistukset ajavat itse asiassa niiden etua, jotka ovat tällä hetkellä hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa.

Kirjoittaja Sami Koponen on teologian maisteri, jonka Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu –tutkielma Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5:1-12 hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa lokakuussa 2010.

Pro gradu –tutkielma on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201010182613

Kirjallisuutta

Clines, David: Historical Criticism: Are Its Days Numbered? TA 6/2009.

Gilmour, Peter: Text and Context: The Passion of the Christ and other Jesus films. Religious Education vl. 100, nro 3.

Goodacre, Mark: The Synoptic Jesus and the Celluloid Christ: Solving the Synoptic Problem Through Film. Journal for the Study of the New Testament 80.

Reinhartz, Adele: Jesus of Hollywood. New York, 2007.

Seppälä, Olli & Latvanen, Marko: Vapahtajia valkokankaalla: Jeesus-hahmo elokuvassa. Helsinki, 1996.

Tatum, W. Barnes: Jesus at the Movies – Guide to the First Hundred Years: revised and expanded. USA, 2004.

Walsh, Richard: Reading the Gospels in the Dark: Portrayals of Jesus in Film. USA, 2003.