Pro gradu -tutkielma: Kirkollinen demokratia – kansankirkon kulmakivi?

Demokratiassa kysymys on vallasta. Demokratiaa etsittäessä on osoitettava, missä valta on ja kuka sitä käyttää. Valtiollisen demokratian ajatellaan perustuvan kansan suvereniteettiin. Teologisesti on taas perinteisesti ajateltu kirkossa vallan olevan viime kädessä Kristuksella. Samoin kirkkolaissa kirkon tunnustukseksi määritellään Raamattuun perustuva kristillinen usko, joka on lausuttu uskontunnustuksissa sekä tunnustuskirjoissa. Kirkollinen demokratia on siis erilaista kuin demokratia yhteiskunnassa. Se on lähtökohtaisesti alisteinen kirkon tunnustukselle ja tehtävälle.

Pro gradu -tutkielmassani ”Demokratia kansankirkon kulmakivenä. Espoon hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöiden näkemykset kirkollisesta demokratiasta” 273 Espoon hiippakunnan alueen seurakuntien ja seurakuntayhtymien luottamushenkilöä (kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäseniä) vastasi kyselynä toteutettuun tutkimukseen, jossa selvitettiin heidän näkemyksiään kirkollisesta demokratiasta periaatteiden ja käytännön tasolla. Tutkimus lähestyi demokratia-aihetta kirkossa yleiseltä asennetasolta kohti konkretiaa; mitä demokratiasta yleisesti ajatellaan ja miten se käytännössä näkyy seurakuntien elämässä? Pitivätkö luottamushenkilöt järjestelmää oikeudenmukaisena ja kristilliseen traditioon nojautuvana? Toteutuivatko demokratian ihanteet seurakunnissa? Onko kristillisessä uskossa jotain niin pyhää ja koskematonta, että sitä ei voida edes demokraattisella päätöksellä muuttaa? Mikä on demokratian tulevaisuus kirkossa?

Keitä ovat seurakuntien luottamushenkilöt?

Vaaleilla valitut seurakuntien luottamushenkilöt ovat pääosin erittäin kokeneita luottamushenkilötoiminnassa ja monet heistä ovat olleet toiminnassa jopa kymmeniä vuosia. Sukupuolijakauma luottamushenkilöillä on erittäin tasainen, sillä miehiä kyselyyn vastanneista oli 47,4 % ja naisia 52,6 %. Sukupuolet ovat siis huomattavasti tasaveroisemmin edustettuna kuin lähimmässä vertailukohdassa, kunnanvaltuustoissa, joihin vuoden 2008 kunnallisvaaleissa valittiin 63,3 % miehiä ja 36,7 % naisia. Sen sijaan ikäjakauma kirkkovaltuustoissa oli melko vinoutunut, vastaajien mediaani-ikä oli 60 vuotta. Ylivoimaisesti eniten luottamushenkilöissä oli 1940- ja 1950-luvulla syntyneitä ja suurten ikäluokkien osuus korostui.

Espoon hiippakunta ei ole leimallisesti minkään yksittäisen herätysliikkeen vaikutusaluetta. Suuri osa vastaajista ei kokenut mitään perinteistä herätysliikettä itselleen läheiseksi. Korkeimpia kannatuslukuja vastaajat ilmaisivat evankelisuudelle ja herännäisyydelle.

Monet seurakuntien luottamushenkilöt ovat myös muuten aktiivisia kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Yli 18 % vastaajista oli jäsenenä myös kotikuntansa kunnan- tai kaupunginvaltuustossa. Eri poliittisten puolueiden kannatusluvut noudattivat muuten melko hyvin niiden kannatusta eduskuntavaaleissa lukuunottamatta kristillisdemokraattien korkeampaa kannatusta (11 %) ja Vasemmistoliittoa, jota kukaan valtuutetuista ei ilmoittanut äänestävänsä.

Vaalit ja politiikka kirkossa

 

Seurakuntalaiset pääsevät käyttämään valtaa suorimmin seurakunta- ja kirkkoherranvaaleissa. Monimutkaisempi ja pienemmän ryhmän tekemä valintaprosessi toimitetaan ylemmän tason kirkollisissa toimielimien ja virkojen, kuten kirkolliskokouksen, piispan viran ja hiippakuntavaltuuston valinnassa. Erityisesti kirkkoherran vaalin kohdalla on pohdittu valintatavan uudistamista siten, että seurakuntalaisten sijaan valinnan tekisivät vaaleilla valitut luottamushenkilöt. Espoon hiippakunnan luottamushenkilöistä kuitenkin vain noin neljäsosa kannatti tämäntyyppistä uudistusta ja yli 60 prosenttia vastaajista piti nykyistä järjestelmää kokonaisuudessaan ainakin jokseenkin hyvänä.

Suomessa kuntien ja seurakuntien hallinto kehittyi vuosisatoja yhteydessä toisiinsa, ja seurakuntahallinnossa on yhä monia piirteitä kuntahallinnosta. Samoin monissa tapauksissa samat aktiivit ovat luottamushenkilöinä molemmissa. Myös (puolue)politiikka on jossain määrin mukana kirkkovaltuustojen toiminnassa, joskin tilanne vaihteli eri seurakuntien välillä ja myös saman valtuuston jäsenet saattoivat nähdä puoluepolitiikan roolin täysin eri tavoin. Vertailussa voimakkain puoluepolitiikan rooli oli itsenäisissä (yhtymään kuulumattomissa) Helsingin keskisuurten ympäryskuntien valtuustoissa ja vähäisintä se oli Espoossa ja maaseutuseurakunnissa. Huolta joissain vastaajissa herätti puolueiden ote valtuustosta ja erityisesti puoluesidonnaisen politikoinnin huono sopivuus kirkolliseen päätöksentekoon. Kirkossa linjanvedot ovat toisenlaisia kuin jako oikeistoon ja vasemmistoon. Vaikka luottamushenkilö tulisikin valituksi vaaleissa puolueen listalta, hän ei silti välttämättä koe olevansa puolueensa edustaja (delegate) valtuustossa vaan seurakuntalaisten luottamusta nauttiva itsenäinen luottamushenkilö (trustee).

Maallikon vaikutusmahdollisuudet

Tyytyväisyyttä päätöksentekoon lisää kokemus siitä, että lopputulokseen on ollut mahdollista vaikuttaa ja siinä on edetty oikeudenmukaisesti. 85 % luottamushenkilöistä koki demokratian toteutuvan omassa seurakunnassaan, toisaalta kokonaiskirkollinen demokratia jakoi mielipiteitä. Valtaosa uskoi myös voivansa vaikuttaa seurakunnan elämään omalla aktiivisuudellaan ja koki seurakuntansa kuuntelevan jäseniään. Vaikutusmahdollisuuksiin vaikuttivat erityisesti seurakunnan omat käytänteet. Erityisen positiivisia kokemuksia vastaajilla oli virallista luottamushenkilötoimintaa vapaamuotoisemmasta lähidemokratiasta, joka saattoi järjestäytyä maantieteellisesti tai työaloittain.

Kipupisteitä seurakuntien demokratiassa olivat ”vanhat perinteet”, joilla asioita hoidetaan ilman, että uusia luottamushenkilöitä perehdytetään kunnolla. Samoin joissain seurakunnissa sinänsä tärkeä asioiden valmistelutyö ja esittely oli tehty niin pitkälle, että valtuutetut kokivat tulleensa painostetuiksi kumileimasimena toimimiseen ilman kunnon keskustelua päätöksistä. Tämäntyyppinen toiminta kavensi voimakkaasti päätösten avoimuutta. Samoin ongelmallista oli ns. aktiivisten riviseurakuntalaisten puute. Jotkut luottamushenkilöt arvelivat, että lähes kaikilla seurakunnan toiminnassa mukana olevilla seurakuntalaisilla on jokin virallinen rooli. Herää kysymys, nostaako pelko joutua jonkinlaiseen virallisempaan tehtävään kynnystä osallistua toimintaan. Toisaalta roolien antaminen on myös sitouttamista.

Onko demokratia väline- vai itseisarvo?

Luterilaisessa kirkossa demokratiaa hallinnon välineenä ei ole pidetty oppi- vaan tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, sopiiko demokratia kaikkeen päätöksentekoon, muun muassa oppikysymyksiin. Kirkko ei ole mikä tahansa sopimuksenvarainen yhdistys, vaan se on tarkoituksensa vuoksi omaleimainen verrattuna ympäröivään yhteiskuntaan. Jotta sitä voidaan kutsua kirkoksi, on sillä joitain kristilliseen oppiin ja traditioon liittyviä piirteitä, jotka tekevät siitä kirkon. Luottamushenkilöistä osa puolusti ja osa vastusti demokraattista päätöksentekoa oppiin liittyvissä kysymyksissä. Kuitenkin demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan kirkkoon.

Tarkoituksenmukaisuus tuli voimakkaasti esiin vastauksissa liittyen kirkon tulevaisuuteen. Luottamushenkilöt näkivät erityisesti uudistamisen tarvetta vääränlaisessa byrokratiassa, joka saattaa estää hyvien ideoiden toteuttamista ja joustavuutta seurakunnan elämässä. Nimenomaan hallinnon järkeistäminen oli monien toiveissa siten, että kirkon työntekijöillä olisi mahdollisuus tehdä hengellistä perustyötä hyvin.

Onko demokratia siis kansankirkon kulmakivi? Vastaus riippuu osittain siitä, tarkastellaanko asiaa kirkon uskon vai inhimillisen toiminnan näkökulmasta. Kirkko on samaan aikaan uskonyhteisö ja sosiologinen kokonaisuus, ja erityisesti sosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna demokratia on keskeinen määrittävä ominaisuus evankelis-luterilaiselle kansankirkolle. Luottamushenkilöiden näkemyksen mukaan sillä on yhtymäkohtia lisäksi kirkon uskoon. Kokonaan kirkon olemus ei kuitenkaan tyhjenny kirkolliseen demokatiaan ja sen tuottamiin päätöksiin.

 

Kirjoittaja Krista Valtonen on teologian kandidaatti, jonka yleisen käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma ”Demokratia kansankirkon kulmakivenä. Espoon hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöiden näkemykset kirkollisesta demokratiasta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa helmikuussa 2010. Tutkielma on julkaistu E-thesis-palvelussa osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201003041454.

 

Kirjallisuutta

Juntunen, Hannu, Oikeuden idean teologiset perusteet: oikeusteologian hahmottelua demokraattisen oikeusjärjestyksen teologisena kritiikkinä. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 2000.

 

Juntunen, Hannu,”Onko kirkko demokraattinen yhteisö?” – Kirkko – taide – viestintä. Toim. Sari Dhima. Helsinki : Suomen kirkkohistoriallinen seura. 45–56, 2005.

Kauppinen, Juha, Seurakuntavaalit 1986. Kirkon tutkimuskeskus Sarja B N:o 51. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 1987.

Leino, Pekka, Kirkkolaki vai laki kirkosta: hallinto-oikeudellinen tutkimus kirkon oikeudellisista normeista ja niiden synnystä. Helsinki : Suomalainen lakimiesyhdistys, 2002.

Leino, Pekka, Kirkon oikeudelliset normit: johdatus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oikeuteen. Helsinki : Suomalainen lakimiesyhdistys, 2005.

Mäkeläinen, Heikki, Luottamushenkilöt seurakunnan hallinnossa. Tutkimus seurakuntahallinnon päätöksenteon edellytyksistä lainsäädännössä ja käytännössä. Kirkon tutkimuslaitos Sarja A N:o 25. Diss. Helsinki. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1974.