Pro gradu -tutkielma: Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta

 

Ruoka-apua ja muuta kolmannen sektorin aineellista auttamistoimintaa on tutkittu Suomessa melko runsaasti, mutta avun vastaanottajien oma ääni on usein jäänyt näissä tutkimuksissa varjoon. Ruoka-avun asiakkaan voidaan kuitenkin nähdä aiheen kannalta merkittävää tietoa kantavina asiantuntijoina, ei vain oman tilanteensa, vaan myös laajemmin suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Ruoka-avun asiakkaat tarjoavat uuden näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun, jota aiemmin ovat hallinneet tutkijat, avustus- ja sosiaalityöntekijät, poliitikot ja media. Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksia analysoimalla voidaan tuottaa niin sanottua toista tietoa, joka täydentää ja haastaa vallitsevia käsityksiä yhteiskunnasta.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani, millaisena suomalainen hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyy ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta: Mitkä yhteiskunnan toimijat esiintyvät asiakkaiden kertomuksissa, miten ne suhteutuvat toisiinsa ja asiakkaaseen sekä mihin asiakas näitä toimijoita velvoittaa. Aineistona käytin ruoka-avun asiakkaiden kertomuksia, joita peilasin hyvinvointitutkimuksessa käytettyyn toimeentulon spiraaliin ja diversion eli poiskäännyttämisen muotoihin.

Ruoka-apu kyseenalaistaa Suomen aseman pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukossa

Ruoka-apu on aineellista auttamistoimintaa, jonka tarkoituksena on jakaa ilmaista ruokaa avustuksena vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville ihmisille. Ensimmäiset suomalaiset ruokapankit ja leipäjonot perustettiin 1990-luvun alussa laman seurauksia paikkaamaan. Niiden alkuperäinen tarkoitus oli toimia hätäapuna yhteiskuntaa koetelleessa taloudellisessa kriisissä ja lakata toimimasta talouden elpyessä. Avustustoiminta on kuitenkin jatkunut läpi nousukauden ja vakiintunut osaksi suomalaista yhteiskuntaa sekä monen heikossa sosiaalisessa asemassa olevan arkipäivää.

Suomi luetaan usein pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin, joille on tunnusomaista laajat julkisen sektorin tuottamat hyvinvointipalvelut, kattava sosiaaliturva ja omanlaisensa universalismin eetos, sosiaalietuuksien ulottaminen huono-osaisista myös keskiluokkaan ja hyväosaisiin ja toimeentulon osittainen irrottaminen markkinamekanismeista. Ruoka-avun vakiintuminen pysyväksi toiminnaksi haastaa kuitenkin Suomen aseman pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukossa. Kasvavat jonot ilmaisruokaa jakavien avustusorganisaatioiden ovilla kertovat siitä, ettei suomalainen yhteiskunta ole pystynyt turvaamaan kaikille kansalaisilleen riittävää toimeentuloa.

 

Julkisen sektorin turvaverkko toimii tavanomaisissa ja ennakoitavissa tilanteissa, mutta rakoilee ongelmien kasaantuessa ja pitkittyessä

Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa ensisijaisena toimeentulon lähteenä esiintyivät työmarkkinat. Ideaalitilanteessa ihmiset työskentelevät, hoitavat raha- ja asumisasiansa ja ostavat ruokansa markkinavyöhykkeeltä, jolla pääosassa toimivat yksityisen sektorin toimijat. Maailman- ja kansantalous luovat kertomuksissa kehyksen ja toimintaedellytykset tämän vyöhykkeen toimijoille. Työmarkkinoilta putoaminen koetaan uhkaksi, joka toteutuessaan vaikeuttaa yksilön toimeentuloa merkittävällä tavalla.

Kun markkinat eivät syystä tai toisesta pysty tarjoamaan ihmisille toimeentuloa, auttavat julkisen sektorin eri instituutiot ja palvelut. Syitä työmarkkinoilta putoamiseen ovat muun muassa työttömyys, työkyvyttömyys, oma ja puolison sairaus sekä lastenhoito. Ruoka-avun asiakkaiden kertomusten perusteella julkisen sektorin toimijat tukevat työmarkkinoilta pudonneita varsin hyvin silloin, kun kyse on lyhytkestoisista ja tavanomaisiksi luokitelluista tilanteista. Pitkäkestoisissa ja kasaantuvissa ongelmissa ihmiset näyttävät kuitenkin putoavan julkisen sektorin turvaverkkojen läpi ruoka- ja muun epävirallisen avun piiriin. Joskus putoaminen johtuu virallisen järjestelmän kyvyttömyydestä vastata yksilöiden monimuotoisiin tarpeisiin, mutta usein järjestelmä myös aktiivisesti torjuu avuntarvitsijan omiin rakenteisiin sisältyvän niin sanotun poiskäännyttämisen logiikan avulla.

Poiskäännyttäminen saa ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa erilaisia muotoja. Se ilmenee esimerkiksi tapauksessa, jossa henkilö on määritelty pitkän sairausloman päätyttyä työvoimaviranomaisten toimesta työttömäksi työnhakijaksi tilanteessa, jossa hän ei voi omatoimisesti edes poistua asunnostaan murtuneen jalan vuoksi. Ihmisen oma kokemus tilanteestaan ja viranomaisten hänelle antama status ovat ristiriidassa keskenään. Myös erilaisia aktivointitoimia, kuten koulutuksia, kursseja ja kuntotuttavaa työtoimintaa voidaan pitää poiskäännyttämisenä silloin, kun ne eivät palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Aktivoinnilla työvoimapalveluiden asiakasta pyritään muokkaamaan työmarkkinoille sopivaksi. Asiakkaan näkökulmasta toimenpiteiden työllistämisvaikutus on kuitenkin usein rajallinen ja niiden apu rajoittuu elämänhallinnan vahvistamiseen ja yleisen toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä pieniin rahallisiin kannustimiin.

Päätösten viipyminen, siirtäminen toisen tahon ratkaistavaksi ja ihmisen pompottelu monen luukun välillä on tuttu kokemus ruoka-avun asiakkaalle, samoin kokemus ohjeistuksen puuttumisesta ja asiakkaan itsensä vastuullistamisesta tukien ja etuuksien hakuprosesseissa. Kokemus avutta jäämisestä avustushakemusten verkostossa voi olla kuluttavaa valmiiksi vaikeassa tilanteessa. Äärimmilleen vietynä poiskäännyttäminen johtaa torjuntaan, avuntarvitsijan jättämiseen epävirallisten avustuskanavien tai oman onnensa nojaan. Kokemus sosiaalihuollon välinpitämättömyydestä asiakasta kohtaan tulee ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa ilmi paitsi rahallisten tukien epäämisenä avuntarvitsijoilta, myös kiinnostumattomuutena asiakkaan elämäntilanteesta. Torjunnaksi koetaan myös tilanne, jossa rahaa syydetään asiakkaalle sen enempää kyselemättä, vaikka tuen tarve olisikin luonteeltaan sosiaalista.

Autetuksi tulemisen ja poiskäännyttämisen kokemukset kertautuvat kolmannella sektorilla

Kolmannen sektorin toimijoiden tarjoama ruoka-apu paikkaa virallisen järjestelmän aukkoja ja toimii viimesijaisena apuna yksilöiden vaikeissa tilanteissa. Ruoka-apua on usein pidetty poiskäännyttämisen päätepisteenä, viimeisenä luukkuna tilanteessa, jossa virallinen hyvinvointijärjestelmä on sulkenut ihmiseltä ovensa. Ruoka-avun asiakkaiden kertomukset antavat kolmannen sektorin avustustahoista kuitenkin monimuotoisemman kuvan. Poiskäännyttämisen ja autetuksi tulemisen kokemukset kertautuvat myös epävirallisen avun piirissä.

Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa kolmannen sektorin avustusorganisaatiot paikkaavat monella tavalla virallisen sosiaaliturvan puutteita. Ne vahvistavat työmarkkinoilta pudonneiden ja julkisen sektorin toimijoiden pois käännyttämien yksilöiden elinmahdollisuuksia monipuolisten auttamiskanaviensa välityksellä. Ruokajonossa käynti on asiakkaalle välttämättömän tarpeentyydytyksen lisäksi myös sosiaalinen ja vertaistuellinen tapahtuma.

Ruoka-apua jakavat tahot toimivat monin tavoin poiskäännyttämisen vastavoimina, mutta käännyttävät myös itse asiakkaita pois apunsa piiristä. Hienovaraisimmillaan poiskäännyttäminen ruoka-avun piiristä liittyy ilmaisen ruoan vastaanottamisen kokemiseen häpeällisenä. Ruoan jonottaminen julkisella paikalla on monelle niin suuri häpeä, että avun hakemista siirretään viimeiseen asti. Jo ulkopuolisen avun tarpeen myöntäminen ja sen pyytäminen itsessään on monelle vaikeaa. Kaikkein vaikeinta avun pyytäminen on usein omilta läheisiltä.

Mielenkiintoisella tavalla poiskäännyttämisen logiikkaan suhteutuu avustustahojen uskonnollisuus. Suoraa uskonnollista käännyttämistä ei asiakkaiden kertomuksissa juuri esiinny, mutta avustusorganisaation ja asiakkaan uskonnollisuuden suhde on kertomuksissa läsnä, toisinaan hienovaraisesti, toisinaan suoremmin. Uskonto on monelle avustustaholle peruste tarjota apua huono-osaisille, ja jos asiakas jakaa samat arvot, on avun hakeminen hänelle usein helpompaa. Vaikeaksi tilanne muuttuu silloin, jos asiakkaan vakaumus poikkeaa merkittävästi avun antajan uskonnollisesta taustasta ja avustustilanteeseen liittyy esimerkiksi hartaushetki tai muu uskonnollinen tilaisuus avun saamisen ehtona. Tällaisissa tilanteissa asiakkaalta edellytetään oman erilaisen vakaumuksensa ohittamista apua saadakseen. Toisinaan oman vakaumuksen säilyttäminen menee jopa perustarpeiden tyydyttämisen edelle, eikä apua oteta vastaan, vaikka tilanne olisi todella vaikea.

Poiskäännyttäminen ruoka-avun piiristä liittyy myös kiinteästi avun kaksitahoiseen rooliin toisaalta vapaaehtoisuuteen perustuvana sosiaalisena toimintana ja toisaalta elintarvikejärjestelmän osana. Vaikka ruokaa jakavien tahojen motivaatio avun jakamiseen nousee niiden itseymmärryksestä moraalisena velvoitteena lähimmäisenrakkauteen, perustuu ruoan jakaminen käytännössä jaettavan ruoan eikä avun tarpeen määrään, ja on siten alisteinen markkinasysteemille. Ruokapankit toimivat elintarvejärjestelmän varaventtiilinä ja niiden asiakkaat kustannustehokkaina elävinä jätemyllyinä, jotka tasapainottavat markkinoiden ylituotantoa. On siten viime kädessä elintarvikemarkkinoiden suhdanteiden varassa, missä määrin yhteiskunnan kaikkein huono-osaisimmat tulevat autetuiksi.

Kirjoittaja Anna Salonen on teologian maisteri, jonka kirkkososiologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2009.

Tutkielma on julkaistu e-thesis -palvelussa.

Kirjallisuutta

Heikkilä, Matti & Karjalainen, Jouko & Malkavaara, Mikko (toim.): Kirkonkirjat köyhyydestä. Kirkkopalvelujen julkaisuja nro 8. Helsinki: Kirkkopalvelut, 2000.

Hänninen, Sakari & Karjalainen, Jouko & Lehtelä, Kirsi-Marja (toim.): Pääsy kielletty! Poiskäännyttämisen politiikka ja sosiaaliturva. M245. Helsinki: Stakes, 2007.

Hänninen, Sakari & Karjalainen, Jouko & Lahti, Tuukka (toim.): Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. M211. Helsinki: Stakes, 2005

Juntunen, Elina & Grönlund, Henrietta & Hiilamo, Heikki: Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Helsinki: Kirkkohallitus, 2006.

Hänninen, Sakari & Karjalainen, Jouko & Lehtelä, Kirsi-Marja & Silvasti, Tiina (toim.): Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa. M268. Helsinki: Stakes, 2008.

Mäkinen, Virpi (toim.): Lasaruksesta leipäjonoihin. Köyhyys kirkon kysymyksenä. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 2002.