Pro gradu -tutkielma: Millaista hyvinvointia EU tarjoaa?

Suomen kirkollisessa lehdistössä käytiin 1990-luvun alkuvuosina vilkasta keskustelua EU:n vaiku-tuksista suomalaiseen hyvinvointiin. Tämä artikkeli käsittelee keskustelua EU:n taloudellisen ideologian vaikutuksista suomalaiseen hyvinvointiin arvomuutoksen ja sosiaaliturvan näkökulmasta.

Suurin osa kirjoittajista näki EU:n vaikutukset suomalaiseen hyvinvointiin negatiivisina. Talouden arvojen ylikorostuessa yhteiskunnan heikoimpien pelättiin jäävän jalkoihin. Toisaalta EU:n tuoma taloudellinen kasvu nähtiin suomalaisen sosiaaliturvan pelastajana. EU:n talouspoliittisten linjausten ja niiden takana olevien arvojen uskottiin vaikuttavan sosiaaliturvan tilanteeseen tulevaisuudessa hyvinkin paljon.

Aineistona tutkimuksessa on käytetty kirkollisessa lehdistössä vuosina 1992–1995 käytyä keskustelua EU:n vaikutuksesta suomalaiseen hyvinvointiin. Kirkollisella lehdistöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa seuraavia lehtiä: Kotimaa, Uusi Tie, Kirkko ja kaupunki sekä Rauhan Tervehdys. Aineisto koostui pääkirjoituksista, haastatteluista, artikkeleista ja mielipidekirjoituksista, jotka käsittelivät tutkimuksen aihetta. Kirjoitukset on julkaistu pääosin vuosina 1992–1994 eli ennen EU:n liittymistä.

Lehdistä ainoastaan Kotimaa ja Uusi Tie käsittelivät taloudellisen ideologian tuomia haasteita ja sosiaaliturvan kysymyksiä. Kotimaa keskittyi enemmän sosiaaliturvaan, kun taas Uusi Tie käsitteli paljon talouden arvojen ylikorostumista hyvinvointikeskustelussa.

Keskustelu junnasi lähes koko ajanjakson ajan samoissa argumenteissa, eikä vastavuoroiseen keskusteluun oikeastaan päästy. Tämä johtui luultavasti siitä, että kirjoittajien EU-tietoisuus oli suhteellisen heikkoa. Keskustelua ja asenteita EU:a kohtaan leimasivat paljon myös Suomen huono taloudellinen ja henkinen tilanne. Näytti siltä, että kirjoittajien oli vaikea erottaa toisistaan EU:n ja toisaalta Suomen omien kansallisten päätösten vaikutuksia hyvinvointiin.

1990-luvulla hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnaksi

Suomalainen hyvinvointivaltio voidaan nähdä osana Pohjoismaista hyvinvoinnin mallia, jossa universaali sosiaaliturva on merkittävässä osassa. Suomalainen hyvinvointivaltio muuttui 1990-luvun alun laman seurauksena. Lama-ajan politiikan, kuten julkisen sektorin leikkausten myötä, valtion voidaan sanoa vetäytyneen ainakin osittain vastuustaan kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisessa. Tämä johti siihen, että perheen merkitys hyvinvoinnin tuottajana ja turvaajana korostui lama-aikana.

Hyvinvointivaltion kriisissä ei ollut kuitenkaan kyse vain lamasta ja rahan puutteesta. Jo 1980-luvulla uudenlaiset ajatustavat ja kokeilut olivat saaneet kannatusta myös sosiaalilainsäädännössä. Myös hyvinvointivaltion tulevaisuutta oli alettu tarkastella uudessa valossa jo 1980-luvulla. Hyvinvointivaltion sijaan alettiin puhua hyvinvointipluralismista, welfaremix. Tässä mallissa hyvinvointipalveluja valtion lisäksi tuottaisivat useat muut rinnakkaiset toimijat. Järjestöillä, perheillä, vapaaehtoistyöllä ja yksilöillä oli hyvinvoinnin tuottamisessa entistä laajempi vastuu. Tästä ajattelusta alkoi 1980-luvulla muodostua lähes vakaumus, jonka mukaan erilaisten toimintamallien yhdistelmällä päästäisiin parhaisiin tuloksiin.

Suomessakin alettiin 1990-luvulla puhua hyvinvointivaltion sijasta hyvinvointiyhteiskunnasta. Kuva hyvinvointivaltiosta alkoi kokonaisuudessaan rakoilla ja keskustelu suomalaisesta hyvinvoinnista kävi vilkkaana. Samanaikainen pohdinta EU-jäsenyydestä synnytti myös keskustelua Suomen ja muun Euroopan hyvinvoinnin eroista. Suomi eli vuosikymmenen taitteessa vahvaa murroskautta monessa suhteessa ja sen vaikutukset näkyivät yhteiskunnassa ja kansalaisten puheenaiheissa monin tavoin.

EU elää arvotyhjiössä

EU:n uskottiin tuovan taloudellista vetoapua lamasta toipuvalle Suomelle. Tämä nähtiin hyvinvoinnin kannalta tervetulleena parannuksena. Talouden kasvuun ja EU:n korostamaan talouskasvun ideologiaan liittyi kuitenkin myös negatiivisia piirteitä. Talouskasvun takana olevan ideologian vaikutukset hyvinvointiin nähtiin järjestään negatiivisina. Suurin osa kirjoittajista pelkäsi, että talouskasvun ihannointi johtaisi suomalaisen kulttuurin ja arvomaailman muuttumiseen, ja tällä olisi monia negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Kirjoittajat näkivät, että Eurooppa eli arvotyhjiössä, jonka ainoa ideologia oli raha. Taloudellisten arvojen sokea ihannointi tekisi yhteiskunnasta kovan ja armottoman.

Talouskasvun ihannoinnin ja talouden ylikorostumisen myötä Suomeen uskottiin rantautuvan moraalittomia ja kristinuskon vastaisia malleja. Osa kirjoittajista pelkäsi, että kristillisen etiikan arvot oltiin EU:n myötä tyhjentämässä. Niiden tilalle Eurooppa tarjosi ”astrologiaa, spiritismiä ja okkultismia”. Tämä nähtiin yksittäisen ihmisen ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta huonona kehityksenä. Kirjoittajat toivatkin varsin voimakkaasti esiin sen, ettei Suomen päättäjiä näyttänyt kiinnostavan henkiset ja hengelliset arvot EU-jäsenyyspäätöstä tehtäessä.

EU:sta helpotusta sosiaaliturvaan?

Haasteista huolimatta, EU:n mukanaan tuoma talouskasvu nähtiin sosiaaliturvan pelastajana. Suurin osa kirjoittajista koki, että suomalainen sosiaaliturva oli heikentynyt. He syyttivät siitä Suomen taloudellista tilannetta, sillä laman seurauksena sosiaaliturvaa oli jouduttu leikkaamaan.

EU:n uskottiin muuttavan sosiaaliturvan tilanteen. Taloustilanteen parantuessa uskottiin syntyvän varoja myös sosiaaliturvan rahoittamiseen. Osan mielestä sosiaaliturvan keskiössä olikin talous- ja rahaliitto EMU. Toiset uskoivat EMU:n tuovan sosiaaliturvaan pitkällä tähtäimellä varoja nykyistä enemmän. Toiset puolestaan pelkäsivät sen entisestään tiukentavan sosiaaliturvan rahoitusta. Varmuutta ei vallinnut kumpaankaan suuntaan. Suurin osa kirjoittajista luotti kuitenkin sen parantavaan vaikutukseen.

Heikoimman eväät syödään ensin

Kysymys sosiaaliturvan ja sitä kautta hyvinvointipalveluiden säilymisestä oli kuitenkin myös kysymys arvoista.

Osa kirjoittajista koki, että Suomen materiaalinen hyvinvointi oli jo nykyisellään riittävä. He vaativatkin hyvinvoinnin arvioinnille muita kuin vain aineellisia mittareita. Kirjoittajat pelkäsivät, että kapitalistisen järjestelmän sokea ihannointi jyräisi inhimillisyyden jalkoihinsa ja tuottaisi kasapäin uusia ongelmia. Ennen kaikkea EU:n pelättiin tuovan tullessaan syvän taloudellisen eriarvoistumisen. Tämän seurauksena, ”talouden patsaita pystytettäessä”, hyvinvointivaltion pysyvästi syrjäytyneet jäisivät muiden jalkoihin. Kirjoittajat toivatkin vahvasti esiin vaatimuksen nostaa heikoimmat kansalaiset etusijalle ”eurooppalaista unelmaa” rakennettaessa.

Tällaisella kehityksellä olisi vaikutuksia myös sosiaaliturvan perusteisiin. Osa kirjoittajista näkikin EU:n sisäisen taloudellisen kilpailun uhkana sosiaaliturvalle. Taloudellisen kilpailun uskottiin lisäävän työttömyyttä ja köyhyyttä. Sosiaaliturvan kannalta taloudellisen kilpailun pelättiin johtavan valtioiden yhdenmukaistamispaineeseen. Tämä tarkoittaisi Suomessa painetta siirtyä eurooppalaiseen hyvinvoinnin malliin, sillä sen seurauksena julkisia varoja saataisi pienennettyä. Kirjoittajat näkivät, että tässä kehityksessä luovuttiin kansalaisten huolenpidosta talouden ehdoilla. Kirjoittajat puhuivat tästä muutoksesta siirtymisenä sosiaaliturvan ”EU-malliin”.

Ajaako EU naiset kotiin?

Osa kirjoittajista piti naisten työssäkäynnin edellytyksenä yhteiskunnan ylläpitämiä julkisia palveluja. Näiden lakkauttaminen johtaisi naisten työssäkäynnin loppumiseen eli ”EU-malliin” ajautumiseen. Julkisia palveluja lakkautettaisiin, koska suomalaista universaalia sosiaaliturvaa heikennettäisiin taloudellisten arvojen korostumisen myötä. Näin ollen naiset joutuisivat kotiin huolehtimaan kaikista niistä, joista aikaisemmin oli huolehdittu kattavissa laitosjärjestelmissä.

Suurin osa kirjoittajista kuitenkin totesi, ettei tällaiselle pelolle ollut mitään perusteita EU:n käytännöissä. Suomalaisen naisen suurin uhka oli heidän mielestään pikemminkin kotimaan talouslama ja sosiaaliturvan leikkaukset. Nämä leikkaukset olivat kuitenkin täysin Suomen huonon taloudellisen tilanteen seurauksia, eivätkä EU:n linjauksia. He uskoivat, että EU-jäsenyys pikemminkin parantaisi suomalaista tasa-arvoa. Suomalainen sosiaaliturva oli kirjoitusten mukaan todellisuudessa vain eurooppalaista keskitasoa ja Suomella olisi paljon opittavaa muulta Euroopalta. Toisaalta osa myös uskoi, että suomalaisilla naisilla olisi paljon annettava eurooppalaiseen malliin.

Arvomurros ja hyvinvointi EU:ssa

Suurin osa sosiaaliturvakeskusteluun osallistuneista näki, ettei EU:lla ollut valtuuksia puuttua kansalliseen sosiaaliturvaan. Suomalaisilla ei näin ollen ollut mitään pelättävää EU:ssa ainakaan hyvinvointipalveluiden osalta. He myös uskoivat, ettei suomalaisen sosiaaliturvan tilanne muuttuisi millään tavalla EU:n myötä. Samalla kirjoittajat kuitenkin totesivat, että EU-jäsenyyden myötä Suomen talous kasvaisi, ja näin edellytykset hyvinvointipalveluiden ylläpitämiselle olisi paremmat. Näin ollen EU tosiasiassa olikin sosiaaliturvan kuuma peruna.

EU:n talouspoliittisten linjausten nähtiin vaikuttavan paljonkin suomalaiseen sosiaaliturvaan. Sen myötä sosiaaliturvan ylläpitäminen olisi joko mahdollista tai mahdotonta. Näissä talouspoliittisissa linjauksissa olennaista olisi niiden takana olevat arvot. Talouden arvojen ylikorostuminen ja sen seuraukset kansalaisten hyvinvointiin nähtiinkin hyvin haasteellisena kirjoittajien keskuudessa.

 

Kirjoittaja Elisa Rainerma on TM, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Kirkollisessa mediassa vuosina 1992–1995 käyty keskustelu EU:n vaikutuksesta suomalaiseen hyvinvointiin ” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa syyskuussa 2009.

 

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

Anttonen, Anneli & Sipilä, Jorma: Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Jyväskylä: Vastapaino. 2000.

Blom, Raimo (toim.): Mikä Suomessa muuttui? Sosiologinen kuva 1990 luvusta. Helsinki: Gau-deamus. 1999.

Jokinen, Kimmo & Saaristo, Kimmo: Suomalainen yhteiskunta. Porvoo: WSOY. 2006.

Kettunen, Pauli: Oliko hyvinvointivaltio projekti? Ennen ja Nyt. Historian tietosanomat 1. 2001.

Kosonen, Pekka: Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot. Tampere: Gaudeamus. 1995.

Kosonen, Pekka: Pohjoismaiset mallit murroksessa. Tampere: Vastapaino. 1998.

Raunio, Tapio & Tiilikainen, Teija: Euroopan rajat. Helsinki: Gaudeamus. 2002.

Raunio, Tapio & Wiberg, Matti: EU ja Suomi. Unionijäsenyyden vaikutukset suomalaiseen yhteiskun-taan. Helsinki: Edita. 2000.