Pro gradu -tutkielma: Qumranin tekstilöydöt haastavat perinteisen käsityksen viisauskirjallisuudesta

Perinteisesti muinaisitämaisella viisauskirjallisuudella on tarkoitettu käytännöllistä ja hyvän elämän saavuttamiseen ohjaavaa runoutta. Israelissa, Qumranin lähellä sijaitsevista yhdestätoista luolasta vuosina 1947-1956 tehtyjen käsikirjoituslöytöjen joukossa on useita tekstejä, jotka voidaan luokitella viisauskirjallisuudeksi.

Viisaustraditioiden vaikutus kaikkiin Qumranista löydettyihin teksteihin on varsin suuri, mutta jo varsinaiset viisausopetukset muodostavat melko laajan tekstikorpuksen. Se voidaan jakaa Heprealaiseen Raamattuun ja Septuagintaan sisältyviin viisausteksteihin sekä aiemmin tuntemattomiin juutalaisiin viisauskirjoituksiin.

Aiemmin tuntemattomista teksteistä joidenkin arvellaan mahdollisesti syntyneen Qumranin yhteisössä, mutta useimmat edustavat laajempaa juutalaista, viisauden saavuttamiseen ohjaavaa perinnettä. Tekstit on kirjoitettu myöhäisellä toisen temppelin ajalla. Niiden myötä käsitys juutalaisesta viisauskirjallisuudesta on laajentunut, sillä viisausajattelu teologisoitui eksiilin jälkeen ja siihen ilmestyi useita uusia vivahteita lähestyttäessä ajanlaskun taitetta.

Tekstien sisäinen moninaisuus haastaa myös perinteisen käsityksen viisauskirjallisen lajin määritelmästä. Myöhäisissä toisen temppelin ajan teksteissä yhdistyvät eri lajien ominaispiirteet, eikä eri perinteitä voida nähdä täysin erillisinä ilmiöinä. Qumranin löydöt ovatkin tärkeitä tekstilähteitä tutkittaessa juutalaisen viisausajattelun kehitystä ja eri muotoja. Ajattoman luonteensa vuoksi viisaustekstit ovat kiinnostavia myös nykylukijalle.

Aiemmin tuntematon juutalainen viisausteksti 4Q525

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Qumranista löydettyä hepreankielistä viisaustekstiä, josta käytetään lyhennettä 4Q525. Paleografisin menetelmin on arvioitu, että käsikirjoitus kopioitiin vuosien 50 eKr. ja 50 jKr. välillä. Itse kirjoitus lienee kuitenkin syntynyt jo toisen esikristillisen vuosisadan puolivälissä. Tekstissä ei ole havaittavissa Qumranin yhteisön jäsenten erottautumiseen viittaavia piirteitä, eikä viisauskirjallisuus heijasta mitään tiettyä sosiaalista tai poliittista tilannetta, joten kirjoittajan määrittely on vaikeaa. Tekstin lienee tuottanut jokin viisauspiiri, kirjanoppineiden joukko tai yksittäinen oppinut henkilö.

Pedagoginen teksti kuvailee ymmärtäväisen käyttäytymistä

4Q525 on pedagoginen teksti, joten on luontevaa ajatella, että sen kuvailema ihanteellinen toiminta edustaa ideaalihenkilön, ymmärtäväisen, käyttäytymistä. Tekstin fragmentaarisuudesta huolimatta sen säilyneiden osien perusteella voidaan koota ymmärtäväisen käytökseen liittyviä pääteemoja, jotka myös liittävät tekstin osaksi pitkää muinaisitämaisen viisauskirjallisuuden jatkumoa.

Tekstin pohjavireenä on dualistinen tematiikka, joka liittyy viisaisiin ja tyhmiin sekä kahteen tiehen, joista kuulijan on valittava omansa. Oikean tien valitsemiseen opastetaan vastakkainasettelun kautta, ja oikealla tiellä kulkemiseen kuuluu Sananlaskujen ja Sirakin kirjojen tavoin kuritus. Muun viisauskirjallisuuden tavoin 4Q525 sisältää myös käytännöllisiä ja ajattomia neuvoja: tekstissä korostetaan huolellisen puheen merkitystä ja varoitetaan typeristä sanoista.

4Q525:ssä esiintyy muinaisitämaisille teksteille melko tyypillinen ajatus jumaluuden pelosta, jolla tarkoitetaan kunnioittamista ja tottelevaisuutta. Tekstin mukaan Jumalan pelko johtaa viisauden teiden pitämiseen ja Tooran noudattamiseen eli on viisauden lähtökohta. Lisäksi siinä painotetaan ihmisen jälkimuiston merkitystä. Se oli tavallista Israelin uskonnossa, jolle käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä oli pitkään vieras.

Todellinen viisaus on Tooran noudattamista

Toisen temppelin ajalla keskeisiksi aiheiksi muodostuivat personifioitu viisaus ja Toora sekä viisauden suhde Tooraan. Erityisesti Sananlaskujen ja Sirakin kirjoista tuttu feminiininen viisauden hahmo esiintyy myös 4Q525:ssä. Siinä kehotetaan etsimään ja tavoittelemaan viisautta, jota ei voi saavuttaa maallisilla rikkauksilla. Viisaus on siunauksen lähde, sillä sen tavoittelusta ja saavuttamisesta luvataan palkintoja.

Viisaus esiintyy toisinaan selvästi personifioituna hahmona, mutta sitä kuvaillaan myös abstraktimmin. Joidenkin muiden myöhäisten tekstien tavoin viisauden personifikaatio onkin heikentynyt jonkin verran 4Q525:ssä. Viisautta ei enää kuvailla erityisesti naisena, mikä selittynee Tooran kasvaneella merkityksellä. Myöhäisellä toisen temppelin ajalla viisauden erillinen identiteetti nimittäin kärsi viisauden ja Tooran sulautuessa yhteen.

Tooran merkitys kasvoi toisen temppelin ajalla, ja lopulta siitä tuli myös viisauskirjallisuuden teologinen keskus. Erityisesti Heprealaisen Raamatun ulkopuolisessa viisauskirjallisuudessa siirryttiin yleisitämaisesta viisausopetuksesta kohti Toora-keskeistä ja omasta perinteestä ammentavaa viisausajattelua, johon sulautuivat myös hellenistiset vaikutteet.

Toora-hurskaus on keskeinen osa 4Q525:ttä. Siinä ei tosin mainita Israelin historiaan liittyviä tapahtumia tai henkilöitä. Toorakin mainitaan vain kerran kohdassa, jossa siitä käytetään suhteellisen harvinaista ilmaisua Korkeimman laki. Tekstissä on kuitenkin useita viittauksia Tooraan ja halakaan sekä niistä mahdollisesti käytettäviä metaforia. Lisäksi 4Q525:n kieli lienee saanut vaikutteita ainakin Deuteronomiumista.

4Q525:ssä esiintyvät feminiiniset suffiksit voivat viitata viisauden sijaan myös Tooraan. Paikoitellen kirjoittaja lieneekin käyttänyt suffiksia tehokeinona, jolla hän on mahdollistanut sekä viisauteen että Tooraan viittaavat tulkinnat. Viisauden ja Tooran yhdistämisen juuret ovat Heprealaisen Raamatun teksteissä, mutta selvintä rinnastaminen on Sirakin ja Barukin kirjoissa.

Tähän viisauskirjallisuuden vaiheeseen, viisauden ja Tooran läheisen suhteen huipentumaan, sijoittuu myös 4Q525. Viisauden ja Tooran suhde on tekstissä niin läheinen, että on vaikea määritellä, kumpi niistä on toiselle alisteinen. Viidennessä autuaaksijulistuksessa puhutaan autuaasta ihmisestä, joka saavuttaa viisauden ja vaeltaa Korkeimman laissa, joten viisaus ja Toora tulevat jopa samastetuiksi.

Apokalyptiikan, eskatologisen liikehdinnän ja viisauskirjallisuuden rajapinnat

Apokalyptinen ja eskatologinen orientaatio oli tyypillistä hellenistiselle juutalaisuudelle, ja apokalyptisen liikehdinnän vaikutus ulottui myös varsinaisten apokalypsien ulkopuolelle. Myöhäisellä toisen temppelin ajalla apokalyptisia vivahteita ilmestyi Heprealaisesta Raamatusta poiketen myös viisausteksteihin.

4Q525:n luonteesta on esitetty erilaisia näkemyksiä, mutta se sisältää hyvin todennäköisesti eskatologisia vivahteita. Tekstissä on useita kohtia, jotka voivat viitata kuolemanjälkeiseen siunaukseen tai palkintoon. Ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä poikkeaa varhaisesta viisausperinteestä, mutta se ei olisi epätavallinen ajatellen tekstin ajoitusta, sillä usko kuolemanjälkeiseen elämään eri muodoissaan oli laajalle levinnyt hellenistisenä aikana.

Kuolemanjälkeisiä tai lopunajallisia siunauksia selvemmin ja määrällisesti enemmän 4Q525:n apokalyptisesti ja eskatologisesti värittyneet katkelmat viittaavat jonkinlaiseen tuomioon sekä tyhmyydestä ja pahuudesta koituviin rangaistuksiin. Tekstille tyypillistä tuonela- ja pimeyskuvastoa esiintyy eskatologisessa merkityksessä myös joissakin muissa sitä lähelle ajoittuvissa viisauskirjoituksissa. Kiinnostavia yksityiskohtia ovat myös viisausteksteissä hyvin harvinainen sana Mastema, joka voi olla vihamielisyyttä merkitsevä substantiivi tai jopa paholaisesta käytettävä nimitys, sekä sävyltään hyvin apokalyptinen ilmaisu määrätty/säädetty päivä.

4Q525 ei ole apokalypsi, mutta sen säilyneet katkelmat sisältävät eskatologista tai apokalyptista maailmankuvaa ilmentäviä termejä, joskin yksittäisten sanojen merkitys jää tekstin fragmentaarisuuden takia usein irralliseksi. Alkujaan 4Q525 on ollut huomattavasti säilynyttä tekstiaineistoa laajempi kirjoitus, joten se on voinut alkuperäisessä muodossaan sisältää vielä enemmän apokalyptisia piirteitä.

Myöhäisen toisen temppelin ajan tekstit haastavat perinteiset lajimääritelmät

4Q525 on muun juutalaisen viisauskirjallisuuden tavoin runoutta ja viisausteksteille tyypilliseen tapaan pedagoginen kirjoitus eli pareneesi. Fragmentaarisesta tekstistä voidaan eritellä muotopiirteiden perusteella useita alalajeja. Siitä hahmottuu yksittäisten lauseiden lisäksi laajempia temaattisia ja kirjalliseen muotoon perustuvia kokonaisuuksia: tekstiin sisältyy pitkähkö autuaaksijulistusten sarja, useita kehotuksia kuulla opetusta ja pienempiä didaktisia eli opettavia runoja. Kokonaisuutena sitä voidaan pitää temaattisesti ja muodoiltaan erilaisten didaktisten runojen kokoelmana; kietoutuessaan yhteen eri alalajeista ja muotopiirteistä muodostuu laajempi opetus.

4Q525:n muotopiirteet ja pareneettinen eli oikeaan kehottava eetos kertovat tekstin sijoittumisesta pitkään traditioon. Sen sisältö ei kuitenkaan tyhjenny perinteisiin viisauskirjallisuuden määritelmiin, sillä tekstissä esiintyy eri lajien piirteitä eri tasoilla. Pääpaino on Toora-keskeisessä viisausopetuksessa, mutta tekstiä voidaan luonnehtia eskatologiseksi vähintäänkin paikoitellen esiintyvän terminologian tasolla.

4Q525 jää siis perinteisten kategorioiden ulkopuolelle, sillä se yhdistelee eri traditioita ja lajipiirteitä myöhäiselle viisauskirjallisuudelle tyypilliseen tapaan. Tarkasteltaessa tekstiä käsitteiden moninaisuus ja päällekkäisyys auttavat huomaamaan sen, että tekstit eivät aina edusta mitään puhdasta traditiota: ne voivat olla hybridejä eli eri lajien risteymiä ja sekamuotoja.

4Q525 osana juutalaista viisauskirjallisuutta

Varhainen juutalainen viisauskirjallisuus oli käytännöllistä ja melko sekulaaria. Eksiilin jälkeen viisausajattelu teologisoitui, mikä näkyy siihen ilmestyneistä uusista painotuksista. Personifioitu viisauden hahmo liitettiin luomiseen ja nähtiin viisauden välittäjänä. Apokalyptiikan vaikutus ulottui myös viisausteologiaan, ja Israel-traditioiden painotus näkyi myöhäisten viisaustekstien Toora-keskeisyydessä. Lisäksi toisen temppelin ajalla syntyi skeptinen viisauskirjallisuus.

Muinaisitämainen perintö elää 4Q525:ssä viisausmuotoina, joilla pyritään neuvomaan tekstin vastaanottajaa. Lisäksi tekstillä on lukuisia temaattisia yhteyksiä perinteiseen viisaustekstikorpukseen. Pääosin siinä yhdistyvät muoto ja pedagoginen sisältö, joita on pidetty viisauskirjallisuuden keskeisimpinä tuntomerkkeinä. Muinaisitämaisesta perimästään huolimatta kyseessä on kuitenkin tietyllä tavalla hellenistijuutalainen teksti, johon on ilmestynyt useita uusia, tekstin syntyajalle tyypillisiä ja varhaisesta viisausperinteestä poikkeavia painotuksia.

4Q525:ssä näkyvät kaikki uudet painotukset lukuun ottamatta skeptistä maailmankuvaa. Teksti on siten mielenkiintoinen punos eri traditioita ja toisen temppelin ajan juutalaisia ilmiöitä. Perinteiden limittyminen muistuttaa siitä, ettei niitä voida nähdä erillisinä ilmiöinä, kun kyseessä on myöhäisen toisen temppelin ajan teksti.

 

Kirjoittaja Elisa Uusimäki on TM, jonka Vanhan testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielma ”Autuas on se ihminen joka saavuttaa viisauden” – Tekstin 4Q525 analyysi hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2009.

 

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Blenkinsopp, Joseph 1983, Wisdom and Law in the Old Testament: The Ordering of Life in Israel and Early Judaism. The Oxford Bible Series. Oxford: Oxford University Press.

Collins, John J. 1998 Jewish Wisdom in the Hellenistic Age. Edinburgh: T&T Clark.
Collins, John J. & Sterling, Gregory E. & Clements, Ruth A. (eds.) 2004, Sapiential Perspectives: Wisdom Literature in Light of the Dead Sea Scrolls. Proceedings of the Sixth International Symposium of the Orion Center, 20-22 May, 2001. Studies on the Texts of the Desert of Judah 51. Leiden: Brill.

Creshaw, James L. 1981, Old Testament Wisdom: An Introduction. Atlanta, GA: John Knox Press.

Falk, Daniel K. & García Martínez, Florentino & Schuller, Eileen M. (eds.) 2000, Sapiential, Liturgical and Poetical Texts from Qumran: Proceedings of the Third Meeting of the International Organization for Qumran Studies, Oslo 1998. Published in Memory of Maurice Baillet. Studies on the Texts of the Desert of Judah 35. Leiden: Brill.

Flint, Peter W. & VanderKam, James C. (eds.)1998, The Dead Sea Scrolls after Fifty Years: A Comprehensive Assessment. Vols. I-II. Leiden: Brill.

García Martínez, Florentino (ed.) 2003, Wisdom and Apocalypticism in the Dead Sea Scrolls and in the Biblical Tradition. Bibliotheca Ephemeridum theologicarum Lovaniensium 168. Dudley, MA / Leuven: Peeters / University Press.

Goff, Matthew J. 2007, Discerning Wisdom: The Sapiential Literature of the Dead Sea Scrolls. Supplements to Vetus Testamentum 116. Leiden: Brill.

Hempel, Charlotte & Lange, Armin & Lichtenberger, Hermann (eds.) 2002, The Wisdom Texts from Qumran and the Development of Sapiential Thought. Leuven: University Press.

Harrington, Daniel J., S. J. 1996, Wisdom Texts from Qumran. Literature of the Dead Sea Scrolls. London / New York: Routledge.

Macaskill, Grant 2007, Revealed Wisdom and Inaugurated Eschatology in Ancient Judaism and Early Christianity. Studies on the Texts of the Desert of Judah 115. Leiden: Brill.

Puech, Émile 1993, The Collection of Beatitudes in Hebrew and in Greek (4Q525, 1-4 and Matt 5, 3-12). – Early Christianity in Context: Monuments and Documents. Ed. by F. Manns & E. Alliata. Jerusalem: Franciscan Printing Press. 553-568.

1998 Qumrân Grotte 4 – XVIII: Textes Hébreux (4Q521-4Q528, 4Q576-4Q579). Discoveries in the Judaean Desert XXV. Oxford: Clarendon Press.

Rad, Gerhard von 1972, Wisdom in Israel. Transl. by J. D. Martin. London / Valley Forge, PA: SCM Press / Trinity Press International.

Roo, Jacqueline C. R. de 1997, Is 4Q525 a Qumran Sectarian Document? – The Scrolls and the Scriptures: Qumran Fifty Years After. Ed. by S. E. Porter & C. A. Evans. Journal for the Study of the Pseudepigrapha Supplement Series 26. Sheffield: Sheffield Academic Press. 338-367.

Wright, Benjamin G. III & Wills, Lawrence M. (eds.) 2005, Conflicted Boundaries in Wisdom and Apocalypticism. Society of Biblical Literature Symposium Series 35. Atlanta: Society of Biblical Literature.