Pro gradu -tutkielma: Väärensikö Morton Smith Salaisen Markuksen evankeliumin?

Salaisella Markuksen evankeliumilla tarkoitetaan kahta tekstikatkelmaa, joita Klemens Aleksandrialainen lainaa kirjeessä Theodorokselle. Columbia Universityn professorina toiminut Morton Smith väitti löytäneensä tämän kirjeen Mar Saban luostarista 1958.  Smithin väitteet on kiistetty. Toiset esittävät hänen väärentäneen Klemensin kirjeen. Väärennösepäilyjä ovat ruokkineet käsikirjoituksen katoaminen ja Smithin sensaatiomaiset teoriat historian Jeesuksesta, jotka pitivät sisällään niin magiaa kuin homoerotiikkaakin. Vaikutusvaltaisimman puheenvuoron väärennöshypoteesin puolesta on esittänyt Stephen C. Carlson. Hänen argumentointinsa sisältää kuitenkin lukuisia puutteellisuuksia eikä sen rinnastaminen epätieteellisiin salaliittoteorioihin ole liioiteltua.

Käsikirjoituksen löytötarina

Oman kertomuksensa mukaan Morton Smith oli Mar Saban luostarissa luetteloimassa käsikirjoituksia. Vuosi oli 1958, ja Jerusalemin ortodoksisen patriarkan Smithille myöntämä erikoislupa voimassa vain kolme viikkoa. Klemensin kirje Theodorokselle löytyi käsin kopioituna erään painetun teoksen viimeisiltä tyhjiltä sivuilta. Käsialan perusteella Smith ajoitti tekstin kirjoitusajankohdaksi 1700-luvun puolivälin. Tekstit olivat luostarin omaisuutta, mutta Smithillä oli mukanaan mustavalkokamera, jolla hän kuvasi kirjoituksen.

Kirjeessä Klemens opastaa Theodorosta torjumaan karpokraattien väitteet. Klemens piti karpokraatteja harhaoppisina. Heidän hallussaan oleva evankeliumi on Klemensin mukaan väärennetty versio oikeasta ”salaisesta evankeliumista”, jota käytettiin Aleksandriassa. Evankelista Markus oli Klemensin mukaan kirjoittanut evankeliumin ensin Roomassa, mutta matkustanut sitten Aleksandriaan, jossa hän oli laajentanut oman tekstinsä ”hengellisemmäksi”. Osoittaakseen Theodorokselle, mitä tässä Markuksen laajentamassa ”salaisessa evankeliumissa” todella luki, Klemens lainaa siitä kaksi katkelmaa.

Salaisen Markuksen evankeliumin kertomukset

Ensimmäinen katkelma on lyhyt kertomus siitä, kuinka Jeesus herättää rikkaan nuorukaisen kuolleista. Nuorukaisen kerrotaan alkaneen ”rakastaa” Jeesusta, ja kutsuneen tämän kotiinsa. Kuuden päivän jälkeen nuorukainen tuli Jeesuksen luo yllään pellavainen vaate. Yön tuntien mittaan Jeesus opetti tälle Jumalan valtakunnan salaisuuden. Episodi sijoittuu Markuksen evankeliumin jakeiden 10:34 ja 10:35 väliin, ja muistuttaa melkoisesti Johanneksen evankeliumin kertomusta Lasaruksen kuolleistaherättämisestä. (Joh. 11:1-44)

Toinen katkelma on hyvin lyhyt. Markuksen evankeliumin jakeen 10:46 sanojen ”He tulivat Jerikoon” jälkeen Salainen Markuksen evankeliumi kertoo, että Jerikossa nuorukaisen sisar, Jeesuksen äiti ja Salome halusivat tavata Jeesuksen, mutta tämä ei ottanut heitä vastaan.

Epäilyt väärennöksestä heräävät

Morton Smith julkaisi kommentaarin Klemensin kirjeestä Theodorokselle 1973. Teos sisälsi myös valokuvat kirjeen tekstistä. Sensaatio oli syntynyt, sillä Smith luki kaanonin ulkopuolista Salaista Markuksen evankeliumia kuvauksena historian Jeesuksen toiminnasta. Lisäksi Smith tulkitsi historian Jeesuksen olleen maagikko, joka hyödynsi hypnoottisen suggestion luomia hallusinaatioita viedessään oppilaansa taivasmatkalle Jumalan valtakunnan salaisuuteen. Kaiken huipuksi hän ehdotti, että Salaisen Markuksen evankeliumin kuvaamassa rituaalissa ”henkinen yhteys” Jeesukseen oli saatettu täydentää ”fyysisellä yhteydellä”.

Hiekkalaatikkokeskustelu alkoi. Joseph Fitzmyer vihjaili, että Smithin kaljuuntumisella oli jotain tekemistä hänen teorioidensa kanssa. Helmut Merkel katsoi Smithin julistaneen totaalisen sodan ”oikeaa” raamatuntutkimusta vastaan. J. G. Gibbs syytti Smithiä valehtelijaksi, ja vielä 1990-luvulla Smithiä on nimitelty tieteellisissä julkaisuissa mm. mitään tietämättömäksi, kaheliksi ja sekopääksi. Vähäpätöisin näistä nimittelyistä ei ollut väärentäjä. Kysyttiin, miksei Smith ollut tuonut käsikirjoitusta pois luostarista. Ehdotettiin, että joku Smithin asiantuntemuksella varustettu henkilö olisi voinut väärentää Klemensin kirjeen.

Käsikirjoituksen kohtalo ei kuitenkaan ollut Morton Smithin käsissä. Joukko länsimaisia tutkijoita onnistui tuomaan sen Jerusalemiin 1976, mutta musteanalyysimahdollisuuksien puuttuessa käsikirjoitus jäi Jerusalemin ortodoksisen patriarkaatin kirjastoon. Viimeksi se on nähty 1980-luvun alussa, tätä nykyä kirjaston henkilökunta väittää, ettei kykene löytämään sitä. Toiset eivät hyväksy tätä väitettä. He epäilevät, että patriarkaatti pitää käsikirjoitusta piilossa, koska sen sisältö on niin tulenarkaa. Huhutaan myös antiikkivarkaista, jotka etsivät paraikaa tarpeeksi rikasta instituutiota lunastamaan käsikirjoituksen.

Stephen C. Carlsonin puheenvuoro: Klemensin kirje on huijaus!

Epävarmuus näytti hälvenevän 2005, kun yhdysvaltalaiselta lakimieheltä Stephen C. Carlsonilta ilmestyi teos ”The Gospel Hoax: Morton Smith’s Invention of Secret Mark”. Teoksessa Carlson esitti kolmenlaisia väitteitä väärennöshypoteesin puolesta. Ensinnäkin kirjeen käsialassa on tyypillisiä väärennöksen tuntomerkkejä, mm. ”väärentäjän vapinaa”.

Toiseksi kirjeen sisältö, erityisesti Salaisen Markuksen evankeliumin homoerotiikka, ei voi olla peräisin antiikista. Kun kuolleista herätetty nuorukainen on selvästi sama kuin Getsemanesta pakeneva nuorukainen (Mark. 14:51-52), tuo puutarhakohtaus mieleen Yhdysvalloissa 1950-luvulla tapahtuneet puistoratsiat, joissa poliisit pidättivät homoseksuaaleja.

Kolmanneksi Morton Smith – vääräleuka kun oli – piilotti tekstiin vihjeitä omasta henkilöllisyydestään. Klemensin kirjeeseen on esimerkiksi kätketty Smithin etu- ja sukunimi. Carlson väitti Smithin myös signeeranneen erään toisen käsikirjoituksen pseudonyymillä M. Madiotes, joka tulee ymmärtää näin: M[orton]. ”kalju huijari”. Nykykreikan verbi madaō kun merkitsee sekä kaljuuntumista että huijaamista.

”Salaliittoteoria voidaan löytää sieltä, mistä sellainen halutaan löytää” – Marvin Meyer

Carlsonin teoksessa on joitain huomioita, jotka sopivat hyvin väärennöshypoteesiin. Esimerkiksi kirja, jonka tyhjille takasivuille Klemensin kirje on kopioitu, on varustettu latinankielisellä otsikolla. Miksi se olisi ollut ortodoksisessa luostarissa 1700-luvulla? Silti on hämmästyttävää, miten estottomasti monet raamatuntutkijat ovat hyväksyneet Carlsonin väitteet. Esimerkiksi Larry W. Hurtado ehti jo julistaa Carlsonin esityksen olevan ”lopullinen”. Suurempi varovaisuus olisi paikallaan: neljä vuotta Carlsonin kirjan julkaisun jälkeen sen arvioiminenhan on vasta alussa.

Havainnoidessaan väärennöksen tuntomerkkejä kirjeen käsialassa Carlson oikoo monta mutkaa. Esimerkiksi verratessaan Smithin käsialaa Klemensin kirjeen käsialaan Carlson ei pohdi sitä, esiintyykö käsialoissa erityisiä ”äärimmäisen individualistisia piirteitä”, jotka mahdollistaisivat Smithin identifioimisen Klemensin kirjeen kirjoittajaksi. Ei riitä, että Smithin tau-kirjain muistuttaa Klemensin kirjeen tau-kirjainta. Jos Smithin tau-kirjain ei miltään osin muistuttaisi muita tau-kirjaimia, ei sitä voitaisi edes tunnistaa tau-kirjaimeksi. Entä millä kriteereillä tekstissä esiintyy ”väärentäjän vapinaa”? Carlsonin tarjoama vertailuaineisto muista 1700-luvun käsikirjoituksista sisältää samanlaista viivan laadun epämääräisyyttä kuin Klemensin kirjekin.

Kuinka homoeroottinen teksti Salainen Markuksen evankeliumi on? Sen seksuaalisesti latautunut lukutapa poikkeaa siitä, miten varhaiskristillistä kirjallisuutta yleensä tulkitaan (vrt. Joh. 13:23-25). Homoeroottinen lukutapa onkin järkevä vain silloin, kun tekstin kirjoittajaksi oletetaan Morton Smith. Tämä on kuitenkin se väite, joka homoeroottisella lukutavalla halutaan todistaa. Aukaistuna argumentti näyttää tältä: Smith väärensi tekstin, joten se voidaan lukea homoeroottisesti, joten Smith väärensi tekstin. Carlsonin argumentti on siten kuin Giotto di Bondonen kuuluisa O: täydellisen ympäripyöreä.

Väitteet Smithin kätkemistä vihjeistä ovat taas liian mielikuvituksellisia ollakseen vakavasti otettavia. Carlson väittää esimerkiksi Klemensin kirjeen puhuvan suolan laimentumisesta. Tällöin tarvitaan paakkuuntumatonta suolaa, jonka kehitti Morton Salt Companyn kemisti 1910. Onko kyseessä Smithin tarkoituksella jättämä vihje, viittaus Morton-etunimeen? Tämänkaltaiset väitteet ovat paremmin kotonaan trillereissä tai salaliittoteorioissa. Vastaavia piilotettuja vihjeitä vilisee esimerkiksi Joseph Atwillin teoria Uuden testamentin evankeliumeista Flavius-suvun keisareiden sponsoroimina satiireina. Jos Salaisen Markuksen evankeliumin kohtalo joskus ratkeaa, se tapahtuu tieteen piiriin kuuluvilla väitteillä, ei salaliittoteoria-argumenteilla.

Kirjoittaja Timo Paananen on TK (25.5.2009 jälkeen TM), jonka Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Salaisen evankelistan salaliitto: Uusin keskustelu Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2009.

Pro gradun kokotekstiversioon voit tutustua Helsingin yliopiston verkkojulkaisussa E-thesiksessä.

Salaisen Markuksen evankeliumin uusimpia käänteitä seurataan kirjoittajan blogissa.

 

Keskeinen kirjallisuus:

Brown, Scott G.: Mark’s Other Gospel: Rethinking Morton Smith’s Controversial Discovery. ESCJ 15. Wilfrid Laurier University Press, 2005.

Brown, Scott G.: Factualizing the Folklore: Stephen Carlson’s Case Against Morton Smith. Harvard Theological Review 99, 2006.

Brown, Scott G.: The Letter to Theodore: Stephen Carlson’s Case against Clement’s Authorship. Journal of Early Christian Studies 16, 2008.

Carlson, Stephen C.: The Gospel Hoax: Morton Smith’s Invention of Secret Mark. Baylor University Press, 2005.

Eyer, Shawn: The Strange Case of the Secret Gospel According to Mark: How Morton Smith’s Discovery of a Lost Letter by Clement of Alexandria Scandalized           Biblical Scholarship. Alexandria 3, 1995.

Hedrick, Charles W.: The Secret Gospel of Mark: Stalemate in the Academy. Journal of Early Christian Studies 11, 2003.

Hedrick, Charles W. & Olympiou, Nikolaos: Secret Mark: New Photographs, New Witnesses. The Fourth R 13, 2000.

Jay, Jeff: A New Look at the Epistolary Framework of the Secret Gospel of Mark. Journal of Early Christian Studies 16, 2008.

Lauha, Risto: Klemens Aleksandrialaisen kirje ja Markuksen salainen evankeliumi. TA 92, 1987.

Lauha, Risto: Markuksen salaisen evankeliumin suhde kanonisiin evankeliumeihin. TA 92, 1987.

Paananen, Timo S.: Kuka kirjoitti Salaisen Markuksen evankeliumin? Osa 1: Morton Smith vs. Stephen C. Carlson. Vartija 121, 2008.

Paananen, Timo S.: Kuka kirjoitti Salaisen Markuksen evankeliumin? Osa 2: Morton Smith vs.      Peter Jeffery. Vartija 121, 2008.

Pantuck, Allan J. & Brown, Scott G.: Morton Smith as M. Madiotes: Stephen Carlson’s Attribution of Secret Mark to a Bald Swindler. Journal for the Study of the Historical Jesus 6, 2008.

Quesnell, Quentin: The Mar Saba Clementine: A Question of Evidence. Catholic Biblical Quarterly 37, 1975.

Smith, Morton: Clement of Alexandria and a Secret Gospel of Mark. Harvard University Press, 1973.

Smith, Morton: On the Authenticity of the Mar Saba Letter of Clement. Catholic Biblical Quarterly 38, 1976.

Smith, Morton: Clement of Alexandria and Secret Mark: The Score at the End of the First Decade. Harvard Theological Review 75, 1982.

Smith, Morton: The Secret Gospel: The Discovery and Interpretation of the Secret Gospel According to Mark. The Aquarian Press, 1985.

Stroumsa, Guy G.: Comments on Charles Hedrick’s Article: A Testimony. Journal of Early Christian Studies 11, 2003.

Internetaineistoa:

Grafton, Anthony: Gospel Secrets: The Biblical Controversies of Morton Smith. The Nation, 2009.

Shandruk, Walter M.: Carlson’s Handwriting Analysis on Secret Mark. 2008.

Shandruk, Walter M.: Statistics and Hapax Legomena in the Mar Saba Letter.

Viklund, Roger: Reclaiming Clement’s Letter to Theodoros: An Examination of Carlson’s Handwriting Analysis. 2009.