Pro gradu -tutkielma:Toimiiko psykoanalyyttinen raamatuntutkimus – Jer. 20:7-13?

Vanhan testamentin Jeremian kirja on aina puhutellut lukijoitaan inhimillisellä henkilökuvallaan, johon voi samastua. Jeremiaa on kuvattu henkilönä ja tehtävänsä vuoksi kärsivänä profeettana muita profeettoja selkeämmin ja monipuolisemmin. Raamatuntutkijoita askarruttaa kysymys, missä määrin Jeremian kirja tai sen yksittäiset jaksot kuvaavat profeetan persoonaa ja historiallista taustaa.

Tutkin eksegetiikan alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani Jeremian kirjan valituksen (Jer. 20:7-13) jumalakuvaa sekä ”tekstin kertojan” ilmaisemia vuorovaikutussuhteita ja vaihtelevia tunteita. Jeremian kirjan tunnemaailma Jumalaa kohtaan liikkuu äärimmillään epätoivon ja luottamuksen välillä. Tekstin kielikuvien rikas maailma houkuttelee selvittämään, millä edellytyksillä psykologinen raamatuntutkimus eli eksegeesi voi toimia.

Tarkastelen aihetta syvyyspsykologisesta näkökulmasta. Näkökulman avulla on mahdollista kertoa miten tutkittava teksti (Jer. 20:7-13) peilaa menneisyyttä ja millaisin kaavoin kokemuksia on jäsennetty. Tehtävä on haastava, koska Jeremian kirjassa tiettyyn aikaan, paikkaan tai henkilöön sidotut tekstit voivat kuvata myös muita myöhempiä tilanteita ja asenteita. Varsinkin juuri tutkimani Jeremian kirjan valitus on muodoltaan melko stereotyyppinen muistuttaen jumalanpalvelusrukouksia. Kutsun vuorovaikutussuhteitten analyysiani objektisuhdeanalyysiksi. Se perustuu pääosin Matti Hyrckin luomaan psykoanalyyttiseen suhteessaolon perusmielikuvien teoriaan (SPT), jonka hän esittelee väitöskirjassaan Mielen kuvat Jumalasta (1995).

Pro gradu -tutkielmani mielestäni osoittaa, että psykoanalyyttinen menetelmä toimii raamatuntutkimuksessa eli eksegeettisessä tutkimuksessa. Näyttää siltä, että Jeremian valituksen teksti on kasvanut nykymuotoonsa vaiheittain. Valituksen osien syntyjärjestystä ei voida varmuudella osoittaa, mutta tekstijaksojen jännitteet heijastavat erilaisia jumalakokemuksia. Vaikka tekstin puitteet ovat osin yksilölliset, nämä kokemukset kertovat varmemmin kirjan taustalla olevan israelilaisen yhteisön tulkinnoista. Ne osoittavat jumalakokemuksen muuttuneen Houkuttajasta Hallitsijan suuntaan. Samalla kollektiivisen kertojan minäkokemus muuttuu Riippuvaisesta Itseriittoisen suuntaan.

Psykoanalyyttisen eksegeesin edellytyksistä

Syvyyspsykologinen eksegeesi on tunnistettu näkökulmana jo aiemmin. Samoin on tehty erilaisia psykobiografioita eli psykoanalyyttisia henkilötutkimuksia, mutta niitä on usein kritisoitu lähteisiin tai menetelmiin liittyvän kritiikin puutteista. Suomalaisessa tutkimuksessa syvyyspsykologista näkökulmaa ei ennen tätä tutkimusta ole sovellettu yksittäisiin Raamatun teksteihin. Kiistelty entinen katolinen pappi ja nykyinen psykoanalyytikko Eugen Drewermann on kirjoittanut paljon Raamattu lähtökohtanaan. Drewermann on kuitenkin enemmän sielunhoidollinen pastoraalipsykologinen ajattelija kuin eksegeetti.

Psykoanalyyttisen eksegeesin parantuneita edellytyksiä on syytä hahmottaa eksegetiikan vähittäisestä metodisesta avautumisesta käsin. Tähän taas on vaikuttanut kirjallisuustieteiden ja erilaisten sosiologisten tieteiden kehitys. ”Sielutieteellisenä kirjana” Raamattu itsekin haastaa tutkijan tarttumaan psykologisiin näkökulmiin. Samoin psykologian eri suuntausten kasvanut kiinnostus uskontoon on mahdollistanut kehitystä ja lisännyt todellista monitieteellistä vuoropuhelua. Sigmund Freudin aikainen käsitys uskonnosta todellisuuspakona on muuttunut näkemään uskonnon osana identiteetin kasvua, inhimillistä vuorovaikutusta ja kulttuuria. Myös omassa tutkimuksessani olen laajan vuoropuhelun turvin luonut teoreettisia edellytyksiä psykoanalyyttiselle eksegeesille.

Syvyyspsykologinen näkökulmani on objektisuhdeteoreettinen, kuten uskontotutkimuksen psykologisessa valtavirrassa suuntaus vielä tällä hetkellä on. Sen mukaisesti näen myös Vanhan testamentin tekstien Jumala-metaforien nousevan pitkälti varhaisten vuorovaikutusmielikuvien maailmasta, samaan tapaan kuin pienellä lapsella on suhteessa hoitavaan äitiin. Silloin ne ovat erilaisista kokemuksista ja ihannekuvista yhdistyneitä ja värittyneitä subjektiivisia tulkintoja. Viitaten sielunhoidosta kirjoittaneeseen Owe Wikströmiin, tällainen näkemys ei poista kokemusta todellisesta persoonallisesta Jumalasta.

Matti Hyrckin SPT on riittävän systemaattinen malli työskentelyyni. Vaikka malli on syntynyt modernissa maailmassa psykoanalyyttisen terapiahoidon myötä, se on silti sovellettavissa yhteisöllisiin eli kollektiivisiin yhteyksiin. Kuten objektitulkinnat ovat kulttuurisidonnaisia, myös oidipaalikonfliktin asetelmat ja ratkaisut ja häpeän ja syyllisyyden kokemukset ovat sitä. Täydennän tutkimustani ja Hyrckin teoriaa näillä näkökulmilla, vaikka psykoanalyyttisten teorioiden keskinäisessä yhteensopivuudessa on vielä puutteitakin.

Historiallinen vai kirjallinen Jeremia?

Todennäköisesti Jeremian kirjan ja myös sen valitusten syntyprosessia on ohjannut hermeneuttinen, ei historiallinen intressi. Jeremian kirjan toimittajien tarkoituksena on ollut Jeremian kirjan tekstin aktualisoiminen. Kirjallisuustieteestä tuttu sisäistekijän käsite kuvaa käyttökelpoisesti tekstin puhujan roolia. Jeremian kirjan näkökulmasta tekstin oman sisäisen maailman puhuja eli sisäistekijä on profeetta Jeremia. Silti en yritä tutkia tradition tai historian Jeremiaa.

Tässä tutkimuksessa näin rajatun kertojan eli sisäistekijän, tekstin psykologisen minän ja subjektin jumalakuva on keskeinen tutkimuskohde. Psykologisoinnin ja profiloinnin kohteena ei ole historian Jeremia eikä ensisijaisesti edes Jeremian kirjan profeetta, vaan yksilön valituslaulun piirteitä sisältävä nimettömän valittajan katkelma jakeissa Jer. 20:7-13. Korostan mahdollisia tekstin hajanaisuuden ja siten syntyprosessin näkökulmia jo tutkimukseni lähtökohtana. Tällä tavoin tämän tutkimuksen aiemmasta henkilöitä psykologisoivasta tutkimuksesta täysin poikkeava syvyyspsykologinen asetelma tulee selväksi. Tällä perusteella näen tutkimukseni merkityksen myös historiatutkimuksena.

Jeremian kirja sisältää useita osin runomuotoisia valituksia, joista tutkimani teksti Jer. 20:7-13 on viimeinen. Valituslaulujen sarja päättyy valitusta seuraavaan syntymäpäivän kiroamiseen jakeissa 14-18. Valituksen edellä on joitakin kertomuksia Jeremiasta, mutta vasta jakeessa 20:2 Jeremia nimetään profeetaksi. Muuten valittaja on nimetön. Jeremia-kertomusten kehys edustaa tässä toimituksellisia vielä myöhäisempiä kerrostumia. Tätä kehystä ja valitusten jälkeisiä saarnoja nimitetään deuteronomistisiksi. Kyseessä on Jerusalemin temppelin hävittämisen jälkeinen laajemminkin Vanhan testamentin tekstiä värittävä teologinen suuntaus, joka perustelee temppelin tuhoa Jumalan rangaistuksena Juudalle ja Jerusalemille. Syy temppelin tuhoutumiselle ei olisikaan vieraan babylonialaisten Marduk-jumalan voima tai oman Jahven heikkous, vaan Jumalan tahto hävittää epäjumalanpalvelus kansan keskuudesta.

Olen lähtenyt selvittämään jakeiden Jer. 20:7-13 valituksen rakennetta, sisältöä ja tulkintaa. Eksegeettiset työtavat ovat silloin lähinnä laji- ja kirjallisuuskritiikki. Tutkimukseni osoittaa, että Jeremian valitus noudattaa niin sanottua yksilön valituslaulun kaavaa, mutta ei kuitenkaan yksiselitteisesti taivu lajin usein stereotyyppisiin tarkoituksiin. Suurin syy tähän on tekstin proosa- ja runomuodon vaihtelu ja sisällön hajanaisuus. Alussa tekstin puhuja kokee voimakkaasti Jahven viekoittelevana ja voimansa näyttävänä hahmona, joka melkein tuhoaa puhujan identiteetin ja elintilan. Toinen elementti valituksessa on puhujan uuvuttava uskollisuus Jahven sanalle, mutta valituksen ydintä ei voi varmistaa. Valituslaulun nuorimpina osina on taas tyypillisesti helppo pitää loppupuolen kollektiivisia lisiä, jotka puolestaan kehottavat ylistämään Jahvea. Varsinainen valitus on jakeissa 7-9. Jakeet 10-13 ovat todennäköisimmin monivaiheinen päätössarja, joissa viholliskuvat siirtyvät ystäviin ja Jahvesta tulee puolustaja.

Jer. 20:7-13 symbolisen maailman muutosten kuvaajana

Tämän tutkimuksen psykoanalyyttinen tutkimusasetelma avaa tekstin sisäisiä ja vaihtelevia vuorovaikutussuhteita eli objektisuhteita. Tekstin Jahve-kuvat on nähtävä sisäistettyinä objektien edustajina mielen sisällä eli objektirepresentaatioina. Nämä vahvasti värittyneet representaatiot ja kuvat kertovat enemmän kokijasta itsestään kuin niistä objekteista, joiden kuviksi ne ovat syntyneet. Kaikista varhaisimmat objektikuvat saattavat olla viettien tavoin sisäsyntyisiä. Tämä käsitys mahdollistaa Matti Hyrckillä objektisuhteiden systematisoinnin ja SPT:n luomisen. Samasta syystä emotionaaliset silmälasit on mielestäni mahdollista valjastaa myös tutkijan käyttöön. Professori Kari Syreenin kehittämä hermeneuttinen ”kolmen maailman malli” on lukijakeskeisyyteen ja kulttuurihyppyyn arvokas työväline. Symbolisen maailman muutos jakeissa Jer. 20:7-13 avautuu sekä tekstin historiallisen kasvun että objektisuhteiden vaihtelun näkökulmasta.

Tutkimukseni keskeiset objektisuhdeteoreettiset peruskäsitteet ovat samat kuin Hyrckillä. ”Sisäinen subjekti” ja ”sisäinen objekti” ovat ihmisen tiedostamattoman tason mielikuvia. Varhaisen tilan vuorovaikutusmielikuvien sisäisinä subjekteina ovat Riippuvainen ja Itseriittoinen. Ne ovat vaihtelevissa suhteissa Houkuttajan ja Hallitsijan muotoisia sisäisiä objekteja kohtaan. Psykoanalyysin kielellä ja viettien maailmasta katsoen nämä ovat  oraalisia, anaalisia ja fallisia vuorovaikutusmielikuvia. Myöhäisessä tilassa, jossa genitaalisen osavietin aktivoitumiseen liittyvä vastuun tunne objekteista on mukana, objekteille on syytä antaa uudet nimet: Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja. Tutkimukseni etenee osoittamalla tekstin ja SPT:n mukaisen mallin samankaltaisuuksia. Samalla on ollut mahdollista ottaa kantaa myös tekstin saumoihin ja tekstin syntyprosessiin.

Tekstin jumalakuva eli kokemus Jahvesta osoittautuu pääosin Hallitsijaksi, sillä Houkuttajan muotoisista jumaluuksista on kollektiivisesti pyritty tekemään pesäeroa Jerusalemin temppelin hävityksestä lähtien. Silti muistoista ja Houkuttajaksikin värittyneistä kaipuun ja pelon muodoista ei päästä eroon. Valituksen alkujakeita 7-9 leimaa Riippuvaisen masennus ja Itseriittoisen häpeä. Jakeissa 11-13 Hallitsijan muotoinen Jahve Sebaot tarjoaa hierarkkista symbioosia.

Myöhäistä Vaatijaa ei tutkittavassa tekstissä ole kuin vanhurskaan käsitteenä, joka deuteronomistisessa teologiassa perustuu Jahven sanan kuulemiseen ja lain noudattamiseen. Deuteronomistinen teologia on Vanhan testamentin historiassa ensimmäisiä pyrkimyksiä työstää pahaa oloa, häpeää, syyllisyyttä ja vastuuta. Olen pyrkinyt osoittamaan, että kaikilla kokemuksilla on jollakin tavalla sekä yhteisöä että yksilöä eheyttäviä tarkoituksia. Kun valitus päättyy sarjaan vakuutuksia ja huipentuu kollektiiviseen ylistyskehotukseen, myös niillä on sama tarkoitus.

Tärkeä osa tutkimustehtävääni on ollut testata psykoanalyyttisen metodin toimivuutta eksegeettisessä tutkimuksessa. Vaikka tulokset ovat suuntaa antavia, ne ovat haastavia. Samalla metodi on osoittautunut toimivaksi.

Pro gradu on myös luettavana kokotekstiversiona Helsingin yliopiston e-thesis-verkkojulkaisussa.

Kirjoittaja Jukka Laurila on TM, jonka Vanhan testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Jeremia 20:7-13 psykoanalyysissa. Nimettömän valituslaulun syntyprosessi tekstin objektimielikuvien muutosten valossa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.

 

Kirjallisuutta:

Carroll, Robert P. 1986, Jeremiah. A Commentary. OTL. Lon­d­on: SCM P­r­e­ss.

Drewermann, Eugen, 1984-85 Tiefenpsychologie und Exegese, Band I-II. Olten: Walter-Verlag.

Hyrck, Matti 1995 Mielen kuvat Jumalasta. Psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian näkökulma jumalasuhteen mielikuvamaailmaan Suomen ev.lut kirkon v. 1948 kristinopin tarjoaman aineiston valossa. Helsinki: Therapeia-säätiö.

2003 Ihmismieli ja Jumala psykoanalyysin valossa. Helsinki: Kirjapaja.

Kettunen, Paavo, 1994 Mitä pastoraalipsykologia on. – S­i­e­l­u­n­h­o­i­don a­i­k­ak­a­u­s­k­i­rja 7. 9-37.

Korkee, Simo, 1997 Kertokaa lisää jumalasuhteestanne. Psykoanalyyttisia näkökulmia uskontoon. – Näköaloja uskontoon. Uskontotieteen ajankohtaisia suuntauksia. Helsinki: Yliopistopaino. 54-87.

Merenlahti, Petri, 2005 Kuka onkaan terapian tarpeessa? Psykologisesta eksegeesistä ja sen tutkimuskohteesta. – Teologinen Aikakauskirja 110. 387-406.

Nissinen, Martti, 1989 Jeremian kirjan synty. – Teologinen Aikakauskirja 94. 15-28.

1995 Monoteismi ja Jumalan sukupuoli Vanhassa testamentissa. – Teologinen Aikakauskirja 100. 558-570.

Siltala, Juha, 1992 Suomalainen ahdistus. Huoli sielun pelastumisesta. Helsinki: Otava.

1994 Miehen kunnia. Modernin miehen taistelu häpeää vastaan. Helsinki: Otava.

Syreeni, Kari, 1995 Uusi Testamentti ja hermeneutiikka. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 61. Hel­s­i­n­ki.

Wikström, Owe, 1999 Den outgrundliga människan. Livsfrågor, psykoterapi och själavård. Stocholm: Natur och Kultur. (Suomeksi Salattu ihminen, Kirjapaja.)