Joensuun yliopisto: väitös kirkkohistorian alalta 4.10.2008

Inkeriläisten naisten asema 1900-luvun alkuvuosikymmeninä

Kaija Santti selvittää väitöskirjassaan inkeriläisten naisten asemaa ja siinä tapahtuneita muutoksia toisen maailmansodan kynnykselle saakka. Tällöin Inkeri hävisi alueellisena kokonaisuutena kartalta ja Inkerin kirkko lakkasi olemasta organisatorisena yhteisönä.

Inkeriläisistä naisista tekijä tarkastelee lähemmin Kelton seurakunnassa vaikuttaneita Katri Kukkosta ja Maria Kajavaa.

Inkeri oli 1900-luvulle tultaessa perinteinen talonpoikaisyhteiskunta. Inkeriläisnaisten elämänpiirinä oli koti, työkenttänä vaimon, perheenemännän ja äidin tehtävät. Kirkossa nainen oli sanankuulijan asemassa. Seurakuntien ja kirkon hallinnolliset tehtävät ja virat olivat miesten hallussa.

Lokakuun vallankumouksen jälkeisessä kommunistisessa yhteiskunnassa seurakunnat joutuivat toimimaan paljolti maallikoiden varassa papiston paettua Suomeen. Koska miespuolisista työntekijöistä oli pulaa, naisten tehtäväkenttä laajeni ja he alkoivat päästä luottamuselimiin ja muun muassa kanttorin tehtäviin.

Sanankuulijan rooli vaihtui sananjulistajaksi

Perinteinen sanankuulijan rooli vaihtui Stalinin kirkkoihin kohdistaman terrorin aikana sananjulistajan rooliin. Seurakunnallinen toiminta vaikeutui huomattavasti, kun lähes kaikki miespuoliset seurakunnanhoitajat ja seurakuntien vastuunkantajat likvidoitiin toinen toisensa jälkeen. Jäljelle jääneet välttivät näkyvää kirkollista roolia viranomaisten pelossa.

Kirkolliset naisaktivistit joutuivat miesten tavoin kokemaan valtiovallan painostuksen ja terrorin. Naiset nousivat seurakuntien vastuunkantajiksi ja sananjulistajiksi, koska miehiä ei enää ollut tai he eivät uskaltaneet toimia.

Inkeriläiset naiset nousivat samalla vastustamaan neuvostoyhteiskunnan politiikkaa ja ideologiaa. Naiset johtivat kokoontumisia kirkoissa, kunnes viranomaiset estivät ne. He eivät itse kuitenkaan kokeneet olevansa pappeja tai pyrkineensä papin virkaan.

Kutsumuksen taustalla oma elämänhistoria ja ajan yhteiskunnallinen tilanne

Inkeriläisnaisten kutsumuksen taustalla oli heidän oma elämänhistoriansa sekä toisaalta ajan yhteiskunnallinen tilanne ja kirkollinen ilmapiiri. Inkeriläisyys, luterilaisuus sekä voimakas ja pitkäaikainen kirkkoon sitoutuminen kantoivat hedelmää tilanteessa, jossa seurakuntien olemassaolo oli uhattuna.

Myös Inkerissä vaikuttanut evankelinen herätysliike oli tärkeä taustatekijä, sillä se painotti henkilökohtaisen uskon merkitystä ja maallikkoaktiivisuutta.

Luterilainen kirkko oli osa inkeriläistä identiteettiä. Uusi ateistinen yhteiskuntajärjestelmä nosti tarpeen pitää huolta siitä, mikä elämässä oli tärkeää, vaikka se johtikin konfliktiin viranomaisten kanssa.

Tutkimuksen keskeiset hahmot Maria Kajava ja Katri Kukkonen välittivät Inkerin kirkon perintöä toisen maailmansodan jälkeen eteenpäin. He vaikuttivat keskeisesti Petroskoin luterilaisen seurakunnan rekisteröimiseen 1970 ja Inkerin evankelisluterilaisen kirkon uudelleen organisoimiseen 1993.

Osaltaan Maria Kajavan välityksellä inkeriläisten vaiheet nousivat Suomessa yleisen kiinnostuksen kohteeksi 1980-luvun jälkipuoliskolta lähtien.

+ + + + + +

TM Kaija Santti on syntynyt 1960 Helsingissä. Hän pääsi ylioppilaaksi 1979 Ilomantsin lukiosta ja suoritti teologian kandidaatin (maisterin) tutkinnon 1986 Helsingin yliopistossa.

Kaija Santti toimii seurakuntapastorina Joensuun seurakunnassa. Yhteystiedot: kaija.santti at evl.fi, puh. 050 3310 801.

Väitöskirja julkaistaan Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimitusten sarjassa. Sitä on saatavissa Tiedekirjasta (tiedekirja at tsv.fi), puh. (09) 635 177.

Teksti: Marita Seitsalo