Pro Gradu -tutkielma: Ansa viritettiin – Mäntsälän kapina kappalaisen kertomana

Lapuan liikkeestä ja Mäntsälän kapinasta, kuten koko 1930-luvun suomalaisen demokratian kriisistä, on kirjoitettu runsaasti. Opinnäytetyössäni olen pyrkinyt tarkentamaan historian kuvaa tutkimalla Mäntsälän seurakunnan kappalaista, Anshelm Mikkosta ja hänen eri aikoina kirjoittamia muistiinpanoja Mäntsälän kapinasta. Muistiinpanot tarjoavat Mikkosen tulkitseman kuvan Mäntsälän kapinan taustoista, syistä ja tapahtumista. Samalla ne ovat tietynlainen historiallinen kertomus. Muistiinpanot jättävät joitakin aukkoja tapahtumiin, mutta Mikkonen ei kirjoittanutkaan niitä tutkijalle, joka haluaisi selvittää kapinan syyt ja tapahtumat hyvinkin tarkasti. Tässä on Mikkosen tarina, hänen jättämiensä aukkojen paikkaamisen jälkeen, allekirjoittaneen kertomana.

Mikkonen on mukana Lapuan liikkeen toiminnassa

Vuoden 1918 sisällissota jätti Mäntsälään jälkensä. Punaisten murhatyöt koettiin erityisen kovina Sääksjärven kylässä, mutta ne koskettivat pitäjän muitakin osia. Myös Mikkonen koki murhat raskaiksi. Saarnatuolissa kynttilänpäivänä 1918 pidetty tunteikas puhe ja samalla punaisten murhatyön mahdolliseksi kohteeksi asettuminen, jäivät pysyvästi muistuttamaan Mikkosta siitä, että hänen henkensä säästyi.

Vuoden 1929 loppupuolella saatiin kuulla, että Lapualla oli noustu vastustamaan kommunistien räikeää esiintymistä. Siellä järjestettiin myös maakunnallinen kansalaiskokous vaatimaan kommunistien kaikenlaisen toiminnan lopettamista. Syntyi Lapuan liike, ja mäntsäläläinen oikeisto näki tilaisuutensa tulleen.

Kuitenkin vasta puolen vuoden kuluttua ensimmäiset konkreettiset teot kommunismin kitkemiseksi Mäntsälästä toteutuivat. Kommunistisiksi katsottuja työväentaloja vaadittiin suljettaviksi. Vaatimusten edistämiseksi kyyditsivät Mäntsälän lapualaismieliset neljä paikkakunnan merkittävintä kommunistia Kuortaneelle, ja sieltä kaksi jatkoi kyyditettyinä aina itärajan yli. Lisäksi kymmeniä mäntsäläläisiä osallistui vuoden 1930 heinäkuun alussa Lapuan liikkeen järjestämään talonpoikaismarssiin osoittaakseen millainen voima heillä oli takanaan. Näiden painostuskeinojen avulla työväentaloja saatiin Mäntsälässä suljetuiksi sekä vihattu ”punaorpola” lakkautetuksi. Anshelm Mikkonenkin oli tyytyväinen, kun saatiin kommunistien toimintaa vaikeutettua.

Helmikuun 1931 alussa järjestivät Mäntsälän oikeistolaiset suojeluskuntatalolla Isänmaallisen juhlan. Tilaisuuden pääpuhujina olivat Lapuan liikkeen suuret nimet, Vihtori Kosola ja Kaarlo Rietrikki Kares. Juhlat olivat menestys. Suojeluskuntatalo oli tupaten täynnä ja yleisö osoitti suosiotaan puhujille. Juhlalla pohjustettiin Lapuan Liikkeen Mäntsälän paikallisosaston perustamista. Osastoon valittiin samoja miehiä, jotka olivat olleet aiemminkin Lapuan liikkeen toiminnassa mukana. Myös Mikkonen sai paikan suuresta neuvottelukunnasta, olihan hän ollut mukana talonpoikaismarssissa ja järjestämässä juhlaakin.

Lapuan liikkeen Mäntsälän osasto päätti keväällä 1931 suositella jäsenilleen vain oikeistolaisia ja lapualaisia lehtiä, valvoa paikkakunnan asukkaita ja laatia rekisterin kaikista yli 18-vuotiaista. Lisäksi osasto kehotti jäseniään boikotoimaan kaikkia punaisiksi katsomiaan kauppoja ja liikkeitä sekä välttelemään punaisia työhönotossa ja muissa arkisissa asioissa. Se halusi myös saada jäsenikseen työläisiä perustamalla heille Vapaan Työväenyhdistyksen. Omistaankin paikallisosasto huolehti keräämällä rahaa kyydittäjille. Lapuan liikkeen Mäntsälän osaston päätöksissä oli mukana myös Mikkonen, mutta osaston päätöksistä hän ei muistiinpanoissaan kerro.

Kommunistit vaihtuvat sosiaalidemokraatteihin

Kevään 1931 aikana Mäntsälässä häiriköitiin sosiaalidemokraattien puhetilaisuuksissa. Paikkakunnan oikeistolle oli selvää, että niissä esitelmöitiin kommunistisessa hengessä. Samaa mieltä oli myös Mikkonen, mutta hän ei kannattanut puhetilaisuuksien häiritsemistä. Mikkonen kannatti laillista, viranomaisiin vetoavaa linjaa, jolla kommunistiset työväentalot oli aiemmin saatu suljettua.

Jouluaaton alla 1931 hyökättiin jälleen sosiaalidemokraattien työväentaloon. Paikat oli rikottu ja Marxin kuva kannettu pellolle. Uudenmaan maaherra määräsi poliisit ottamaan tapahtuneesta selvää, mikä suututti Mäntsälän lapualaismielisiä entisestään. Vuoden 1932 alussa Mäntsäläläiset yrittivät turhaan vedota sisäministeriin, että tämä sulkisi avoinna olevat työväentalot lopullisesti. Paikkakunnan oikeisto raivostui, ja jotkut kävivät naulaamassa pari muutakin työväentaloa kiinni. Pian Mäntsälässä partioi jälleen poliiseja rauhoittamassa tilannetta.

Mikkonen ei ymmärtänyt, miksi sisäministeri ja maaherra halusivat pitää työväentalot auki ja vieläpä avata niitä lisää: Eivätkö he tajunneet, että niissä viljeltiin kommunistisia ajatuksia? Ei hän osoittanut sympatiaa naulaajillekaan, sillä nämä vaaransivat teoillaan niin Lapuan liikkeen kuin suojeluskunnatkin. Sotilaallinen toiminta ja kansalaistoiminta piti Mikkosen mielestä pitää visusti erillään. Jos naulaamiset jatkuisivat, voisi edessä olla jonkinlainen konflikti, joka koituisi Lapuan liikkeen kohtaloksi.

Mikkonen yritti kertoa mahdollisesta konfliktista ja saada tukea ajatuksilleen, mutta harva kuunteli. Helmikuun puolessa välissä hän kuuli luotettavalta taholta, että sisäministeri ja maaherra järjestävät tarkoituksella mäntsäläläisille ansaa lähettämällä Mikko Erichin pitäjään puhumaan. Erich oli Mäntsälän oikeiston mielissä vihatuin mies heti maaherran ja sisäministerin jälkeen. Mikkosta käskettiin varoittamaan miehiä ja niin hän tekikin, muttei taaskaan saanut ketään puolelleen. Mikkonen vakuuttui siitä, että ansaa viritettiin ja pelkäsi Lapuan liikkeen olevan vaarassa.

Liikehdintä saa alkunsa

Erich tuli puhumaan Mäntsälään lauantaina 27.2.1932. Puhetilaisuutta yritettiin suojata poliisien avulla, mutta lähes 400 aseistettua miestä oli mahdotonta pidätellä. Aseet paukkuivat. Syntyi sekasortoinen tilanne, ja tilaisuus keskeytettiin. Se oli kuitenkin vasta alku tapahtumalle, joka on jäänyt historian kirjoihin nimellä Mäntsälän kapina. Anshelm Mikkonen käytti tapahtumista nimitystä ”Mäntsälän viikko”.

Mikkonen oli koko lauantai-illan puhelimessa. Puhelimen välityksellä hän saikin kuulla, että Ohkolan työväentalolla ammuskeltiin. Mikkonen näki yöllä ikkunasta, kuinka suojeluskuntatalolle tuli paljon miehiä. Mitä oikein oli tekeillä?  Seuraavana päivänä Mikkoselle valkeni mitä oli tapahtunut: ansaan oli astuttu.

Sunnuntaina 28.2.1932 Mikkonen meni suojeluskuntatalolle ottamaan selvää miesten aikeista ja mielialoista. Hän huomasi kokoontuneiden joukossa olevan paljon omia rippilapsiaan. Mikkonen sai kuulla, että miehet vaativat hallituksen vaihtoa ja kommunismin lopullista kitkemistä maasta. Miesten mielialoista hän ei päässyt selville. Suojeluskuntatalolla kiersi huhu, että presidentti tulisi neuvottelemaan ja tilanne saataisiin mahdollisesti selvitettyä. Mikkonen ja kapinalliset olivat asettuneet suojeluskuntatalon saliin ja valinneet laulunkin, jolla presidenttiä tervehdittäisiin. Lopulta huhu todettiin perättömäksi. Mikkosen mielestä kapina olisi selvinnyt, jos presidentti olisi tullut.

Kapina koituu Lapuan liikkeen kohtaloksi

Seuraavana päivänä sai Mikkonen vieraan Viipurista. Lehtori Arvo Merivirta oli tullut selvittämään Mäntsälän tilannetta. Siitä miehet lähtivät ottamaan suojeluskuntatalolta selvää. Ennen talolle menoa he yrittivät järjestää Mäntsälän paikallisosaston kokousta, mutta se jäi lopulta pitämättä. Mikkosen mukaan kokouksessa olisi tullut selväksi, että paikallisosaston johto ei tukenut kapinaa.

Suojeluskuntatalolla Mikkoselle ja Merivirralle selvisi, ketkä suojeluskuntatalolla olivat johdossa ja että Lapuan liikkeen keskusjohto suunnitteli astuvansa kapinallisten johtoon. Vierailun aikana Mikkosta pyydettiin kapinallisten kenttäpapiksi. Tuosta tehtävästä Mikkonen kieltäytyi vetoamalla siihen, että hän toimi vain ja ainoastaan suojeluskunnan esimiestensä käskyjen mukaan. Mikkonen kieltäytyi tehtävästä myös kapinaviikon lopulla. Hän pohti esitettyä pyyntöä moneen kertaan. Vuonna 1932 Mikkosen mielestä suostumisella olisi ollut kohtalokkaat seuraukset: hän olisi joutunut johtavaan asemaan ja tukemaan kapinallisia heidän pyrkimyksissään. Vuonna 1964 hän ajatteli toisin: johtoasemassa Mikkonen olisi voinut vaikuttaa kapinan päättymiseen. Mikkosen pohdinnat kuuluvat sarjaan jossitteluja, joita kapinasta on tehty. Kieltämättä kenttäpapiksi pyyntö on osa historian mahdollisia käännekohtia, ja samalla se on opinnäytetyöni merkittävin löytö.

Merivirta ja Mikkonen palasivat tiedustelukäynnin jälkeen kappalaispappilaan. Siellä he keskustelivat tilanteesta ja toivoivat, että Lapuan liikkeen johto pysyisi kaukana kapinasta. Miehet soittivat suojeluskuntatalolle, koska eivät malttaneet odottaa tietoa keskusjohdon päätöksestä. He saivat kuulla, että ”Lapua johtaa nyt”. Merivirta päätti tiedon kuultuaan lähteä saman tien takaisin Viipuriin. Lapuan liike oli hänen mielestään tehnyt suuren virheen, jolla se hautasi kaikki saavutuksensa. Mikkonen oli samaa mieltä. Vielä ennen linja-auton lähtöä miehet kävivät varmistamassa saadun tiedon. Vastaus oli sama kuin aiemmin. Näin oli Mikkosen mukaan Lapuan liikkeen kohtalo sinetöity.

Ennen kapinan loppua Mikkonen ja Mäntsälän kirkkoherra Kustaa Hallio kävivät keskustelemassa kapinajohdon kanssa. Käynti ei tuottanut juurikaan tulosta. 1960-luvun muistiinpanoissaan Mikkonen valitteli, että Mäntsälän papit olisivat saaneet kapinan loppumaan, jos heillä ei olisi ollut erimielisyyksiä. Kapinan lopun suurimpana vaikuttajana pidetään presidentti Svinhufvudia, joka väkevällä radiopuheellaan sai liikehdinnän kuihtumaan.

6.3.1932 viimeiset miehet poistuivat Mäntsälän suojeluskuntatalolta. Kapina oli ohi, ja Lapuan liikkeen loppulaskenta alkoi. Mikkoselle jäi oma kertomuksensa kerrottavakseen.

 

Kirjoittaja Jarkko Huhtala on TM, jonka pro gradu -tutkielma ”Kappalaisen kapina. Anshelm Mikkonen Mäntsälän kapinan tarkkailijana” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.

 

Kirjallisuutta:

Ahti, Martti: Kaappaus? Suojeluskuntaselkkaus 1921, fascismin aave 1927, Mäntsälän kapina 1932. Helsinki, 1990.

Huttula, Tapio: Nauloilla laadittu laki. Työväentalojen sulkemiset 1929-1932. Helsinki, 2000.

Keravuori, Kirsi: Mäntsälän poliittinen historia vuosina 1917-1945. – Mäntsälän historia III. Mäntsälä, 1997.

Niinistö, Jussi: Lapuan Liike. Kuvahistoria kansannoususta 1929-1932. Helsinki, 2003.

Perälä, Reijo: Lapuan liike ja sanan mahti. Rovaniemi, 1998.

Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Helsinki, 1985.