| Sari Dhima |

Väitös 31.5.2008: Luterilaisen alttaritilan ongelmana on kalusteiden määrittelemätön hierarkia

sari_dhima_ing
sari_dhima_ing

Alttaritila on uusi tutkimusaihe. Uutta on myös liturgisen ja arkkitehtonisen näkökulman yhdistäminen tutkimuksessa.

Tarkastelun kohteena olivat eri puolilla maata sijaitsevat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon 65 alttaritilaa 1960-luvun alusta 2000-luvun vaihteeseen. Väitöstutkimuksessani Tila tilassa. Liturgian ja tilan dialogi alttarin äärellä (2008) analysoin alttaritilassa, kalustuksessa ja esineistössä tehtyjä muutoksia ja niiden suhdetta kaksivaiheisesti toteutettuun jumalanpalvelusuudistukseen (1968 ja 2000).

Alttaritiloissa tehtiin muutoksia, jotka vaihtelivat laajuudeltaan pienestä koko alttaritilan uudistukseen. Muutokset näkyivät alttarin, alttarikaiteen, saarnatuolin ja kastemaljan sijainnissa ja ominaisuuksissa. Tutkimus osoitti kastemaljan aseman olevan epämääräisin. Kastemalja saattoi jopa menettää paikkansa alttaritilassa sanaosan korostukselle, kun alttarin läheisyyteen lisättiin lukupulpetti.

Muita uusia alttaritilan elementtejä olivat pöydät ja tuolit sekä lattialle sijoitetut esineet ja soittimet. Elementtien lisäysten seurauksena alttaritilat ahtautuivat tai hajaantuivat ja kalusteiden välinen hierarkia hämärtyi. Alttari siirrettiin lähemmäs seurakuntaa, seinässä kiinni sijainnut alttari siirrettiin tai tilaan lisättiin toinen alttari. Alttariin kohdistuvilla muutoksilla pyrittiin edistämään jumalanpalveluksen vuorovaikutteisuutta, mutta alttari saattoi jopa kasvattaa hierarkiaa papin ja seurakunnan välillä. Alttaritiloissa luovuttiin kiinteistä kalusteista ja niiden sijaan suosittiin siirrettäviä kalusteita. Tätä perusteltiin tilan muunneltavuudella.

Alttari määrittää kirkkotilaa

Alttarilla on keskeinen asema kirkkotilassa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusoppaassa ei kuitenkaan mainita kirkon tai alttaritilan olevan pyhä, vaan pyhä ja maallinen rooli esitetään sisäkkäisinä. Kirkkotila on sekä seurakunnan koti (domus ecclesiae) että Jumalan asuinsija (domus Dei).

Alttari on jumalanpalvelukseen kokoontuneen seurakunnan keskus. Alttaritila voidaan määrittää alttarin läheiseksi alueeksi. Alttaritila on osa kirkkosalia – tila tilassa. Kirkkosalin muoto määrittää alttaritilan sijoittumista ja alttarin sijainti kirkkosalin jäsennystä. Useimmissa kirkoissa alttari sijoittuu pitkänomaisen salin etuosaan korotetulle alueelle, mutta alttaritilalla ei ole välttämättä sellaista tilallista tunnusmerkkiä, jonka perusteella se voitaisiin yksiselitteisesti tulkita alttaritilaksi. Tämä johtuu siitä, että alttaritilan rajautuminen poikkeaa kirkkosalista, jota rajaavat lattia, seinät ja katto.

Pyrkimys vuorovaikutukseen samaan tapaan kuin teatterissa

Jumalanpalveluksen vuorovaikutteisuudella on yhteneväisyyksiä teatteritilojen vuorovaikutteisuuteen. Teatteritilan toimivuudelle pidetään tärkeänä näyttämön ja katsomon välistä suhdetta, dynamiikkaa. Alttaritilat lähenivät uudistusten jälkeen avointa ja muunneltavaa tilajäsennystä, kuten teatterit. Siitä huolimatta alttaritila ei ole vain seurakunnan katseen kohde, liturginen näyttämö.

Alttaritilalla on kahtalainen merkitys. Sen tehtävä määrittyy sanan julistuksen ja ehtoollisenvieton kautta. Vuorovaikutus ilmenee alttaritilan toiminnassa. Rukous ja ylistys suuntaavat seurakunnasta kohti alttaria ja Jumalaa, kun taas saarna viestii opetuksellisen luonteensa vuoksi alttaritilasta seurakuntaan päin.

Alttaritilan kalusteiden muutokset vähensivät kastemaljan merkitystä

Alttaritilojen muutosprosessit vaihtelivat ja seurakuntien muutosten päätöksentekokäytännöt olivat erilaisia.

Alttari voitiin sijoittaa kirkkotilan keskelle, mutta tällainen alttari toteutettiin vain yhdessä kirkossa. Useimmissa kirkoissa alttari sijoittui vapaasti irti seinästä. Alttarin sijaintiin ei kuitenkaan ollut aina syynä yksistään jumalanpalveluksen vuorovaikutuksellisuus, vaan perustelu saattoi olla myös arkkitehtoninen tai esteettinen. Alttarin vapaa sijainti ei yksistään tehnyt alttaritilasta vuorovaikutteisempaa. Alttarin irrottamisella saatettiin jopa kasvattaa tilallista hierarkiaa, jolloin alttarista muodostui tilanjakaja jumalanpalvelusta johtavan papin ja seurakunnan välille. Tähän seikkaan vaikutti myös alttarikaiteen käytön yleisyys. Alttarikaide ei kuitenkaan ole enää ehtoollisenvietossa välttämätön kaluste, sillä ehtoollista voidaan nauttia myös seisten. Siitä huolimatta alttarikaidetta käytettiin useimmissa kirkoissa. 

Lukupulpetti lisättiin uutena kalusteena useisiin kirkkoihin ja se saattoi nousta jopa jumalanpalveluksessa käytetyimmäksi kalusteeksi. Lukupulpetti lisättiin myös niihin alttaritiloihin, joissa saarnatuoli oli jo alkuaan suunniteltu matalaksi ja lukupulpetinomaiseksi. Lukupulpetin lisäys saattoi myös syrjäyttää saarnatuolin käytön. Lukupulpetti sijoitettiin useimmin alttaritilan oikealla puolelle, paikkaan joka useissa 1960-luvulla valmistuneissa alttaritiloissa kuului kastemaljalle. Kastemaljan merkityksen väheneminen on huomionarvoista, sillä kaste on luterilaisen kirkon toinen sakramentti ehtoollisen ohella.

Muunneltavan kirkkosalin vuoksi luovuttiin kiinteistä kalusteista ja suosittiin siirrettäviä

Siirrettävien kalusteiden vaatimusta perusteltiin tilan muunneltavuudella käyttötarpeen mukaan. Kalusteet voidaan järjestää uudelleen tai siirtää pois. Siirrettävien alttarikalusteiden vaatimus on teologisesti ristiriitainen, jos alttari siirretään pois kirkkotilasta esimerkiksi konsertin ajaksi. Tästä seuraa paradoksaalinen tilanne, joka juontuu alttarin sisällöllisestä merkityksestä (kirkko)tilan määrittäjänä.

Kirkkotilojen käyttöä musiikkikonsertteja varten selvitettiin vuonna 1975. Kirkon neuvottelutoimikunta otti kantaa kirkkosalin käyttämisestä muuhun kuin jumalanpalvelukseen. Toimikunnan näkemyksen mukaan kirkkosalissa voidaan järjestää toimintaa, joka ei ole kirkon olemuksen tai tehtävän vastaista eikä häiritse seurakunnan säännöllistä jumalanpalveluselämää. Selvitys otettiin huomioon myös kirkkojen suunnittelussa. Esimerkiksi Porin Teljän ja Lieksan kirkot oli alun pitäen suunniteltu jumalanpalvelusta ja konsertteja varten.

Siirrettävät kalusteet johtavat myös toiseen kysymykseen, joka liittyy alttaritilojen suojeluun. Kirkkolaki tuntee oleellinen muutos -käsitteen, mutta se koskee vain tilan kiinteitä kalusteita. Ongelmana on irtokalusteiden ja kiinteiden kalusteiden eriarvoisuus kirkkolaissa. Irtokalusteet eivät ulotu suojelun piiriin, vaikka kirkon alkuperäiskalustus on voinut muodostua sekä kiinteistä että siirrettävistä kalusteista. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta tarkasteltuna sisätilat kuuluvat osaksi rakennuksen kokonaisuutta. Siihen sisältyvät pinnat, kiinteä ja irtain sisustus.

Alttaritilojen suunnittelussa on huomioitava liturgian lisäksi tilan arkkitehtuuri

Tutkimuksen alttaritiloista heijastui alttarikalusteiden merkityksen ja muodon irrallisuus. Tämä johtui siitä, ettei alttarikalusteen tehtävää ollut selvitetty: mitä teologista ajatusta kalusteen tulisi palvella, mikä on sen merkitys jumalanpalveluksessa ja miten kaluste palvelee alttaritilan kokonaisuutta. Alttaritilat esiintyivät vain osittain samamerkityksisinä jumalanpalveluksen käytännön ja kalusteen tilallisen merkityksen kannalta. Useiden alttaritilojen ongelmana oli, ettei jumalanpalvelusuudistuksen seurauksena tehdyissä muutoksissa otettu huomioon kalusteiden tilallista vaikutusta. Tämän vuoksi innovatiiviset tilajäsennykset puuttuivat.

Alttaritilat toistivat samankaltaista järjestystä vuosikymmenestä toiseen. Alttaritiloissa pidettiin kiinni luterilaisuuden myötä syntyneistä kalustuksen tavoista (saarnatuoli, alttarikaide) ja lainattiin osia katolisten kirkkojen alttaritilojen käytännöstä (lukupulpetti). Tämän mukaan alttaritiloissa sekoittuivat useat eri liturgiset traditiot. Alttaritiloissa voitaisiin luoda variaatioita erilaisista kalustekokonaisuuksista karsimalla kalusteiden lukumäärää.

Luterilaisessa kirkossa uudistetusta jumalanpalveluksesta nousevat kysymykset koskevat keskeisimmin alttarin, lukupulpetin ja alttarikaiteen asemaa. Tässä alttarikaiteella on keskeinen asema alttaria rajaavan ominaisuuden vuoksi. Alttarilla ja lukupulpetilla on ehtoollisjumalanpalveluksessa suurin liturginen ja toiminnallinen merkitys. Alttaritilan ratkaisu perustuu näiden kalusteiden asemaan ja järjestykseen. Tutkimuksen alttaritilojen kalustejärjestys korosti tilojen toteutuksissa enemmän sanakeskeistä kuin ehtoolliskeskeistä alttaritilaa. Tämä johtui lukupulpetin keskeisyydestä kaikissa muissa ehtoollisjumalanpalveluksen osissa paitsi ehtoollisosassa. 

Alttaritiloista puuttui liturgis-teologinen ja arkkitehtonis-tilallinen sisäkkäisyys. Tämä voi johtua monista tekijöistä. Keskeisin syy on liturgisen uudistuksen toteuttaminen uudistetun jumalanpalveluksen lähtökohdista arkkitehtonisen ja tilallisen näkökulman jäädessä vähäiselle huomiolle. Syynä saattoi olla myös alttaritilojen muutoksen toteuttajana toimineen seurakunnan kirkkoherran, papin tai suntion näkemys. Alttaritilaan lisätyn kalusteen suunnittelijana saattoi toimia arkkitehdin sijaan puuseppä tai yksittäisissä tapauksissa seurakunnan kirkkoherra. Toisaalta pappi saattaa olla kykenemätön näkemään jumalanpalveluksen liturgista kokonaisuutta tilallisesti, jolloin alttaritilan ja sen kalusteiden tarkastelussa korostuu teologisesti määrittyvä symbolimerkitys.

Alttaritiloissa pitäisi jatkossa ottaa huomioon kastemaljan asema suhteessa alttariin ja lukupulpettiin sekä pohtia alttarin ja ehtoollisen apupöydän välistä suhdetta. Alttarikaidetta koskettavat ratkaisut tulisi tehdä kirkkokohtaisesti. Kunkin alttaritilan tulisi perustua yhteen teologiseen pääajatukseen, jota toteutettaisiin kalustuksessa johdonmukaisesti. Muutoin kirkkojen alttaritilat voisivat perustua tilallisissa ja kalustuksellisissa ratkaisuissa keskenään erilaisiin teologisiin tulkintoihin, jotka palvelevat luterilaisen jumalanpalveluksen käytäntöä.

Artikkelin kirjoittaja Sari Dhima on teologi ja sisustusarkkitehti (TM, TaM), jonka käytännölliseen teologian alaan kuuluva väitös ”Tila tilassa. Liturgian ja tilan dialogi alttarin äärellä” hyväksyttiin teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.

Väitöskirjaan voit myös tutustua kokotekstiversiona Helsingin yliopiston
e-thesiksessä